Kaksi pointtia presidentti Stubbin puheesta

Presidentti Alexander Stubb sanoi uudenvuodenpuheessaan monenlaisia asioita, joista kaikkia en aio käsitellä tässä. Sen sijaan nostan esille kaksi mielestäni tärkeää seikkaa.

Niistä ensimmäiseksi on hänen toteamuksensa siitä, että "en ole niinkään huolissani ulkoisesta turvallisuudestamme kuin taloustilanteestamme ja kansakuntamme sisäisestä kahtiajakautumisesta. Huoli henkilökohtaisesta työ- ja taloustilanteesta painaa nyt monia."

Tämä on tärkeä asia ja ollut hukassa koko hallituskauden. Erityisesti opposition edustajat ja kannattajat sekä lehdistö ovat pyrkineet kampittamaan maan hallitusta viimeisen puolentoista vuoden aikana monilla keksityillä väitteillä. Siis sellaisilla kuin negatiivisten merkitysten antamisella solmioiden kuvioille tai pelottelemalla sairaaloiden sulkemisella. 

Siksi toivon, että oppositio, sen kannattajat ja lehdistö ottaisivat presidentin puheen tosissaan ja rakentaisivat omat linjauksensa paasikivimäisesti tosiasiat tunnustaen, poliittisten vastustajien mustamaalauksesta luopuen sekä tahallisista väärinymmärryksistä pidättäytyen. Eli pyrkien rehellisesti luomaan edellytyksiä parempaan elämään jokaiselle, joka täällä asuu ja kantaa rehellisesti kortensa yhteisen hyvän puolesta.

Onhan selvää, että suomalaisten työ- ja taloustilanne paranevat vain siten, että valtiovalta toimii selkeästi ja loogisesti. Eikä poliittinen debatti ja päätöksenteko hötkyile sinne ja tänne aiheuttaen epävarmuutta talouskasvua ja työpaikkoja luovien sekä investointeja harkitsevien pienyrittäjien ja suuryritysten johtajien keskuudessa.

* * *

Toiseksi presidentti esitti toivomuksen siitä, "että maamme eduskuntapuolueet löytäisivät yhteisen sävelen kasvun luomiseksi. Jatkumon, jolla saisimme koko Suomen taas kestävän kasvun tielle. Olkaa rohkeita. Hakekaa kompromisseja."

Hän tuskin tarkoitti tällä kommentillaan sellaista, että hallitusvallan tulisi päätösten tekemisen sijaan hakea oppositiota miellyttäviä kompromisseja jokaiseen asiaan. Sen sijaan uskon hänen ajatelleen pikemminkin päinvastaisella tavalla. 

Siis siten, että kuhunkin asiakokonaisuuteen liittyvän politiikan tulisi lähtökohtaisesti perustua hallituksen linjauksiin, johon oppositio reagoisi - nykyisin asiassa kuin asiassa esille tulevan neliraajajarrutuksen sijaan - tekemällä hallituksen linjausten hengen mukaisia korjausehdotuksia havaitsemiensa epäkohtien osalta. 

Samalla hallituksen tulisi punnita opposition huomautuksia ennakkoluulottomasti ja olla valmis muokkaamaan päätösesityksiään niiden mukaisesti. Mutta vain mikäli tosiasiat tukevat opposition perusteita, eivätkä muutokset rikkoisi hallituksen politiikan peruslinjauksia. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Presidentti tuomitsi kokoontumiset, joissa on mukana "ääriliikkeitä, rasistisia liikkeitä"
Alkaneen vuoden huomioita velasta, nuorisosta ja koulusta
Alexander Stubb, Suomen presidentti

Suomalainen albania- tai marokkolaki?

Iso-Britannia on säätänyt lain, jonka mukaan sinne pyrkivien kehitymaalaisten turvapaikkahakemukset käsitellään Ruandassa. Päätöksen seurauksena Englantiin, Walesiin, Skotlantiin ja Pohjois-Irlantiin päässeet elintasopakolaiset ovat pyrkineet Irlannin tasavaltaan. Eli päätös on toiminut toivotulla tavalla.

Pääministeri Petteri Orpo (kok) on eilen nimennyt kaksi mahdollista maata, jotka voisivat toimia Suomeen tunkeutuvien turvapaikanhakijoiden asuinpaikkana heidän anomustensa käsittelyn ajan. Ne ovat Albania ja Marokko.

Orpon mukaan turvapaikkojen mahdollinen tarjoaminen Suomen rajojen ulkopuolella tarkoittaa sitä, että nämä ihmiset lopulta loisivat oman tulevaisuutensa kyseisissä maissa sen sijaan, että kulkevat "jonkun toisen maan läpi pyrkiessään Eurooppaan, ja... lähtevät salakuljettajien matkaan hengenvaaralliselle matkalle yli Välimeren". 

Toki Albaniasta ja Marokosta puuttuu Suomen kaltainen avokätinen sosiaaliturvajärjestelmä, joka mahdollistaa myös ulkomaalaisten toimeentulon ilman työnä tai työnteon edellytysten kehittämisenä tapahtuvaa vastiketta. Eli kyseiset maat tuskin kiinnostavat sinänsä sosiaaliturvaperusteisia turvapaikanhakijoita. Toisaalta ei täälläkään kukaan taida kaivata sellaisia - vaikka poliittinen vasemmisto ei heidän motiivejaan ehkä kykenekään näkemään. 

Toivottavasti pääministerin kannanotot siis tarkoittavat sitä, että hallituksella on valmius toteuttaa samantyyppinen järjestelmä, johon britit ovat jo siirtyneet. Ja asian ennakkovalmistelu olisi jo kaikessa hiljaisuudessa siirretty valmisteluun asianomaisissa ministeriöissä. 

Ainakaan turvapaikkapolitiikan järkeistämistä jo pitkään ajaneilla perussuomalaisilla tuskin olisi mitään tätä vastaan. Ja on hienoa, että pääministerikin on nyt siis nähnyt asian tärkeyden. Näin asian takana on jo hallituksemme kaksi suurinta puoluetta.

* * *

Eilen alkoi eurovaalien ennakkoäänestys. Niissä on perinteisesti moni jättänyt äänestämättä, minkä seurauksena jokaisen vaaliuurilla käyneen ihmisen vaikutusvalta on ollut eduskunta- tai presidentinvaaleja suurempi. 

Siksi kannustan kaikkia lukijoitani käyttämään äänioikeuttaan juuri näissä vaaleissa. Tämä kannattaa, sillä viime kädessä suurin osa suomalaista lainsäädäntöä ohjaavista päätöksistä tehdään Euroopan Unionissa. 

Siten nyt on mahdollisuus vaikuttaa juuri siellä, mistä kaikki - hyvä tai paha - saa alkunsa. Siis muun muassa sellaiset asiat kuin asetukset luonnon ennallistamisesta, metsien käytöstä, pullonkorkeista, yhteisveloista tai vaikkapa EU:n yhteisen puolustuksen kehittämisestä. 

Ja niin, myös Unionin yhteisestä turvapaikkapolitiikasta. Siis siitä, voiko Suomi lopultakaan säätää omaa "albania- tai marokkolakiaan" EU:n ulkopuolisen Britannian tavoin. Vai määrääkö EU:n yhteinen päätös meidät pitämään kaikki tänne saapuneet ja meille unionin yhteisellä päätöksellä jaetut turvapaikanhakijat Suomessa koko vuosia kestävän käsittelyprosessin ajan?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko tyhmyydellä jokin raja?
Naisen logiikka, Putin ja hollantilainen maahanmuuttopolitiikka
Irlantilaiset ovat kyllästyneet turvapaikkasirkukseen

Jarkko Eloranta eroaisi, jos ymmärtäisi olevansa pelkästään haitaksi

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta perusteli työntekijöiden poliittista lakkoilua suuttumuksella ja sillä, että maan hallitus toimii perustuslain suomin valtuuksin antamatta järjestölle sille kuulumatonta valtaa. Jälkimmäisen vaatimuksen taustalla on eräänlainen maan tapa, jota on luonnehtinut aiempien hallitusten noudattama käytäntö delegoida valtaa työmarkkinajärjestöille. 

Tämä tilanne on tietenkin absurdi jo sellaisenaan, etenkin kun Eloranta perustelujensa lisäksi katsoi asiakseen esittää hallitukselle myös suoria uhkauksia. Ei sentään fyysisestä väkivallasta, mutta joka tapauksessa entistä vakavammin ja pidempään maamme taloutta häiritsevistä toimista.

Tosiasia tietenkin on, ettei hallitus ole pyytänyt ay-liikettä ja työnantajia niin sanottuihin kolmikantaneuvotteluihin. Toisaalta työministeri Arto Satonen (kok)  on kuitenkin pyytänyt työmarkkinajärjestöiltä ehdotuksia mallista, "joka täyttää ne tavoitteet, jotka hallitusohjelmalla on, niin silloin se on rinnakkainen vaihtoehto. Silloin voidaan luopua tästä hallitusohjelman kirjauksesta."

Valitettavasti työmarkkinajärjestöt eivät ole kyenneet tekemään työministerin pyytämää esitystä, eikä hallitus voi jäädä sellaista myöskään ikuisesti odottamaan. Tämän tosiasian alleviivasi kylmäävällä tavalla tuore tieto, jonka mukaan Sanna Marinin (sd) punavihreän hallituksen jättämä rahoitusvaje kuluvalle vuodelle oli yllättäen peräti 3,2 miljardia suurempi kuin aiemmin oli luultu. 

Lisäksi Valtionvarainministeriö kertoi pari kuukautta sitten, että "Suomen talous on taantumassa loppuvuoden" ja "julkinen talous heikkenee tästä vuodesta lähtien, ja julkisyhteisöjen alijäämä on 3 prosenttia, tai yli, vuosina 2024–2026". Toisin sanoen Suomen asiat ovat menossa päin helvettiä ja maan talous on vaipumassa yhä suurempiin ongelmiin, joista nouseminen käy sitä vaikeammaksi, mitä pidempään tilannetta korjaavien päätösten tekemiseen ja toimeenpanoon kuluu. 

Tilanne on siis vakava mutta ei vielä toivoton. Valtionvelka on kaikesta huolimatta vielä hiukan matalampi suhteessa bruttokansantuotteeseen kuin se oli 1990-luvun puolivälissä, jolloin maa oli todellisessa vaarassa menettää luottokelpoisuutensa ja sen myötä taloudellisen itsenäisyytensä. Siksi Suomen julkisen talouden ongelmat voidaan edelleen ratkaista, kunhan toimeen ryhdytään välittömästi sekä riittävän voimakkaasti. 

Tämä kaikki näyttää kuitenkin olevan liian vaikeaa Jarkko Elorannan ymmärrettäväksi. Samoin kuin se, että jos järkevä ihminen ymmärtäisi olevansa pelkästään haitaksi itselleen ja ympäristölleen, tekisi hän kaikille kanssaeläjilleen palveluksen toteamalla tilanteen ja astuen syrjään tehtävistä, joita ei kykene hoitamaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Viivyttely julkisen sektorin tervehdyttämisessä tulee kalliiksi
Demokratian vastainen korporaatio
Jarkko Eloranta alleviivasi hallitusohjelman toteuttamisen tärkeyttä

Demokratian vastainen korporaatio

Suomea on totuttu pitämään vakiintuneena demokratiana. Siis sellaisena, jossa jokaisella kansalaisella on oikeus ilmaista poliittinen tahtonsa säännöllisesti järjestettävissä vaaleissa, joiden seurauksena syntyneet instituutiot - europarlamentti, eduskunta sekä alue- ja kunnanvaltuusto - käyttävät valtaa päätettäessä yhteisistä asioista. 

Näin kansalaisten tahto siirtyy - ainakin periaatteessa - sitä heijastaviin päätöksiin. Toki järjestelmässä tiedetään olevan valuvikoja, joista parhaiten tunnettu lienee niin sanottu pakkoruotsi, joka on säilynyt siitä huolimatta, että kansalaisten ylivoimainen enemmistö haluaisi luopua siitä. 

Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole tänään kirjoittaa pakkoruotsista, vaan ammattiliittojen käymästä demokratian vastaisesta sodasta, joka on juuri nyt akuutissa vaiheessa, koska ay-liike organisoi lakkoja, joiden tarkoituksena on estää demokraattisen prosessin toteutuminen. Eli kansan vaaleissa ilmaiseman tahdon tyhjäksi tekeminen järjestämällä hallitusohjelman vastaisia lakkoja. 

Tässä asiassa on erotettava ay-liikkeen legitiimi tehtävä puolustaa työntekijöitä työnantajien yksipuolista vallankäyttöä vastaan. Äärimmäisenä toimena tämä tarkoittaa lakkoilua tilanteessa, jossa työnantaja- ja työntekijäosapuoli eivät työehtoneuvotteluissa pääse yksimielisyyteen työnteon ehdoista. Tämä oikeus on sekä tarpeellinen että yleisesti hyväksytty (ainakin lähes) koko kansan parissa.

Nyt käynnissä oleva lakkoilu ei kuitenkaan koske työnantajan ja työntekijän välistä neuvottelua vaan demokraattiseen prosessiin vaikuttamista. Tämä ilmenee selvästi esimerkiksi siitä, että SAK:n puheenjohtaja Jarmo Eloranta on kertonut järjestönsä puolustavan "työntekijöiden asiaa ennen kuin hallitus riistää meiltä ja heiltä oikeuden työtaisteluihin". 

Eloranta on asiassa puoliksi oikeassa. Hallitushan on tosiaan rajaamassa lakko-oikeutta siten, ettei jatkossa enää voisi järjestää poliittisia lakkoja, joiden tarkoituksena on estää demokraattisen päätöksentekoprosessin toiminta. Tosin näitäkään ei kiellettäisi kokonaan, vaan ainoastaan rajattaisiin niiden kestoa siten, etteivät ne häiritsisi oleellisesti talouden toimintaa. 

Nyt käynnissä olevassa työmarkkinaselkkauksessa ei siis ole kyseessä minkään yrityksen sisäinen työtaistelu, vaan rajanveto sen välillä mistä asioista päätetään demokraattisella prosessilla ja mistä asioista korporaatioiden välisillä neuvotteluilla. Ja tämä asia on akuutti nimenomaan siksi, ettei Suomen talous mm. väestörakenteen seurauksen pysty enää ylläpitämään menneiden vuosien kaltaista hyvinvointivaltiota - jonka kulut ovat suuremmat kuin kansantalouden kautta syntyvät tulot.   

Tästä syystä hallitus on halunnut rajata työnantajien ja -tekijöiden oikeutta neuvotella palkoista siten, että  pelivara määräytyisi vientiteollisuuden tekemien ratkaisujen mukaisesti. Tässä yhteydessä on syytä huomata, että vaikka asia koskeekin palkkoja, kyse ei silti ole työntekijöiden ja -antajien välisestä kiistasta - eikä siten työmarkkinoille kuuluvasta asiasta - vaan demokraattisesta päätöksenteosta, jolle on syntynyt valtuutus viime kesän eduskuntavaaleissa, joissa jokaisella täysi-ikäisellä suomalaisella on ollut täsmälleen samanlainen valta vaikuttaa. 

Tähän asiaan otti kantaa myös elinkeinoministeri Wille Rydman (ps). Hänen mukaansa "hallitus kuulee mielellään työmarkkinajärjestöjen näkemyksiä" ja on valmis muuttamaan hallituksen suunnitelmia, mikäli niiltä tulee ehdotuksia, joilla hallitusohjelmaan kirjattu tavoite Suomen talouden tasapinottamiseksi täyttyy muilla keinoilla. Toisin sanoen hallitus on edelleen valmis kuuntelemaan työmarkkinajärjestöjä, kunhan niiden ehdotukset täyttävät demokraattisen prosessin kautta määritellyn tavoitteen, joka on tarpeen suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan taloudellisen perustan säilyttämiseksi.

Olisi tietenkin hienoa, mikäli ay-liike kykenisi esittämään tällaisen vaihtoehdon. Mutta jos ja kun se ei siihen kykene, on hallituksen joka tapauksessa toimittava ja pelastettava se, mikä pelastettavissa on. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jarkko Eloranta alleviivasi hallitusohjelman toteuttamisen tärkeyttä
Suomalaiset eivät halua sosialismia - eivätkä vasemmiston eduskuntaperformansseja
Ruotsin kruunu ajaa hallituksen ja ay-liikkeen vastakkain

Kehitysmaalais-tyyppinen nuorisokulttuuri vaatii keskustelun lisäksi tekoja

Helsingin Uutiset julkaisi päätoimittajan kirjoituksen, joka sisälsi runsaasti tietoa helsinkiläisnuorison edesottamuksista viime aikoina. Sen mukaan kuluvan vuoden ensimmäisen kahden ja puolen kuukauden aikana alaikäisten tekemien epäiltyjen ryöstöjen tai ryöstön yritysten määrä kasvoi noin 40 prosentilla edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta. 

Jutun mukaan poliisi on kertonut, että tietoa näistä tapahtumista on vaikea saada, koska nuoret vaikenevat pelätessään kostoa, mikäli he "vasikoivat" virkavallalle. Toimintatavat muistuttavat siten klassisia mafian menetelmiä.

Päätoimittajan jutussa kerrottiin myös, että katuryöstöjen määrä on sitten maaliskuun vain kiihtynyt: alkuvuoden aikana poliisi on kirjannut Helsingin alueella jo 110 alaikäisten tekemää katuryöstöä, kun niitä oli koko viime vuoden aikana 160. Toisin sanoen maahanmuuttajiin vahvasti kytköksissä olevaa ryöstelyä ei ole saatu millään lailla kuriin.

Tätä kokonaiskuvaa täydensi Helsingin sanomien tämän aamun mielipidekirjoitus, jossa kerrottiin pääkaupunkimme nuorten varastelevan nykyisin myös kavereiltaan. Kirjoituksessa ei mainittu mitään varkaiden taustasta, joten en pane tätä ilmiötä suoraan maahanmuuton piikkiin. 

On kuitenkin selvää, että vaikka kavereiltaan varastelevat nuoret olisivat etnisesti suomalaisiakin, on ilmiöllä taustansa maahanmuuton muuttamassa uudenlaisessa kehitysmaalais-tyyppisessä nuorisokulttuurissa. Eikä liene epäselvää, että osia sen mukaisesta käyttäytymiskoodista siirtyy myös sitä noudattavien henkilöiden aikuisuuteen. 

Siksi on hyvä toistaa myös tässä HU:n päätoimittajan kirjoituksen loppukaneetti, jonka mukaan "asiaan pitää puuttua riittävällä vakavuudella ja siitä tulee voida myös keskustella useista eri näkökulmista, ilman, että keskustelija leimataan tai keskustelu vaiennetaan, vaikka näkemys olisikin eri kuin oma. Keskustelun lisäksi on tekojen aika."

Toivottavasti tämä viesti menee perille myös hallitusneuvotteluja käyville poliitikoillemme. Ja avaa heidän silmänsä, mikäli ne ovat tähän asti olleet tiukasti kiinni - ja korvat tosiasioiden kuulemisen estämiseksi tiukasti luimussa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Sofia Virta ei hätkähdä bussinkuljettajan puukotusta
Hallitusneuvotteluissa on torjuttava RKP:n pyrkimykset heikentää naisten ja lasten turvallisuutta
Siis miksi Oulussa murhataan, Riika Nykänen?

Venäjä on ajamassa 141 miljoonaa ihmistä äärimmäiseen köyhyyteen

Suomessa on viime aikoina puhuttu paljon energian hinnoista. Meillähän siihen vaikuttavat sekä Ukrainan sodan aiheuttama venäläisen öljyn tuonnin loppuminen, keskeneräinen vihreä siirtymä sekä eduskunnan hallituspuolueiden ja arpapelin voimalla päättämä turpeen käytön loppuminen. 

Tähän liittyen oli mielenkiintoista lukea siitä, kuinka peräti 141 miljoonaa ihmistä on vaarassa joutua äärimmäiseen köyhyyteen Venäjän ja Ukrainan sodan pahentaman energiakriisin seurauksena. Tähän lopputulokseen päätyivät hollantilaiset tutkijat arvioidessaan mallien avulla kivihiilen, öljyn ja maakaasun hintojen vaikutusta kotitalouksiin 116 eri maassa. 

Tutkijat tarkastelivat sekä suorien kustannusten kasvua - kuinka paljon kotitalouden polttoainelasku kasvoi - että epäsuorien kustannusten nousua. Eli kuinka paljon ylimääräistä rahaa jouduttiin käyttämään tavaroihin ja palveluihin. 

Analyysi osoitti, että maailmanlaajuiset energiakustannukset kotitaloutta kohden kasvaisivat 62,6-112,9 %, mikä vastaa kotitalouden kulutuksen 2,7-4,8 %:n nousua, josta suuri osa johtui epäsuorista kustannuksista ja oli pääasiassa seurausta raakaöljyn ja öljytuotteiden kohoavista hinnoista. 

Tutkijoiden mukaan tämä kriisi osoittaa, että riippuvuus fossiilisista polttoaineista lisää energiaturvallisuusriskiä. Siihen he eivät kuitenkaan ottaneet kantaa, minkälaisia riskejä liittyy vihreiden energiamuotojen käyttämiseen.

Normaalilla maalaisjärjellä ajatellen lienee kuitenkin selvää, että mitä monipuolisempi energiantuotantovalikoima kullakin valtiolla on käytössään, sitä pienempi vaikutus yksittäisten energiamuodon kriisillä on sen asukkaiden elämään ja vaurauteen. Samoin on selvää, että mitä korkeampi energiavaraisuus eri mailla on, sitä vähemmän niissä elävillä ihmisillä on syytä huoleen energian loppumisesta tai kallistumisesta. 

Siksi on hyvä, että Suomessa energiaa tuotetaan monilla eri tavoilla. Fossiilisen tuontitavaran lisäksi käytössä on puuta, ydinvoimaa, vesivoimaa ja tuulivoimaa. Ja Olkiluodon ydinvoimalan lopulta käynnistyessä saavuttanemme lopulta myös keskimääräisen energiaomavaraisuuden, joskin kasvava tuulienergian osuus saattaa myöhemminkin aiheuttaa ajoittaisia tuontitarpeita etenkin talvien kylminä pakkasjaksoina. 

Kaiken kaikkiaan Suomi ja me suomalaiset voimme suhtautua varsin rauhassa omaan energiatulevaisuuteemme. Kunhan vain pidämme huolen, että energiantuotantoomme liittyvät päätökset pysyvät omissa käsissämme.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Virheellistä argumentointia
Vihreä metsäpolitiikka menee metsään
USA luottaa fossiilisen energian halpuutukseen vihreässä siirtymässä

Jussi Halla-aho selitti Sanna Marinin puhetta

Suomella on suuria vaikeuksia päättää venäläisille myönnettävien viisumien jakamisen lopettamisesta. Siitä huolimatta pääministerimme Sanna Marin (sd) lausui Brysselissä, että "ei ole oikein, että samalla, kun Venäjä tappaa siviilejä, venäläiset turistit matkustavat vapaasti Euroopassa. Viisumien myöntämistä on rajoitettava voimakkaasti."

Tätä ristiriitaa valaisi Jussi Halla-aho (ps) pitkässä viestiketjussaan Twitterissä. Hänen mukaansa suomalaisilla on tapana nussia tämänkaltaisissa asioissa pilkkuja (ilmaisu Halla-ahon), eli saivarrella oikeusperusteiden kanssa. Jos jokin asia on tulkittavissa oikeusperiaatteiden vastaiseksi, näin myös tehdään. Tämän taustalla on 1900-luvun vaihteen venäläistämiskausien aikana syntynyt perinne, jossa kenraalikuvernöörin vaatimuksia vastustettiin menestyksekkäästi samankaltaisen pilkunnussinnan avulla. 

Niinpä Halla-aho antoi ohjeen EU:n päättäjille. Hänen mukaansa Unionin on tehtävä yhteinen päätös viisumien myöntämisen lopettamisesta, jolloin Suomi kyllä seuraa kiltisti perässä. 

Nähdäkseni Halla-aho on oikeassa ja selittää oikein hyvin sen, miksi Suomi toisaalta jatkaa viisumien myöntämistä Venäjälle, mutta samaan aikaan sen pääministeri vaatii suurissa poliittisissa pöydissä tiukempaa viisumipolitiikkaa. Nähtäväksi siis jää, ymmärtääkö Unioni tämän, vai jättääkö se oman ymmärtämättömyytensä takia rajastaan noin 1 300 kilometriä avoimeksi venäläisille turisteille.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Venäläiset sotarikokset perustuvat älylliseen epärehellisyyteen
Halusiko Ano Turtiainen juhlistaa Venäjän alennustilaa?
Suomalainen demokratia ja naisten tasa-arvo

Vihreiden naisten logiikka

Suomi on lähiaikoina jättämässä hakemuksensa NATO:on liittymisestä. Sen läpimenosta päättävät NATO:n jäsenmaat, joista Yhdysvaltojen näkemys painaa vaa´assa eniten. 

Suomessa NATO:n jäsenyyttä kannattaa kansanedustajien enemmistö kaikista merkittävistä puolueista pois lukien Vasemmistoliitto. Niistä erityisen mielenkiintoista on ollut seurata Vihreiden NATO-kantoja, jotka ovat olleet erittäin myönteisiä. 

Niinpä luulisi, että Suomessa ja erityisesti Vihreissä oltaisiin tarkkoina siitä, ettei tässä tilanteessa ärsytettäisi liittymisestämme päätöksiä tekeviä NATO:n jäsenmaita. Eli pyrittäisiin pitämään niiden suhtautuminen Suomeen positiivisena ainakin siihen asti, kunnes jäsenyyden toteutumisesta on olemassa lopullinen päätös. 

Siksi olin pudota tuoliltani kun tulin lukeneeksi Vihreiden nuorten puheenjohtajan Peppi Seppälän viestin sosiaalisesta mediasta. Sen mukaan "Suomen ulkopolitiikan tulee olla feminististä. Jos Yhdysvaltojen korkein oikeus kumoaa laajan aborttioikeuden tulee Suomen ja EU:n asettaa pakotteita ja osoittaa tukensa naistenoikeuksille."

Jäin hetkeksi istumaan paikalleni ja sen jälkeen ryhdyin kirjoittamaan tätä blogimerkintää. Koin nimittäin ymmärtäväni jotain oleellista vihreästä ajatusmaailmasta.

Oivallukseni mukaan Vihreässä haave... ei kun ajatusmaailmassa kaikenlaiset asiat ovat toisistaan täysin erillisiä ja puolueen linja kuhunkin asiaan määrittyy aina sen perusteella mikä vaihtoehto on oman aatteen kannalta oikeaa, pehmoista ja pörröistä. Siten Seppälälle ei liene tullut mieleenkään, että kaksi hyvää asiaa - NATO:n kautta lisääntyvä turvallisuus ja USA:n korkeimman oikeuden aborttikieltoa vastustavat pakotteet - voisivat olla jotenkin ristiriidassa keskenään. 

* * *

Tähän liittyen oli mielenkiintoista huomata, että pari päivä sitten Maaseudun tulevaisuuden kolumnisti Hannes Mäntyranta kiinnitti huomiota vihreän ministerin - Emma Karin - näkemyksiin A-studiossa. 

Hänen mukaansa tämä oli todennut, että bioenergian saatavuuden turvaamiseksi "on arvioitu, paljonko on saatavissa nuoren metsän hoitotoimien seurauksena kestävää haketta Suomen metsistä...  Meillä on tekemättä nuoren metsän hoitotoimenpiteitä… Me nostimme tukitasoja, jotta… harvennuksia saadaan tehtyä ja tämä tulee tekemään myös sen, että meillä tulee olemaan kestävämpää kotimaista haketta enemmän käytössä". 

Kävi siis siten, että Kari - sanoessaan nuoren metsän hoidosta saatavaa bioenergiaa eli haketta kestäväksi - ilmaisi pitävänsä myös avohakkuumetsätaloutta kestävänä. Näin siksi, että jos nuoren metsän hoito ja harvennukset tuottavat kestävää puuta, tuottavat sellaista myös avohakkuut, koska kaikki mainitut toimenpiteet liittyvät elimellisesti ja nimenomaisesti vain avohakkuumetsätalouteen.

Vielä viime kesänä ministeri Kari on kuitenkin ollut sitä mieltä, että luontokadon pysäyttäminen "edellyttäisi kaikkien luonnontilaisten vanhojen metsien suojelemista, vähemmän avohakkuita, enemmän jatkuvaa kasvatusta". Käytännössä näiden vaatimusten toteuttaminen tarkoittaisi talousmetsien pinta-alan vähentämistä (suojelu) ja sen hehtaarikohtaisen tehokkuuden vähentämistä (jatkuva kasvatus) nykyisestä. Ja siten myös lähinnä avohakkuumetsätalouden sivutuotteensa syntyvän bioenergiatuotannon rajua alasajoa.

Onko siis niin, että Emma Kari - Mäntyrannan sanoin - on kääntänyt takkiaan? Vai oliko kyse sittenkin samasta asioiden keskinäisestä irrallisuudesta, josta puhuin Peppi Seppälän kohdalla. Eli ettei ministeri kyennyt havaitsemaan ristiriitaa puhuessaan kahdesta aatteen kannalta hyvästä asiasta: metsistä saatavan bioenergian hyödyntämisestä ja luontokadon pysäyttämisestä?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ei ole helppoa olla vihreä ja älyllisesti rehellinen
Vihreän suunnitelmatalouden kukkasia
Satiiri Vihreiden alamäen syistä

Wokellusta päiväkodissa

Helsingin sanomien tänään julkaiseman mielipidekirjoituksen mukaan kirjoittajan poika on viime viikon naistenpäivän jälkeen "ottanut useasti esille sen, miten juhlapäivää hänen päiväkodissaan vietettiin. Tytöt saivat päättää leikeistä ja muista asioista ilman neuvottelemista, ja heille laulettiin laulu. Kun pojat kysyivät, milloin olisi heidän vuoronsa päättää tai milloin heitä juhlittaisiin, heille oli kerrottu, että tytöt saivat tehdä päätökset naistenpäivänä, koska pojat ja miehet tekivät päätökset vuoden muina päivinä."

Kuten lukijani varmasti huomasi, on lapselle annetussa perustelussa kyse suorasta valheesta - miehethän eivät todellakaan tee kaikkia päätöksiä "vuoden muina päivinä". Eivät politiikassa, eivät työelämässä, eivät vapaa-ajalla, eivätkä etenkään perheissä - eivätkä varsinkaan Suomessa. Sitä paitsi pienet pojat eivät päätä kaikista asioista myöskään lasten leikeissä, mikäli niihin osallistuu molempia sukupuolia. 

On myös selvää, että kirjoittajan kuvaaman sukupuolten vastakkainasettelun korostaminen kasvatuksessa on väärin kaikki lapsia kohtaan. Sen välittämä sanoma on tasa-arvon vähentämisen sijaan lasten ihmiskuvaa vääristävä ja sellaisena vaikutuksiltaan pienten ihmisten henkiselle kasvulle äärimmäisen haitallista. 

Yksi mielenkiintoinen seikka tässä tapauksessa on se, kuka teki päätöksen mielipidekirjoittajan mainitsemasta tavasta viettää naistenpäivää päiväkodissa. Oliko se omavaltaisesti kyseisen lastentarhan henkilökunta, kaupungin hallintovirkamies tai poliittinen johto vai peräti opetusministeriö? 

Oli syyllinen kuka tahansa, on tapahtunut karu esimerkki siitä, minkälaisiin älyttömiin vinoutumiin Atlantin toiselta puolelta meille rantautunut wokelluskulttuuri on johtanut. Eikä se olisi ollut mahdollista ilman suomalaispoliitikkojen ja -medioiden kritiikitöntä hypetystä tätä ilmiötä kohtaan. 

Onhan jopa nykyinen hallitus linjannut tasa-arvopolitiikkansa perustuvan intersektionaaliseen feminismiin, joka liittyy kiinteästi samaan uhriajattelusta ponnistavaan uusvasemmistolaiseen suuntaukseen kuin wokelluskin. Ja joka on - jos mahdollista - vielä 1970-luvun neuvostojohtoista taistolaisuuttakin järjettömämpi tapa hahmottaa maailmaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Nämä uutiset olisivat hauskoja, elleivät ne olisi totta
Poikien päivä oli ja meni
Sanna Marin: luokkataistelija ja harhaanjohtaja

Susi on hyötyeläin

Susi on yksi Suomen neljästä suurpedosta. Se käytännössä hävitettiin maastamme 1900-luvun alkuun mennessä, mutta on ihmisten asenteiden muututtua palannut luontoomme. Nykyisin susia on noin 300 kappaletta suunnilleen 50 reviirillä. 

Petona, potentiaalisesti ihmisten henkeä uhkaavana ja kotieläimiä tappavana eläimenä susi herättää kuumia tunteita. Siksi sitä metsästetään jopa luvatta ja hallituksen päätöksellä jatkossa myös luvallisesti. Itse kannatan varovaisesti jälkimmäistä, koska susi on älykäs ja sosiaalinen eläin, joka ymmärtää varoa ihmistä, mikäli sen kantaa verotetaan säännöllisesti ja kautta maan. 

Tässä yhteydessä meidän susikeskustelustamme on kuitenkin pitkälti unohtunut yksi asia. Se on suden saaliseläinten eli hirven, mutta myös kauriiden, holtittoman lisääntymisen aiheuttamien ongelmien torjunta. Ne aiheuttavat metsätaloudelle tuhoja jopa 50 miljoonaa euroa vuodessa sen lisäksi, että hirvikolareissa kuolee joka vuosi ihmisiä - ja loukkaantuu monikertainen määrä. Lisäksi hirvieläimet pitävät yllä tolkutonta hirvikärpäs- ja puutiaspopulaatiota.

Siksi haluan välittää Suomen yhteiskunnalliseen keskusteluun tieteellistä susitietoa Pohjois-Amerikan Wisconsinista. Siellä oli nimittäin tutkittu susien liikenteelle aiheuttamia vahinkoja suhteessa osavaltion eri piirikuntiin palautettujen susien saapumisajankohtaan - tai saapumatta jäämiseen.

Näissä vertailuissa todettiin susien vaikuttavan hirvieläimiin siten, että tieliikenteen hirvivahingot vähenivät aivan oleellisesti. Kaikkiaan hirvieläinvahinkojen määrä putosi suden takia 24 prosenttia niissä osavaltioissa, joihin susi oli palannut. 

Tuosta määrästä noin neljännes johtui susien määrästä ja kolme neljännestä niiden saaliseläinten muuttuneesta käyttäytymisestä. Jälkimmäinen tarkoittaa sitä, että hirvieläimet viettivät vähemmän aikaansa maanteillä, koska myös sudet liikkuivat niillä. 

Tutkijat laskivat myös hirvieläinten käyttäytymisen muutoksen rahallisen arvon autoilijoille. Heidän mukaansa suden kokonaisvaikutus oli noin 375 miljoonaa dollaria, josta 275 miljoonaa liittyi hirvieläinten käytöksen muutokseen. Tämä ylittää 63-kertaisesti susien kotieläimille aiheuttaman vahingon määrän. 

Tutkijat totesivat myös, että susien kiintiömetsästyksellä voitaisiin saavuttaa vain sama tulos kuin susimäärän vaikutus liikenteeseen. Siis yllä mainittu neljännes. Siksi oleellista olisi ymmärtää susien aiheuttama hirvieläinten käyttäytymismuutos, jota samansuuruisella kiintiömetsästyksellä ei saavuteta, koska se tapahtuu vuosittain suhteellisen lyhyen kauden aikana.

Ottamatta tässä sen enempää kantaa susipolitiikkaan - sen olen tehnyt jo aiemmin - totean, että tiede on jälleen kerran osoittanut asioita, jotka ovat äärimmäisen mielenkiintoisia. Ja joita on mahdollista hyödyntää myös poliittisessa päätöksenteossa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Susikoe saa jatkoa
Susisopu
Sus siunatkoon

Turha selvitys laittomista maassaolijoista

Eduskunnassa käytiin eilen keskustelua laittomasti maassa olevien oleskelun laillistamisesta. Sen aloitti Jenna Simula (ps), joka osoitti kysymyksensä hallitukselle sanomalla, että "te kaavailette heille oleskelulupia sisäministeriössä. Ihmisille, jotka ovat saaneet jo useita kielteisiä turvapaikkapäätöksiä, ihmisille, joilla ei ole mitään perustetta olla maassamme. Tällä tavoin te romutatte koko turvapaikkajärjestelmän, ja viimeisetkin rajoitteet hallita Suomeen suuntautuvaa maahanmuuttoa."

Kysymykseen olisi pitänyt vastata sisäministeri Krista Mikkosen (vihr), mutta hänen myöhästyttyään vastaamaan kiiruhti Annika Saatikko (kepu), joka kielsi hallituksen tehneen tällaista esitystä ja kertoi ettei sisäministeri ollut sellaista edes esittänyt hallitukselle. Asian vahvisti paikalle kesken kaiken pölähtänyt Mikkonen, joka sanoi, että "en tiedä, mistä on lähtenyt leviämään käsitys, että sisäministeriössä ollaan valmistelemassa jotain, emme me ole". 

Mutta jatkoi sitten, että "kun selvitys on tehty, me tiedämme, mitä selvityksessä on ja sitten sitä asiaa käsitellään". Kysymys tietenkin kuuluu, että miksi hallitus sitten tekee selvityksiä veronmaksajien rahoilla, ellei sen tarkoituksena ole valmistella?

Asiaan palasi vielä Annika Saarikko, joka kertoi, että "tämä, johon te nyt kysymyksenne kohdistatte, ei ole hallitusohjelman mukainen ja sellaisesta ja sen edistämisestä ei ole hallituksessa keskusteltu enkä myöskään sitä henkilökohtaisesti tue". Toivottavasti Saarikkoon voi tässä asiassa luottaa - tosin Keskustan maine puolueena ei ole kovin rohkaiseva, kuten kaikkien tuntema sanonta "Kepu pettää aina" tuntuisi vihjaavan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Olisiko nyt oikea aika kaataa hallitus?
Laittomien terveydenhuolto on älyllisesti epärehellistä
Työoikeus laittomasti maassa oleville

Elorannan uusi avaus murtaisi työnantajan asemaa

Ammattiyhdistysjohtaja Jarkko Eloranta ehdotti 55 vuotta täyttäneille subjektiivista oikeutta lyhentää työpäiviään omalla kustannuksellaan. Ehdotus on mielenkiintoinen, sillä Elorannan mukaan sitä seuraisi "myöhempi eläköityminen, vähemmän tarvetta työkyvyttömyyseläkkeelle, parempi työssä jaksaminen, kohoava työhyvinvointi ja tuottavuus"

Niinpä hän väitti, että ehdotuksen kiinnostaisi myös työnantajaa. Ja kyseli että "onko uskallusta lähteä katsomaan kortit".

Erityisen mielenkiintoisen Elorannan ehdotuksesta tekee se, että siinä puututtaisiin työn maksajan oikeuteen määrittää yksi aivan oleellinen työnteon ehto. Tähän astihan se on ollut työnantaja, joka on määrittänyt työpäivän pituuden ja sitä kautta organisoinut yrityksensä toiminnan. 

Jos nyt työntekijälle tulisi subjektiivinen oikeus päättää työpäivänsä pituudesta, päädyttäisiin helposti vaikeuksiin tehtävissä, jotka edellyttävät yhdeltä - ja vain yhdeltä - henkilöltä täyden työpäivän tekemistä. Yksinkertaisimmillaan tämä näkyisi hyvin pienissä eli yhden palkatun henkilön yrityksissä, jollaisissa työnantaja joutuisi työntekijän päätettyä lyhentää työpäiväänsä joko pidentämään omaa työpäiväänsä tai palkkaamaan toisen henkilön tekemään tekemättä jääneet työt - vaikkapa parin tunnin työpäivälle saattaisi kuitenkin olla vaikea palkata sitoutuvaa työvoimaa. 

Samankaltainen ongelma syntyisi myös isompiin yrityksiin, mikäli niissä olisi yhden ihmisen työpanoksella pyöritettäviä tehtäviä. Myös niiden organisointia olisi muutettava samaan tapaan, eli allokoitava tehtävään liittyviä töitä muille työntekijöille. Erityisen hankalaa tämä olisi erityistä ammattitaitoa vaativissa tehtävissä. 

Toki suurimmalle osalle suuria yrityksiä - joissa on useita henkilöitä hoitamaan kutakin ammattitaitoa vaativia tehtäviä, Elorannan ehdotus toimisi todennäköisesti ilman ongelmia. Mutta luulisin, että sellaisissa tehtävissä työajan lyhentämisestä omalla kustannuksella on mahdollista ja jopa helppoa sopia työnantajan kanssa jo nyt. Siten muutoksen ainoa todellinen seuraus olisi työnantajan oikeuksien kaventaminen siirtämällä hänelle kuuluvaa päätöksentekoa työntekijöille. 

Ja tämä kai Elorannan perimmäinen tarkoitus olikin? Siis työnantajan aseman murtaminen omassa yrityksessään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kysymyksiä Jarkko Elorannalle (SAK)
Ansiosidonnainen työttömyysturva kuuluu kaikille sen maksajille
Jarkko Eloranta keksi oivan sloganin

Juhana Vartiaisen salainen budjettivalmistelu ja orwellilainen lihatiski

Helsingin valtuustossa käytiin outoa näytelmää. Se alkoi kun tuore pormestari Juhana Vartiainen (kok) päätti salata budjettiesityksensä.

Nyt on valtuusto käsitellyt tuota helsinkiläisille veronmaksajille tuntematonta suunnitelmaa ja sen seurauksena Perussuomalaisten valtuustoryhmä päätti irtautua koko budjettineuvotteluista. Syitä voivat laskun maksajat toistaiseksi vain arvailla.

Jotain vihiä asiasta saattaa kuitenkin löytää perussuomalaisten valtuutettujen kommenteista. Valtuustoryhmän puheenjohtajan mukaan "lähdimme neuvotteluista, kun totesimme, että näkemyksemme ovat niin kaukana toisistaan, ettei sopua voida saavuttaa". 

Näin ollen tulevassa budjetissa ei tarvitse olla näkyvissä perussuomalaisten kädenjälkeä lainkaan. Avoimeksi kuitenkin jää, olisiko sellainen ollut - vaikka pienikin - mikäli ryhmä ei olisi poistunut. 

Nyt perussuomalaisten edusnainen tyytyi vain toteamaan, että "muut puolueet haluavat kasvattaa kaupunkia lähes kiimaisesti. Meillä sakkaa varhaiskasvatus ja muut palvelut, ja meidän linja kaupungin kasvusta ja velkaantumisesta eroaa muista... varhaiskasvatuksen osalta ollaan varsin suuressa pulassa".

Nähtäväksi siis jää, minkälaiseksi pääkaupungin budjetti muodostuu. Kuten muistamme, on Helsingin valtuuston 85 jäsenestä 23 kokoomuslaisia ja 18 vihreitä, joten nämä puolueet ovat halutessaan voineet perussuomalaisten poissaollessa dominoida budjettisuunnittelua poliittisena enemmistönä.

Jääkäämme siis jännityksellä odottamaan lopputulosta. Ja sen jälkeen veikkailemaan, oliko perussuomalaisten ulosmarssi helsinkiläisen veronmaksajan kannalta järkevä, yhdentekevä vai haitallinen teko. 

Säästöä heille syntyy joka tapauksessa ainakin siitä syystä, että kaupunki päätti lopettaa lihan tarjoamisen vierailleen. Toki rehellisen orwellilaisessa hengessä siten, että pormestareiden tai muun ylimmän johdon vieraat ovat muita tasa-arvoisempia ja ansaitsevat siten myös liha-aterioita.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nasima Razmyar tosiasioiden äärellä
Helsinkiin halutaan ideologista mainontaa
Kaupungin vuokra-asunnoista ja sosialismin kirouksesta

EU:ssa olisi omaksuttava amerikkalainen asiainhallinta

Talousnobelisti Paul Krugman on ottanut kantaa Euroopan Unionin toivottomaan tehottomuuteen. Ei sentään kellonkääntelyssä, mutta kuitenkin rokoteasioissa.

Lyhyesti sanottuna hänen viestinsä oli se, että EU on epäonnistunut, koska meillä on "puritaaninen pelko siitä, että jossain joku muu on onnellinen". Niinpä EU viivytteli ja tinki koronarokotteita hankkiessaan, minkä seurauksena niiden saaminen on takkuillut nopeammin toimineiden ja paremmin maksavien asettuessa - valmistajien kannalta ymmärrettävästi - etusijalle. 

Tai mitä pitäisi ajatella siitä, että 8,8 miljoonan asukkaan Israel on julkaissut tilastoja, jotka kattavat 3,4 miljoonan vähintään viikkoa aiemmin kahdesti rokotetun ihmisen sairastumistietoja. Tai 64 miljoonan asukkaan Britanniassa lähes 27 miljoonaa ihmistä on saanut ensimmäisen rokotteen. Ja noin 300 miljoonan asukkaan USA:ssa on pistetty jo 124 miljoonaa rokotusta (tässä oli alkuun virhe, jonka korjasin). 

Sen sijaan 5,5, miljoonan asukkaan Suomessa on annettu vasta noin 700 000 rokotusta ja koko 450 miljoonan ihmisen EU:ssa rokotuksia on annettu vaivaiset 55 miljoonaa. Siten Krugmanin näkemys EU:n epäonnistumisesta koronarokotusten suhteen ei todellakaan ole vailla pohjaa. 

Krugmanin kritiikistä tuli mieleeni vanha sutkaus, jonka mukaan on kahdenlaista kateutta. Yhden version mukaan kyse on kainuulaisesta ja pohjalaisesta kateudesta ja toisen version mukaan suomalaisesta ja amerikkalaisesta kateudesta. Molemmat nimitykset ovat kuvaavia. 

Kainuulainen/suomalainen kateus on sutkauksen mukaan sitä, että jos naapurilla menee paremmin, on tehtävä kaikkensa, että tällä alkaisi mennä yhtä huonosti kuin itsellä. Pohjalainen/amerikkalainen kateus on puolestaan sellaista, että jos naapurilla menee paremmin, on se merkki siitä, että on ponnisteltava kovasti, jotta itsellä menisi vieläkin paremmin. 

Krugmanin viesti antoi pohjaa uudelle samankaltaiselle sutkaukselle. Sen mukaan EU:lainen asiainhallinta on sitä, että ongelman kohdatessaan on syytä huolehtia siitä, ettei kukaan muu vain pääse hyötymään sen ratkaisemisesta. Amerikkalaisten asianhallinta taas on sellaista, että hoidetaan ongelmat muista välittämättä kuntoon, jotta pysytään jatkossakin muun maailman edellä. 

Jos Krugmanin luonnehdinta pitää paikkansa, olisi eurooppalaisten saatava aikaiseksi perustavanlaatuinen muutos omien asioidensa hoitamisessa, mikäli se aikoo pysyä mukana talous- ja hyvinvointikilpailussa maailman muiden talousmahtien kanssa. Tai sitten se on pilkottava sellaisiin osiin, joissa vallitsee amerikkalaistyyppinen asiainhallinta - eli omat asiat ratkaistaan ensin ja muita pohditaan vasta sen jälkeen, jos edes pohditaan.

Aiempia asioita samasta aihepiiristä:
Hallituksen on kannettava poliittinen vastuunsa ryhtymällä toimitusministeristöksi
EU:ta ohjaa tosiasioiden sijasta haihattelu ja älyllinen laiskuus
Toimiiko alueellistaminen hyvinvoinnin lähteenä?

Ruotsalaisen kulttuurin lopun alku

Lucia-neito on ollut oleellinen osa ruotsalaista kulttuuria. Niinpä myös Suomessa tämän valon lähettilään valinta on assosioitunut toisen kotimaisen kielemme puhujien jutuksi.

Niinpä eilen kruunattiin tämän vuoden Lucia-neidoksi pohjanmaalainen neitokainen Sara Ray, jonka tehtäviksi tuli samalla olla valon, ilon ja inhimillisyyden lähettiläs sekä toimiminen Lucia-keräyksen keulakuvana.

Pienen varjon Sara Rayn valinnalle toi uutinen Ruotsista. Siis uutinen, jota ei ole välitetty suomalaisessa valtamediassa. Sen mukaan 15 ruotsalaiskuntaa on päättänyt luopua Lucia-perinteestään. Syyksi päätökseen on mainittu, että kyse on melkein kauneuskilpailusta, mikä ei kuulemma ole nykyaikana sopivaa.

Koska päätökset on tehty nopeasti islamisoituvassa Skånessa voi arvoisa lukijani tietenkin pohtia aivan itse, onko kyseessä todellinen syy vai alistunut luopuminen omasta kulttuurista länsinaapurin kehitysmaalaistumisen luontevana osana. Niin tai näin, kyse on joka tapauksessa merkki läntisen naapurikansamme kulttuurisesta heikkoudesta ja sen lopun alusta.

Toki Lucia-perinnettä on tärvelty rankalla kädellä jo aiemmin, mutta koko perinteen lopettaminen on kuitenkin uutta. Sen, mitä ruotsalaisten valitseman tien päässä odottaa, voi arvoisa lukijani aavistaa yhtä hyvin kuin minä itsekin.

Omalta osaltani pelkään tämänkin tapauksen viitoittaman kehityskulun lopputuloksen olevan sellainen, että mikäli me täällä entisessä Svean alusmaassa haluamme välttää saman, on toimiin ryhdyttävä välittömästi. Tai ainakin sen jälkeen, kun olemme päässeet eroon samaa kehityskulkua tukevasta nykyisestä hallituksestamme.

Lopuksi todettakoon, että panin tyytyväisyydellä merkille sen, kuinka Helsingin Sanomat julkaisi eilen kansanedustaja Ben Zyskoviczin (kok) asiallisesti samansisältöisen kommentin kuin olin itse julkaissut tässä blogissa toissapäivänä. Sitä en kuitenkaan tiedä, oliko hän tullut tähän johtopäätökseen itse, vai omaksuiko näkemyksensä minun kirjoitukseni luettuaan.

Zyskowiczin näkemyksen lähteellä ei sinänsä ole väliä, mutta jo pelkästään suomenruotsalaisen ja koko suomalaisen kulttuurin säilyttämiseksi olisi tärkeää, että hän ryhtyisi myös eduskunnan päätöksenteossa eli äänestyksissä ajamaan samaa järkevää maahanmuuttopoliittista linjaa, jota hänen kirjoituksensa osoitti. Juuri nyt siihen tarjoaisi parhaan mahdollisuuden suurten oppositiopuolueiden yhteistyö.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
ISIS-naiset haluavat ratsastaa lapsillaan
Pitäisikö somaleiden ongelmat käsitellä mediahiljaisuudessa?
Lucia-neito ruotsalaisen kulttuurin muutosuhrina

Mitä kellofarssi kertoo EU:n päätöksentekokyvystä?

Arvoisa lukijani heräsi tänä aamuna kanssani uuteen aikaan - ainakin, mikäli hän nukkui yönsä Suomessa tai muualla EU:n alueella. Näin siitä huolimatta, että kellojen siirtelyn on osoitettu aiheuttavan ongelmia ja että Unionissa on tehty päätös kellonaikojen muuttamisesta pysyviksi. Jälkimmäiselle on 84 prosentin kannatus EU:n kansalaisten parissa.

Toki päätös kellonsiirtelyn lopettamisesta tehtiin siten, että sen on tarkoituskin astua voimaan vasta vuonna 2021. On kuitenkin syytä ihmetellä EU:n todellista päätöksenteko- tai pikemminkin toimeenpanokykyä, jos näinkin yksinkertaisen asian implementointi kestää kaksi vuotta.

Asian ääneen ihmettely ei ole retorista kyselyä, vaan nykymaailmassa asioita tapahtuu nopealla tahdilla. Siten Unionin pitäisi pystyä päättämään ja panemaan toimeen nopeita toimia esimerkiksi silloin, jos Turkki päättää lähettää Egeanmeren yli muutamia miljoonia syyrialaisia tai mikäli Italia ajautuu nykyisen jakopolitiikkaa harrastavan hallituksensa johdolla vararikkoon.

Entä miten paljon Suomi voi luottaa EU:n tukeen, mikäli Venäjältä saapuu pieniä vihreitä miehiä turvaamaan Itä-Suomessa sijaitsevia venäläisomisteisia huviloita eli datshoja. Tai löydetäänkö nopeita toimintamalleja silloin, jos Ruotsi vajoaa etnisesti värittyneeseen sisällissotaan?

Minulla ei tietenkään ole vastauksia edellä esittämiini kysymyksiin. Mutta tämän kellofarssin perusteella vastaukset ovat kaikin puolin ikäviä nyky-EU:n kansalaisten kannalta.

Tätäkin kannattaa miettiä sen perimmäisen kysymyksen kanssa - eli pitäisikö EU:ta kehittää federalistisen liittovaltion suuntaan vai palata kohti puhdasta talousunionia. Erityisen oleellista olisi vastaus siihen, että tuottaisiko nykyistä keskitetympi päätöksentekojärjestelmä nopeampia ja tehokkaampia päätöksiä, vai pysyisikö hallinto nyt nähdyn tahmeana? 

Eli ovatko nykyiset kansallisvaltiot esteitä EU:n päätöksenteolle, mutta toisaalta toimivan kansallisen päätöksentekojärjestelmän tukipilareita, jotka pystyvät hoitamaan paikallisia tarpeita silloin kun unionitason päätöksentekojärjestelmä takkuaa. Entä olisiko EU-federaatiolla yhtenäinen kriisinhallintamekanismi, joka toimisi osana läntistä puolustusliittoa, mutta kattaisi siis myös nykyiset NATO:on kuulumattomat valtiot?

Ja vihoviimeiseksi tulee kysymys siitä, että huomioisiko liittovaltio-EU kansalaistensa mielipiteet paremmin kuin sen 84 prosentin näkemykset kellojen siirtelyasiassa. Eli toimisiko se tehokkaasti ja oikeudenmukaisesti unionilaisten tahdon mukaan sellaisissakin päätöksentekotilanteissa, joissa ns. eliitin näkemys poikkeaa väestön enemmistön tahdosta. Kuten vaikkapa väestönvaihtopoliittisissa kysymyksissä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
EU:n rahojen loppuminen Turkissa ajaa kansainvaeltajia kohti Kreikkaa
Onko komissio ollut tunteiden vietävänä?
Tosiasioiden hyväksyminen on vaikeaa