tiistai 24. lokakuuta 2023

Onko Unkari diktatuuri vai EU Neuvostoliiton reinkarnaatio?

Eilisen kahden (ensimmäinen, toinen) blogimerkinnän päivän jälkeenkin näyttää uutisvirrassa olevan aiheita, joita on syytä kommentoida myös täältä näppäimistön takaa. Yksi niistä on Unkarin pääministerin Victor Orbanin näkemys siitä, että Euroopan Unioni on kuin Neuvostoliitto.

Hänen näkemyksensä voi halutessaan kuitata sillä, että hän pitää läheisiä yhteyksiä sotarikollisen johtamaan Venäjään ja tukee sen hyökkäystä Ukrainaan ostamalla sieltä fossiilista energiaa. Tämä on tietenkin tuomittavaa, mutta mikäli EU - tai jokin muu taho - haluaisi tosissaan muuttaa tätä asiaintilaa, tulisi sen järjestää Unkarille vaihtoehtoinen energianlähde. 

Toinen EU:n johtoa ärsyttävä seikka on Unkarin taipumattomuus eurooppalaiseen maahanmuuttopolitiikkaan. Tässä suhteessa sen politiikka on muuttumassa yhä vähemmän muusta Unionista poikkeavaksi. 

Tässä suhteessa viimeisimpänä herättäjänä on toiminut EU:n muslimiväestön avoimesti osoittama antisemitismi palestiinalaisten tehtyä pari viikkoa sitten laajamittaisen terroritekonsa, jossa se tappoi nelinumeroisen lukumäärän israelilaisia siviileitä. Eivätkä maahanmuuttopolitiikan muuttamisen paineita ole ainakaan vähentäneet toistuvat islamistiset terroriteot ympäri Eurooppaa.

Myös Orbanin negatiivinen suhtautuminen wokellukseen on ärsyttänyt EU-poliitikkoja, mutta hänen taannoinen veto-oikeuden käyttönsä osoitti, että unkarilaisilla on myös aitoa tahtoa pitäytyä konservatiivisessa ihmiskäsityksessä. Ja kuten arvoisa lukijani tietää, on demokratian tarkoituksena se, että valtion hallinto ja sitä ohjaava lainsäädäntö heijastaisivat asukkaidensa näkemyksiä. 

Siten päädymme siihen oleelliseen kysymykseen, että onko Unkari demokratia? Vai onko se Orbanin yksinvaltaisesti hallitsema diktatuuri. 

Yksinkertaisimmillaan vastaus on selvä: maassa järjestetään vapaat vaalit, joten se on demokratia. EU-parlamentti on kuitenkin äänestyksen kautta ilmaissut näkemyksensä, ettei Unkaria voi pitää demokratiana.  Sen mukaan maassa järjestetään kyllä vaaleja, mutta ei kunnioiteta demokratian normeja ja standardeja.

Tässä se viittaa ainakin siihen, että Orbanin hallinto on sulkenut hänelle vastenmielisen radiokanavan ja perustanut parlamentaarisen elimen valvomaan oikeuslaitosta vaarantaen sen riippumattomuuden. Lisäksi häntä on syytetty korruptiosta, jonka seurauksena presidentti lähipiireineen on kerännyt satumaisen omaisuuden. 

Tosiasia kuitenkin on, ettei Orbanin ole havaittu manipuloineen vaalituloksia. Hän on myös hävinnyt vaalit pääministerinä, mikä osoittaa Unkarin demokratian kaikesta kritiikistä huolimatta toimivan - kuten se toimi äskettäin myös Puolassa, vaikka sen vaalit hävinnyttä johtoa arvosteltiin hyvin samankaltaisesti kuin Orbania. 

Kaiken edelle kirjoittamani perusteella minusta EU:n tulisi ottaa vakavasti Orbaniin kommentti, jonka mukaan Unkarin oli tanssittava Neuvostoliiton viheltäessä ja "myös Bryssel viheltää, mutta me tanssimme, jos tahdomme, ja me emme tanssi, jos emme halua tanssia". Onhan myös meillä kokemusta siitä, kuinka EU tekee päätöksiä, jotka täältä Pohjantähden alta katsottuna ovat järjettömiä - kuten parhaillaan käsiteltävänä oleva silakan kalastuskielto, joka toteutuessaan tuhoaisi suomalaisten ammattikalastuksen. 

19 kommenttia:

  1. Orbanin valta perustuu pitkälti siihen, että Unkarissa suurin osa tiedotusvälineistä on Orbanin puolueen hallinnassa. Tätähän yritetään Suomessakin; kaikkihan me olemme huomanneet sen, miten kotimainen VMP pyrkii kaikin keinoin tukemaan vasemmistolaista agendaa - jopa siinä määrin, että istuva hallitus yritettiin kesällä kaataa seurauksista välittämättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unkarin oppositiolla on kaksikin omaa TV-kanavaa, jotka saavat toimia vapaasti.
      Montako Suomen oppositiolla on?
      Orbánin valta perustuu siihen, etteivät unkarilaiset halua muslimeja maahansa ryöstämään, raiskaamaan ja murhaamaan.

      Poista
  2. EU:n piti olla vapaata kauppaa ja liikkumista ilman rajoja, mutta siitä on tullut hirviö, joka säätelee ja sanelee kaikkea mahdollista. Toimii jopa omia sääntöjään vastaan tarvittaessa, ja jakaa etelän vetelille rahaa, jonka kerää asiansa hoitaneilta tai hölmöiltä, kuten Suomelta. Ja Strasbourgin rekkaralli kuvaa hyvin koko instituution idioottimaisuutta ja tolkutonta rahan tuhlausta.

    VastaaPoista
  3. EU:n idioottimaiset päätökset pitää sivuuttaa olankohautuksella. Jos se kieltää Suomelta silakanpyynnin, niin kalastajamme menevät rysineen merelle kuten tähänkin asti. Mitä siitä seuraisi? Luulenpa, ettei mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri pitäisi toimia. Näinhän muutkin maat toimivat.

      Olen huomannut, että ainakin Espanjassa myydään ruotsalaista nuuskaa ihan avoimesti, vaikka nuuskan myynti on EU:ssa Ruotsia lukuunottamatta kielletty. Espanjalaiset vain luokittelevat sen purutupakaksi (tai mikä se espanjan kielen sana sitten onkaan) eivätkä nuuskaksi. Miten yksinkertaista! Tehdään vain itselle mieluisa tulkinta.

      Poista
  4. Kyllähän unkarilaisilla ja puolalaisilla ja muillakin on tuossa EU:n käytöksessä ihan oikea pointti, EU:n avulla tyrkytetään/pakotetaan kaikille tiettyä ideologiaa väkipakolla. Siitä ei minusta tarvitse edes keskustella etteikö näin olisi. Ja osalle jäsenmaiden kansalaisista tämä tyrkytys sopii ja osalle ei. Mutta siinä vaiheessa nämä tyrkytyksen torjujat menevät väärille teille kun alkavat mielistellä Venäjää. Sellaisen rosvovaltion mielisteleminen EU:n sisäisten ongelmien ratkaisuun tukea saadakseen on sen laadun rikos että siinä menee kyllä raja jonka jälkeen näiden toimintaan pitäisi muiden jäsenvaltioiden puuttua kovalla kädellä.

    VastaaPoista
  5. Kalergi-suunnitelma24. lokakuuta 2023 klo 11.56

    Brittipatriootti David Noakes kirjoitti vuosia ennen brexitiä otsikon "Yhdistynyt kuningaskunta liittyi EU:hun (ETY) vuonna 1972. 40 vuoden jälkeen tiedämme nyt:" alla mm. seuraavaa:

    "Yhdistynyt kuningaskunta liittyi EU:hun (ETY) vuonna 1972. 40 vuoden jälkeen tiedämme nyt:

    1. Euroopan unionin kuudella perustuslaillisella sopimuksella rakennetaan kolmiportainen politbyroon diktatuuri.

    2. EU:lla on poliisivaltion lait - joita pannaan täytäntöön yhä enemmän.

    6. Asevoimillemme ja poliiseillemme on kerrottu, että he vannovat uuden valan EU:lle tai heidät erotetaan.

    7. EU:n 120 000 säädöstä tulevat valvomaan tiukasti henkilökohtaista elämäämme - enemmän kuin mikään muu kansakunta historiassa.


    25. EU luotiin Saksassa 22. kesäkuuta 1940 ETY:ksi - Hermann Göringin puhe.

    26. Ensimmäinen ETY-konferenssi Berliinin yliopistossa 1942, 13 maan huippukokous Berliinissä 1943 von Ribbentropin johdolla.

    27. Saksan kaatumisen jälkeen saksalaiset vaihtoivat EEC/EU:n natsiperustasta kommunistiseen 1946.

    28. Hitlerin Deutsche Verteiderungs Dienst -tiedusteluosasto (DVD) valvoo edelleen EU:n kehitystä.

    29. Edward Heath, Geoffrey Rippon, Roy Jenkins värvättiin DVD:n palvelukseen sabotööreiksi vuonna 1958.

    30. DVD on järjestänyt rahoitusta EU-myönteisten omistajien asettamiseksi brittiläisiin sanomalehtikonserneihin.

    31. EU on sabotoinut Britanniaa saksalaisen Frankfurtin koulun tekniikoilla 1950-luvulta lähtien.

    33. 33. EU:n tärkeimpiä kumouksellisia järjestöjä Britanniassa ovat vanhemmat vapaamuurarit ja Common Purpose[jolla ei ole suoranaista vastinetta Suomessa].

    34. EU:n Common Purpose (CP) on kouluttanut 45 000 paikallista johtajaa "demokratian jälkeistä aikakautta" varten.


    37. Common Purpose -järjestöllä on henkilökuntaa sadoissa paikallislehdissä sensuroimassa EU:n vastaisia uutisia.

    41. CP on rakentanut suurimman osan Britannian 8500 kvangosta, jotka maksavat meille 210 miljardia puntaa vuodessa (Cabinet Office -tilaston luvut).

    42. Nämä kvangot lahjovat EU:ta kannattavia paikallisia virkamiehiä ja liikemiehiä jopa 700 000 punnan vuosipalkalla.

    43. Tuomarimme ovat nykyään vapaamuurareita [Suomessa osa demla-kommunisteja], minkä vuoksi Yhdistyneen kuningaskunnan oikeuslaitos ja tuomioistuimet ovat täysin korruptoituneita.

    44. EU on korruptoitunut, eikä se pysty vastaamaan 95 prosentista menoistaan (kyllä, yhdeksänkymmentäviisi prosenttia hävisi).

    45. EU:lla on yli 200 000 offshore-pankkitiliä, joista se maksaa lahjuksia.


    47. EU:n perustuslaki on samanlainen kuin Neuvostoliiton. Ja EU:n komissaarit samanlaisia kuin Neuvostoliiton politbyroon jäsenet.

    48. EU:n parlamentti on huijaus, jolla ei ole valtaa - aivan kuten vanhalla neuvostoparlamentilla [mm. puuttuu demokratialle olenainen lakialoiteoikeus].

    49. Konservatiivipuolueen [kuten Suomessa nykyisen (kansattoman), entisen KANSALLISEN kokoomuksen] johto on ollut EU:n Bilderbergiläisten valvonnassa 1960-luvulta lähtien [Suomessa alkaen myöhemmin].

    50. Työväenpuolueen ja Lib Dem -puolueen johto on ollut EU:n hallinnassa 20 vuotta - siksi ääniänne ei lasketa.

    51. Amsterdamin sopimus 1997 antoi EU:lle määräysvallan maahanmuutostamme, joka on EU:n etninen puhdistus [Coudenhove-Kalergi -suunnitelma]:

    52. ONS (Office National Statistics) sanoo, että englantilaiset ovat vähemmistö omassa maassaan vuoteen 2025 mennessä.

    53. Infrastruktuurimme ei kestä niitä 20 miljoonaa maahanmuuttajaa, jotka EU on päästänyt sisään vuodesta 1997 lähtien [tällä hetkellä paljon enemmän].

    54. 380 000 korkeasti koulutettua brittiä muuttaa vuosittain maasta paetakseen EU:ta ja sen ylikansoitusta.

    55. EU ja sen Bilderbergiläiset ovat siirtäneet 50 000 EU-myönteistä ihmistä, vapaamuuraria ja CP:tä kaikkiin valta-asemiin 40 vuoden aikana. Britannian hallituksessa ei edetä, ellei ole EU-myönteinen." https://www.eutruth.org.uk/fifty-reasons-to-leave/


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks toi ole aika kuluttavaa elää koko ajan erilaisten salaliittojen uskossa? Paranoiaan on nykyään tehokkaita hoitomuotoja.

      Poista
    2. Kummallisesti huolimatta noin kattavista EU myönteisistä toimista, britit erosivat EU:sta.... ei kovin tehokasta tuo bilderbergin touhu.

      Poista
    3. Kalergi-suunnitelma24. lokakuuta 2023 klo 14.44

      Jäi pois "Trolls will lie, exaggerate, and offend to get a response. "

      Poista
    4. No silloinhan sinäkin Kalergi täytät trollin määritelmän aivan kirkkaasti...😁

      Poista
    5. 😀 Naulan kantaan!

      Poista
    6. Ano pieni, paranoiaan ei itse asiassa ole kovinkaan tehokkaita hoitomuotoja.

      Poista
  6. Eu on pahin virus mitä ikinä ihmisen historiassa on ollut. Suomessa mikään ei muutu ikinä paremmaksi jos ei virus eu:sta erota, se on varma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso joukko noita eu myötäilijöitä ei ole elänyt edes markka aikaa, tai sitten ovat, mutta tyhmiä kun kumisaapas.

      Poista
    2. Juuri näin. EU on lähestulkoon pelkkä painajainen nykyään. Koskahan sieltä viimeksi on kuultu joku hyvä uutinen tai päätös Suomen kannalta? Oma muistini ei ainakaan riitä muistamaan sellaista.

      Poista
    3. https://www.gospanews.net/wp-content/uploads/2020/03/lagarde-cover-1-800x450.jpg

      Poista
  7. EU is Second Hand Soviet Union

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!