sunnuntai 18. heinäkuuta 2021

Ilmastopaneelin puheenjohtajan suloisenpunaisia ajatuksia

Sosialismi perustuu keskusjohdon pakkovaltaan, jossa ihmisten rooliksi jää niiden asioiden toteuttaminen, jotka poliittinen apparaatti on päättänyt. Siten sosialistista yhteiskuntaa leimaavat esimerkiksi palkkojen korkea verotus, yksityisen omaisuuden vähäisyys sekä pakottavat määräykset monenlaisista asioista.

Kun on sisäistänyt edelle kirjoittamani luonnehdinnan, on mielenkiintoista seurata suomalaista politiikkaa ja poliittisia vaikuttajia. Yksi heistä on Ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen, jonka nimellistä puoluekantaa tai edes sellaisen olemassaoloa en tiedä. Yliopistojuorujen mukaan hän oli kuitenkin nuoruudessaan hyvin vasemmistolainen.

Ollikaisen maailmankuvaan saattoi tutustua Verkkouutisten jutussa, jonka otsikon perusteella hän ilmaisi huolensa yhteiskunnan asettaman pakon puuttumisesta. Tarkalleen ottaen huoltoasemille asetettavan pakon sähköautojen latausasemien tarjoamiseksi. 

Ollikaisen mukaan "pitkänmatkalaiset, joille sähköautosta on eniten hyötyä, eivät siirry niihin, jos valtateiden tehokas latausjärjestelmä ei toimi. Bensa-asemat ovat aika lailla ottaneet linjan, että ne eivät tarjoa latausasemia. Missä pakottava lainsäädäntö?"

Tämä on siis sosialistinen ratkaisu. Kun eivät asiat tunnu etenevän, otetaan käyttöön kategorinen pakko. Näin yhteiskuntaan saadaan haluttu muutos, mutta samalla sitä ohjataan taloudellisessa mielessä suboptimaalisesti. 

Ollikainen esitti samassa jutussa myös nykyistä suurempaa tukea sähköautojen hankkimiseksi - peräti 6 000 euroa per auto. Myös tämä on sikäli sosialismia, että tarkoitusta varten verotetut rahat ovat poissa ne työllään hankkineiden ihmisten vapaasta käytöstä. 

Kyse ei ole nappikaupasta, koska Suomessa myydään vuosittain noin 120 000 uutta autoa, eli puhumme yhteensä 720 miljoonan euron rahapotista. Se on noin 1,5 prosenttia valtion koko verokertymästä - ellei puolitoista prosenttia hahmotu helposti, voi sähköautojen valmistajille suomalaisten verovaroista tarjottavaa rahasummaa vertailla myös valtion budjetin eri menoluokkiin

Kolmas Ollikaisen Verkkouutisten mukaan ehdottama toimenpide oli polttoaineveron korotus, joka kompensoitaisiin autoveron laskulla. Toisin kuin kaksi edellistä, tämä ei olisi verotuksen tason osalta sosialismia, mikäli kompensaatio olisi täydellinen eli kerättävä verosumma säilyisi entisellään. 

Sen sijaan se olisi melkoinen varaisnsiirto pitkien etäisyyksien maaseudulta kaupunkilaisille, jotka ajavat vain vähän ja lyhyitä matkoja. Koska kaupungeissa asuu keskimäärin maaseutua suurituloisempia ihmisiä, olisi toimenpide samalla tulonsiirto köyhiltä rikkaille. Sosialismia toimenpide olisi kuitenkin sikäli, että siinä käytetään veroilla kerättyjä varoja ihmisten pakottamiseksi tiettyyn toimintatapaan.

Vanhan sanonnan mukaan piru piilee yksityiskohdissa. Näin näyttäisi olevan myös Ollikaisen osalta.

* * *

Pääasiaan liittymättä luin mielenkiinnolla Ylen analyysiä Haitin kurjuuden syistä. Siksi ajattelin muistuttaa teitä, arvoisat lukijani aiemmin tekemästäni analyysistä, jonka perusteella verorahoitteinen mediamme näytti unohtaneen joitakin oleellisia seikkoja.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Veronmaksajan taksvärkkipäivä - vaiettu aihe
Sosialismin seireeninlaulu houkuttaa hallitusta
Nuoret ilmastoaktivistit Stalinin jalanjäljillä?

8 kommenttia:

  1. Ollikainen on tyypillinen lyhytälyinen akateemikko, joka on juuttunut omaan näkemykseensä. Joku luonnehtisi häntä ns. koulutetuksi hölmöksi. Paha kyllä hän on päässyt "asiantuntijaksi" ylelle ja yksinkertaiselle kansalle hän edustaa aurinkoa joka paistaa perseestään. Merkillepantavaa on, ettei ilmatieteen laitokselta ole kelvannut panelistiksi kuin yksi henkilö, siis ammattimainen ilmaston tutkimus puuttuu lähes kokonaan ko. paneelin kokoonpanosta.

    VastaaPoista
  2. Ollikainen on koulutukseltaan valtiotieteilijä, eli olisiko surkein mahdollinen tausta luonnontieteiden hallintaa edellyttävälle alalle. Ja aivan tolkuton laput silmillä kulkeva fanaatikko, joka ei pysty edes tuon ehdottamansa verotuksen muutoksen (polttoaine/autovero) todellisia vaikutuksia näkemään. Pakko on arvossaan.
    Ilmastopaneelin asiantuntemuksen tasoa voi arvioida esim sen taannoisen laskelman perusteella, jossa ns ilmastoteknologian arvioitiin nostavan bruttokansantuotetta 8 miljardilla. Viisaammat sitten oikaisivat, että oikea luku on 80 miljoonaa. Vain 100-kertainen virhe.
    Kyllähän siinä sappi kiehuu, kun Ollikaisen pellenaamari ilmestyy kuvaruutuun esittelemään epärealistisia utopioitaan.

    VastaaPoista
  3. Radiossa taannoin kun kuunteli kyseistä Olli kaista, niin tuli kyllä kuristava tunne. Mieshän on aivan fanaattinen totalitarismin kannattaja. Mitä nopeammin luonnollinen (tai luonnoton) poistuma poistaa ko. äijän Suomen kamaralta, sitä kiitollisempi kansa voi olla.

    VastaaPoista
  4. Sosialismin ehkä suurin synti on tieteen profanoiminen. Klassillinen esimerkki tästä oli Lysenko. Tässä sosialistisessa mallissa tieteeksi sanotun systeemin tehtävä on poliittisesti tilattujen tulosten tuottaminen. Ollikainen on selkeästi tämän ajattelutavan edustaja. Toinen esimerkki sattui vastaan Ylllä, jossa juhlavasti julistettiin, että väestöräjähdys on peruttu. Afrikan ja Eteläisen Aasian hurjat kasvuluvut eivät mitenkään hetkauttaneet jutun kirjoittajaa.

    VastaaPoista
  5. "Ilmastopaneeli on asetettu ilmastolain mukaisesti. [...] Ilmastopaneelissa on mukana 14 ilmastopolitiikan kannalta keskeisten tieteenalojen huippututkijaa. Paneelin puheenjohtaja on Helsingin yliopiston professori Markku Ollikainen."

    Millä krediiteillä nuo panelistit on valittu ja mikä mahtaa olla heidän ymmärryksensä taso ilmastoa koskevista (stokastisista) ennusteista ja niiden luotettavuudesta?

    Ollikaisen lausuntojen perusteella kyseessä on joku wanna-be kommari, joka nyt vanhoilla päivillään pääsee luomaan keskusjohtoisia viisivuosissuunnitelmia. Sosialistisen utilitarismin hengessä vain lopputulos ratkaisee, joten valtionohjauksesta koituvat sosiaaliset kuohunnat ja taloudelliset kriisit eivät ole syitä poiketa suunnitelmista.

    P.S. Ei ole mikään ihme, että nuoriso ihastelee sosialismia, sillä vain vanhoilliset höppänät eivät näe, jos tarjolla on nopeita ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin ^^

    VastaaPoista
  6. Tuohon sähköautotukeen menisi vähemmän rahaa, kuin nyt maksetaan yhdessä vuodessa hyödytöntä kehitystukea persläpimaille.

    VastaaPoista
  7. on tää hienoa, hokasin just, että ollikainen on kotoisin saman joen varrelta, samasta maalaiskunnasta kuin tämä toinen aatteensa sokaisema tutkija puurosen vesa. Hänen mottonsa on "teen aatteeni mukaista tutkimusta". Elikkäs ko. tutkimus ura on täysin subjektiivista paskaa. Kuten ilmeisesti tällä ollikaisellakin.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!