perjantai 3. maaliskuuta 2023

Venäjä on ajamassa 141 miljoonaa ihmistä äärimmäiseen köyhyyteen

Suomessa on viime aikoina puhuttu paljon energian hinnoista. Meillähän siihen vaikuttavat sekä Ukrainan sodan aiheuttama venäläisen öljyn tuonnin loppuminen, keskeneräinen vihreä siirtymä sekä eduskunnan hallituspuolueiden ja arpapelin voimalla päättämä turpeen käytön loppuminen. 

Tähän liittyen oli mielenkiintoista lukea siitä, kuinka peräti 141 miljoonaa ihmistä on vaarassa joutua äärimmäiseen köyhyyteen Venäjän ja Ukrainan sodan pahentaman energiakriisin seurauksena. Tähän lopputulokseen päätyivät hollantilaiset tutkijat arvioidessaan mallien avulla kivihiilen, öljyn ja maakaasun hintojen vaikutusta kotitalouksiin 116 eri maassa. 

Tutkijat tarkastelivat sekä suorien kustannusten kasvua - kuinka paljon kotitalouden polttoainelasku kasvoi - että epäsuorien kustannusten nousua. Eli kuinka paljon ylimääräistä rahaa jouduttiin käyttämään tavaroihin ja palveluihin. 

Analyysi osoitti, että maailmanlaajuiset energiakustannukset kotitaloutta kohden kasvaisivat 62,6-112,9 %, mikä vastaa kotitalouden kulutuksen 2,7-4,8 %:n nousua, josta suuri osa johtui epäsuorista kustannuksista ja oli pääasiassa seurausta raakaöljyn ja öljytuotteiden kohoavista hinnoista. 

Tutkijoiden mukaan tämä kriisi osoittaa, että riippuvuus fossiilisista polttoaineista lisää energiaturvallisuusriskiä. Siihen he eivät kuitenkaan ottaneet kantaa, minkälaisia riskejä liittyy vihreiden energiamuotojen käyttämiseen.

Normaalilla maalaisjärjellä ajatellen lienee kuitenkin selvää, että mitä monipuolisempi energiantuotantovalikoima kullakin valtiolla on käytössään, sitä pienempi vaikutus yksittäisten energiamuodon kriisillä on sen asukkaiden elämään ja vaurauteen. Samoin on selvää, että mitä korkeampi energiavaraisuus eri mailla on, sitä vähemmän niissä elävillä ihmisillä on syytä huoleen energian loppumisesta tai kallistumisesta. 

Siksi on hyvä, että Suomessa energiaa tuotetaan monilla eri tavoilla. Fossiilisen tuontitavaran lisäksi käytössä on puuta, ydinvoimaa, vesivoimaa ja tuulivoimaa. Ja Olkiluodon ydinvoimalan lopulta käynnistyessä saavuttanemme lopulta myös keskimääräisen energiaomavaraisuuden, joskin kasvava tuulienergian osuus saattaa myöhemminkin aiheuttaa ajoittaisia tuontitarpeita etenkin talvien kylminä pakkasjaksoina. 

Kaiken kaikkiaan Suomi ja me suomalaiset voimme suhtautua varsin rauhassa omaan energiatulevaisuuteemme. Kunhan vain pidämme huolen, että energiantuotantoomme liittyvät päätökset pysyvät omissa käsissämme.


19 kommenttia:

  1. Tarttis OL3n alkaa tuottaa sähköä säännöllisesti viimeinkin (v2026).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toista samanlaista ydinvoimalaa olisi pitänyt alkaa rakentaa jo ajat sitten, koska se saadaan käyttöön vasta 20 vuoden päästä peruskiven muuraamisesta, jolloin Loviisan voimalat ovat jo purkukunnossa.

      Poista
  2. Terhomatti Hämeenkorpi3. maaliskuuta 2023 klo 8.21

    Saatanan politrukit, menivät turpeen kieltämään!!! Pahinta virheyttä, mitä suomessa on viime aikoina tehty. "On Suomi köyhä - siksi jää" .Jos marinoidien politiikka jatkuu.

    VastaaPoista
  3. Itse ehkä lisäisin vielä, että mikäli valtiolla on mahdollisuus tuottaa energiaa omista resursseista, niin ollaa aika hyvällä maaperällä. Ja toki energian hinnan ulkopuolinen manipulointi esimerkiksi määrittelemällä pörssisähkön hinta kalleimman tuotantomuodon mukaan ei oikein kuulosta kapitalismilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän se ihan perinteistä kapitalismia olekaan. Kyseessä on kepuli Kokoomuslainen kapitalismi. Tunnetaan myös korporaatio kommunismina. Nii ja kartellit.

      Poista
  4. Tuulivoima on markkinahäirikkö, jolta ei edellytetä samaa jatkuvaa tuotantoa kuin muilta. Teho vaihtelee jatkuvasti, ollen välillä lähellä maksimia ja seuraavassa hetkessä lähes nolla. Muiden tuotantomuotojen on sitten pystyttävä hoitamaan puuttuva teho, tai alkavat kiertävät sähkökatkot.
    Oikeudenmukaista olisi, että jokaisella "tuulipuistolla" olisi oma dieselkäyttöinen varavoimala, joka mahdollistaisi tasaisen sähköntuotannon ilman ulkopuolista säätövoimaa.
    Hiilidioksidihysteria mahdollistaa tuulivoiman tuottajien kermankuorinnan, johon on vielä kuulunut veronmaksajien Pekkarointitukikin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulevaisuudessa nähtäneen vielä sekin, kun loppuun ajetun tuulipuiston omistaja häipyy konkurssin tehneenä maisemista, ja höynäytetyt maanomistajavuokraajat ja kunta saavat riidellä, kuka lopulta purkaa ongelmajätteeksi muodostuneet voimalat.

      Poista
    2. Tämä on nähty jo Oulun vieressä, Oulunsalon Hailuodontien varressa.
      Siellä on luulivoimalan myllyn moottori on palanut/tai jotain rikki jo yli kymmenkunta vuotta sitten. Eikä se hökötys ole pyörinyt sen jälkeen yhtään kierrosta.
      Siellä se seisoo tien 816 vieressä surullisena maamerkkinä niemennokassa. Purkaminen on kuullemma kallimpaa kuin uuden rakentaminen...
      Että näin.

      Poista
    3. Maanomistaja lienee vastuussa, jos myllyfirma on konkurssissa, joten monessa paikassa voi maanomistajan maanvuokratulot mennä myllyn purkamiseen...

      Poista
    4. Tuulipuisto; kyllä on kaunis nimi ainakin saatu aikaiseksi. Saksassa näin Pohjanmeren rannalla sellaisen tuilipuiston, että pelkästä katsomisesta oli tulla pää kipeäksi. Alavalla alueella niitä oli useita kymmeniä, lavat pyörivät epätahtiin, jotkut eivät pyörineet ollenkaan ja näkymä oli yhdellä sanalla kuvattuna hirveä.




      Poista
    5. Olisikohan tuulivoimaa pitänyt kehitellä enemmänkin puisten perinnemyllyjen pohjalta... olishan niitäkin voinu sitten vähän automatisoida. Mikähän olisi pitkän päälle niidenkin hyötysuhde verrattuna nykyisiin ongelmajätemyllyihin.

      Poista
  5. Mä en tajua tuota omavaraisuusharhaa, vaikka tänne valmistuisi 2* olikiluoto 3 eli olkiluoto 6 ei se vaikuta hevonvittua hintaan kun myydään pörssiin ja sen mukaan hinnoitellaan mitä nyt fortum pyytää isoimpana asiakkailtaan tms. Yleistettynä. Ja sähköpulahan olisi heti kun saksa ostaa enemmän kun saadaan paremmat linjat "huoltovarmuuden takaamisiksi" kohta eteläänpäin..

    VastaaPoista
  6. "In modelling the energy costs for households, consistent with existing research**, we assumed that energy price changes in production sectors are fully passed on to final consumer"

    Olisikin suomessakin vain noin niin täällä pärjäisi paljon paremmin, mutta meillä ei ole eteläamerikan etuja niin noihin tulee kepukertoimet ja kokoomus lisät sen lisäksi, että suomi kai maksaa noi hilipäästöt vielä noille tutkimuksen maille viimeistään seuraavien vaalien jälkeen eikös siihen jo egyptissä sitouduttu paljon kortsua välttelevien maiden osalta..

    VastaaPoista
  7. Virheä siirtymä ei ole valmis, ennen kuin Suomi on kivikaudella. Samon "monikulttuuria" ei ole koskaan riittävästi, lisää tarvitaan. Homotusta ja transuilua ei koskaan riittävästi, ennen kuin viimeinenkin valkoinen heteromies on hävitetty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sittenhän jää myös seuraava homppelisukupolvi syntymättä.

      Poista
    2. mutta niin pitkälle..eli kaksi siirtoa..suvakit eivät pysty päättelemään/ laskemaan

      Poista
    3. Onhan meillä sitten "monikulttuurin" edustajat vielä lisääntymässä. Osaavat sen taatusti. Tulevaisuudessa onkin sitten monikulttuurihomppeleita siellä joukossa. En sitten tiedä millä aikavälillä heidät kivitetään kuoliaaksi, kun eräs suvaitsevainen uskonto ottaa vallan Suomessa.

      Poista
    4. Oletko sinäkin aikonut ruveta homoilemaan? Vai mikä se heteromiehet nyt niin loppuun hävittäisi? No, eihän kerta homoa tee. Ei huterot heteromiehet mihinkään häviä. Jos ei kiinnosta niin ei kiinnosta.

      Poista
  8. Kyllähän Venäjä on ihan valmis myymään. Ei Venäjä mitään toimituksia ole katkaissut.
    Kikkeliskokkelis. Mites siellä rintamalla menee? Joko hoholit kohta ovat Moskovassa? Onko Murmanskin motti kohta taputeltu?

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!