keskiviikko 15. maaliskuuta 2023

Helsingin poliisi perusti maahanmuuttajajengeihin erikoistuneita ryhmiä

Minusta on jännittävää, kuinka lähinnä maahanmuuttajista koostuvat nuorisojengit ovat muuttuneet epäkorrektista julkisesta salaisuudesta päivänpolitiikan keskustelunaiheeksi ja vaaliteemaksi. Sekä kaikkien puolueiden huolenaiheeksi. 

Toki puolueiden välillä on edelleen erimielisyyksiä ratkaisukeinoista, mutta joka tapauksessa ongelma tunnustetaan Perussuomalaisten lisäksi jo Kokoomuksessa ja jopa politiikan vasemmalla laidalla. Niinpä asiaan on saatu myös konkreettinen päätös. 

Siitä kertoi Yle uutisessaan, jonka mukaan "rikostutkintayksikön väkivaltarikokset-toimintoon perustetaan 16 poliisihenkilön tutkintaryhmä, jonka tehtävänä on estää, paljastaa ja tutkia vakavaa katujengirikollisuutta pääkaupunkiseudulla. Toinen ryhmä perustetaan Helsingin poliisilaitoksen hälytys- ja valvontayksikön ennalta estävään toimintoon. Tämän ryhmän tavoitteena on estää uusien katujengien muodostuminen, purkaa olemassaolevia ryhmittymiä ja auttaa nuoria irti katujengirikollisuudesta."

Päätöksen takana on ollut varmasti se, että asiaan reagoimatta jättäminen olisi epäilemättä näkynyt tulevissa vaaleissa. Mutta myös raa´at tosiasiat eli esimerkiksi helsinkiläisyritysten kyllästyminen taisteluun nuorisoporukoita vastaan. Peräti noin  yksi kymmenestä yrityksestä on harkinnut liiketilojen sulkemista häiriöiden vuoksi.

Nähtäväksi siis jää, riittävätkö uudet poliisiryhmät tekemään helsinkiläisestä maahanmuuttajanuorisosta kuuliaisia mallikansalaisia ja turvaamaan yritysten toimintaedellytykset pääkaupunkiseudulla, vai tuliko tosiasioiden tunnistaminen liian myöhään ja tavoite jää sittenkin saavuttamatta. Kovin lupaavaa ei kuitenkaan ole se, että Helsingin sanomat löysi vieläkin yhden tutkijan, joka koki tehtäväkseen spekuloida asiasta varsin kuluneilla sekundaarisilla argumenteilla eli siirtää kuuntelijoidensa huomion epäolennaisuuksiin - kuten määritelmäkysymykseen siitä mikä on katujengi ja mikä ei.

20 kommenttia:

  1. Eiköhän tuo liene aivan selvää, aivan liian vähän aivan liian myöhään. Kun homman on annettu tahallaan mennä tähän, toimien pitäisi olla aivan toisenlaisia auttaakseen mihinkään muuhun kuin poliisien työllistämiseen turhaan työhön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, seuraavat 20-30 vuotta mietitään, voidaanko ongelmallisimmat tapaukset palauttaa lähtömaihinsa ja peruuttaa Suomen kansalaisuus. Kun tämä päätös viimein saadaan tehtyä, niin sitten todetaan, että tämän päätöksen olisi pitänyt tapahtua jo 30-vuotta aiemmin. Huokaus.

      Poista
  2. Jokohan persut on ykkösenä Hesarin seuraavassa vaaligallupissa

    VastaaPoista
  3. Ehdottaisin, että nykyistä enemmän keskityttäisiin ongelman pohjimmaisen syyn eli kantasuomalaisten rasismin kitkemiseen, jotta nämä maahamme paperittomina saapuneet raketti- ja koneinsinöörit, aivokirurgit, professorit ja heidän serkusavioliitoistaan syntyneet jälkeläisensä pääsisivät vihdoin puhkeamaan kukkaan ja saattamaan taloutemme hienoon nousukiitoon. Me tienataan näillä.
    Terveisin Jyrki-boy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, homma on alkamista vaille valmis.

      Poista
  4. Niinpä niin. Nyt aletaan hoitaa taas seurausta, eikä syytä. Kun poliisia tarvitaan, ollaan jo myöhässä.

    VastaaPoista
  5. Yhteiskunnassa, jossa normaali elämä edellyttää yli 80 äo:ta saattaa helposti turhautua kun se on siinä 68 hujakoilla.

    VastaaPoista
  6. Jotkut Alzheimer-sairaat ovat väkivaltaisia em. syystä.

    VastaaPoista
  7. Tämä Matti Näsä voi yhdessä Jari Taposen kanssa hakata päätään seinään ja hokea, että ne ei ole katujengejä.
    Taposen kyllä pitäisi tehdä jo johtopäätökset ja erota, koska hän on ollut vastuussa poliisin ennaltaehkäisevästä työstä, ja on koko ajan vain esittänyt vähätteleviä lausuntoja asiasta, jonka kaikki muut ovat jo ajat sitten nähneet ongelmaksi. Eli siis epäonnistunut, koska kaikki muut jo tunnustavat tapahtuneen kehityksen katastrofaalisuuden. Toivottavasti Taposen typeriä selityksiä ei tarvitse enää kuunnella yhdessäkään tv-lähetyksessä, hän on jo todella näyttönsä antanut.

    VastaaPoista
  8. On olemassa perimätieto että ennenkuin asioille voi tehdä mitään, pitää pystyä tunnustamaan että ongelma on olemassa. Tämän Pyllytär Taposen jengin pitäisi siis ennalta ehkäistä jotain, minkä olemassa oloa hän ei edes tunnusta. Ei liene siis ihme ettei se porukka ole tähän jengijuttuun mitenkään ennalta ehkäisemään millään lailla kun heidän kannaltaan sitä ei ole edes olemassa. Toisaalta vahinko ei liene suuri, koska heidän keinoillaan, siis niillä jotka ovat olemassa, saati sitten niillä joita Taponen olisi halukas käyttämään, siihen vaikuttamisen mahdollisuudet ovat tasan plus miinus nolla.

    VastaaPoista
  9. IS tänään

    Mikä ihmeen ”katu­sakko”? Poliisi törmäsi huolestuttavaan ilmiöön katujengi­tutkinnassa

    Poliisi epäilee 24-vuotiaan miehen yrittäneen kiristää uhrilta tuhansien eurojen tekaistuja velkoja, katusakkoja.

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009453034.html

    Artikkelista poimittua

    Kiristysjutun tutkinnanjohtaja Crista Granroth sanoo, että esitutkinnan näkökulmasta katusakko on ikään kuin tekaistu velka,
    jonka rikollinen voi määritellä tarkoittamaan milloin mitäkin – sangen mielivaltaisesti.

    Yleisellä tasolla se voi tarkoittaa, että kiristyksen uhrin on esimerkiksi väitetty olevan velkaa huumeista tai käyttäytyneen epäkunnioittavasti kiristäjän lähipiiriä kohtaan.

    Poliisin mukaan katusakon maksajaksi voi joutua myös uhrin lähipiirissä oleva henkilö, joka ei suoranaisesti liity tapahtumiin.

    Granroth huomauttaa, että rikollismaailmassa on aina ilmennyt paljon velan­perintää, mutta katujengien kontekstissa uudehko ilmiö on nyt se, että toiminnan voi ulottaa myös uhrin lähipiiriin.
    Tutkinnanjohtaja ei toistaiseksi ryhdy arvioimaan, miten yleistyvästä ilmiöstä mahdollisesti on kyse.
    ...
    ...
    IS:n tietojen mukaan johtohahmolla on runsaasti aiempaa rikostaustaa. Poliisi epäilee, että hän jakoi vankilasta ohjeita jengin jäsenille ulkomaailmaan.

    Epäilty ohjeisti jäseniä vaikuttamaan häntä koskevien rikosasioiden uhreihin ja todistajiin.

    VastaaPoista
  10. Valtaa ei anneta - valta otetaan.

    Kävin lapseni koulussa viime viikolla. Oli välitunti kun menin koululle palaveriin.
    Olin kävelemässä koulun pääovea kohti ja näin jo kaukaa, että matuja seisoo oven edessä.
    Kävelin kuitenkin päättäväisesti ovea kohti ja muut ryhmässä siirtyivät ajoissa sivuun mutta yksi isompi kaveri seisoi keskellä kulkuväylää.
    Juuri ennen kuin kohtasin hänet, hän käänsi päänsä pois ja seisoi edelleen tiellä.
    Kävelin häntä päin ja tönäisin hänet samalla sivuun sekä jatkoin matkaani koulun sisällä.

    Jos hän odotti, että kierrän hänet tai pyydän kohteliaasti siirtymään sivuun, hän erehtyi.
    Teinkö oikein vai väärin - tiedä häntä mutta minusta tämä pitäisi suomalaisten ymmärtää matujen kanssa.
    He ovat ottamassa valtaa missä ovatkin. Ruotsissa on jo monia alueita missä viranomaisilla eikä kantaväestöllä ole valtaa vaan siellä toimii rinnakkaisyhteiskunta.
    Tätä samaa minusta ovat nämä matujen touhut Suomessa - mukaanlukien katujengit yms. toiminta.

    Meidän pitää huolehtia, että valta on meillä, ei mamuilla.

    VastaaPoista
  11. IS tänään

    Ruotsi­demokraattien Åkesson: ”Ruotsi on muuttunut gangsteri­maaksi”

    Perussuomalaisten vieraana ollut Jimmie Åkesson varoitti Suomea toistamasta Ruotsin virheitä.

    https://www.is.fi/politiikka/art-2000009455399.html

    Artikkelista poimittua

    Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson toisti keskiviikkona perussuomalaisten puoluetoimistolla ja Helsingin Narinkkatorilla saman viestin:
    Ruotsi on fantastinen maa, jossa on tehty pahoja poliittisia virheitä.

    – Meillä on Ruotsissa keskimäärin yksi ampumistapaus päivittäin. Vanha turvallinen Ruotsi on muuttunut gangsterimaaksi, Åkesson täräytti Narinkkatorilla,
    jossa hän oli vauhdittamassa perussuomalaisten kampanjointia.

    Ruotsissa oli viime vuonna 391 ampumisvälikohtausta, joissa kuoli 62 ihmistä. Jengisodan on arvioitu alkaneen vuonna 2015.

    Jengeihin kuuluu paljon maahan­muuttaja­taustaisia nuoria. Jengien pomot ovat hyvin nuoria, vain vähän yli parikymppisiä.

    Åkesson kuvaili Ruotsia äärimmäisen jakautuneeksi maaksi, jossa on jengi­rikollisuuden ohella suuria sosiaalisia ja kulttuurisia ongelmia sekä slummiutumista.
    ...
    ...
    – On riski, että Suomi muuttuu enemmän Ruotsin kaltaiseksi kielteisessä mielessä.

    Kun IS kysyi Åkessonilta, mitä yhtäläisyys­merkkejä hän näkee maiden välillä, Åkesson viittasi jengirikollisuuden kasvuun.

    – On olemassa samaa tendenssiä, mittakaava on pienempi. Kehitys täytyy lopettaa nyt, Åkesson evästi.
    ...
    ...
    Ongelmana Åkesson näkee maahanmuuton määrän ja viittasi Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta tulleeseen maahanmuuttoon.

    – Ei voi tehdä maahanmuutto­politiikkaa, joka maksaa valtavasti ja jakaa yhteiskunnan, Åkesson sanoi.

    ------------------------

    Suomessa kehityksen suunnan voi muuttaa ainoastaan äänestäjät, äänestämällä Perussuomalaisia.
    Muut puolueet ei todellisuudessa tee asioille yhtään mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomalainen vihervasemmisto tuntuu olevan ällistyttävän yksimielinen siitä, että samanlaisilla toimilla kuin Ruotsissa päästään erilaiseen lopputulokseen. Olisi korkea aika saada tämä porukka pois päättävistä elimistä.

      Poista
    2. Mutta kun oikein toivoo, niin kaikki nenee hyvin kuin vaaleanpunaisissa satukirjoissa, joista päättäjämme ovat sivistyksensä nähtävästi ammentaneet.

      Poista
    3. Samaan aikaan Ruotsissa:
      Integroituneet vietnamilaiset sisarukset karkotetaan kahdeksan vuoden jälkeen Ruotsista

      Lähes kymmenen vuotta sitten Tram, Vy ja Quyens tulivat Ruotsiin isänsä kanssa. He työskentelevät ja opiskelevat täällä. Tästä huolimatta kaikki neljä karkotetaan nyt Vietnamiin.
      Vuonna 2018 perheen oleskelulupa umpeutui, ja Ruotsin maahanmuuttovirasto hylkäsi isän hakemuksen vedoten epäiltyyn näennäissuhteeseen. Kolme sisarusta sijoitettiin sen jälkeen sijaisperheeseen, jossa he asuvat edelleen. Siitä lähtien heidän sijaisäitinsä on turhaan ponnistellut saadakseen heille uuden oleskeluluvan.
      Quyen oli kaksitoistavuotias tullessaan Ruotsiin, ja hän kuvailee kasvaneensa täällä. Hän sai koulutuksen ja työskenteli Helsingborgin sairaalassa, kunnes hänet muutama viikko sitten vietiin Ljungbyhedin säilöönottokeskukseen odottamaan karkotusta.
      – "Olen muuttunut lapsesta aikuiseksi. Kaiken, mitä tiedän yhteiskunnasta, olen oppinut täällä", hän kertoi valtion televisiolle.
      Maanantaiaamuna alkoi sisarusten karkotusmatka Vietnamiin.
      – "Se on hirveän kamalaa, kun heidät pakotettiin lähtemään, eikä kukaan meistä halua sitä", sanoo sijaishoitaja Irena Zekan, joka kuvailee sisaruksia hyvin käyttäytyviksi ja hyviksi koulussa.
      Maanantaiaamuna kello 9 Quyen kertoi Irenalle, että he olivat lentokoneessa.
      Afgaanit saavat jäädä
      Koska siskokset eivät kuulu viranomaisten vaalimaan afgaaniryhmään, heidät lähetetään kotiin sen jälkeen, kun he ovat luoneet itselleen elämän Ruotsissa, kotoutuneet hyvin ja puhuvat sujuvasti ruotsia.
      Huolimatta siitä, että tuhansilla afganistanilaisilla "ilman huoltajaa tulleilla pakolaislapsilla" ei ollut mitään perusteita saada suojelua Ruotsissa ja että he usein valehtelivat iästään, heidän on sallittu jäädä maahan erilaisten kekseliäiden poliittisten kikkailujen ja manööverien, kuten niin sanotun lukiolain, avulla.
      Teksti Andreas Nilsson
      https://samnytt.se/integrerade-vietnamesiska-systrar-utvisas-efter-atta-ar-i-sverige/

      Poista
  12. MTV uutiset 16.3.2023

    Poliisi kirjasi yli 600 katujengeihin liittyvää rikosepäilyä runsaan vuoden aikana: "Suunta on huolestuttava"

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/poliisi-kirjasi-yli-600-katujengeihin-liittyvaa-rikosepailya-runsaan-vuoden-aikana-suunta-on-huolestuttava/8654896

    Artikkelista poimittua

    Katujengien toiminta pääkaupunkiseudulla on poliisin mukaan vakiintumassa.
    Myös muissa isoissa kaupungeissa, kuten Turussa, Tampereella ja Oulussa, on merkkejä toiminnan aktiivisuudesta,
    mutta katujengitoiminta ei ole näissä kaupungeissa ainakaan vielä vakiintunutta ja laajaa.

    – Suunta on huolestuttava. Katujengi-ilmiön juuret ovat pääkaupunkiseudulla, mutta valitettavasti ilmiö vaikuttaa nostavan päätään myös maan muissa suuremmissa kaupungeissa.
    Jengeillä on myös tunnistettu kansainvälisiä yhteyksiä, poliisijohtaja Sanna Heikinheimo Poliisihallituksesta kertoo.

    Poliisin mukaan katujengeillä tarkoitetaan tunnistettuja, tiettyihin kaupunginosiin leimautuvia ryhmiä, joissa myös tapahtuu huumekauppaa ja muuta vakavaa rikollisuutta.

    – Leimallista näille ryhmille on myös se, että jengien välillä on erilaisia väkivallantekoja ja ryhmäajattelua jengien sisäisesti.
    Ryhmäajattelua vahvistavana heillä on erilaisia tunnuksia, Heikinheimo kertoo.

    ----------------------

    HS 16.3.2023

    Yksi loukkaantunut räjähdyksessä Tukholmassa
    Räjähdys tapahtui yöllä. Se vaurioitti useampaa asuntoa.

    Artikkelista poimittua

    Yksi ihminen on viety sairaalaan Länsi-Tukholmassa tapahtuneen räjähdyksen seurauksena, kertovat muun muassa ruotsalaislehdet SVT ja Aftonbladet. SVT kuvailee räjähdystä voimakkaaksi.
    Räjähdys tapahtui Hässelbyn kaupunginosassa ja on vaurioittanut useampaa taloa, Tukholman poliisista kerrotaan.
    ...
    ...
    SVT:n mukaan noin tuntia myöhemmin poliisi sai hälytyksen toisesta räjähdyksestä Etelä-Tukholman Skarpnäckissä.
    Räjähdys tapahtui kerrostalossa, jonka rappukäytävä oli syttynyt tuleen. Kenenkään ei kerrota loukkaantuneen vakavasti.
    ---------------------

    Aikaisemmassa päivityksessä kerrottiin ensimmäisen räjähdyksen tapahtuneen rivitalossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HS uutisen linkki

      https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009456535.html

      Poista
    2. PT-media 17.3.2023

      Video: Hässelbyn pommi-isku

      https://pt-media.org/2023/03/17/video-hasselbyn-pommi-isku/

      Artikkelista poimittua

      Toissa öinen Tukholman Hässelbyn pommi-isku oli voimakkain isku pitkiin aikoihin. Koko nelihuoneistoinen rivitalo meni purkukuntoon.

      Räjähdys tapahtui rivitalossa, jossa on neljä huoneistoa kahdessa kerroksessa. Talo, johon räjähdys oli kohdistettu, vaurioitui niin pahoin,
      että koko rakennuskompleksin runkorakenteet rikkoontuivat. Myös viereisten huoneistojen sisustus ja rakenteet rikkoontuivat.

      Räjähdyksen voimasta kertoo se, että kun räjähdys tapahtui toisessa huoneistossa, niin viereisen päätyhuoneiston yläkerran ulkoseinä pullistui kokonaan ulos.

      Voimasta kertoo myös se, että viereisen talon seinä liikkui räjähdyksen paineaallon seurauksena muutamia senttejä. Kuva alla.
      ------------------

      Artikkelissa myös melkoinen video ja hyvät kuvat.
      Ja vihervasemmiston aikakautta kun elellään niin odotellaan tässä, että koska moinen toiminta saavuttaa Suomen.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!