sunnuntai 17. tammikuuta 2021

Hallituksen tärkein tehtävä

Eilisessä lehdessä käsiteltiin kahta Suomelle tarjolla olevaa miljardiluokan investointia. Metsäyhtiö UPM nimittäin pohtii uuden uusiutuvaa dieseliä valmistavan jalostamon rakentamista ja energiayhtiö Neste pähkäilee seuraavan uusiutuvan diesel-jalostamonsa sijoituspaikkaa. 

Kirjoituksessa käytiin ansiokkaasti läpi niitä seikkoja, jotka vaikuttavat investointien kohdemaahan. Jokainen voi lukea ne kyseisestä kirjoituksesta, joten en käy niitä tässä läpi, vaan sen sijaan tahdon tuoda esiin asian keskeisen poliittisen ulottuvuuden. 

Tarkoitan sitä, että talouselämän toimintaedellytysten turvaaminen on jokaisen Suomen hallituksen tärkein tehtävä ohi ihmisoikeuksien, ohi ilmastonmuutoksen, ohi EU-politiikan ja jopa ohi turvallisuuden. On nimittäin niin, ettei niitä ole mahdollista hoitaa, ellei sitä varten saada rahoitusta verotuloja tuovasta, kannattavasta ja jatkuvasti uudistuvasta talouselämästä. 

Nähtäväksi jää, onko Sanna Marinin (sd) hallitus ymmärtänyt tämän itsestäänselvyyden ja huolehtii siitä, että mainittujen kahden yrityksen investoinnit suuntautuvat kotimaahan. Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että punavihreiden ministereidemme on kepulaisten ja ärkoopeeläisten kanssa tehtävä sellaisia päätöksiä, joiden seurauksena investointien riskit jäävän Suomessa pienemmiksi kuin kilpailijamaissa ja samalla edellytykset taloudellisen tuloksen tekemiseen ovat niitä paremmat tai vähintään yhtä hyvät. 

Yksi oleellinen seikka tässä on liiketoimintaympäristön ennustettavuus. Toisin sanoen sen perusedellytysten pysyvyys yli erilaisten poliittisten muotivirtausten. Tässä suhteessa meillä on monipuoluejärjestelmänä lähtökohtainen etulyöntiasema etenkin epästabiileihin hallintoihin ja kaksipuoluejärjestelmiin nähden, koska hallituksia muodostettaessa on aina soviteltava yhteen monenlaisia intressejä, mikä ehkäisee poliittisen intohimon vallassa tehtäviä radikaaleja poliittisia äkkikäännöksiä. 

Marinin kabinetilla on kuitenkin tässä suhteessa vaarallisia aikomuksia, koska se haluaisi noudattaa suomalaisten vähemmistön kannattamaa radikaalia punavihreää linjaa, jossa otetaan ympäristöpolitiikan perusteella talouden toiminnan suhteen suuria riskejä. Siitä kuuluu "kiitos" Marinin aisankannattajina toimiville edellä mainituille kahdelle pienehkölle porvaripuolueelle, joista suurempi on tunnettu siitä, että se pettää aina, ja pienempi on yhden asian liike, joka on valmis myymään vaikka naapurinsa äidin huolehtiakseen siitä.

Nähtäväksi siis jää, minkälaisia päätöksiä UPM ja Neste tekevät. Selvää on kuitenkin, ettei niiden päätöksissä juurikaan paina isänmaa tai kotiseutuhenki. Näin jo senkin takia, että sellaisten sekundaaristen argumenttien käyttäminen suurissa investointipäätöksissä vaarantaisi jokaisen kansainvälisen kilpailun puristuksessa toimivan yrityksen tulevaisuuden. Siksi Suomen ja suomalaisten edun avaimet ovat ennen kaikkea Sanna Marinin ja hänen ministereidensä taskussa.

10 kommenttia:

  1. Marin ei ymmärrä talodesta mitään, koska ei uskaltautunut keskustelemaan julkisesti siitä Tuomas Malisen kanssa. Sanna taitaa olla niitä narsisteiksi kasvatettuja nykynaisia, jotka eivät anna puutteidensa estää toimintaa. Tärkeintä on vallan käyttö äärettömällä itseluottamuksella ja olemattomalla itsekritiikillä. Niillä ominaisuuksilla muuten Aatu hävisi sodan puna-armeijaa vastaan, kun hääräsi liikaa ammattiupseereille kuuluvissa asioissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin, joka lause.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    2. Aatu alotti sodan kun luuli ettei Saksa voi olla kilpailukykyinen talous ilman sitä.

      Poista
  2. Vähän ohi aiheen. Iltalehden juttuihin kommentointi näyttää menevän yhä vaikeammaksi. Joku joka haukkuu persuja näyttää saavan kommentit läpi kovalla prosentilla. Itse kun yritin vastakommenttia tälle, niin tuli teksti, että kommenttini on sääntöjen vastainen. Kommenttini ei ollut sen kummempi, kuin persujen haukkujankaan. Merkillistä aikaa elämme.

    VastaaPoista
  3. Tänään juuri joku isokenkäinen totesi lehdessä, ettei yksikään ministeri ole käynyt paikan päällä edes katsomassa näiden jättiprojektien suunnitelmia. Sen sijaan neljä (4) ministeriä oli tapaamassa al-Holin terroristien omaisia.

    Miksi noitakin koronan vuoksi jaettuja miljardeja ei maksettu vain koronan vuoksi suljetuille yrityksille. Osa olisi voitu maksaa suoraan kansalaisten tileille ja nämä olisivat käyttäneet niitä auki olevien palveluyritysten tuotteiden ostoon. Raha olisi hyödyttänyt monia, kuten siinä kuuluisassa kertomuksessa yhdestä satasesta: kaupparatsu-majatalo- lihakauppias- kapakka- huora, etc. Yksi satanen teki kaikki velattomiksi, kuten myös meillä ne miljardit olisivat nopeasti palanneet tyttöhallitukselle ja se olisi jo ensi vuonna voinut syytää ne Afrikkaan.

    VastaaPoista
  4. Saahan sit toiseen vaakakuppiin lastata vaikka kaikki maailman taloudelliset realiteetit. Kun toiseen vaakakuppiin pannaan kuva toiskulttuurisesta miesmannekiinista, se painaa joka tapauksessa enemmän.

    VastaaPoista
  5. Uskoisin UPM:n ja Nesteen noudattavan tiukasti Suomen hallituksen linjaa.
    Kuten ministeri Tuppurainen selkeästi totesi:
    https://www.uusisuomi.fi/uutiset/ministeri-tytti-tuppurainen-nousi-elamansa-virheen-partaalta-suomen-etujen-vartijaksi-oma-kansa-ensin-ajattelu-on-vahingollista/00553fcc-bc74-4ded-9a37-4a28b00ba45b

    VastaaPoista
  6. Saapa nähdä, ehtiikö hallitus ilmastoharhoissaan tuhota koko Suomen elinkeinoelämän. Nyt pitäisi kaikki ilmastotoimet ja veronkorotukset Suomen hiilidioksipäästöpromillen pienentämiseksi panna jäihin, ja yrittää pitää Suomen teollisuuden kilpailukyky kunnossa. Missään tapauksessa ei pitäisi lahjoittaa EU-tukipaketin muodossa rahaa kilpailijamaille. Jos Viro saa ilmaista rahaa 9 miljardia, niin voi arvailla, mitä se vaikuttaa vaikkapa virolaisten rakennusyritysten kilpailukykyyn suomalaisiin verrattuna.
    Varsinkin päästövouhotuksessa pitäisi ottaa järki käteen, eikä etenkään yrittää olla "kokoamme suurempi." Kiina päästää hiilidioksidia muutamassa tunnissa Suomen vuosipäästöjen verran. Millä nämä teiniangstiset fanaattiset tomppelit saisi heräämään todellisuuteen. Ohisalo varsinkin on aivan käsittämätön hahmo, kuin jostain painajaisesta ihmisten ilmoille päässyt.

    VastaaPoista
  7. Nauroin ääneen.Ihanko totta??
    Kyllä asia on nyt niin että hallituksena esiintyvän punaisten fasistiHUORASIKOJEN ISIS-haaremin tärkein ja ainoa tehtävä selvästikin on kansanmurhaajien,joukkomurhaajien,lasten joukkoraiskaajien,terroristien,taparikollisten,tunnuksettomien ja uskonnollisesti motivoitujen vihollistaistelijoiden sekä muun paskasakin palvominen jumalalina kunhan heidän pigmenttinsä ja uskontonsa on oikea.Neekerinmunakiimoissaan ihmisoikeuksista jotain mielisairasta ulisevien HUORASIKOJEN ISIS-haaremi on yksiselitteisesti maanpetoksellinen ja se on aika poistaa toimestaan.Ja nyyhnyyh myös kun kielenkäyttö ei sovi pikku "professorille".Mene jonnekin safespaceen nyyhkyttämään ja toivomaan taas sitä ja tätä kuten aina sillä nuo iljettävät HUORASIAT eivät todellakaan ansaitse mitään parempaa.

    VastaaPoista
  8. Eihän siinä ole ihmettelemistä, että huulipunatyttö-Marin ei uskaltautunut keskusteluun taloustieteilijä Malinin kanssa:

    "Taloustieteilijä Malisen viisi kysymystä hallitukselle EU-elvytyspaketista",
    https://www.kansalainen.fi/taloustieteilija-malisen-viisi-kysymysta-hallitukselle-eu-elvytyspaketista/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!