lauantai 11. toukokuuta 2019

Nykysuomalaista suvaitsevaisuutta ja demokratian kunnioitusta

Näin eilen Viikin yliopistokampuksen lähistöllä nykysuomalaisen suvaitsevaisuuden ja demokratian kunnioituksen mallikappaleen. Päätin ikuistaa sen ja tarjota kaikelle kansalle katsottavaksi tässä blogissa.


Kuvasta saattaa aavistaa tekijänsä muutenkin suvaitsevaisen ja demokratiaa "kunnioittavan" poliittisen aatesuunnan, koska aktiviteetin kohteeksi ovat joutuneet Perussuomalaisten ja Junes Lokan vaalijulisteet. Omalta osaltani tyydyn toteamaan, että ylle linkittämässäni kuvassa nähdyn kaltaiseen ilkivaltaan syyllistyneet henkilöt ovat samanaikaisesti halveksuttavia, säälittäviä ja naurettavia. kuten heidän poliittinen aatteensakin, josta joutunemme kärsimään seuraavien neljän vuoden ajan.

Olisikin hienoa, mikäli suomalaiset äänestäjät ymmärtäisivät tuomita tällaisen aatesuunnan parin viikon kuluttua pidettävissä EU-vaaleissa. Osoittaisihan se, että suurin osa suomalaisista kunnioittaa vielä nykysuomessakin sananvapautta ja sallii sen mukaisesti oikeuden häiritsemättömään vaalityöhön myös sellaisille ihmisille ja puolueille, joiden aatteita he eivät itse kannata.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ellet ole meidän puolellamme, olet meitä vastaan
Sananvapauden kuoppa syveni jälleen
Vuoden 1918 tapahtumat uusiksi?

13 kommenttia:

  1. Poliisi siis selvittäköön mahdollisimman nopeasti nämä tapaukset.
    Näin tulevalle hallitukselle syntyisi selkeä näköala siitä, mitä suomalaisen turvallisuuspolitiikan lohkoa sen tulisi kehittää erityisen pontevasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Olisi hyvä jos nämä selvitettäisiin. Epäilen kuitenkin, ettei resurssipulasta kärsivä poliisi pysty lotkauttamaan korvaansakaan tälle tapaukselle.

      Poista
    2. Ei pysty vai ei halua. Veikkaan tuota jälkimmäistä koska kyseessä ns. parempi ilkivalta mallia vas/antifa.
      Huru-ukko

      Poista
  2. Pitäisiköhän järjestyksenvalvojien ja poliitikkojen lähteä opintomatkalle Italiaan?

    OM 9.5.19

    "Salvinin johdolla Italian rikollisuus vähentynyt 15 prosenttia"
    Laittomien maahanmuuttajien määrä vuonna 2018 vähäisin sitten vuoden 2012,
    kun sitä vastoin sosialistien johtamassa Espanjassa meren ylitykset ovat kasvaneet 157 prosenttia vuonna 2018

    https://oikeamedia.com/o1-108218

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Italian ja Libyan yhteistyö Välimeren hukkumistapausten määrän vähentämiseksi on ollut tehokasta. Samalla kansainvaellus kohti Eurooppaa on ainakin hiukan laantunut.

      Poista
  3. Alla olevan linkin kautta näkee eilisen autopalon tulokset.
    Äänestäjän kannattaa vakavasti miettiä haluaako tätä lisää vai eikö halua?
    Äänestämällä voi vaikuttaa tulokseen, myös EU-vaaleissa!

    PT-media eilen:

    "Espoossa puolenkymmentä autoa porohommiin"

    https://pt-media.org/2019/05/10/espoossa-puolenkymmenta-autoa-porohommiin/

    VastaaPoista
  4. ""Ilkivaltaan syyllistyneet henkilöt ovat samanaikaisesti halveksuttavia, säälittäviä ja naurettavia"", professori sanoo.

    Mutta olennaisin jää sanomatta. Se että meillä on voimassa lakipykäliä jotka de facto tekevät tietyt ajatusrikokset rangaistaviksi. Ja se ajattelu jonka nämä lait de facto suojelevat, on juuri näiden ilkivallantekijöiden puolella. Eräs aatesuunta, eräs politiikka, on ajatusrikoksia koskevan lainsäädännön mukaan oikeaa, sen sijaan jokainen joka ei ajattele islamia "uskontona uskontojen joukossa" on lainsuojaton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomi on sananvapauden kehitysmaa, vaikka mediataloilla onkin lähes rajaton sananvapaus. Kansainväliset sananvapauden mittaukset eivät valitettavasti tunnu huomioivan kuin jälkimmäisen.

      Poista
  5. Kappas vaan! Minäkin näin eilen 550:n dösästä saman näyn ohi mennessäni ja harmittelin kun ei ollut kameraa.

    Katsotaan onko tilanne korjattu maanantaina vai jätetäänkö tuhotut julisteet korjaamatta...

    Vaalihäirinnän piti poliisin mukaan olla kovinkin vakava juttu ja uhka demokratialle, mutta eipä nämä näytä paljoakaan kiinnostavan, myöskään lehdistöä...



    t: V-tuuntunut Stadilainen

    VastaaPoista
  6. Demokratia ei ole EU:lle ominaista. Ihan linjassa on tuo julisteiden tuhoaminen. Hyvin ovat opit menneet perille.

    EU ei ole demokraattinen. Sen komissio täydentää itse itseään. Hämäävästi parlamentiksi nimetty toimielin saa keskustella komission esityksistä ilman tosiasiallista valtaa.

    Olenko ymmärtynyt tilanteen oikein?

    acc

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EU on nähdäkseni puolidemokraattinen. Parlamentti valitaan kieltämättä demokraattisesti ja ministerineuvostokin heijastelee jäsenmaiden poliittisia voimasuhteita. Komissiolla sen sijaan ei ole mitään tekemistä demokratian kanssa eikä sillä siksi pitäisi olla itsenäistä valtaa. Siten jokainen komissaarien poliittinen kannanotto on tulkittavissa demokratian halveksumiseksi.

      Poista
  7. Ihan vaan päivityksenä tähän bloggaukseen...

    PS:n ja Lokan vaalimainokset, tai siis niiden puolikkaat oli nostettu takaisin telineisiinsä korjaamatta niitä, eli ovat edelleen töhrityt ja revityt.

    Että sellaista toimintaa... Jotenkin tulee olo, ettei Helsingin kaupunki olisi niitä "korjannut", vaan joku ohikulkija on ehkä nostanut ne takaisin paikoilleen.



    t: Vee-tuuntunut Stadilainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan vaan päivityksenä tähän bloggaukseen...

      Nyt nyt oli uudet vaalimainokset paikallaan! Katsotaan, kuinka kauan.

      Kiitokset heille jotka julisteet korjasivat.


      t: W-tuuntunut stadilainen

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!