lauantai 5. marraskuuta 2022

Suomalainen demokratia toimii sittenkin

Luulen, että suomalaisten parissa on yleinen käsitys, jonka mukaan hallitus päättää maamme asioista. Todellisuudessa näin ei ole, vaan ylintä valtaa käyttää eduskunta. 

Tästä saimme mainion esimerkin kun eduskunta teki päätöksen EU:n komission Greenpeace-ohjatun komissaarin esittämän ennallistamisesityksen hylkäämisestä. Sitähän oli Sanna Marinin (sd) kabinetti jo hyväksymässä siitä huolimatta, että ministeri Annika Saarikko (kepu) on todennut - tosin vasta jälkikäteen - että "EU-komissio on viemässä Suomea pokasaha-aikaan".

Punavihreän hallituksen pelin vihelsi poikki eduskunnan talousvaliokunta ja lopullisen kuoliniskun hallituksen linjalle odotetaan tulevan suurelta valiokunnalta. Ja se päätös kuvastaa epäilemättä suomalaisten enemmistön näkemystä.

Nostin asian esille erityisesti siksi, että tällaisten blogien kirjoitusten sävy on väkisinkin varsin negatiivinen - onhan melkein aina kiinnostavampaa tarttua yhteiskunnan epäkohtiin kuin onnistumisiin. Niinpä nyt on kerrankin mukava todeta, että suomalainen demokratia näyttää toimivan aivan erinomaisesti silloin, kun poliittinen fanatismi on johtamassa taloutemme elintärkeiden edellytysten heikentämiseen - vaikka muuten se aina välillä horjahteleekin!

16 kommenttia:

  1. Eikä nuo päätökset aina ole edes Suomen päätettävissä sillä ne päättää syöpä nimeltä eu.

    VastaaPoista
  2. Vaalien lähestyessä joidenkin täytyy vähän esittää EU vastaista? Muuten persut on ainoa suomalaisten puolustaja ja vie koko potin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Persuja on vain liian vähän, jotta mikään oikeasti muuttuisi. Suurin osa vaalikarjasta on ajattelultaan laiskaa massaa, joka löntystelee vaaliuurnille punavihermedian lieassa. "Äärioikeistoa" ei saa äänestää, koska sitten aletaan polttaa ihmisiä synkissä keskitysleireissä. Tästä muistutuksena töllöttimestä näytetään monta kertaa vuodessa elokuva 'Schindlerin lista'.

      Poista
  3. sanoohan sen järkikin, että mittään tilaa ei kannata palauttaa suoksi, siis lähes hyödyttömäksi rämeeksi, vaan näihin kandeis istuttaa siis tammeja ja muita jalopuita, jolloin luonnon monimuotoisuus moninkertaistuisi, kuten alueen arvokin ja kauneus!!

    ei mittään järkee oo tahallaan rämeettää alueita ns. "luonnontilaan", siis näissä entisisssä suo alueissa

    VastaaPoista
  4. Todettakoon jälleen kerran, että vihreät on yhteiskunnan syöpä. Suomelle vahingollisia järjettömiä fanaatikkonaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin, sehän on kaikille järjen omaaville ittestään selveää

      Poista
  5. Keskieuroppalaisilla, puhumattakaan etelästä ei ole järkevää käsitystä Suomesta ja sen luonnosta. Eikä metsät kuulu EU valtuuksiin, vaikka kierot lainvääntäjät mitä väittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on totisinta totta. Esimerkiksi pelkkiä tulppaanipeltoja nähnyt komissaari Frans Timmermans on väärä mies sanelemaan Suomelle, miten metsää pitää hoitaa. Onnettominta on se, että nämä meidän keskenkasvuiset vihervasemmiston pissikset varovat asettumasta missään asiassa poikkiteloin komission kanssa, koska omana tavoitteena on nousta johonkin hyväpalkkaiseen EU- virkaan. Silloin pitää ajatella kuten Tuppurainen, että oman maan edun ajaminen on vahingollista. Parempi mennä vaikka bilettämään Ruisrockiin ja hoitaa miljardineuvottelut tekstiviesteillä, kuten Marin Uniperin tapauksessa.

      Poista
  6. Hallitus pelkää nyt tosissaan opposition välikysymystä ja asettuu nyt tällaiselle kannalle. Keskustan on hyvin vaikea olla yhtymättä välikysymykseen opposition kanssa, koska se silloin menettäisi maanviljelijöiden ja metsäomistajien viimeisenkin luottamuksen. Kyllä se siitä kuitenkin jollain tavalla kiemurtelee, keskusta pettää aina.

    VastaaPoista
  7. Tämä ehkä kertoo jotakin demokratian luonteesta. Demokraattinen systeemi ei ole kovinkaan hyvä uusien ratkaisujen löytämisessä, mutta kohtuullisen kelvollinen huonojen ratkaisujen hylkäämisessä. Se toimii hitaasti, usein jälkikäteen mutta silti jotenkin. Ja se on sentään enemmän kuin diktatuureissa ja oligarkioissa, joissa tällaista perälautaa ei ole. Se nimittäin toimii myös päättäjille muistutuksena siitä, että heidän päätöksensä saatetaan hylätä ja heidän päättäjän asemansakin saattaa tulla saman tien katkolle.

    VastaaPoista
  8. Demokratiassa ei oikeastaan ole mitään muuta hyvää kuin se, että jos sen periaatteista pidetään edes jotenkuten kiinni, estää se vallassa olevaa poliittista rälssiä sortamasta kansaa kohtuutta enempää. Ja siihen se on aluperin luotu, estämään kansan enemmistön sortaminen. Jos joku taho pääsi asemaan jossa sortaminen oli mahdollista, kreikkalaiset nimittivät tyrannin. Tämä tyranni oli alunperin positiivinen asia, hän korjasi tilanteen, esti sorron ja sitten mentiin taas demokratialla. Roomalaisilla oli saman tyyppinen systeemi, koska hekin tiesivät että kun tilanne on paha, eli sota tms., niin demokratialla vain hävitään, tarvitaan tolkullinen riittävän vallan omaava taho johtamaan. Hekin yrittivät samalla estää tätä tahoa kaappaamasta valtaa kokonaan, nimittämällä näitä aina vähintään kaksi, joskus jopa kolme. Tyrannista tuli kirosana kreikassa vasta kun systeemin ongelmat iskivät silmille, eli tyranni ei luopunutkaan vallasta vaan alkoi, öh, tyranniksi.

    VastaaPoista
  9. Tarkoitin toki että se demokratia on vähiten huono hallintomalli mitä ihmiskunta on keksinyt, mutta että se ei ole silti kovin hyvä. Ja että sitäkin vaivaavat ongelmat joita yleensä pidetään ei-demokraattisten mallien vitsauksina. Ihan samalla tavalla virkamiehet ovat sopivia, ei pätevimpiä mahdollisia, samalla tavalla on korruptiota, nepotismia, rikoksia jne.

    VastaaPoista
  10. Suomessa on soita 9 miljoonaa hehtaaria. Kyllä niissä mahtuisi kurnuttamaan useampikin EU- komissaari. Lisää ei tarvita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kerran reissannut välin Simosta Kuusamoon. Niin ankeata maisemaa soineen ja kitukasvuisine puineen, että yksi kerta riitti. Ei mitään nähtävää ja matkaa oli paljon!

      Poista
  11. Maakunnat on saavutettu, ja uudet syöttiläät kaffittelevat jo kampaviinereidensä parissa. Kenelle on ullatus, kun kepu lähtee ovet paukkuen juuri ennen vaaleja?

    VastaaPoista
  12. Mitenkähän tätä ennallistamista tehdään Alankomaiden eli Hollannin osalta?
    Iso osa maasta on padottu esim. maavalleilla ja vesi pumpattu pois.
    Palautetaanko kenties näitä maita takaisin luonnontilaan?
    Wikipedian mukaan puolet väestöstä asuu merenpinnan tason alapuolella tai 350 kilometriä pitkällä rannikolla. Puolet väestöstä on n. 9 miljoonaa ihmistä.
    Taitaa olla niin, että ko. suunnitelma koskee lähinnä EU:n reuna-alueita.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!