Arktiksen ilmaston ja Australian ilmastohistorian muutoksia
Hyviä uutisia Glasgowsta ja muualta
Pohjoisen merijään sulaminen siirtyi 20 vuodella
Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus, se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus
Kuten arvoisa lukijani tietää, kävi pohjoinen merijää tämän vuoden minimikoossaan muutama viikko sitten. Siksi esitän seuraavassa kuvassa NSIDC:n tilastoihin perustuvan kuvaajan jäätikön syyskuisen (eli minimi-) pinta-alan kehityksestä vuosina 1979 - 2021.
Kuvasta näkyy, että jo aiemmin raportoimani jääkentän koon trenditön kehitys jatkui kuluvanakin vuonna. Napajäähän on kyllä sulanut nopeasti reilun kymmenen vuoden jaksolla 1990-luvun puolivälistä hiukan yli tämän vuosisadan ensimmäisen vuosikymmenen puoliväliin, muttei ole sen jälkeen jatkanut kuihtumistaan.
Palaan aiheeseen tällä kertaa siitä syystä, etten ole huomannut suomalaisen valtamedian kirjoitelleen napajään tämän vuoden suhteellisen suuresta minimikoosta riviäkään. Näin siitä huolimatta, että vuosi sitten jään käytyä suhteellisen pienessä koossa aiheeseen kyllä tartuttiin. MTV3 julkaisi jopa ennusteen, jonka mukaan "10 vuoden päästä saatetaan nähdä täysin sula pohjoisnapa".
Jotenkin lohdullista on kuitenkin se, että tiedeyhteisö vaikenemisen sijaan keskustelee asiasta. Niinpä Nature-lehden toimituksen tekemässä jutussa kerrottiin alan tutkijoiden selityksistä sille, miksi jään sulaminen jäi tänä vuonna tavallista vähemmäksi.
NSIDC:n tutkija arveli pohjoisen jään olevan tämän vuoden suuresta pinta-alastaan huolimatta joka tapauksessa pienenevällä trendillä, koska "luonnollinen vaihtelu on edelleen olemassa, vaikka ilmasto lämpenee ja merijään koko on yleisessä laskusuunnassa". Lisäksi hän muistutti - aivan oikein - että "tämä vuosi mukaan lukien arktisen jään 15 pienintä kokoa ovat olleet 15 viime vuonna".
Montanalainen jääkarhututkija puolestaan totesi, että arktisen jään "kaikkien vuosien keskiarvo laskee tasaisesti maapallon keskimääräisen keskilämpötilan noustessa". Ja jatkoi, että "paremmat jäävuodet ovat yhä poikkeavampia pitkän aikavälin trendissä". Ilmeisesti kolmannes koko tilastohistoriasta ei hänen mielestään ole "pitkän aikavälin trendi".
Naturen jutussa napajään tämän vuoden suurta minimikokoa selitettiin sillä, että arktisilla alueilla oli tänä vuonna tavallista viileämpi ja pilvisempi kesäkausi, mikä johtui osittain pohjoisen pallonpuoliskon alhaisesta ilmanpaineesta. Tämä johtui siitä, että kesä- ja heinäkuussa heikko matalapaine keski-arktisella alueella esti lämpimämpien etelätuulten ulottumisen alueelle.
Tämä piti ilman kylmänä ja hidasti jään sulamista. Matalapaine aiheutti myös auringonvaloa peittävien pilvien muodostumista, mikä niin ikään saattoi hidastaa jään sulamista.
Elokuussa taas Alaskan Beaufortin ja Tšukinmeren pohjoispuolelle muodostui matalapaine, jolloin ilman lämpötila oli 2- 3 °C keskimääräistä alhaisempi. Lisäksi viime vuoden talvituulet olivat työntäneet vanhempaa eli paksumpaa jäätä molempiin meriin.
NSIDC:n tutkija totesikin, että "kesää kohti edettäessä jää oli paksumpaa kuin viime vuosina, mikä teki siitä hieman kestävämmän. On kuitenkin myös todennäköistä, että asiaan liittyy myös ilmastonmuutos, jonka seurauksena vanhempaa jäätä on kaiken kaikkiaan vähemmän ja jääpeite on ohuempi. Lisäksi tuulten ja virtausten on helpompi työnnellä ohuempaa jäätä ympäriinsä.”
Lopuksi jääkarhututkija arveli, että "huonojen jäävuosien lisääntymisestä johtuva laskeva suuntaus määrittää jääkarhujen ja muiden merijäästä riippuvaisten villieläinten lopullisen kohtalon".
Nähtäväksi jää, kuinka oikeaan NSIDC:n ja Montanan yliopiston tutkijat osuvat näkemyksissään jään jatkuvasti sulavasta trendistä ja jääkarhujen synkästä kohtalosta. Omalta osaltani jäin ihmettelemään, ettei haastattelusta ilmennyt ensimmäistäkään epäilyä siitä, että havainnoilla saattaisi olla jotain tekemistä ilmastomallien mahdollisten heikkouksien kanssa.
Mistä tulikin mieleeni aiempi kirjoitukseni, jossa siteerasin Science-lehden artikkelia, jonka mukaan nykyiset ilmastomallit ovat pahasti virheellisiä, koska hiilidioksidin ja lämpötilan välinen yhteys on todellisuudessa heikompi kuin mitä malleihin on kirjattu. Ja siksi mallien ajoittain epäuskottavia ennusteita joudutaan keinotekoisesti rajaamaan, kunnes niihin on saatu koodatuksi paremmat yhtälöt.
Tämäkin muuten oli uutinen, jota en ole nähnyt siteerattavan suomalaisessa valtamediassa. Onkohan sellaista havainnut joku lukijoistani?
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
IPCC julkaisi raportin ja minä löysin muunneltua totuutta
Ilmastomallit ovat virheellisiä, joten niiden tuloksia ryhdytään korjailemaan
HS maalasi vihreällä pensselillä epärehellisiä kauhukuvia
Tätä ajatusta kirjoittaessani on pohjoisen merijään laajuus kääntynyt kasvuun ensimmäistä kertaa kesän jälkeen. Niinpä ajattelin kertoa tuoreesta jääkarhujen elämästä kertovasta tutkimustiedosta.
Kyse on Proceedings of the Royal Society B-sarjassa julkaistusta raportista, joka perustuu jääkarhujen populaatiogeneettisiin analyyseihin näytteistä, jotka on kerätty Norjan Huippuvuorilta vuosina 1995-2016. Sen mukaan jääkarhujen geneettinen monimuotoisuus väheni näinä vuosina kolmesta kymmeneen prosenttiin riippuen laskutavasta. Lisäksi eri alueiden jääkarhupopulaatioiden väliset geneettiset erot kasvoivat 200 prosentilla.
Tutkijoiden mukana syynä näihin muutoksiin on ollut Barentsinmeren jääpeitteen pieneneminen viime vuosikymmeninä. Tilastojen mukaan esimerkiksi jäättömän kauden pituus on vuosina 1979-2014 lisääntynyt 41 päivällä.
Samalla jääkarhuille optimaalisten olosuhteiden on todettu siirtyneen kohti pohjoista kaikkina vuodenaikoina. Itse Huippuvuorilla jääkarhut ovat siirtyneet aiempaa enemmän kuivalle maalle syömään lintuja ja niiden munia sen sijaan, että olisivat viettäneet aikaansa jäällä metsästämässä hylkeitä.
Kuten tiedämme, ovat jääkarhut olleet keskeinen maskotti niille tahoille, jotka ovat varoitelleet meitä ilmastonmuutosten vaaroista. Onhan se salaperäinen ja muhkea eläin, mutta omakohtaisia kokemuksia siitä ei ole juuri muilla kuin aivan pohjoisimmilla kansoilla. Niinpä ihmisillä lienee pohjoisten jääkenttien nallekarhusta varsin romantisoitu kuva.
Tämä vuosi lienee kuitenkin ollut jääkarhuille varsin suotuisa: alussa mainitsemani arktisen merijään laajuuden kääntyminen kasvuun toissapäivänä tapahtui tilanteessa, jossa se oli suurempi kuin jään vuosittainen minimikoko on ollut kertaakaan sitten vuoden 2014.
Lisäksi jääpeite oli noin 40 prosenttia laajempi kuin se oli minimissään vuonna 2012, jolloin ilmastotutkijat veikkasivat jääkenttien sulavan kokonaan jo lähivuosina (tähän päivään mennessä?) tai ainakin vuosien 2030 ja 2040 välillä. Toki nämä puheet on sittemmin peruttu ja jään sulamisarvio siirretty 2050-luvulle.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pohjoinen helleaalto sulattaa myös arktista napajäätä
Mainio uutinen jääkarhuille ja muille huolestuneille
Arktisen merijään laajuus ei ole supistunut vuoden 2012 jälkeen