keskiviikko 28. heinäkuuta 2021

Välimeren meritaksiliikenteen suurimmat asiakasrymät tulevat turvallisista Bangladeshistä ja Tunisiasta

YK:n mukaan keskisellä Välimerellä on tänä vuonna hukkunut jo 970 turvapaikanhakijaa. Nämä kuolonlukemat johtuvat voimassa olevan narratiivin mukaan lähtömaissa esiintyvästä hädästä, vainosta ja/tai sodasta. Myös EU:n maahanmuuttopolitiikka on meren ylitykseen kannustavaa ja Välimerellä toimii ihmisiä kuljettava kansalaisjärjestöpohjainen meritaksi, jonka varaan tulijat mitä ilmeisimmin laskevat lähtiessään Afrikan rannikolta ihmissalakuljettajien rahaa vastaan järjestämillä merikelvottomilla aluksillaan kohti pohjoista. 

Yllä olevan uutisen luettuani kiinnostuin siitä ketkä tuon meren yli ovat juuri nyt tulossa. Tieto löytyi helposti ja oli enemmän kuin yllättävää. 

Vai kuka valtamedian uutisointia asiasta seuraava olisi uskonut, että kuluvan vuoden yrittäjistä suurin ryhmä oli kotoisin turvallisesta Bangladeshistä? Heitä on ollut lähes 15 prosenttia kaikista meren yli tulleista. Toisena ovat niin ikään turvallisesta Tunisiasta lähteneet noin 13 prosentin osuudella. 

Sen jälkeen on iso pudotus, sillä seuraavaksi suurimpaan ryhmään kuuluvia eli syyrialaisia on alle kahdeksan prosenttia. Heidän jälkeensä tulevat norsunluurannikkolaiset ja egyptiläiset ja niin edelleen. Irakilaisia on ilmeisen vähän, koska heitä ei näy eritellyllä kymmenen maan listalla, jolla viimeistä sijaa pitävät afgaanit. 

Nähdäkseni tämä tilasto vahvistaa nykyaikaisen kansainvaelluksen tämänhetkisen luonteen elintasopakolaisuutena. Turvapaikantarvetta ei näyttäisi olevan juuri kenelläkään meren yli pyrkivällä, mutta sitäkin enemmän heitä houkuttelee EU:n korkea elintaso ja mahdollisesti myös kehitysmaihin kantautunut tieto kattavasta sosiaaliturvasta. 

Tämä on tosiasia, jonka toivoisi tulevan tunnustetuksi ja nostetuksi esille myös suomalaisessa poliittisessa keskustelussa esimerkiksi hallituksessa, kansanedustajien ja europarlamentaarikkojen puheenvuoroissa sekä ennen kaikkea maan valtalehdistössä. Lisäksi olisi rehellistä tehdä asiantilasta oikea johtopäätös ja muuttaa EU:n tai ainakin Suomen maahanmuuttopolitiikkaa sellaiseksi, ettei se kannustaisi kehitysmaalaisia vaarantamaan henkeänsä Välimeren ylityksellä. Eikä ohjaisi heitä käyttämään omaisuuttansa kustantamaan meritaksiliikennettä ylläpitävien kansalaisjärjestöjen taloutta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Frontex velvoittaa toimintaan, ministeri Ohisalo!
Meritaksiliikennettä turvallisista maista
Skuuppiaineksia Välimeren rahavirroista


10 kommenttia:

  1. Euroopan valkoisen väestön matalan intensiteetin kansanmurha-projekti näyttää puksuttavan eteenpäin tukevasti raiteillaan kuin juna - globaalin rikollisen "eliitin" pystyttämä EU-diktatuuri yhtenä tukijana ja Rotschild agentti Soroksen rahoittamat "hyväntekeväisyys"-järjestöt sekä tuottoisaa liiketoimintaa harjoittavat ihmissalakuljettajat tärkeimpinä käytännön toimijoina.
    Vastaanottajamaiden petolliset/tyhmät poliitikot eivät aseta esteitä varsinkin omalle jälkikasvulleen kehittymässä olevan ruotsalaimallisen matuhelvetin kehittymiselle.

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Soroshan vaati 26. syyskuuta 2015 kotisivullaan, että Euroopan on vuosittain otettava vastaan vähintään miljoona pakolaista.

      Koska kehitysmaalaisilla maahantunkeutujilla syntyvyys on huomattavasti korkeampi kuin kantaeurooppalaisilla, niin valkoisen väestön kehitys vähemmistöksi joutumista kohti jatkuisi, joskin hidastuneena, vaikka elintasopakolaisten maahantunkeutumiselle laitettaisiin täydellinen stoppi.

      Jos poliittista tahtoa olisi, niin eurooppalaisten syntyvyyden kohentamiseksi voitaisiin perhepoliittisin keinoin paljonkin tehdä, Unkari siitäkin parhaana esimerkkinä lisäksi, että se on halunnut pysäyttää ja on käytännössä pystynyt pysäyttämään laittoman maahantunkeutumisen - ja saanut muiden EU-maiden Brysseliä kumartavien maanpetturi-poliitikkojen ja niitä tukevan valtavalemedian vihat päälleen.

      Kalergi-suunnitelm

      Poista
    2. Varsinkin johtavat maanpetturi-poliitikkomme ja niitä tukeva valtavalemedia syyttävät jatkuvasti Unkaria oikeusvaltio-periaatteen loukkaamisesta.

      Päästäkseen selville, millainen on noiden tahojen ylistämä ja ylläpitämä suomalainen "oikeusvaltio" todellisuudessa, on syytä katsoa
      https://rapsodia.fi/lakimies-jaana-kavonius-paljastaa-eu-huijaukset/
      ja sieltä erityisesti kohdassa LISÄTIETOJA AIHEESTA annetut linkit.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    3. Jos elintasopakolaisten elättämiseen vuosittain uhratut yli kolme miljardia euroa ja niitä varten palkattu paapojien armeija (ks. https://jukkahankamaki.blogspot.com/2017/12/kuinka-maahanmuutto-pelastaa-suomen.html) laitettaisiin Unkarin mallin mukaisesti tukemaan kantasuomalaisia perheitä, niin on vaikea uskoa, etteivätkö kantasuomalaisten syntyvyysluvut hypähtäisi nykyistä huomattavasti korkeammiksi.
      Tilanne on kuitenkin se mitä se on, koska asioista on ollut päättämässä joukko erilaisia maailmanhalaajia sekä Brysseliä kumartavia maanpettureita.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  2. Sinisilmäisiä idiootteja Pohjolassa riittää, valitettavasti.
    Artti Sahtimaari

    VastaaPoista
  3. "Kokoomus pahoittelee kantasuomalainen-sanan käyttöä – kritiikkiä myös omilta"

    Tuossa on muuten kokomuuksen "koventunut" linja :) Uskooko joku oikeasti niiden yhdenkään jutun?

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/6281b107-c82f-42f6-b81b-4c412f69bf10

    VastaaPoista
  4. "* asetetaan pysyvän oleskeluluvan edellytykseksi työpaikka sekä riittävä kielitaito ja tuntemus suomalaisesta yhteiskunnasta

    * annetaan oikeus täysiin sosiaalitukiin vain työn tai pysyvän oleskeluluvan perusteella"

    NÄMÄ! Eli sama suomeksi: Jaetaan oleskelulupia kuten ennenkin ja lisätään "työ"peräistä maahanmuuttoa ja annetaan pysyväoleskelulupa helpommalla "työ"peräisille maahanmuuttajille vaatimuksena on monivalinta tyyliin työturvallisuuskortti...

    VastaaPoista
  5. Jotta voit muuttaa talouttasi kovan taloudellisen kokemuksen jälkeen, vakauttaa yrityksesi, aloittaa toimintasi, maksaa velat tai nämä sähkölainat, tarjota tarvikkeita myymälääsi ja lainoja lääketieteellisistä syistä sekä kaikista investoinneista tai ostoista ja paljon muuta tarpeisiin. Tarjoamme lainoja kaikille, jotka haluavat toimia jollakin edellä mainituista aloista. Luotettava ja turvallinen prosessi, jossa on luonteeltaan hyviä ihmisiä, jotka suorittavat kyseisen pankin yksityishenkilöt. Siten korko on 3% ja mahdolliset alennukset lainoille, joiden määrä on 2 000–1 000 000 euroa.
    Ota yhteyttä, jos siltä tuntuu. Olemme käytettävissä antamaan sinulle hyötyä epäilystä. Lupaan et tule katumaan.
    Yksi osoite: fotakisgrigorios@gmail.com
    Whatsapp: +79789127554

    VastaaPoista
  6. Lainatarjous yksittäisten suomen välillä

    Olemme virasto, joka myöntää lainoja kaikille sitä tarvitseville ja pystyy maksamaan sen takaisin 2 prosentin korolla.
    Tarjouksemme vaihtelevat 5000 eurosta 900000 euroon.
    Ota meihin yhteyttä tällä osoitteella: michaelgrilous@gmail.com

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!