Ylen työntekijät kritisoivat johdon niskurointia

Yleisradion budjetin indeksikorotusten peruutusten on väitetty johtaneen niin sanottuun Washington Monument -ilmiöön (esimerkki, toinen ja kolmas). Se tarkoittaa sitä, että julkisesti rahoitettu organisaatio aloittaa menojensa supistamisen tärkeimmistä tehtävistä sen sijaan, että se pyrkisi kohdistamaan ne vähiten vahinkoa aiheuttaviin toimintoihin. Ja toivoo näin kiristävänsä poliitikkoja perumaan päätöksensä.

Tänä aamuna saimme sitten kuulla hätkähdyttävän uutisen, jonka mukaan Ylen työntekijöiden ammattijärjestö (YOT) kritisoi kovasanaisesti yhtiön johdon toimintaa muutosneuvottelujen jälkeisissä toimissa. Sen mukaan "valheet ovat ilmaisia, uutisten teko maksaa... Yhtiö, jonka arvoihin on aina kuulunut ihmisten arvostaminen, ei toimi nyt arvojensa mukaisesti".

Kritiikin kohteena on Ylen johdon päätös maakunnallisten toimitusten kutistamisesta, joka on YOT:n mukaan tekemässä mahdottomaksi yhteiskunnallisten asioiden seuraamisen aluetasolla. Lisäksi kritisoitiin myös johdon digitaalisuuteen keskittyvää visiota, jonka ammattijärjestö sanoo palvelevan vain osaa suomalaisista.

YOT:n mukaan "kaikilla ei ole pääsyä saati kykyä käyttää pelkästään verkossa julkaistavaa sisältöä. Lisäksi maakunnallisten radiolähetysten alasajo heikentää huoltovarmuutta".

* * *

Nämä ovat luonnollisesti kovia syytöksiä, joten on syytä katsoa, mitä kaikista muista puolueista kuin Liike Nytistä koostunut parlamentaarinen työryhmä on linjannut Yle-päätöksessään. Seuraavassa on otteita siitä.

Yksi. "Työryhmä pitää tärkeänä, että julkisen palvelun tehtävää toteuttaessaan Yle ottaisi huomioon toimintansa vaikutukset median moniäänisyyteen ja kaupallisten toimijoiden kilpailuedellytyksiin mediamarkkinoilla."

Kaksi. "Työryhmä esittää, että Ylen tulisi lisätä kotimaisten tuotantojen ostoja riippumattomilta tuottajilta, sekä tuotantopalveluiden ja kotimaisten muiden esitys- ja käyttökorvausten hankintoja 15–20 prosentilla vuoteen 2030 mennessä."

Kolme. "Työryhmä pitää myös ensisijaisen tärkeänä, että Ylen valtakunnallinen ja maakunnallinen uutistoiminta ja lähetykset turvataan monimuotoisen tiedonvälityksen varmistamiseksi."

Näistä kohta yksi tarkoittaa selkosuomeksi sitä, että Yle kohdistaa säästötoimensa kaupallisen median kanssa kilpailevaan toimintaan. Siis sellaisiin tuotantoihin kuin "Pillupäiväkirjat" tai "Sohvaperunat" - sikäli kuin niille ylipäänsä löytyy katsojia.

Kohta kaksi taas linjaa selkeästi, että yhtiön tulee ohjelmistossaan suosia kotimaista tuotantoa. Eli kohdistaa säästötoimensa kussakin ohjelmistolajissa ulkomaisiin ohjelmiin, jotka näin jäisivät kaupallisen median hyödynnettäväksi ilman resursseiltaan ylivoimaisen kotimaisen valtionyhtiön kilpailua.

Kohta kolme on selkeästi ristiriidassa sen kuvan kanssa, jonka yleläisten ammattijärjestö on antanut. Eikä siten missään tapauksessa linjassa parlamentaarisen työryhmän linjauksen kanssa.

* * *

Varsinainen syy tälle kirjoitukselle oli kuitenkin se, että sain lukea yleläisten ammattijärjestön kannanotosta Ylen oman uutistoimituksen sijaan kaupallisen median sivustolta. Näin siitä huolimatta, että parlamentaarinen työryhmä linjasi välttämättömäksi sen, "että Yle yhteiskunnallisesti merkittävänä toimijana, julkisen palvelun tuottajana ja verovaroin rahoitettuna yhtiönä näyttää esimerkkiä rahankäytön avoimuudessa ja läpinäkyvyydessä. Työryhmä esittää, että Yle avaisi aktiivisesti omaa toimintaansa ja talouttaan mahdollisimman laajasti."

Ylen toiminta tässä asiassa on lievästi sanottuna käsittämätöntä niskurointia eduskuntaa vastaan. Ja osaltaan vahvistaa sitä, ettei yhtiön johto edes aio hoitaa tehtäväänsä eli Ylen toiminnan ohjaamista omistajan tahdon mukaisesti.

On selvää, että pörssiyrityksessä tällainen toiminta johtaisi välittömiin irtisanomisiin. Vieläpä ilman irtisanomisajan työvelvoitetta. Ylen johdon kohdalla tällaista riskiä ei ilmeisesti ole?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Valtamediat mainitsivat SDP:n ja Keskustan otsikoissaan - ymmärtääkö Donald Trump Vladimir Putinia
Journalistit kaivavat Ylen hautaa olemalla vihervasemmiston asialla
Onko BBC:n rasistis-feministinen henkilöstöpolitiikka leviämässä Yleisradioon?

Ylen ylibudjetointi on johtanut henkilöstön aivopesuun

Verkkouutisten mukaan Yle on järjestänyt henkilöstölleen 40 koulutustilaisuutta monikulttuurisuudesta. Sitä varten on ostettu palveluita konsulttiyritys Deideiltä, jossa työskentelevät muun muassa Dakota, Nasim ja Jasmin nimiset henkilöt. 

Koulutukset ovat vapaaehtoisia yleläisille ja niissä on tarkoitus kertoa osallistujille, mitä monimuotoisuus, yhdenvertaisuus ja inkluusio tarkoittavat työelämäkontekstissa sekä mistä syystä nämä teemat ovat työelämässä tärkeitä. Lisäksi yleläisiä on opastettu tiedostamattomien ennakkoluulojen maailmaan.

Tämä kaikki on ehkä hiukan erikoista, mutta ehkä kuitenkin vain kulmakarvoja kohottavaa. Sen sijaan se, ettei Verkkouutisille kerrottu koulutuksiin käytettyä rahasummaa tai että Deideistä tavoitettu henkilö katkaisi puhelun kuultuaan toimittajan kysymyksen vaativat selitystä. Onhan kyse kuitenkin julkisen palvelun yhtiöstä ja sellaisesta verovarojen käytöstä, jonka tulee ehdottomasti olla avointa.

Tapaus liittynee Ilta-Sanomien aiempaan havaintoon, jonka mukaan Yleläiset ovat kehittäneen monimuotoisuuslaskurin, joka ohjaa toimittajia suuntaamaan huomionsa ohjelmiin kutsuttavien ihmisten etniseen taustaan, sukupuoleen ja seksuaaliseen suuntautumiseen näiden asiantuntemuksen sijasta. Toisin sanoen soveltamaan laitavasemmiston suosimaa sovinistisrasistista intersektionaalisen feminismin aatetta henkilövalinnoissaan.

Näiden tietojen perusteella minusta näyttää siltä, että Ylellä on käytössään liika rahaa, jota on käytetty poliittisesti motivoituun henkilöstön aivopesuun. Ja siksi sen budjettia olisi syytä leikata sekä alistaa yhtiön johdon toiminnan asiallisuus puolueettoman tahon tutkittavaksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yle antoi palstatilaa Elokapinalle, mutta olisiko sitä tarjolla myös Uusheräykselle tai Suomen sisulle?
Ylen toimitus näytti keskisormea
Ylen hallituksen puheenjohtajan epäasialliset puhelut

Yhdenvertaisuusvaltuutettu ja laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta

Suomessa toimii yhdenvertaisuusvaltuutettu-niminen viranomainen. Se tekee toimialaansa liittyviä lausuntoja sekä kommentoi asioita myös sosiaalisessa mediassa. 

Viestipalvelu X:ssä tämä viranomainen on viimeksi välittänyt tiedon, jonka mukaan "yhdenvertaisuusvaltuutettu arvioi, että lähes kaikkien itärajan rajanylityspaikkojen sulkeminen ja kansainvälisen suojelun hakemisen keskittäminen Raja-Joosepin rajanylityspaikalle vaarantaa oikeuden hakea turvapaikkaa." 

Jos viestiin yrittää vastata, se ei onnistu, vaan kommentteja voi antaa ainoastaan valtuutetun erikseen mainitsemilta tileiltä. Niiden omistajiin en kuulu minä, eikä myöskään oikeusministeri Leena Meri. 

Tämä on hämmentävää, sillä yhdenvertaisuusvaltuutettu on veronmaksajain kustantama julkinen toimija, jonka tulisi palvella koko kansaa. Kuten edeltä ilmenee, näin ei kuitenkaan tapahdu, joten on syytä kysyä miksi. 

Eli miksi tässä puheena oleva viranomainen ei ole lähtökohtaisesti avoin kansalaiskeskustelulle - tai edes julkiselle dialogille maan hallituksen kanssa - vaan määrittelee etukäteen keiden kanssa se suostuu keskustelemaan. 

Siksi on kysyttävä, että miten tämä toimintamalli toteuttaa viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa selvällä suomenkielellä sanotun tarkoituksen, jonka mukaan "säädettyjen tiedonsaantioikeuksien ja viranomaisten velvollisuuksien tarkoituksena on toteuttaa avoimuutta viranomaisten toiminnassa sekä antaa yksilöille ja yhteisöille mahdollisuus valvoa julkisen vallan ja julkisten varojen käyttöä, muodostaa vapaasti mielipiteensä sekä vaikuttaa julkisen vallan käyttöön ja valvoa oikeuksiaan ja etujaan."

Lopuksi totean, että yhdenvertaisvaltuutettuna toimii tällä hetkellä aiemmin mm. Pakolaisneuvonnassa, Martin Scheininin avustajana ja kaupunginjohtajana toiminut Kristina Stenman. Hän aloitti virassaan 1.8.2020 eli on Sanna Marinin hallituksen nimittämä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Byrokraatin tulisi edistää eikä hankaloittaa taloutta
Järkyttävää välinpitämättömyyttä
Yhdenvertaisuusvaltuutetun tehtävä

Afrikkalainen harakka tieteen katolla

Kehitysapu tai - kuten nykyisen orwellilaisen kielenkäytön mukaan sanotaan - kehitysyhteistyö on hyvää tarkoittavaa toimintaa, jossa lopputuloksena tahtoo kerta toisensa jälkeen olla joutuminen ojasta allikkoon. Hyvin tunnettuna esimerkkinä olkoot ns. gepardihattuhallitsijat, jotka kerta toisensa jälkeen vaurastuvat köyhien maidensa asukkaiden kustannuksella, vaikka näiden elintasoa pyritään kohottamaan pelkästään Suomen osalta yli 1 000 miljoonalla eurolla vuodessa. Maailmanlaajuisesti tähän gepardihattujen tukemiseen käytetään vuosittain noin 150 000 miljoonaa euroa.

Tavallisen kansan parissa varsinaista kehitysapua heikommin tunnetuksi on jäänyt tieteellisen kirjallisuuden rahoituksessa kehitysmaiden tukemiseksi tapahtumassa oleva muutos. Aiemminhan tutkimusraportteja julkaisevia lehtiä rahoittivat pääsääntöisesti niiden tilaajat, kuten muitakin lehtiä. Nyt ollaan kuitenkin siirtymässä järjestelmään, jossa tieteellisen analyysin tehnyt tutkija maksaa siitä, että lehti suostuu julkaisemaan hänen raporttinsa. 

Tämän muutoksen yksi tärkeä perustelu oli heti alusta alken se, että näin myös kehitysmaiden tutkijat voisivat seurata mitä maailman tieteessä tapahtuu. Tosin on se ollut mahdollista aiemminkin, koska tutkijat ovat jakaneet raporttejaan toisilleen pyynnöstä ja joskus pyytämättäkin iät ja ajat.

Tämän muutoksen seurauksena tiedesarjoille on tullut julkaisumaksuja eli hinnastoja, jotka vaihtelevat noin tuhannesta eurosta useisiin tuhansiin. Kysymys kuuluu, että tuliko maailma ja erityisesti kehitysmaiden tutkimus näin pelastetuksi.

Yksi vastaus saatiin Science-lehdestä, jossa etiopialainen tutkija valitti, ettei hän pysty julkaisemaan tutkimusraporttejaan, koska hänen hallituksensa ei halua maksaa sivumaksuja. Toki monet tiedesarjat tarjoavat kehitysmaille apuaan ja jättävät ottamatta köyhimpien maiden tutkijoilta sivumaksuja, mutta tämä ei koske kaikkia julkaisusarjoja ja erivapauden hakeminen on etiopialaistutkijan mukaan muutenkin usein hankalaa ja sen saaminen epävarmaa. 

Näin maailman tutkijayhteisö on tehnyt järjestelmiinsä suuren muutoksen, jonka seurauksena kehitysmaalaiset voivat kyllä helposti lukea muiden tekemistä tutkimuksista, mutta heillä ei ole varaa julkaista omiaan. Omalta osaltani näin tämän lopputuloksen jo silloin kun ensimmäisiä kertoja kuulin vaatimuksia tästä muutoksesta. Sen sijaan en tiedä, mahtoivatko järjestelmää vaativat maailmanparantajat ymmärtää asiaa. 

Sehän on kuin harakan ongelma tervakatolla. Jos julkaiseminen maksaa ja on liiketoimintaa, niin sillä on hinta. Suljetussa järjestelmässä - jollainen tiedeyhteisökin pitkälti on - tämä hinta on maksettava tavalla tai toisella. 

Eli jos saat julkaistua työsi ilmaiseksi, joudut löytämään rahat muiden tekemien tutkimusraporttien lukemiseen. Tai jos saat lukea muiden tekemät raportit ilmaiseksi, joudut maksamaan omiesi julkaisemisesta. 

Perusongelma ei kuitenkaan muutu: jos yhteiskunnan rahat menevät gepardihatun taskuun, ei niitä riitä tieteelliseen kirjallisuuteen. Ja ratkaisu olisi yksinkertainen, mutta ilmeisen mahdoton: jos gepardihattuja ei olisi tai heidän päällimmäinen intressinsä ei olisi kartuttaa omaa sveitsiläistä pankkitiliään, ei afrikkalaisella tutkijallakaan olisi puutetta tieteellisten raporttien lukemisesta eikä niiden julkaisemisesta.

Mutta ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Kun uusi järjestelmä kasvaa muutamien vuosien kuluessa kattavaksi, saa myös tavallinen koko lystin maksava länsimainen veronmaksaja lukea uusista tieteellisistä löydöksistä suoraan niistä kertovista tutkimusraporteista. Toivon mukaan tieteellinen tieto leviää tämän seurauksena entistä paremmin ja tekee maailmasta edes hiukan paremman paikan elää.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Millä perusteilla luonnontieteelliset tutkimukset vanhenevat?
Tiede kustannustalojen uhrina
Tiede on uhka valheelliselle maailmankuvalle

Minkälaiset ihmiset raiskasivat ja yrittivät haudata elävältä?

Ruotsin monikulttuuriset tapahtumat nousevat silloin tällöin myös suomalaisen median asialistalle, joskin koko kuvan saaminen länsinaapurin tapahtumista tuskin onnistuu pelkästään suurten lehtitalojen tai Ylen uutisointia seuraamalla. Joka tapauksessa Iltalehti julkaisi eilen Aftonbladetin juttuun pohjautuen tervetulleen uutisen, jonka mukaan teinipoikia raiskattiin ja yritettiin haudata elävältä ruotsalaisella Solnan hautausmaalla.

Tämän blogimerkinnän aiheeksi tapaus nousi siitä syystä, että Iltalehti kyllä kuvasi hautausmaan terveelle järjelle käsittämättömät tapahtumat, mutta jätti kuitenkin kuvaamatta yhden oleellisen seikan eli hirmutöihin syyllistyneiden etnisen taustan. Kuten monet tämän blogin lukijat ovat varmaankin huomanneet, oli tämä tieto esillä jo aiemmin PT-Median jutussa.

Sen mukaan molemmat tekijät olivat Ruotsin kansalaisia, mutta heidän etninen taustansa oli sellaisissa Aasian islamilaisissa maissa, joista on Suomeenkin saapunut joukoittain turvapaikanhakijoita. Molemmat olivat myös jo aiemmin syyllistyneet rikoksiin.

Minun on vaikea hyväksyä sitä, että valtamediamme jättää kerta toisensa jälkeen kertomatta rikollisten mahdollisen maahanmuuttajayhteyden. Ymmärrän, ettei nimiä haluta mainita keskeneräisissä jutuissa, mutta ihmisten maahanmuuttopoliittisen ymmärryksen takia olisi tärkeää aina ilmaista oliko pahantekijöinä maahanmuuttajataustaisia vai kantaväestöä. Molemmathan syyllistyvät kyllä kaikenlaisiin rikoksiin, joskin ensin mainitut ovat rajusti yliedustettuina etenkin seksuaalirikoksissa.

Kansalaisten tulisi saada rikollisten tausta tietoonsa siksi, että he hahmottaisivat minkälaisia riskejä Suomen nykyiseen maahanmuuttopoliittiseen linjaukseen liittyy. Ja voisivat sen mukaisesti ottaa äänestyskopissa kantaa siihen, minkälaisella maahanmuuttopoliittisella linjauksella Suomessa jatketaan vaalien jälkeen.

Nykyisessä salailun ilmapiirissä tämä ei onnistu, ei ainakaan perustellusti. Siten lehdistömme taipumus salailla rikollisten etnistä taustaa vaikeuttaa demokratian toteutumista maassamme. Lisäksi se saattaa osaltaan vaikuttaa siihen, että jotkut kansalaiset eivät osaa varautua monikulttuuristuvan yhteiskuntamme uudenlaisiin riskeihin, vaan joutuvat meillä aiemmin harvinaisten rikosten uhriksi tietämättömyyttään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lähes 38 % raiskauksista oli ulkomaalaisten tekemiä vuonna 2019
Ruotsalainen esimerkki velvoittaa
Ruotsalainen lapsiin kohdistuva väkivalta ja sen kieltäminen

Uusi vero vaatii kompensaation

MTV3 kertoi, että 230 sosiaali- ja terveysalan järjestöä edustava Soste on esittänyt oman mallinsa terveysperusteisesta verosta, jollaista maamme hallitus on suunnitellut. Soste haluaisi ennen kaikkea terveysperusteisen, eikä fiskaalisen, veron. Sen tavoitteena ei siten olisi lisätulojen kerääminen.

Jos tavoitteena ei siis olisi lisätulojen kerääminen, pitäisi terveysveron takia kasvava verorasitus kompensoida luopumalla jostain muusta verosta. Mikä tämä olisi, siihen Soste ei ainakaan MTV3:n uutisen mukaan ottanut kantaa, vaan on jättämässä asian maamme hallituksen ja eduskunnan käsiin.

Tunnustan, että minulla on omat epäilykseni tällaisen uuden veron kompensoimisen suhteen - ei vähiten siksi, että maatamme hallitsee punavihreä hallitus, jolle kansalaisten ja yritysten verorasituksen kohtuullisuus ei ole aivan priorisointilistan huipulla. Pikemminkin päinvastoin.

Oletetaan nyt kuitenkin, että pääministeri Sanna Marin (sd) ryhtyisi opposition painostuksesta miettimään tällaista kompensaatiota. Sitä varten haluan kiinnittää hänen, muiden ministereidemme ja kansanedustajien huomion Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Juho Romakkaniemen näkemykseen.

Hän nimittäin totesi yleisenä periaatteena - jonka allekirjoitan täysin - että "julkisten menojen on luotava enemmän kokonaishyvinvointia kuin verotuksen tuottamat hyvinvointitappiot". Käytännössä tämä tarkoittaa, että jos ja kun terveysverotus tuottaa lisää terveyttä eli kansalaisten hyvinvointia - kuten tarkoituksena on - voitaisiin edellä vaatimani kompensaatio kuitata siitä saatavilla hyödyillä.

Tämä terveyden ja hyvinvoinnin lisäys tapahtuisi kuitenkin vähitellen. Lisäksi ylivoimaisesti suurin osa suomalaisista ei kaipaa korotuksia verotukseemme, joka ei ankaruudestaan huolimatta edes riitä kattamaan kaikkia valtion menoja kuten Marinin hallituksen tämän vuoden budjetin velkavetoisuus osoittaa.

Siksi veronmaksajalle uudesta terveysverotuksesta koituva kokonaishyvinvointihaitta on alkuun korvattava luopumalla jostain muusta verosta, jota voidaan alentaa sitä mukaa, kun veromuutoksen aiheuttama terveydenhoitokulujen pienentyminen tuottaa säästöä valtion ja kuntien kassaan. Tällainen verojen koplaaminen ei ole kuulunut poliittiseen kulttuuriimme - mitä voitaneen pitää eräänlaisena korruptiona - mutta hallinnon läpinäkyvyyden kannalta sellainen olisi ensiarvoisen tärkeää.

Niinpä esitän Sanna Marinille (sd),  valtionvarainministeri Katri Kulmunille sekä sosiaali- ja terveysministeri Anna Pekoselle (vas), että he tältä osin muuttaisivat maamme poliittista kulttuuria kohti suurempaa avoimuutta. Ja tehdessään aikanaan esitystä terveysverosta, ilmoittaisivat myös mihin veroon tehdään vastaava alennus ja millä momentilla sen alentaminen näkyy pienentyneinä valtion kuluina.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihervasemmistossa ei ymmärretä jakopolitiikan ja verotuksen yhteyttä
23 prosenttia suomalaisista kaipaa lisää veroja
Verotuksesta ja sen oikeutuksesta

Turussa 1,8 miljoonaa euroa kantaväestön syrjintään

Löysin Turun kaupungin sopeuttamisohjelmasta seuraavan tekstin. "Positiivisen diskriminaation määräraha on noin 1,8 meuroa. Valtio tullee tukemaan vuonna 2020 asiakohtaa lisää ja tämän vuoksi valtio korvaa kunnan rahoitusvastuun."

Pelkästään Turussa kantaväestön syrjimiseen käytetään siis yhteensä 1,8 miljoonaa euroa. Muiden kaupunkien tai kuntien samaan tarkoitukseen käyttämistä rahasummista minulla ei ole tietoa (enkä lähtenyt sitä etsimään), mutta mitä luultavimmin kaikissa suurissa kaupungeissamme samaan tarkoitukseen käytetään miljoonia euroja.

Toki kaupungilla on oikeus päättää tämän kaltaisista asioista, ja poliitikoilla edellisistä vaaleista saatu valtakirja niiden hoitamiseen. Siitä huolimatta oikeustajuani vastaan sotivat vahvasti tämän kaltaiset päätökset, joissa ihmisiä asetetaan eriarvoiseen asemaan etnisen tai uskonnollisen taustan takia.

Näin etenkin silloin, kun maksajina toimivat ilmeisen tietämättöminä päätöksestä kärsivät etniset/uskonnolliset väestöryhmät. Siksi on outoa, ettei asiasta eikä ainakaan sen mittaluokasta ole Turussa tai muuallakaan kerrottu avoimesti julkisuudessa, eikä siis hankittu kustannuksen kuittaavien veronmaksajien ja syrjinnästä kärsivien työttömien kantasuomalaisten hyväksyntää.

Ilman sellaista - ja etenkin asian tullessa yllättäen julkisuuteen - syntyy kuva poliittisesta suhmuroinnista ja epärehellisyydestä. Vaikka erilaiset poliittiset skuupit ovatkin medialle mainioita tulonlähteitä ja kansalle herkullista poliittista viihdettä, on asian kääntöpuolena helposti ihmisten avoimeen demokratiaan tunteman luottamuksen rapautuminen. Sitä tuskin kukaan haluaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yle esitti samanmielisten maahanmuuttokeskustelun
Ann Selin perussuomalaisella linjalla
Pitäisikö jihadistit palkita etuoikeuksilla