keskiviikko 8. maaliskuuta 2023

Uusi päätoimittaja Erja Yläjärvi lupasi ison muutoksen HS:n journalismiin

Helsingin sanomien uutisointi on tunnetusti tähdännyt poliittiseen vaikuttamiseen (esimerkki, toinen ja kolmas). Tai tarkemmin sanottuna lähinnä maltillisen poliittisen vasemmiston tukemiseen ja erityisesti Perussuomalaisten vastustamiseen.

Nyt lehti on saanut uuden päätoimittajan. Siksi on tässäkin blogissa syytä kirjata muistiin hänen uudesta päätoimittajasta kertovassa jutussa ilmaisemansa journalistinen linja.

Päätoimittaja Erja Yläjärvi nimittäin ilmoitti pitävänsä neutraalista uutisoinnista, jossa ei aiheiden tai näkökulman valinnassa oleteta lukijasta ja hänen tilanteestaan liikaa. Tarkalleen ottaen hän kertoi, että "lukijan on voitava saada pääosin kokemus, että hän saa ajatella itse ja muodostaa mielipiteensä itse. Meidän tehtävämme journalisteina on ensisijaisesti kuvata maailmaa sellaisena kuin se on".

Jos tämä toteutuu, on suomalainen mediatodellisuus saavuttanut todella paljon. Mutta valitettavasti joudun toteamaan, että uskon vasta kun näen. 

Eikä tätä epäluuloisuuttani ainakaan vähentänyt tässä puheena olevan jutun sisältämä maininta siitä, että uuden päätoimittajan mielestä lehden "sisällön pitäisi myös jollain tavoin voimaannuttaa eikä päin vastoin luoda tunnelmaa, että asiat ovat miten ovat eikä sille mitään voida". Siis aivan kuin hän haluaisi ohjata lukijoidensa ajatuksia sen sijaan, että nämä saisivat ajatella itse. 

14 kommenttia:

  1. HS:n toimituskunnassa on niin paljon tytteleitä, jotka ovat kyllä opiskelleet punavihreän paradigman rasismin aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta, mutta jättäneet opiskelematta alkeellisimpiakaan oikeinkirjoitussääntöjä, että tohdin epäillä päätoimittajan tavoitteen toteutumista.

    VastaaPoista
  2. "Meidän tehtävämme journalisteina on ensisijaisesti kuvata maailmaa sellaisena kuin se on." Nykyjouurnalistien maailmassa persut ovat rasisteja, ilmasto lämpenee, pakolaiset ovat ihania, lapset pitää kouluttaa woke-hengessä jne. Siis mikään ei muutu, vaan edelleen naiset kirjoittavat naisista naisille.

    VastaaPoista
  3. Tämän päivän ja tulevaisuuden talouspolitiikasta keskustellaan tänään HS:n ja yliopiston tilaisuudessa otsikolla

    "Millaisella talouspolitiikalla luodaan kasvua ja turvataan hyvinvointiyhteiskunta?" Keskustelu­tilaisuus suorana kello 17

    HS:n ja Helsingin yliopiston järjestämässä keskustelussa tutkijat analysoivat talouspolitiikkaa.

    https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009439279.html

    Artikkelista poimittua

    Talouspolitiikkaa analysoivat makrotaloustieteen professori Niku Määttänen, Suomen Pankin ennustepäällikkö Meri Obstbaum ja väitöskirjatutkija Antti Ronkainen.
    Keskustelun juontaa Helsingin Sanomien toimittaja Robert Sundman.
    --------------------

    Valtiovarainministeriöhän on pistänyt pohjalle 9 mrd eur sopeutustoimet kahdelle vaalikaudella.

    Nyt Petteri ja kumppanit esittävät oikein kynnyskysymyksen, Verkkouutiset 7.3.2023

    "Kokoomusjohtajat linjaavat: Vain tällaiseen hallitukseen"

    Petteri Orpon ja Kai Mykkäsen mukaan hallitsemattoman velkaantumisen katkaisu on kynnyskysymys.

    https://www.verkkouutiset.fi/a/kai-mykkanen-ylella-kokoomus-voi-menna-vain-tallaiseen-hallitukseen/

    Artikkelista poimittua

    – Me emme voi mennä hallitukseen sellaisten puolueiden kanssa, jotka eivät sitoudu tähän yhdeksän miljardin euron tasapainotukseen kahdessa vaalikaudessa.
    ...
    SDP:n kansanedustajan Antti Rinteen mukaan ministeriön esittämät yhdeksän miljardin säästöt pitää löytää seuraavan 10–15 vuoden aikana.
    – Yhdeksän miljardia saattaa tulla täyteen ennemmin tai myöhemmin, mutta joka tapauksessa oleellista tässä on se, että me löydetään sellainen ura, josta tämä menojen tasapaino löytyy, hän sanoi.
    ...
    Kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon mukaan “ennemmin tai myöhemmin ei riitä”.

    – Tulevien sukupolvien kustannuksella eläminen on lopetettava nyt. Kokoomus ei lähde hallitukseen, joka ei uskottavasti sitoudu VM:n suosittamaan talouden tasapainotavoitteeseen.
    -----------------

    JOS ja tämä on iso JOS Petteri pitää kiinni sanomisestaan, SDP ei täytä heidän vaatimustaan varsinkin kun kokoomus haluaa tehdä sopeutusta etupainotteisesti eli mallilla 6+3 mrd per vaalikausi.
    Jos tämä iso JOS pitää, hallitusrungon muodostaa kokoomus ja perussuomalaiset. Sen mukaan vihervasemmistolainen talouspoliittinen aikakausi on ohi.

    Suomessa on nyt uutta se, että näitä kynnyskysymyksiä on nyt nostettu esiin. Ensin Marin sulki pois PS:n ja sen jälkeen muu vihervasemmisto seurasi perässä ja RKP:n Henriksson esitti saman varauksen.
    Nyt sitten Orpo esittää kynnyskysymyksen, joka käytännössä sulkee SDP:n ja vihervasemmiston pois hallituksesta- jos sana pitää?

    Nyt on äänestäjällä mahdollisuus vaikuttaa politiikkaan, jos lähtee äänestämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. IL 7.3.2023

      Orpo: Tässä on kokoomuksen kynnyskysymys – Kuusi miljardia talouden sopeutusta

      Petteri Orpo kertoo Iltalehden haastattelussa, että kokoomus ei tee hallitusyhteistyötä niiden puolueiden kanssa, jotka eivät hallitusohjelmassa sitoudu talouden tasapainottamiseen kuudella miljardilla eurolla ja myöhemmin vielä kolmella miljardilla eurolla.
      Asia on kokoomukselle kynnyskysymys.

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/31b6024d-4041-421b-8975-8749ff2a163c

      Poista
  4. Hesarin uudessa päätoimittajassa on merkittävintä oletettu sukupuoli. Sellainen oli ”pakko” saada vihdoinkin.

    VastaaPoista
  5. Terhomatti Hämeenkorpi8. maaliskuuta 2023 klo 9.24

    Kuka nyt vielä uskoo Petturi Orpon puheisiin, hah hah ! Ja Hesarista: On viisaampaa odottaa ja kas kummaa: mikään ei muuttunut kuin (oletettu) sukupuoli !

    VastaaPoista
  6. Tosiaankin kiinnostava journalistinen kannanotto lehden linjasta uudelta vastaavalta päätoimittajalta. Heijastaako tämä Yläjärven omaa vakaumusta toimittajana vai onko sitten lehden omistajien esiintuoma tahtotila, on asia, jonka varmaan Yläjärvi tietää parhaiten itse. Yläjärven entinen pesti oli tätä ennen Hufvudstadsbladetin päätoimittajana, enkä varsinaisesti huomannut lehden linjauksen muuttuneen vuosien 2021-2022 aikana suuntaan tai toiseen eikä varsinaisesti ainakaan neutraalimpaan suuntaan. Päinvastoin olisi jopa houkutus väittää lainaten Yläjärveä tämän päivän HBL:ssä: "redaktionen allt mer har hittat sin egen röst" että toimituksen omat yhteiskunnalliset vakaumukset ovat näkyneet lehden sisällössä. Haluaisin myös nostaa esiin Yläjärven tapauksessa esiinnousevan sisäänpäinlämpiämisen suomalaisessa mediakentässä. Yläjärvi on käynyt lävitse päätoimittajan roolissa niin Alman, Konstsamfundet ja nyt Sanoman. Eli maamme journalistiset piirit ovat sangen pienet ja samat ihmiset näyttävät pyörivän konsernista toiseen.

    VastaaPoista
  7. En ole yhtä optimistine kuin arvon professori. Ensinnäkin HS toimittajista hyvin harvalla enää on edes perustasoinen yleissivistys. Suurimman osan kyvyt riittävät haastateltavan mielipiteen kirjaamiseen sellaisenaan ilman yhtäkään kriittistä tai haastavaa kysymystä tai Guardianin mielipiteiden käännättämiseen .
    Toiseksi vihervasemistoa tukevaa mediaa on suomessa tungokseen ja ehkä veriseen kilpailuun saakka. Joten pidän HS:n mahdollista suinnan tarkistusta enempikin lisääntyvän tyytymättömän lukijakunnan sekä HS:iin tyytymättömien mainostajien kosiskeluna. Kukapa sitä eurojaan viitsii tuhlata lehteen joka päivästä toiseen haukkuu yrittäjiä ja veronmaksajia.

    VastaaPoista
  8. Naisten logiikassa ja ymmärryksessä ei todellakaan ole kehumista noin yleisesti ottaen, kun suuret tunteet tahtoo voittaa järjen.
    Mutta kai nainen on tänä aikana aivan pakkovalinta, kun puhutaan vihervasemmiston lipunkantajasta. Onneksi ei tullut Kansan uutisista tai Demokraatista kuitenkaan.

    VastaaPoista
  9. Olen skeptisellä kannalla tuohon uuden HS:n päätoimittajan linjaukseen.
    Suunnanmuutos vaatisi myös toimittajien vaihtamista neutraaleihin toimittajiin, silloin neutraali uutisointi olisi mahdollista...
    -Lukija

    VastaaPoista
  10. Naisen sanaan voi luottaa.
    Erja Yläjärvi on se Iltalehden päätoimittaja, joka lopetti blogit.
    Kun kysyin häneltä, että säilytetäänkö vanhat blogit (mm. maahanmuuton hinta) hän vastasi, että kyllä ne säilytetään julkisina.
    Kului muutama kuukausi ja Yläjärvi poistatti ennalta varoittamatta kaikki blogit Iltalehden nettisivuilta. Onneksi olin epäillyt päätoimittajan sanaa ja ottanut blogini kommentteineen talteen pdf-tiedostoina. Joitakin olen kerännyt ”Iltalehden blogit” sivulleni netin historia-aineistosta.
    Toimittajakollegat sanovat Yläjärveä maahanmuuttointoilijaksi. Joten hän sopii oikein hyvin hesariin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloitin Iltalehden blogistina 2010 sen jälkeen kun silloinen (mies)päätoimittaja minut oli houkutellut kirjoittajaksi. Myös UusiSuomi halusi minut kirjoittajaksi, mutta onneksi en sen houkutuksiin langennut. Iltalehti oli minulle hyvä vaihtoehto, kertaakaan se ei puuttunut kirjoituksiini, eikä mitään ennakko-ohjeita annettu. Sain valita aiheeni vapaasti. Mutta sitten 2018 tuli Yläjärvi ja puuttui mm. oikeuksiini hyväksyä lukijakommentit. Ja jo seuraavana vuotena hän lopetti blogit kokonaan. Ehdin kirjoittaa 188 blogia ja olin vuosia koko sivuston suosituin kirjoittaja. Trafi-kirjoitustani luki 150.000 suomalaista ja maahanmuuton hintaselvitystäni 90.000.

      Poista
  11. "Meidän tehtävämme journalisteina on ensisijaisesti kuvata maailmaa sellaisena kuin se on" tarkoittaa ideologin lausumana Tampereen tiedotusopin laitoksen Hemánuksen ja Nordenstrengin "objektiivista journalismia". Toisin sanoen kaikessa journalismissa on muistettava yhteiskunnan pohjarakenne (esim. luokkataistelu, rakenteellinen rasismi, mikä nyt kulloinkin on äärivasemmistolaista muotia) ja kuvattava, kuinka ylärakenne muodostuu sen päälle. Tätä on sitten kutsuttava tieteelliseksi, objektiiviseksi, faktapohjaiseksi ja syväluotaavaksi analyysiksi erotuksena pelkkien pintatason ilmiöiden kuvailusta. Meet the new boss, same as the old boss.

    VastaaPoista
  12. On valitettavaa että uusi päätoimittaja joudutaan valitsemaam jo tammikuussa 24.

    Saa nähdä milä löydetään selitykseksi.

    Ehkä jokin nopea mutta riittävän iso kohu saattaa olla oikea valinta.

    antti k.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!