Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste huippuosaaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste huippuosaaminen. Näytä kaikki tekstit

perjantai 13. helmikuuta 2026

Orion teki 47 prosentin liikevoiton

Parhaillaan ovat käynnissä suomalaisten yhtiöiden viime vuoden tulosten julkistamiset. Itse kiinnitin eilen huomioni Orionin tulokseen, joka oli etenkin loppuvuoden osalta hulvaton ottaen huomioon, että yritys kuuluu Helsingin pörssin suuriin yhtiöihin. 

Yhtiön liikevoitto kasvoi nimittäin loka-joulukuussa 328,1 miljoonaan euroon eli se kolminkertaistui vuoden takaisesta vertailukaudesta. Myös liikevaihto kasvoi 60 prosenttia lähes 700 miljoonaan euroon, joten liikevoittoprosentti oli – hulppeasta kasvusta huolimatta – peräti 47.

Koko viime vuoden osalta Orionin tulos oli vähän maltillisempi, sillä se oli vajaan 1,9 miljardin euron liikevaihdolla noin 632 miljoonaa euroa. Sekin on noin 33 prosenttia. Pääsyynä koviin lukuihin on Orionin yhdessä Bayerin kanssa kehittämä Nubeqa-lääke, jonka niin sanottu etappimaksu osui vuoden lopulle. 

Lääkettä myydään erityisesti Yhdysvalloissa, joten yhtiön menestys perustuu omaan tuotekehitykseen, siihen tarvittavaan maailmanluokan osaamiseen ja vientiin. Siten Orion on juuri sellainen yritys, jollaisia Suomi tarvitsee pitääkseen yllä asemansa korkean osaamisen ja teknologian maana. 

* * *

Toki maahan tarvitaan kaikenlaista yritystoimintaa, mutta suuria voittoja ei voi pidemmällä aikavälillä tuottaa kuin sellainen liiketoiminta, joka on ainakin yhden tuotteen osalta edellä kilpailijoitaan. Siis samaan tapaan kuin Orion on Nubeqan ja telakkataollisuutemme jäänmurtajien osalta.

Toivottavasti sellaisia on ja syntyy myös lisää mahdollisimman monelle alalle, sillä vain siten Suomi ja suomalaiset voivat pitää yllä korkeaa elintasoa. Sen varmistamiseksi tarvitsemme väestöä, joka on hyvin koulutettua, motivoitunutta ja työhönsä sitoutunutta. 

Siksi on tärkeää, että nuorille ihmisille on tarjolla motivaatiotekijöitä. Siis hyvämaineisia työpaikkoja,jotka tarjoavat kilpailukykyisiä palkkoja – tai selkeä tie fiksujen ihmisten omien ajatusten pohjalle syntyville menestyville yrityksille. 

Ja kaiken tämä lisäksi verotusjärjestelmä, joka ei taita ahkeruuden, osaamisen ja/tai yrittäjäriskin kautta syntyvää tulonlisää kohtuuttomalla verotuksen progressiolla. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Positiivisia uutisia
Hiilinieluja vai veroeuroja?
Anemialääkettä

lauantai 22. marraskuuta 2025

Koulu on oppimista varten

Helsingin sanomissa oli mielipidekirjoitus, joka kertoo surullisella tavalla siitä, miten absurdiksi koulumme ovat muuttuneet. Sen kirjoittajan mukaan hänen poikansa oli saanut koulun viestintäjärjestelmä Wilmasta negatiivisen tuntimerkinnän matematiikan tunnilta. Opettaja oli kirjannut, että nuorukainen oli jälleen kerran tehnyt omatoimisesti matematiikan tunneilla oppikirjan laskutehtäviä, jotka oli tarkoitettu seuraavalle tunnille.

Opettaja oli siis eksplisiittiseti kieltänyt poikaa laskemasta tehtäviä itsenäisesti, koska niiden tekemiseen tarvitaan lupa, jota hän ei myönnä. Niinpä kyseinen oppilas on joutunut istumaan matematiikan tunneilla tekemättä yhtään mitään – kenties peukalonpyöritystä lukuun ottamatta.

* * *

Jos edelle kirjoittamani on absurdia, ovat opettajan perustelut tälle toiminnalle olleet – jos mahdollista – vieläkin järjettömämpiä. Laskujen laskeminen ennen lupaa on hänen mukaansa nykyisessä opetussuunnitelmassa tai rahoitusmallissa mahdotonta. 

Rehtori taas ei halua ottaa asiaan kantaa, vaan on kertonut opettajan saavan opettaa miten haluaa, koska se on osa opettajan pedagogista vapautta. Lisäksi hän on ilmoittanut, ettei erityisopetusta saa enää antaa yksilöllisesti, vaan koko ryhmää pitää opettaa samantasoisesti. 

Lopputuloksena tästä kaikesta on se, että matematiikan tunneilla kerrataan asioita koko ryhmän kanssa niin kauan, että kaikki luokan – niin sanotusti – haasteelliset oppilaat ovat oppineet ne. Kertomatta jäi – mahdollisesti Helsingin sanomien sensuurin seurauksena, mene ja tiedä – minkälaisista oppilaista oli kyse. Sen perusteella arvelen, että tässä käsittelemäälläni tapauksella on yhteys muun muassa tiettyyn sisäministeriön toimialaan. 

* * *

Jos ja kun edellä kirjoittamani on totta, ei ole syytä ihmetellä, että suomalaisilta nuorilta on kadonnut tulevaisuudenusko. On nimittäin niin, ettei sellaista synny ilman onnistumisen ja itsensä ylittämisen kokemuksia. 

Eikä tällaisia kokemuksia synny ainakaan koulussa, jossa lahjakkaimmilta viedään mahdollisuus näyttää osaamistaan ja tyydyttää uteliaisuuttaan, vaan niiden sijaan heidät ajetaan peukalonpyöritykseen eli turhautumaan haasteellisten oppilaiden takia.

* * * 

Oikein olisi tietenkin se, että koulu olisi – lasten säilytyspaikan sijaan – oppilaiden oppimista varten. Ja siksi siellä tulisi – ei vain sallia – vaan kannustaa kaikkia nuoria oppimaan enemmän ja jopa ylittämään itsensä. 

Tämä koskee kaiken tasoisia oppilaita, mutta etenkin kaikista lahjakkaimpia. Onhan koulu kuitenkin olemassa nimenomaisesti oppimista – eikä lasten säilyttämistä – varten.

* * *

Toivoa tietenkin sopii, että edelle referoimani mielipidekirjoitus – ja miksei myös tämä blogiteksti – huomataan maamme hallituksessa. Ja että sen seurauksena Petteri Orpon (kok) kabinetti tekee koulujärjestelmäämme tarvittavan muutoksen – eli tollojen erottamisen lahjakkaista – mahdollisimman nopeasti.

Näin suomalaiseen yhteiskuntaan voisi myös tulevaisuudessa kasvaa wolt-lähetin kaltaisten palveluiden lisäksi myös innostunutta nuorisoa hoitamaan korkean teknologian tarvitsemaa huippuosaavaa työvoimaa. Siis sellaista, joiden osaamisen tuloksena Suomi voi menestyä kansainvälisessä kilpailussa ja säilyä sitä kautta hyvinvointivaltiona.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!