Virtahepo Euroopassa

Virtahevot ovat norsujen ja virtahepojen jälkeen suurimpia nykyisin eläviä maaeläimiä. Lajia esiintyy tänä päivänä vain Afrikassa, mutta myös Euroopasta on löytynyt niiden jäänteitä. 

Niiden on oletettu olevan peräisin viimeiseen interglasiaalin ajalta. Näin siksi, että virtahepoa pidetään lauhkean ilmaston indikaattorilajina, jonka on oletettu kuolleen Välimeren pohjoispuolelta sukupuuttoon Veiksel-jääkauden alkaessa noin 115 tuhatta vuotta sitten. 

* * *

Patrik Arnoldin ja hänen kollegoidensa tuore tutkimus on nyt tuonut mukanaan ylläytyksiä liittyen eurooppalaisiin virtahepoihin. Tutkijat nimittäin analysoivat keskieurooppalaisia virtahepoja sekvensoimalla yhden yksilön genomin, joka osoitti eläinten läheisen geneettisen yhteyden nykyisiin afrikkalaisiin virtahepoihin. 

Lisäksi he määrittivät kuusi muuta osittaista mitokondriogenomia, jotka vahvistivat, että eurooppalaiset fossiilit kuuluivat samaan lajiin kuin nykyiset afrikkalaiset virtahevot. Se oli siten aikanaan levinnyt paljon nykyistä laajemmalle alueelle, eikä siten ole suinkaan aina rajoittunut vain Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan.

Tutkijat tekivät fossiileista myös radiohiiliajoituksia ja havaitsivat suureksi yllätyksekseen, että ne olivat paljon tuoreempia kuin aiemmin luultiin. Jäänteet olivat nimittäin peräisin Veiksel-jääkauden keskivaiheelta eli jaksolta, joka alkaa ajalta ennen 47 tuhatta vuotta sitten päättyy aikaan noin 31 000 vuotta sitten eli viimeiseltä jääkauden keskivaiheilta. 

Koska samoilta paikoilta peräisin olevien villamammutin ja villasarvikuonon fossiilien radiohiiliajoitukset ovat samoilta ajoilta, on Euroopassa elellyt tuolloin myös niitä. Siten maanosamme eläimistö oli kovin erilainen kuin aiemmin on luultu tai minkälaisena me tunnemme sen nykyisin.

Tutkijat analysoivat myös nyt kokonaan sekvensoidun virtahevon geeneissä esiintyvää muuntelua ja havaitsivat sen geneettisen diversiteetin alhaiseksi. Siten on todennäköistä, että tämä yksilö kuului pieneen, muista virtahevoista eristyksissä eläneeseen populaatioon.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Älä hyysää kotonasi torakoita!
Ratkaisiko lyijymyrkytys ihmisten evoluution suunnan?
Grönlannin rekikoira eli qimmit

Ikivanha kanadalaiskallio

Maapallo alkoi syntyä 4,7 miljardia vuotta sitten, kun Auringon syntyessä ylijääneestä materiaalista syntyneet planetesimaalit alkoivat vetää puoleensa hiukkasia ympäröivästä avaruudesta ja muodostaa planeettoja. Tämä kehitys johti noin 4,6 miljardia vuotta sitten sen kiviplaneetan syntymiseen, jolla kirjoitan tätä tekstiä. 

Tämä tieto on aikanaan opetettu minun ikäisilleni suomalaisille. Samalla meille painotettiin isänmaallisessa hengessä, että Suomen kallioperä on hyvin vanhaa, jopa noin kolmen miljardin vuoden ikäistä - vaikka näin tuskin tehdään enää maailmankansalaisiksi ohjattaville nykynuorille

Itse suomalaiskallioiden pitkä ikä pätee kuitenkin edelleen, sillä maamme vanhin tunnettu kallio on noin 3,5 miljardin vuoden ikäinen. Se sijaitsee hiukan Suomen maantieteellistä keskipistettä pohjoisempana Pudasjärven kunnassa. 

Maapallon varhaisimmasta kuoresta on tosiasiassa hyvin vähän suoraa tietoa, koska hadeeisen kauden kivien ja mineraalien esiintyminen on harvinaista. Siitä huolimatta tiedämme nykyisin, että Pudasjärven kiviaineksen ikä kalpenee kanadalaisen kallioperän rinnalla. 

Tätä käsitystä vahvisti tuore kanadalaistutkimus, jossa vaahteranlehtimaassa sijaitsevan Nuvvuagittuqin vihreäkivivyöhykkeen iäksi määritettiin peräti noin 4,156 miljardia vuotta. Se tarkoittaa, että kyseinen kallioperä on syntynyt maan historian vanhimmalla kaudella eli Hadeeisellä eonilla. Ja siksi kanadalaiskiviaineksen tutkiminen antaa meille uutta tietoa siitä, minkälainen oli vastasyntynyt maapallo. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Metsätuhohypoteesi ja sen testaaminen
Tiesitkö, että vuosi 1952 oli maailmankausien käännekohta?
Elämme juuri nyt kylmintä aikaa lähes 500 miljoonaan vuoteen

Saksalaista paskatietoa

Sosiaalisessa mediassa on käyty kovasti keskustelua suomalaisen tieteen rahoituksesta, tarpeellisuudesta ja laadusta. Kommentoin sitä jo aiemmin, mutta en malta - tavallaan siihen liittyen - olla vielä kertomatta Saksassa tehdystä tutkimuksesta, jossa tutkittiin fossiloitunutta ulostetta. Siis todella vanhaa paskaa

Tarkemmin sanottuna tutkimuksessa analysoitiin sukupuuttoon kuolleiden hyeenojen jätöksiä, joista tutkimuksen tehneet paleontologit onnistuivat määrittämään jääkauden aikaisen karvaisen villasarvikuonon DNA-sekvenssejä. Sarvikuonojen DNA:ta löytyi luolahyeenojen ulosteista siksi, että ne saalistivat villasarvikuonoja. Ja työnsä tuloksena Peter Seeber Saksan Konstanzin yliopistossa onnistui kollegojensa kanssa selvittäämään ensimmäistä kertaa sen koko mitokondriaalisen genomin.

Villasarvikuonot olivat samankokoisia kuin nykyiset valkoiset sarvikuonot, ja vaelsivat Pohjois-Euraasiassa vielä 14 000 vuotta sitten. Ennen tätä tutkimusta lajin eurooppalaisesta populaatiosta tiedettiin kuitenkin vain vähän. 

Tässä käsittelemässäni tutkimuksessa löydetyt erot eurooppalaisten ja siperialaisten villasarvikuonojen genomien välillä olivat varsin suuria ja viittasivat siihen, että niiden populaatiot erkanivat toisistaan jo noin 450 000 vuotta sitten. Toisin sanoen lajin levinneisyysalue ei ollut esihistoriallisella ajalla yhtenäinen koko Euraasian mantereella, vaan koostui ainakin kahdesta erillisestä populaatiosta.

Lopuksi totean, että edellä kuvaamani tutkimus on tieteellisesti äärimmäisen korkeatasoinen ja sen tulokset toivat kiistatta uutta tieteellistä tietoa, joka ainakin omasta mielestäni oli myös erittäin mielenkiintoisia. Ainakin luokassa, jota voisi kuvailla sanoilla "on kiva tietää". 

En tässä yhteydessä ota kantaa siihen, oliko saavutettu tieto sen arvoista, että siihen investoitu rahoitus sai riittävästi katetta. Siitä lienee jokaisella lukijallani oma - ja sinänsä yhtä arvokas - mielipide kuin itsellänikin. 

Sen sijaan totean, ettei tehdyn tutkimuksen hyötyä tai hyödyttömyyttä voi edes arvioida tässä vaiheessa, sillä tutkimuksen aikana siirtyi tietoa ja osaamista vanhemmilta tutkijoilta nuoremmille ja siinä kehitettiin mahdollisesti myös uusia tutkimusmenetelmiä tai ainakin paranneltiin vanhoja. Siten tehdyn tutkimuksen loppusaldo on - tosin vain teoriassa - mitattavissa vasta sitten, kun näiden sarvikuonotutkimuksen aikana oppia saaneiden nuorempien tutkijoiden ja mahdollisesti syntyneiden uusien menetelmien kautta saavutettavat tieteelliset edistysaskeleet ja niiden sovellukset ovat arvioitavissa. 

Siksi päätän tämän kirjoitukseni toteamalla sen yksinkertaisen tosiasian, että ilman ihmisten inhimillistä kiinnostusta kaikenlaisiin asioihin meilläkin kuljettaisiin edelleen heinäkengissä ja rukoiltaisiin jumalaa siunaamaan kaskettuihin metsiin kylvettyjä nauriita. Ja katovuoden sattuessa ihmettelisimme lastemme ruumisarkkujen äärellä, että minkä syntiemme takia meitä näin rangaistaan.

Mutta kiitos tuon kiinnostuksen - joka nykyaikaisessa yhteiskunnassa on institutionalisoitu yliopistoihin ja tutkimuslaitoksiin - meillä on kansainväliset viljamarkkinat, supermarketit, sähköverkot, internetit,  kulkuvälineet sun muut mukavuudet, jotka kummasti helpottavat elämää. Jopa siihen mittaan, että voimme rauhassa pohdiskella jopa sitä, minkälaisia sarvikuonoja Euraasian mantereella liikuskeli viimeisen jääkauden aikana - sekä riittävästi osaamista ja rahaa, jotta voimme sen selvittää.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen Akatemian roolista tieteen rahoittajana
Nuorten ahdistuneisuus ja USA:n metsäpalot
Uutta toivoa munuaispotilaille

Kuka eli Susiluolassa?

Susiluola on Kristiinankaupungissa sijaitseva muinaisjäännös, jota on pidetty mahdollisena paleoliittisenä asuinpaikkana. En tässä ota kantaa siihen, onko se sellainen vai ei, mutta teorian mukaan siellä eli neanderthalinihminen noin 70 000 vuotta sitten (tai vielä aikaisemmin 130 000–120 000 vuotta sitten) Eem-interglasiaalin aikaan.

Tosin jossain vaiheessa arveltiin, että löydöt olisivat olleet jopa yli 250 000 vuoden takaa ja mahdollisesti jonkin alkeellisemman ihmislajin tekemiä. Itse löydökset eivät kuitenkaan ole fossiileita vaan karkeita käteen sopivia kiviesineitä, joten niiden mahdollisen tekijän olemusta ei pysty selvittämään nykyisillä menetelmillä.  

Tämä kaikki tuli mieleeni kun luin tutkimusartikkelia, jossa raportoitiin keskenään risteytymään kykenevien neandertalilaisten ja denisovalaisten ihmisten mahdollisten risteytymispaikkojen sijainteja. Työkaluna kyseisessä analyysissä oli käytetty lajien levinneisyysmalleja, jotka perustuivat laajoihin fossiilisiin, arkeologisiin ja geneettisiin aineistoihin. 

Noiden mallien mukaan kyseisten hominidien elinympäristöissä oli eroja, mutta myös laajalla alueella päällekkäisyyksiä, joista oli piirretty kartta raporttiin. Sen mukaan denisovalaiset elivät pohjoisemmassa kuin neandertalilaiset ja myös Suomi ja Susiluola kuuluivat heidän mahdolliseen alueeseensa. Tosin laajalla alueella Keski-Euraasiassa olisivat voineet elää molemmat lajit - niin myös Susiluolassa. 

Siten voidaan kysyä, että mikäli Susiluolassa eli ihmisiä ennen viimeistä jääkautta, olivatko he sittenkin neandertalilaisten sijaan denisovalaisia. Vai peräti näiden kahden lajin risteymiä?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Afrikkalaiset metsästäjä-keräilijät
Ihmisen ja simpanssin aivot
Ihmiskunnan populaatiogenomiikkaa

Mahtimiehet pitivät pintansa kansainvaelluksen puristuksessa

Orkneysaaret sijaitsevat Skotlannin pohjoispuolella. Toisin sanoen aika lailla kivi- ja pronssikautisen maailman ulkolaidalla. 

Saaret on kuitenkin asutettu jo kauan sitten, ja ne nousivat jonkinlaiseksi kulttuuriseksi keskukseksi noin 5 800 vuotta sitten. Siis aikana, jolloin elettiin vielä myöhäistä kivikautta. 

Tuo Orkneysaarten loistokausi luisui kuitenkin alamäkeen, kun Eurooppaa valtasi kellopikarikulttuuri noin 2 500 vuotta sitten, vaikka uusi kulttuuri ei esinelöytöjen perusteella ulottunutkaan Orkneysaarille asti. 

Amerikan tiedeakatemian julkaisusarjassa oli tähän liittyen mielenkiintoinen raportti, jossa oli tutkittu Orkenysaarten muinaisten ihmisten genetiikkaa. Sen mukaan saarten asujaimisto vaihtui pronssikaudella muun Englannin ja Skotlannin tavoin uuteen väestöön, joka oli vain vähän aiemmin saapunut mantereelta Britanniaan. 

Toisin kuin Englannissa ja muualla Skotlannissa, Orkneysaarten asujaimistossa säilyi kuitenkin kivikautinen Y-kromosomi, joka oli kadonnut pronssikauden aikana muualta Euroopan mantereelta. Tutkijat päättelivät tämän tarkoittavan sitä, että Orkneyllä talojen omistajasuvut - eli aikansa mahtimiehet - säilyivät pitkään sanoilla suvuilla ja periytyivät isältä pojalle, kuten myös Y-kromosomi tekee. 

Sen sijaan äidiltä tyttärille periytyvät mitokondrioiden DNA:t olivat samanlaisia kuin muuallakin Britanniassa. Toisin sanoen naislinjoissa näkyi vahvasti mannereurooppalaisen väestön invaasio. 

* * *

Tämä tutkimus sai minut ajattelemaan Euroopan nykyistä invaasiota Afrikasta ja Lähi-idästä. Havaitsevatkohan tulevat paleogeneetikot kuinka 2000-luvun aikana Euroopasta katoavat nykyisten eurooppalaismiesten Y-kromosomit vai käykö kuten pronssikautisilla Orkneysaarilla ja eurooppalaiset miehet säilyvän vallan kahvassa? Vai katoavatko mieslinjat tulijoiden lisääntyessä paljon ahnaammin kuin kantaväestö - myös jälkimmäisten tyttärien kanssa jättäen eurooppalaista geeniperimään kantavat pojat katselemaan vierestä?

Entä kuinka käy naislinjojen. Katoavatko eurooppalaiset mitokondriot ajan myötä tulijoiden naisten oleellisesti suurempien lapsimäärien seurauksena? Vai näkyykö niissä vielä pitkään kantaeurooppalainen tausta sekoittuneena afrikkalaiseen ja lähi-itäläiseen genetiikkaan, koska monet naiset ottavat mielellään puolisoikseen - tai ainakin lisääntymiskumppaneikseen - ulkoisesti ja/tai kulttuurisesti eurooppalaismiehistä poikkeavia tulijoita? 

Tätä kaikkea me emme tietenkään voi tietää, koska tulevaisuuteen ei voi nähdä. Ja saattaahan lopulta käydä samoin kuin antiikin Roomassa, jossa väestöryhmät säilyivät erillään ja suurvallan romahdettua antiikin surkastuneen metropolin alue jäi lopulta saman väestöryhmän haltuun kuin se oli ollut ennen suurvalta-ajan monikulttuurista vaihetta?

Juuri nyt, kehitysmaalaisten Eurooppaan suuntautuneen kansainvaelluksen ollessa koronapandemian ja Venäjän sotaretken takia suvantovaiheessa, löydän mielessäni hyviä perusteluita kaikille edelle kirjoittamalleni skenaariolle. Nähtäväksi siis jää - tosin vasta tuleville sukupolville - kuinka eurooppalainen väestö lopulta muuttuukaan nykyaikaisen kansainvaelluksen pyörteissä.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ranskalaisia väestönvaihtoja
Tuhat vuotta integroitumatonta maahanmuuttoa
Suomalaisten Y-kromosomi syrjäytynee seuraavien vuosituhansien aikana

Mammutin elämä

Arvoisa lukijani varmasti muistaa, kuinka Alppien tuhansia vuosia sitten kuolleen jäämiehen – Ötzin – elämästä ja viimeisistä vaiheista tiedetään käsittämättömän paljon. Nyt on julkaistu raportti myös erään mammutin elämänvaiheista, jonka ajattelin kiinnostavan blogini lukijakuntaa. 

Lähteenä mammutin elämänvaiheista ovat mammutin torahampaan eri osista löytyneet strontiumin ja hapen isotooppien suhteet. Näin voitiin tehdä siksi, että torahampaat kasvavat norsueläinten koko eliniän, jolloin isotooppien suhteet voidaan määrittää mammutin elämän eri vaiheista ja siten tehdä niistä johtopäätöksiä.

Kyseinen urosmammutti – sen sukupuoli oli jo aiemmin selvitetty DNA-tutkimuksen avulla - syntyi ja kuoli noin 17 000 vuotta sitten. Nyt tehdyn tutkimuksen perusteella se oli viettänyt elämänsä ensi vaiheet Alaskassa Yukon-joen keskivaiheilla.

Kaksivuotiaasta aina 16-vuotiaaksi eli nuoruutensa eläin oli viettänyt laajemmalla alueella Alaska-  ja Brooksvuoristojen välisillä alavilla mailla. Siellä se kuljeskeli useampia kertoja pohjois-eteläsuuntaan tehden välillä pidempiäkin matkoja, jotka ulottuivat aina Brooksvuorten itäkärjestä Sewardin niemimaan pohjoisosiin lännessä. Tutkijat arvelivat, että nämä vaellukset tapahtuivat nykyisten norsujen tavoin naaraiden johtamissa laumoissa.

Aikuisena eli noin noin 16-vuotiaana mammutin elämä muuttui kuin taikaiskusta. Tässä vaiheessa se lienee saavuttanut sukukypsyyden ja on jättänyt laumansa tehden vielä aiempaakin pidempiä vaelluksia Alaskan sisäosien Brooksvuorten pohjoisrinteiden välillä lähes 1 000 kilometrin pituisella alueella. Nämä vaellukset ovat tapahtuneet todennäköisesti vuodenaikojen mukaisesti urosten muodostamassa laumassa, mikäli käyttäytyminen vastasi nykyisiä norsulajeja.

Viimeisinä vuosinaan mammutti jäi Brooks-vuorten pohjoispuolelle, missä se myös kuoli lopputalvella tai varhain keväällä nälkään. Se oli silloin 28-vuotias.  

Mammuttejahan ei enää ole, eikä ehkä tule olemaankaan, vaikka maailmalla onkin innokkaita tutkijoita, jotka haluisivat luoda sen uudelleen. Siksi on kiehtovaa, että tieteellisen lähestymistavan avulla voimme saavuttaa tietoa paitsi noiden valtavien eläinten ulkonäöstä, niin myös niiden käyttäytymisestä. 

Tämä ei tietenkään ehkä ole hyödyllisintä tiedettä ajateltaessa maailman ongelmien ratkaisemista tai taloudellista kehitystä. Mutta niiden sijaan se tarjoaa ihmisille mielikuvitusta ruokkivaa aineistoa, joka on taatusti laadukkaampaa kuin tosi-TV:n narsistien keskinäiset juonittelut tai iltapäivälehtien julkkisten elämästä ammentamat juorut.

Aiempia ajatuksi samasta aihepiiristä:
Arabialaistaustaiset villikissat
Rotat piilosilla
Aggressiivisilla uroilla on pienempi pippeli