keskiviikko 28. huhtikuuta 2021

EU:n elvytyspaketti etenee omituisin perustein kohti hyväksyntäänsä

Perustusvaliokunta katsoi, ettei EU:n elvytyspakettia saa hyväksyä eduskunnassa yksinkertaisella äänten enemmistöllä, vaan sille tarvitaan kahden kolmasosan kannatus. Näin siksi, että kyseessä olisi Suomen täysivaltaisuuden kannalta merkittävä toimivallan siirto Euroopan unionille.

Koska tämä asia on päivänselvä, on peräti omituista, että valiokunnan päätös syntyi äänestyspäätöksen kautta. Se osoittaa, etteivät ne valiokunnan jäsenet, jotka äänestivät tätä päätöstä vastaan, ole ymmärtäneet tehtäväänsä laillisen menon vartijoina vaan toimivat yksinkertaisesti poliittisin perustein.

Sen sijaan jatkossa kansanedustajilla on lupa ratkaista kantansa poliittisten tavoitteidensa mukaan. Siksi on ollut mielenkiintoista nähdä millä kaikilla tavoilla äänestykseen suhtaudutaan.

Juuri nyt näyttää siltä, että koko vihervasemmisto yhdessä ruotsalaisten kanssa tulee äänestämään budjettivallan osittaisesta siirtämisestä unionille, sillä juuri siitähän tässä paketissa on kyse. 

Pakettia vastaan eli Suomen taloudellisen itsenäisyyden säilyttämisen puolesta äänestänevät perussuomalaiset, kristilliset, Harkimo ja Turtiainen. Kokoomus on ilmoittanut äänestävänsä tyhjää, mutta muutama puolueen jäsen liittynee itsenäisyyttä kannattaviin. Enkä ihmettelisi, vaikka myös sitä vastaan äänestäviä ilmaantuisi.  

Myös kepulaisten ylivoimainen enemmistö äänestänee paketin puolesta, mutta ainakin edustaja Hoskonen sitä vastaan. Veikkaan, että joukosta löytyy myös joku muu vastaanpanija tai ainakin tyhjän äänestäjä.

Jollain tavalla kuvaavaa on se, millä perusteella pakettia lähdettiin heti perustusvaliokunnan päätöksen jälkeen puoltamaan. Pohjanoteeraus lienee Sirpa Pietikäisellä (kok), joka ajoi poliittiseen päätöksentekoomme häpeäkulttuuria. Eli Suomelle miljardeja euroja maksava - ja samalla tulonsiirtovirran pohjoisesta etelään avaava - paketti pitäisi saada läpi, koska muuten Suomelle koituisi häpeää. Voi pyhä yksinkertaisuus.

Muilta osin Kokoomus ei halua ottaa paketista vastuuta, mutta kertoi kuitenkin puheenjohtajansa suulla, ettei se halua tulla sen esteeksi. Puolueella on tässä asiassa siten sanatarkasti vastuuton EU-politiikka. 

Valtiovarainministeri Matti Vanhanen puolestaan kauhisteli, että paketin hylkääminen olisi "maanjäristyksen kokoinen asia". Siis mitä? Pitäisikö meidän hyväksyä taloudellisen itsenäisyyteemme menetys vain siksi, että asia on merkittävä?

Kaikista traagisin peruste löytyi kuitenkin Eurooppanuorilta, joiden mukaan paketti on hyväksyttävä siksi, ettei EU:lla ole sen kaatumisen varalta varasuunnitelmaa. Tämä on normaalin EU-käytännön mukaista (esimerkki, toinen ja kolmas), eikä siten tarkoita muuta kuin uutta todistetta Unionin kelvottomasta hallinnosta. Voisi kuvitella, että olisi pöyristyttävää, jos hallinnon kelvottomuutta käytetään perusteena paketin hyväksymiselle - mutta näköjään sekin on mahdollista silloin, kun usko on vahva.

Kaikesta edelle kirjoittamastani huolimatta olisin äärettömän yllättynyt, mikäli maallemme katastrofaalinen paketti ei menisi läpi eduskunnasta. Jos kokoomus äänestäisi kahta edustajaa lukuun ottamatta kokonaisuudessaan tyhjää ja hallitus Hoskosta lukuunottamatta sen puolesta syntyisi kaikkien ollessa paikalla seuraavat päätöslukemat: 115-49 paketin puolesta. Se tarkoittaa noin 70 prosentin kannatusta. 

Siten paketin hylkääminen vaatisi melkoisia muutoksia edelle kirjoittamiini ennakkoihin. Paketti kaatuisi esimerkiksi seuraavilla vaihtoehdoilla 

1. Seitsemäntoista kyllä-puolelle odotettua äänestäjää jättää äänensä käyttämättä
2. Kymmenen kokoomuslaista (kahden jo näin ilmoittaneen lisäksi) päättää äänestää pakettia vastaan
3. Kuusi kepulaista Hoskosen lisäksi päättää äänestää pakettia vastaan.

Jätän teidät - arvoisat lukijani - näissä tunnelmissa odottelemaan Suomen taloudellisesta itsenäisyydestä ison palasen lohkaisevan äänestyksen lopputulosta. Sekä valmistaumaan samalla maksamaan tästä ikuisuuteen etelä- ja itäeurooppalaisille aluetukia lisääntyvän verotuksen kautta.

 Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Voisiko eduskunta tehdä EU:n hallintoeliitin vastaisen päätöksen?
Elvytyskysymys eduskunnassa
Julkisen salaisuuden paljastuminen aiheutti reaktioita

10 kommenttia:

  1. Tässä näkee, että suomalaiset todella ovat vieraanmakeita perseennuolijoita. Olemme orjakansaa. Mikäli ja kun tukipaketti hyväksytään, irtisanoudun Suomen laista minäkin. Minusta tulee rosvo. Varastan niin paljon kuin pystyn, koska valtio varastaa laittomasti minulta. Tervetuloa muutkin neuvostokansalaisiksi.

    VastaaPoista
  2. WEF:n klaus on antanut ohjeet, miten toimia.
    Samoin samariinin riihineuvottelun jankkaus johtuu WEF:n tavotteista, eikä hallitus saa kaatua, koska muuten menee asiat poskelleen.

    VastaaPoista
  3. Miksi Italiaan menee tukipaketista suuri osuus?

    Yle 24.4.21

    "Mafia on pesiytynyt Etelä-Italiassa terveydenhuoltoonkin – Yle vieraili hylätyssä sairaalassa, jonka vallanneet kansalaiset vaativat muutosta"

    https://yle.fi/uutiset/3-11896421

    VastaaPoista
  4. Ja mitähän kumman väliä elvytyspaketin hyväksymättömyydestä muka seuraisi? EU joutuisi vain ottamaan prosentin Etelä-Euroopan maille luvatuista lahjarahoista ja laittamaan ne Suomen saataviksi.

    Mikä on se tauti, kun joku saa kehuja siitä, että on aina toiminut ennustettavasti, kuten E. Heinäluoma tänä aamuna TV:ssä kehuskeli? Ei kuulosta kovinkaan ajattelevalta taholta.
    Jopa tekoäly toimii älykkäämmin kuin täysin ennustettava Suomi, jota voisi verrata mekanismiin.

    VastaaPoista
  5. Kansallinen kokoo - eiku internatinalistinen kommunisti ilmoitti äänestävänsä tyhjää. Tyhmä äänestää tyhjää.


    Ja se juoppo kommarisyötiläs, joka väittää olevansa oikeistolainen, sekoilee tavalliseen tapaansa.

    Köyhä suomen kansa ei katko kahleitansa - ei, vaan lähettää vastuullisesti rahansa mafialle.

    Pyssymies

    VastaaPoista
  6. Vituttaa Kuin Pientä Oravaa28. huhtikuuta 2021 klo 13.10

    KePulainen/Kokoomuslainen "Hyvä Diili":
    - Tee säästöjä 30-100 miljoonaa
    - Ota velkaa 7.000 miljoonaa

    Väyrysen Patea lainaten: Voiko vitutukseen kuolla?

    VastaaPoista
  7. Talouden Jumala on jo ajat sitten luonut -- puhaltanut -- niin valtavan raha-arvokuplan, ettei itsekään enää pysty sitä nostamaan.

    On sama luodaanko "raha" kirjaamalla jakoon pantavat numeeriset summat "velaksi" jollekin "toimijalle", vai irrottaako tehokas "toimija" rahan reaalikierroista enemmän numeerista raha-arvoa kuin mitä systeemin toiminnan hyvä jatkuvuus olisi mahdollistanut. Ainoa "rahan arvon" todellinen tae on reaalitasolla toimiva vakaa yhteisö.

    Sellaiset yhteisöt on nyt viimekädessä ATK:n vaikutuksesta ja "rahan" irrottua reaalimaailman arvonmuodostuksesta ajattelu alas. "Raha" tarvitsisi toimialustakseen kansallisvaltion ja sen oman keskuspankin -- "velan" rooli voi toimia vain yhden yhteiskunnan raameissa. Yhteisvaluutta sinänsä tarkoittaa sitä että reaalimaailmasta on tehty hyppy numeeriseen kuplaan.

    Koko "rahan" tarina -- ajatushistoriallinen kertomus siitä kuinka pohjimmiltaan uskonnollislaatuiset kaikkivoipaisuuskuvitelmat eurooppalaisella uudella ajalla saivat teoriaraamit kehittyviltä uusilta tiedonaloilta -- on pitkä juttu, mutta olennaista olisi että yhä useampi alkaisi ymmärtää, että numeerinen raha-ajattelumme on uskonnon muoto -- taloususkonto on maailman uusi suuri valtauskonto.

    Rukoilkaamme.

    VastaaPoista
  8. Kyllä tuo EU nykyisellään hirvittää. Valtava koneisto ilman kunnollista valvontaa, kahmii valtaa ja oikeuksia lahjomalla köyhemmät valtiot tuilla ja vauraampien valtioiden poliitikot viroilla. Tilanteen vaatiessa mitään ei saada aikaan, vaan heti perään häpeämättä lisää valtaa vaatimaan. Mikään päätös ei henkilöidy, kukaan ei kanna vastuuta, kukaan ei edes vaadi vastuunkantoa. Abstraktia ihanaa ideointia ja aina vaan lisää päämäärätöntä rahan viskomista. Röyhkeimmät imevät loppumattomat miljoonat omiin taskuihin: liian helppoa, eihän kukaan edes kontrolloi. Narsistiset ja naiivit kuvittelevat tekevänsä jotain tärkeää, erityisesti kun samalla saa nauttia helposta työstä hyvillä eduilla ja paistatella tärkeänä niin valovoimaisessa seurassa.

    Joten totisesti lienee parasta rukoilla; ei rahaa, vaan sitä ikiaikaista herkkää ja nöyrää viisautta, mikä hetkittäin meidän kansakuntienkin kohtaloita ohjannut on.

    VastaaPoista
  9. Jos sinun on palkattava luotettava hakkeri seuraamaan puolisosi puhelinta tai sosiaalista verkostoa, ota yhteyttä expressfoundations@gmail.com Se on erittäin luottamuksellista

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!