lauantai 1. huhtikuuta 2023

Vaalien ennakkoäänissä muhii iso yllätys

Kuten arvoisa lukijani tietää, järjestetään huomenna eduskuntavaalit, joiden tuloksesta riippuu moni asia - eikä vähiten Suomen talouden tulevaisuus. Ja siksi suomalaisten on jälleen syytä ilmaista näkemyksensä maan asioista. 

Aktiivisuutta tarvitaan siitä huolimatta - tai ehkäpä juuri siksi - että maamme tilanteen vakavuus on saanut ihmiset äänestämään runsain joukoin jo ennakkoon. Näin siitä syystä, että noissa äänissä - vaikka tulokset ovatkin periaatteessa julkisuudelta salassa - muhii melkoinen yllätys, josta mediamme ovat vaienneet täysin. 

On nimittäin käynyt ilmi, että ennakkoäänistä on vuotanut julkisuuteen tilastollisesti merkittävä osa, jonka perusteella jo äänestäneiden joukossa on ollut erityisen paljon ihmisiä, joiden nimet viittaavat Lähi-Itään tai Afrikan sarveen. Siis henkilöitä, joiden tiedetään suosivan etujaan järkähtämättä ajavia - lähinnä vasemmistolaisia - ehdokkaita. 

Tämä ennakoi suurta muutosta, sillä aiemmissa vaaleissahan maahanmuuttajien äänestysaktiivisuus on jäänyt varsin pieneksi. Mutta koska peräti kolme neljästä edellä mainitun taustan omaavasta äänioikeutetusta on jo nyt käynyt antamassa äänensä - ja heidän määränsä Suomessa on ylipäätään ennennäkemättömän korkea - saattaa huomisillan ääntenlaskennassa odottaa melkoinen yllätys, jonka seurauksena vaalivoittoonsa uskovan Purran naama kalpenee, pääministeriydestä haaveilevan Orpon hymy hyytyy ja jopa EU-virkaan tähtäävän Marinin silmiin valahtaa karvas kyynel. 

Tähän viittaa erityisesti se, että luotettavalta tietolähteeltä saamani tiedon mukaan olisi tähän mennessä lasketuista ennakkoäänistä mennyt leijonan osa vasemmiston maahanmuuttajataustaisille ehdokkaille. Sen seurauksena esimerkiksi Helsingin Eiraan juuri muuttanut Suldan Said Ahmeed (vas) olisi saamassa pelkästään ennakkoääniä riittävästi siihen, että hänen paikkansa seuraavassa eduskunnassa on käytännössä varmistunut. 

Samoin on tietolähteeni mukaan käymässä myös Varsinais-Suomessa, missä Turun Ruissalosta kotoisin oleva Adbullahi Suldaan (vas) on saanut niin merkittävän ennakkoäänien määrän, että se jättää puheenjohtaja Li Anderssonin (vas) ja Johannes Yrttiahon (vas) kilpailemaan keskenään puolueelle todennäköisesti tulevasta toisesta kansanedustajan paikasta - ellei Suldaanin äänimäärä sitten lisää Vasemmistoliiton saamien edustajien kokonaissaalista vaaleissa ja jätä siten Perussuomalaisia yhtä paikkaa ennakoitua pienemmäksi ryhmäksi.

Tämä kaikki herättää mielenkiintoisen kysymyksen siitä, kuinka suuri tulee olemaan maahanmuuttajien edustus kotoisessa parlamentissamme tulevina vuosina ja vuosikymmeninä. Mikäli kantaväestön äänestysaktiivisuus jää alhaiseksi - ja maahanmuuttajat jatkossakin käyvät innokkaasti uurnilla - voisivat vierasperäiset parlamentaarikot maahanmuuttajaväestön kasvaessa nousta piankin suurten puolueidemme kokoiseksi puolueita läpileikkaavaksi vaikuttajaksi päätöksenteossamme. 

28 kommenttia:

  1. Kun kuvat on jo aikaa sitten kielletty niin viimeinkin odotus palkitaan ja näemme hymyileviä ruskeita naamoja suuriilla valkoisten hampaiden riveillä.

    VastaaPoista
  2. Saatana kun säikähdin. Tämä on nimittäin juuri sitä mitä ennustin jo kymmenen vuotta sitten: vasemmisto pyrkii antamaan äänioikeuden kaikille mahdollisille saadakseen lisää ääniä. Veikkasin että pyrkimys joka saattaa jopa onnistua on se, että henkilö on äänioikeutettu saman tien kun jättää turvapaikkahakemuksen. Perusteluna se, että hänellä ei kuitenkaan olisi mahdollisuutta äänestää kotimaassaan ja onhan ihmisoikeus päästä äänestämään. Siihen nähden tämä oli pelottava ja sai kylmän ringin perseen ympärille.
    Sitten unenpöpperöys hellitti ja muistin mikä päivä tänään on. Huh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, tämä oli hyvä. Hyvää 1.4.2023 kaikille.

      Poista
    2. Näin minullekin kävi. Huhhuh, sydän hakkaa vieläkin.

      Poista
    3. Vielä koittaa päivä, jolloin tämä artikkeli ei ole aprillia.

      Poista
    4. Siihen mennessä Putini on aloittanut kolmannen maailmansodan ja eurooppakin säteilevä rauniokasa, joten ei varmaan enään ole kehitysmaalaisia tulijoita ..

      Poista
    5. Sama täällä. Melkein tuli ääneen huudettua, että prkl:n prkl!!!

      Poista
  3. Hyvää huhtikuun ensimmäistä professorille ! Ja kiitokset loistavasta blogista.

    VastaaPoista
  4. Joku raja aprillipiloille. Täällä käy sydänvikaisiakin lukemassa. Pitää mennä nyt housuntyhjennykselle.

    VastaaPoista
  5. Suattaapi olla nuin tae sitten ei. Päivämäärän todeten, näyttää herra professori onnistuneen luomaan kaikkien 1.4. juttujen äidin.

    VastaaPoista
  6. Niin hulluksi tämä maailma on mennyt, ettei aprillipilaa enää erota uutisesta. TS kertoo, että seisaaltaan pissaaminen aiotaan kieltää julkisista tiloista. Minusta aprillipilan pitäisi olla sellainen, että se kuulostaisi epäuskottavalta kun sitä tarkemmin miettii. Tässä heteromiesten kyykyttämiskulttuurissa ja unisexvessojen yleistyessä tuo uutinen ei eroa muusta pöhköydestä juuri mitenkään. Kai se sitten on aprillia?

    VastaaPoista
  7. Se on kyllä niin että, aprillipäiväkin menettää merkityksensä kun oikea elämä on jo niin sairas , että kaikki on jo totta.

    VastaaPoista
  8. Ai niin joo, aprillipäiväähän nyt vietetään.

    VastaaPoista
  9. Aprillipila tänään, mutta totta tulevaisuudessa. Ei kai vasemmisto muuten heitä niin innokkaasti tänne olisi raijaamassa. "Meillä on unelma" toteutuu jonakin päivänä ja taivas laskeutuu maan päälle. Voi olla, että monella unelmantavoittelijalla kuitenkin naama venähtää kuten aikoinaan itäiseen ihmemaahan loikanneilla.

    VastaaPoista
  10. Olen myös ollut huomaavinani rasisminvastaisen takku-kanavan keskustelupalstoilla luotettavien lähteiden kertovan, että Suldan Said Ahmeed aikoo liittoutua muiden muslimikansanedustajien kanssa ja vaatia muutosta eduskunnan istuinkäytäntöön. Naiset istuisivat jatkossa takariveissä ja sermin takana. Pukukoodiin tulisi myös muutoksia ja esim jotkin kesähepeneet nähtäisiin jatkossa rikkovan eduskunnan arvokkuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen kuullut, että Suldan aikoo perustaa sekä somalialaisen ravintolan että islamilaisen pankin eikä vaadi näihin lainkaan yhteiskunnan tukia.

      Poista
    2. Minä kuulin että yksi romanimies meni töihin.

      Poista
  11. Ruotsissahan kävi niin, että maahan perustettiin muslimipuolue ja maahanmuuttajien ääniin uskoneet demarit kokivat mm. sen vuoksi vaalitappion, koska maahanmuuttajat eivät äänestäneetkään demareiden jakopolitiikkaa vaan lähtömaiden shariakulttuurista nousevaa puoluetta.

    VastaaPoista
  12. Hyvät aprillit, vaikka onhan tuossa kieltämättä jo totta toinen puoli... Mutta pidetään sentään wanhasta perinteestä kiinni, itsekin olen laittanut muutaman koukun vetämään, joten odotellaan tuleeko saalista... ;)

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
  13. Lähteenä Hevosmiesten Tietotoimisto.

    VastaaPoista
  14. Kiitos positiivisesta palautteesta. Minun mielestäni hyvässä poliittisessa aprillipilassa pitää olla sen verran totuuden siementä, että se herättää kuulijoissaan tunteita ja ajatuksia. Ilmeisesti tällä kertaa onnistuin ihan kohtuullisesti.

    Muistakaahan äänestää!

    VastaaPoista
  15. Kyllä meinasi mennä possunpaistit väärään kurkkuun. En ihan heti tajunnut pilaksi. Tulevaisuudessa tuo skenaario voi olla ihan mahdollinen.
    Onneksi matuilla on geeneissä äärimmäinen laiskuus eli ei ne jaksa lähteä äänestämään.

    VastaaPoista
  16. Kiitoksia proffalle erittäin hyvin ja valitettasti uppoavasta päivän parhaasta aprillipilasta.

    VastaaPoista
  17. Kun minä luin tuon kommentin, minäkin luulin sitä ensin todeksi, kunnes tulin vahingossa klikanneeksi sanojen "on vuotanut julkisuuteen" kohdalla ollutta linkkiä, joka johti Wikipedian artikkeliin "Valehtelijoiden klubi." Se sai minut jo epäilemään, että se olisikin aprillia. Ja asian vahvisti jutun loppuun merkityt tunnisteet, joista yhdessä tosiaan oli sana aprillia.

    VastaaPoista
  18. Onko tulossa üllatus-tulos?
    Noin 2000 ennakkoääntä, 2700 vaalipäivän ääntä.

    Ja klo 22:48 sunnuntai virallinen laskentatilanne on vasta "Ähtäri Laskettu 66,5% 20:07:12 ".

    Ei kai oman kylän poika meinaa pudota?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korjaus: Noin 2000 ennakkoääntä + noin 1000 vaalipäivän ääntä.

      Eikä silti pysty päivittämään 3 tuntiin vaalipäivän ääniä?

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!