keskiviikko 23. marraskuuta 2022

Sanna Marinin valinta vahvisti äärivasemmistolaisen maailmankuvan

Ilta-Sanomien mukaan Pääministeri Sanna Marin (sd) esiintyi viihdeohjelmassa, jossa hänelle esitettiin kysymys "kumpi on kovempi: Arska vai Mannerheim?" Ja samalla näytettiin kuvaa, jossa olivat vierekkäin itävaltalaissyntyinen kehonrakentaja, toimintaelokuvatähti ja Kalifornian entinen kuvernööri Arnold Schwarzenegger sekä Suomen marsalkka, sotien aikainen puolustusvoimien ylipäällikkö, itsenäisen Suomen toinen valtionhoitaja ja Suomen tasavallan kuudes presidentti Carl Gustaf Mannerheim.

Marin valitsi Schwarzeneggerin - omien sanojensa mukaa - intuitiolla. Tosin hän tuli jo siinä vaiheessa epäilleeksi, että "voin saada tästä niinkun poliittisesti turpaani". 

Marinilla on toki oikeus mielipiteisiinsä ja lupa sanoa viihdeohjelmassa mitä tahtoo. Marinin valinta on kuitenkin sikäli mielenkiintoinen, että Mannerheim on sentään suomalainen sankari, joka johti maamme ainoaksi toiseen maailmansotaan osallistuneeksi manner-Euroopan valtioksi, jota kukaan ei miehittänyt ja jota edes Neuvostoliitto ei uskaltanut sodan jälkeen järjestää presidentti Risto Rytin tavoin tuomituksi "sotarikoksista" näytösoikeudenkäynnissä.

Lisäksi hän oli yksi ainoista Venäjän kenraaleista, joka pystyi ensimmäisen maailmansodan aikana johtamaan joukkojansa voitokkaasti saksalaisia vastaan. Ja johti valkoisen Suomen voittoon vallankumousta yrittäneistä kommunisteista. 

Schwarzenegger puolestaan tuli tunnetuksi kovana lihasten kasvattajana ja pullistelijana sekä näyttelijänä. Sekä Kalifornian kuvernöörinä ja taustaltaan kelpaamattomana USA:n presidenttiyden tavoittelijana. Toisin sanoen näytöt miehen "kovuudesta" ovat kovin heppoisia verrattuna maamme kansallissankariin.

Siksi onkin kysyttävä, miksi pääministerimme valitsi kuten valitsi. Syynä tuskin oli täydellinen tietämättömyys kysymyksessä mainittujen henkilöiden todellisista ansioista, vaikka Marin onkin vasemmistolainen varhaiskeski-ikäinen nainen. 

Sen sijaan epäilen syyksi maamme äärivasemmistolaisten ihmisten sadan vuoden takaa periytyvää vastenmielisyyttä punaiset kukistanutta "valkoista kenraalia" kohtaan. Tämä koskee nimenomaisesti vain vasemmiston aivan äärimmäistä laitaa, koska suurin osa poliittisesta vasemmistostakin unohti kaunansa marsalkkaa kohtaan viimeistään talvisodan ihmeen aikana. 

Ja siksi voimme melkoisella varmuudella päätellä vain yhden viihdeohjelman perusteella, että poliittisesti varsin oikeistolaista maatamme johtaa maailmankatsomukseltaan ja arvoiltaan äärivasemmistolainen pääministeri. Toki tälle näkemykselle on löydettävissä muitakin todisteita - niistä lisää esimerkiksi tässätässä, tässä ja tässä

23 kommenttia:

  1. Voihan se tietysti olla äärivasemmistolainen valinta, vaikka Arskakaan ei nyt taida oikein vasemmistolainen olla. Toinen vaihtoehto saattaa olla pelkkä yksinkertaisuus.

    Toinen professori

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa Arnold on myös republikaani ja aika oikeistolainen. Tosin ilmastohöpötyksiin itsensä antanut huijata kuten moni muukin. Mutta se ihan hauska tyyppi, jolla myös erinomainen huumorintaju. Sen komediatoimintaleffathan todella hassuja.

      Mutta kyllähän itse tosimaailman kriiseissä ja toiminnassa Mannerheim oli kovempi. Se vaan etteivät nämä milleniaanit enää edes tiedä mitään tämän teoista kun kouluissakin nykyään tuo ohitetaan vain sivulauseissa...

      Äärivassarithan muuten vaatineet ratsastajapatsaankin poistamista Hkin keskustasta. Tosin nyt niilläkin saattanut mieli taas muuttua kun ollaan Venäjän sikailut (jälleen kerran) nähty?

      Poista
  2. Kenties sillä, että SDP aloitti sisällissodan on jotain tekemistä valinnan kanssa.

    VastaaPoista
  3. "...joka pystyi ensimmäisen maailmansodan aikana johtaa joukkojansa..." Vai kenties johtamaan?Näin se veltto nuorison kieli tarttuu professoriinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti olet ylivertainen olento jolle ei ikinä tule kirjoitukseen, "typoja".

      Poista
    2. Yleensä professori kirjoittaa virheetöntä suomea, joten uskon tuon olleen silkka kömmähdys. Itseänikin ärsyttää, kun jopa jotkut radiotoimittajat raiskaavat kieltämme tuolla pääkaupunkiseudun viheliäisellä muotivillityksellä. Minun "pitää ihan kasaa itteni, etten ala huutaa", kun kuulen tuonkaltaista leuhkankuuloista puheenpartta.

      Monet suomalaiset tuntuvat pitävän kunnia-asiana osoittaa globaalisuutensa ja suuren sivistyneisyytensä viljelemällä englanninkielisiä ilmaisuja vaikka suomenkielessä on ihan tarpeeksi rikkaat ilmaisut omasta takaa. Vitutukseni "steppaa ihan nekstille levelille", kun kuulen jonkun urheilijan sössötystä jossain turhanpäiväisessä haastattelussa kömpelöä fingelskaa.

      Harva meistä osaa kirjoittaa ihan virheetöntä tekstiä, mutta tuota tahallista suomen kielen lokaan polkemista halveksin kaikesta sydämestäni.

      Poista
    3. Minusta muutamaa kertaluokkaa pahempi virhe on esitellä Iso-Arska hävinneenä POTUS-vaalien ehdokkaana, kun eihän hän ole voinut edes osallistua niihin:
      USAn presidentin on oltava syntyperäinen kansalainen.

      Poista
    4. Kielenhuoltoa harrastettu. Tuo presidenttiehdokasväite oli tosiaan virhe, joten korjasin virkkeen tosiasioita eli Wikipediaa vastaavaksi.

      Poista
    5. Eipä se Obamakaan ollut "born in the usa".

      Poista
  4. Katkeruus siirtyy sukupolvelta seuraavalle. Punaisten lasien takaa maailma on punainen ja republikaanien tunnusväri USAn vaaleissa on...

    VastaaPoista
  5. riippuu vähän mitä sillä "kovuudella" tarkoitetaan. Jos se tarkoittaa merkittävyyttä, niin Suomen kannalta tietty mannerheim oli merkittävämpi ja on, mutta noin maailman mittakaavassa Arnold on merkittävämpi, kaiketi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäilen. Mannerheimin joukkojen taktiikoita on opetettu puoli vuosisataa kaikissa maailman merkittävissä sotilaiden oppilaitoksissa mukaan lukien West Point. Ja niitä on viimeksi sovellettu Ukrainassa.

      Poista
  6. Tästäkin näkee, että Marin on aivan väärällä paikalla. Suurimmalla osalla suomalaisista ei tulisi mieleenkään asettaa jotain komeljanttaria Mannerheimin edelle. Ei edes vitsinä. Tuo ei tajua ollenkaan asemaansa!
    Todellakin meillä on oikein äärilaidan kommunisti johdossa nyt. Kaikki suomalaisille tärkeät instituutiot pitää vetää lokaan. Sehän nähtiin jo siinäkin, kun pääministerin virka-asunnolle viedään jotain idiootteja nuorisoidoleja bilettämään. Jotain alamittaista pentulaumaa räkäkännissä tai huumeissa ! Ne hiustestit kun on vielä tekemättä.

    VastaaPoista
  7. Kyllä Marinillekin pitäisi teettää ratsastajapatsas. Täytyisi vaan tarkkaan miettiä, että millä se ratsastaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka sillä kultaisella vehkeellä mikä tuolle myönnettiin.

      Poista
  8. Mitenkään puolustelematta, mutta ehkä Marin ajatteli, että nuori lihaskimppu-Arska olisi tiputtanut Marskin ykkösellä jossain snagarijonossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ammattisotilas, joka seikkailu nuoruudessaan Siperiassa vakoilemassa, vs. kehonrakentaja?

      Jos ne olisivat saman ikäisenä otelleet, en olisi pannut rahojani likoon Arskan puolesta, vaikka suuri fani olenkin. Mutta kehonrakentajat ovat aina hyvin kömpelöitä ja hitaita, kun on kasvatettu hyödyttömän suuret lihakset. Hyytyvät myös maastossa tosi nopeasti jne.

      Poista
  9. Marski on samariinille niin vastenmielinen henkilö, että jos arskan tilalla olisi ollut vaikkapa Pol Pot niin marski olisi edelleen jäänyt kakkoseksi.
    Samariinin manseen teetättämä verenhurmeinen kommunistin perinteinen muotokuva kuvastaa sen todellisia arvoja ja päämääriä täydellisesti.

    VastaaPoista
  10. Tässä kuitenkin taitaa olla todellinen syy arskan mainostukselle.

    https://www.weforum.org/people/arnold-schwarzenegger

    Ainahan nyt wef-toveria pitää tukea.

    VastaaPoista
  11. Ai taas meidän Sanna, jota niin harmittaa yksityiselämänsä julkisuus yms., on mennyt tunkemaan itsensä tyrkylle johonkin viihdeohjelmaan. Kait niistä voisi kieltäytyäkin? Valinta ei ihmetytä, ei häneltä oikein muuta jaksa enää edes odottaa.

    VastaaPoista
  12. ”Punainen Tampere” perinteineen leimaa Sannan käsitystä marskista tai kyse on silkasta tietämättömyydestä. Tuossa asemassa ja tässä geopoliittisesta tilanteessa kyseessä oli pääministerille sopimaton möläytys.

    VastaaPoista
  13. Uskottavuutesi karisi tämän roskaotsikkosi jälkeen. Luulin ensin löytäneeni universumin ainoan hyvän anonyymin blogin.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!