sunnuntai 12. heinäkuuta 2020

Kanootilla Amerikkaan

Polynesialaiset ovat kansoja, jotka asuttavat suurta osaa Tyynen valtameren saarista Havaijilta Uuteen Seelantiin ja Pääsiäissaarille. He siis kehittivät jo ammoin kyvyn matkata suurilla purjekanooteillaan pitkiä etäisyyksiä. Heidät tunnetaan myös denisovalaisista geeneistään.

Science-lehdessä kerrottiin polynesialaisten genomista löytyneistä Amerikan alkuperäiskansojen geeneistä. Toisin sanoen polynesialaisten esi-isät olivat matkanneet kanooteillaan vielä kauemmaksi itään kuin aiemmin on luultu.

Myös rantautumisen tai ainakin intiaanien kanssa pariutumisen sijainti on saatu selville. Polynesialaisten amerikkalaiset geenit ovat nimittäin eniten samankaltaisia erään nykyisen Kolumbian alueella elävän intiaaniheimon geenien kanssa. On siis todennäköistä, että muinaisten merenkulkijoiden retki oli suuntautunut juuri sinne.

Lisäksi intiaaniperäisten geenialueiden pilkkoutumisen asteesta polynesialaisten genomiin voitiin päätellä, että risteytyminen oli tapahtunut 28 sukupolvea eli lähes tuhat vuotta sitten. Tämä tarkoittaa, että merenkulkijat ulottivat matkansa Etelä-Amerikkaan samoihin aikoihin, kun he muutenkin asuttivat Tyynen valtameren saaret.

Noilta retkiltä toki jäi muistoksi muutakin kuin geenejä. Polynesialaiset nimittäin viljelivät saarillaan bataattia - joka on kotoisin Keski- ja Etelä-Amerikasta - jo silloin kun ensimmäiset eurooppalaiset saapuivat. Siksi polynesialaisten amerikkalaisgeenejä ei voi pitää varsinaisena yllätyksenä.

Kysymys tietenkin kuuluu, että mitä hyötyä tästä tiedosta on. Ja siihen oikea vastaus on, että se tyydyttää ihmisten tiedonhalua. Se taas on perimmäinen syy sille, ettemme edelleen kuljeskele harvalukuisena joukkona metsissä ja savanneilla etsiskellen ruuaksi kelpaavia marjoja, hedelmiä tai raatoja.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko poliittisen korrektiuden arvo suurempi kuin tieteen
Varhainen sukurutsa paljasti muinaisen mahtisuvun
Ihmiskunnan populaatiogenomiikkaa

7 kommenttia:

  1. Nykyisin sipilät ja ohisalot tyydyttävät kaikenkarvaisten onnenonkijoiden tiedonhalua, jolloin he kuljeskelevat runsaslukuisina joukkoina viidakoista,savanneilta ja aavikoilta pohjoiseen etsiskellen höynäytettäväksi ja raiskattavaksi kelpaavia sinisilmiä jättäen taakseen henkisiä ja fyysisiä raatoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sipilöillä, ohisaloilla ja pettUriurpoilla on Suomen kansan tuhoamisesssa matalan intensiteetin etnisellä kansanmurhalla tukevana selkänojanaan EU-DIKTATUURI, jonka tyrannimainen kuristusote provinsseistaan jatkuvasti kiristyy:

      "Bryssel haluaa pitää rajat avoimina: ”Siirtolaisten käännyttäminen on laitonta”",
      https://www.kansalainen.fi/bryssel-haluaa-pitaa-rajat-avoimina-siirtolaisten-kaannyttaminen-on-laitonta/

      eli Kalergi-suunnitelman toteutus kantaeurooppalaisten tuhoamiseksi edistyy kaiken aikaa eri EU-provinssien maanpetturi-poliitikkojen suosiollisella myötävaikutuksella.

      Ks. myös britti-patriootti David Noakes:
      "Expose EU-dictatorship and its police state", https://eutruth.org.uk/

      Kirkkaana tähtenä muiden yläpuolella loistaa kolmisenkymmentä vuotta sitten
      agressiivisen, imperialistisen Neuvosto-Venäjän kommunistisen diktatuurin ikeestä vapautunut Unkari, joka uhmaa myös EU-diktatuuria:

      Seuraavassa on Unkarin pääministeri Viktor Orbánin 22.7.2017 pitämä puhe ... että Unkarin raja-aita sulkee siirtolaisten maareitit Eurooppaan: https://sarastuslehti.com/2017/07/26/viktor-orbanin-puhe-kuuluuko-eurooppa-eurooppalaisille/

      Sitaatti puheen loppuosasta: "Tulevassa vaalikampanjassa meidän tulee ensi sijassa pitää puolemme ulkoisia voimia vastaan. Seuraavan yhdeksän kuukauden aikana meidän on pidettävä puolemme Sorosin mafiaa ja Brysselin byrokraatteja sekä heidän hallitsemaansa mediaa vastaan. Tunnemme heidän menetelmänsä, ja heillä tuskin on suuria yllätyksiä varallemme: taloudellista kiristystä, poliittisia uhkauksia, kaikenkarvaisia raportteja, mediakampanjoita, loanheittokampanjoita, laittomia menettelytapoja, kaikenkarvaisia artikloita. Meihin on kohdistettu karkeaa ja halventavaa retoriikkaa. On kuitenkin todettava, että Unkari on puolustanut omia etujaan ja vastannut syytöksiin tyynellä ja sivistyneellä tavalla – voisin sanoa, että eurooppalaisella tyylillä."

      "Unkarilainen partioalus torjuu laittomia siirtolaisia rajajoella",
      https://www.kansalainen.fi/unkarilainen-partioalus-torjuu-laittomia-siirtolaisia-rajajoella/

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  2. Tiedonhalu voisi toki koskettaa muutakin kuin nykyisillä välineillä mahdollisen geeniperimän kartoituksen antamaa tietoa siitä miten ihmisryhmät varhaishistoriassamme ovat vaellelleet paikoista toisiin.

    Juuri kehittynyt välineistöhän tekee noista kysymyksistä "muodikkaita". Sen sijaan asiat, joista meidän nimenomaan pitäisi olla kinnustuneita ja ammentaa ihan jokapäiväiseen elemäämme vaikuttavaa oppia, sijoittuvat kulttuuriantropologian, sosiologian ja esimerkiksi kielifilosofian raameihin, joissa spekulatiivisella paneutumisella on edelleenkin ratkaiseva rooli.

    Siksi sellaisia perusasioita kuin että ihminen on lajityypillisesti ja olemuksellisesti sosiaalinen laumaolento ei edelleenkään oikein noteerata. Emme ymmärrä että alkulaumoja organisoinut "valta" on jalostuneessa muodossaan sama asia kuin minkä nyt yksilöinä koemme omana "tahtonamme".

    Tai että tämä yksilöllinen tahdonmuodostus voidaan erityistä rehressoivaa menetelmää, hypnoosia, käyttäen yhä palauttaa alkuperäiseen kollektiiviseen olomuotoonsa, jolloin yksilölliseksi kokemamme "tahto" yllättäen siirtyykin henkilöltä toiselle. Pidämme "hypnoosia" vain jonkinlaisena ihmismielen kummallisena kuriositeettina, vaikka se on edelleen ehkä vahvin meissä vaikuttava voima. Siis ihan arkipäivässä.

    Stanley Milgramin kuuluisa koe antaa jonkinlaisen kuvan siitä millaisia olentoja olemme. Kaduilla riehuvia mielenosoittajajoukkoja tuo koe tuskin pystyy puhuttelemaan. He eivät ymmärrä millaisia kaniineja itse ovat omassa ihmiskokeessaan.

    Emme ymmärrä, että tavat jolla sosiaalinen "valta" auktorisoituu ovat eri kulttuureissa erilaisia, ja erilaisten kulttuurien keskenään sekoittumisesta seuraa kulttuurikognitiivinen romahdus. Ja että se koskee myös sitä mitä sanomme "tiedonhaluksi" ja "tositiedoksi".

    VastaaPoista
  3. Onko totta että suurin osa ihmisten välisestä kommunikoinnista on juoruilua,,,tämäkin tieteen nimissä julkaistu artikkeli? Hesarin lueskelussani suurimmaksi nautinnokseni on muodostunut juoruartikkelien ruksaaminen,,,,

    VastaaPoista
  4. Sut koht vanhoina noi polynesialaiset on sitten paneskellut jos 28 sukupolvea tuhanteen vuoteen..

    VastaaPoista
  5. Eikös rasisti Heyerdal esittänyt jonkun hypoteesin, että Tyynellä merellä on esiintynyt mahdollisesti liikennettä Amerikan mantereen ja Tyynenmeren saarien välillä? Taidettiin kuitenkin ns. tiedeyhteisön toimesta tyrmätä koko äijä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hänen mukaansa se olisi tapahtunut päinvastaiseen suuntaan: Etelä-Amerikasta olisi muutettu Polynesiaan. Hän taisi jopa uskoa, että ainakin Polynesian itäisimpien saarten väestö olisi kokonaisuudessaan ollut Etelä-Amerikasta, eikä Kaakkois-Aasiasta lähtöisin. Kuitenkin monet, muun muassa kielitieteelliset tosiasiat puhuvat hänen käsitystään vastaan. Polynesiassa puhutut kielet ovat nimittäin selvästi sukua Malesiassa ja Indonesiassa puhutuille, mutta eivät eteläamerikkalaisille kielille.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!