tiistai 14. kesäkuuta 2022

Iiris Suomela on enemmän kuin huolestuttava henkilö

Iiris Suomela on Vihreiden nouseva poliitikko, joka valittiin nuoresta iästään huolimatta johtamaan puoluettaan varsinaisen puheenjohtajan jäätyä hoitamaan lastaan. Hänet tunnetaan miespoliitikkojen ulkonäön arvostelusta sekä eduskunnan puhemiehen nimittelemisestä puheenjohtajaksi. Lisäksi hän oli toinen alullepanija kansalaisaloitteessa, jonka mukaan ilman toisen suostumusta tapahtuva sukupuoliyhteys olisi aina raiskaus.

Toisin sanoen Suomela näyttäisi olevan yksi merkittävimmistä suomalaisen tulevaisuuden rakentajista. Siis henkilö, jonka voi odottaa nousevan asemaan, jossa hän valtioneuvoston jäsenenä johtaa omaa ministeriötään ja sitä kauttaa tekee aloitteita lainsäädännön muuttamisesta sekä käyttää toimeenpanovaltaa lakipykälien viemiseksi käytäntöön.

Kuten tämän blogin seuraajat hyvin tietävät, on poliisi viimeisten kuukausien aikana varoitellut suomalaisia maahanmuuttajataustaisten katujengien noususta (esimerkki jos toinenkin). Niiden edesottamuksia on viime aikoina puitu myös oikeudessa, eikä tapausten taustoja ole jätetty edes valtamediassa mainitsematta. Jopa ministeri Krista Mikkonen (vihr) on havainnut asian todellisen tilan. 

Lisäksi useimmille suomalaisille lienee vähitellen valjennut, että katujengitilanne on vielä Suomeakin avokätisempää maahanmuuttopolitiikkaa harjoittaneessa Ruotsissa merkittävästi pahempi. Siellähän on nähty jopa avoin kapina järjestäytynyttä yhteiskuntaa vastaan.

Tätä taustaa vastaan oli varsin huolestuttavaa, kun Suomela ilmaisi eilen Twitterissä käsityksensä suomalaista yhteiskuntaa uhkaavista tekijöistä. Hänen mukaansa "Tampereen valtuustossa todettiin juuri, että katutilaa hallussaan pitävät katujengit ajavat herkästi muut asukkaat pois. Näinpä. Tällä saralla Tampereen isoin ongelma on äärioikeisto. Silloin kun Soldiers of Odin partioi kaduilla, moni vältteli keskusta-aluetta."

Viesti ei sinänsä kaivanne blogistin kommentteja, mutta totean kuitenkin, etten tiedä miksi Suomela kyseisen viserryksensä julkaisi. Onko hän kuplautumisensa kautta täydellisen tietämätön suomalaisen yhteiskunnan kehityksestä? Elääkö hän jonkinlaisten harhojen vallassa? Vai valehteliko hän vain tahallaan? 

Joka tapauksessa minusta on enemmän kuin huolestuttavaa, että viestin oli kirjoittanut eduskuntamme viidenneksi suurimman puolueen tulevaisuudentoivo. 

27 kommenttia:

  1. Homma etenee niin, että ensin valehdellaan tietoisesti ja kun tätä kestää riittävän kauan ruvetaan elämään harhojen vallassa. Putinin kohdalla kehitys kesti vuosikymmeniä ja on kiinnostavaa seurata kuinka kauan se vie Suomelan kohdalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Homma etenee niin, että ensin valehdellaan tietoisesti ja kun tätä kestää riittävän kauan ruvetaan elämään harhojen vallassa. Putinin kohdalla kehitys kesti vuosikymmeniä ja on kiinnostavaa seurata kuinka kauan se vie Suomelan kohdalla."

      Halooo, onpas sulla vertailukohteet.
      Kuinkahan kauan tässä todella vie, nimittäin se, että EU, US on polvillaan.

      Poista
  2. Osoittaa vihreältä puolueelta myös täydellistä typeryyttä tehdä tällaisesta lapsukaisesta ministeri. Ei valtioneuvoston jäsenyys ole mikään työelämään tutustuminen tai harjoittelupaikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuori ® on aina viisauden ja tuoreuden ja ennakkoluulootomuuden ym muiden Hyvien asioiden ® huipentuma. Jos hän on vielä nainen, hän on überpätevä kaikkeen, eikä hänen ansioitaan tai mielipiteitään saa koskaan missään kiistää.

      Poista
  3. Siis onko tuolla vastemielisen näköisellä pullanaamalla ollut otsaa arvostella toisten ulkonäköä? Tuo ylipunainen huulipuna oikein kutsuu vetämään turpaan, varsinkin kun noiden nakkihuulien välistä tulee aina paskaa, kun ääliö niitä raottaa.

    VastaaPoista
  4. Hullu ämmä, suomen kansan, rodun ja maan vihollinen

    VastaaPoista
  5. Maapallon vihollinen myös, olisi maailmankaikkeudenkin vihollinen, jos se pystyisi

    VastaaPoista
  6. Huolestuttavia nuo kiilusilmäiset idealistit.

    VastaaPoista
  7. Onko niitä odineita enää toiminnassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmiönä "odinit" ovat/olivat marginaalinen. Mutta kun Virheillä on niin moni muukin asia pielessä niin miksei sitten suuruusluokatkin. -jussi n

      Poista
    2. Soldiers of Odinin kaltaisia ääriryhmiä tarvitaan lähinnä "olkiukkoina" -- variksenpelätteinä -- eli projektiivisina viholliskuvina, jollaisia tarvitaan siihen että periaatteen ihmiset voivat vahvistaa omia aatteellisia idntiteettejään.

      Mitä enemmän Suuren Yhteisen Valheen kuplassa elävät mielipidevaikuttajat alkavat epäillä omaa oikeassaolemistaan, sitä varmemmin näemme julkisuudessa näitä virallisten ja puolivirallisten tahojen julkituloja, joissa joko palkitaan oman ideologian aateveljiä tai julistetaan, että taas yhteiskuntaa uhkaa jokin ääriryhmä.

      Sosiologian alkeetkin ovat siis hukassa. Jotenkin se tieto, ettei maailmassa koskaan missään mikään yhteiskunta ole ajautunut tai taantunut totalitarismiin minkään ääriryhmän vaikutuksesta, vaan aina totalitarismin "ideologinen" sisältö on ollut valta-ajattelun Suuri Yhteinen Kupla -- tämä sosiologinen perustotuus ei ole mennyt perille.

      Nyt meillä on yhteiskunnassamme tavallaan vain Yksi Suuri Kupla -niminen puolue. Se uskoo "ihmisarvo- ja -oikeusideologioihin", ja sille se yksinkertainen totuus, ettei siitä, että kaikilla on "ihmisarvo", mitenkään seuraa se, että kaikki kulttuurit sopeutuisivat toisiinsa, jää sensuurilla varjellun Kuplan ulkopuolelle.

      Poista
  8. Mitä eroa on punaisen fasistihuora suomelan retoriikassa Suomalaisia kohtaan ja Putinin retoriikassa Ukrainalaisia kohtaan?
    Aivan.Ei mitään.

    ...ja kukahan on mahtanut hyötyä kaikista vihreän siirtymän spedeilyistä kun on tehty kaikista enemmän riippuvaisia ryssän energiasta ympäri eurooppaa?
    Aivan.

    Olisiko jo aika ryhtyä penkomaan punaisen fasistihuora suomelan ja yleisesti ottaen vihreiden natsien Suomalaisvastaisen viharikosjärjestön ruplarahoitusta?

    VastaaPoista
  9. Tampereen cityn huolestuttavin populaatio-imiö on afrikkalaisten ja lähi-itäläisten yhä lisääntyvä määrä. Muutos on ollut huomattava verraten 10 vuoden takaiseen määrään. Mikä on heidän työllisyysasteensa?
    Pelko jostain natseista on turha. Missä heitä on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suvakit ruokkii näiden kanimaista lisimistä mm. kehitys avulla ja täten ajavat maapallon tuhoon

      Poista
    2. ja Kelalla tietty tääs suomes bonukseksi

      Poista
  10. Iiris Suomela on syntynyt vappuna 28 vuotta sitten. Ei niillä aamuilla ainakaan neuvostoruplia keretty saamaan. Huoraksi nimittely on törkeää. Itse en ole milliäkään kallellaan vihreisiin enkä itään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Huorillakin on tunteet, joten ei pidä rinnastaa heitä tähä klovniakkaan.

      Poista
    2. Hyvä laatuhuora on korkean tason ammattilainen, joka valitsee asiakkaansa, ja jonka osaaminen ja ammattitaito ovat aina huippuluokkaa.

      Poista
    3. Iiris dehumanisoi valkoisia miehiä jatkuvasti mielisairaallaa,misandrisella vihapropagandallaan.
      Huora on täysin sopiva sana kuvaamaan tuota iljettävää antropomorfista paskaa.

      Poista
  11. Amerikkalainen satiirikko Kurt Vonnegut kirjoitti sotakokemuksistaan kirjan "Teurastamo 5", joka mielestäni on -- Walter C Langerin julkaiseman Hitlerin psykoanalyysin ja Albert Speerin muistelmien ohella -- yksi niitä harvoja teoksia, jotka toisesta maailmansodasta jotain olennaista voivat opettaa.

    Vonnegut kertoo kuinka hän sotavankina sattumalta pelastui Dresdenin palopommituksilta kun pääsivät suojaan teurastamon kylmätiloihin viidenteen kerrokseen maan alle. Lähempänä maanpintaa oli leipomo, jossa hirvittävä määrä nisse ja nasse -piparkakkuja oli palanut korpuiksi.

    Tarinassa elääkin yleispätevästi symboliikka ihmisen alitajunnasta katutason päivätietoisuuden -- jossa he jälkeenpäin polttivat liekinheittimellä ruumiita -- ja lopulta nousten ylös taivaisiin, jossa toiselta planeetalta ufo-olennot seuraavat maapallon touhuja.

    Vonnegut nimittää sotaa "lasten ristiretkeksi". Hänen sotakokemuksillaan se on painavasti sanottu. Inhimillinen pahuus ei palaudu yksilön sielun pirullisiin pimeisiin puoliin, vaan se on ennemminkin ja nimenomaan kehittymättömyyttä.

    Ja juuri sitä oma yhteiskuntaelämämme -- tänne vaeltavista väkivaltaan taipuvaisista kehitysmaalaisista, päivätason identiteettipolitikoinnin ja akateemisen yhteiskuntatutkimuksen kautta ylikansallisen EU:n yli-ihanteellisiin ufoilutaivaisiin saakka juuri on. Me olemme niin yhteiskuntana kuin sen eri portailla toimivina yksilöinäkin taantumassa takaisin varhaislapsiksi, erilaisten symbioottisten tuntojen huomaan.

    Tämä Iiris Suomela ei suinkaan ole yksin ja ainoa lajiaan. niitä on niin paljon, niin iso kulpa -- kokonainen tuntojen ja ajattelun Suuri Yhteinen Valhe -- ettei juuri kukaan näe tilannetta kuplan ulkopuolelta. Vaikka joku satiirikko kirjoittaisi kuinka pisteliäästi yhteiskuntamme nykytilasta, sille ei löytyisi ymmärtäjiä. Taantunut yhteiskunta on jo automotorinen koneisto, vyöryy eteenpäin omalla painollaan.

    VastaaPoista
  12. Ihmisen typeryys ja universumi ovat rajattomia.

    Tosin universumin rajattomuudesta ei ole täyttä varmuutta.

    VastaaPoista
  13. Samaan aikaan Ruotsissa: Trumpin mustamaalaaminen on jo käynnissä. Vaaleihinhan on aikaan noin 2 vuotta. Mihinkäs ovat unohtuneet Marinin ja Trudeaun rokotukset ja korona, korona ylipäätään, ilmastonmuutos, Bidenin ja Obaman hyvyys, Putin, Ukraina, Nato, Eu, tappajapunkit, apinarokko jne jne jne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä ennen Usassa on välivaalit. Jotta Bidenin remmi pärjäisi näissä vaaleissa Ukrainan sotaa tulee jatkaa lähettämällä sinne aseita jatkuvasti. Bidenillä ei ole varaa hävitä tätä sotaa, koska hän juuri hetki sitten hävisi Afganistanissa. Vahinko vaan, että me suomalaiset kustannamme tätä sotaa.
      Keiltä sitten Suomen jakkupukukalkkunat saa ohjeistusta esimerkiksi tässä Nato-kysymyksessä:
      Charly Salonius-Pasternak, Risto E.J. Penttilä ja Mika Aaltola etc.
      He ovat ns. liberaalin hegemonian kannattajia.



      Poista
    2. Ano klo 1515: Haluaisitko oikeasti elää Putinin yhteiskunnassa? Yhteiskunnassa, joka perustuu varastamiseen ja valehtelemiseen ja jossa kenenkään omaisuudella ei ole suojaa yhden henkilön pikku ja vastaan?

      Poista
    3. Turha tuollaista on kysellä Putinin trolleilta. Enintään voi kohteliaasti tiedustella Pietarin ja Moskovan säätilaa...

      Poista
    4. Nimim. Trilisser
      Missä suhteessa Ano klo 15.15 on analyysissään väärässä. Ei siinä keskustella halusta asua Putinin valtiossa.

      Nimim. Ano 17.58
      Ei tuo 'Putinin trolli' argumentointi toimi. Keksi itsekin jotain sanottavaa, jos sellaista sinulla on - ei riitä, että Putin, Putin,Putin,Putin,Putin. . .

      Poista
    5. Anonyymi14. kesäkuuta 2022 klo 19.35: ei minun tarvitse, ethän sinäkään keksi juttujasi itse, vaan kirjoitat mitä pomo käskee. MInä sentään kirjoitan siitä mitä näen sinun kirjoittavan :-)

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!