maanantai 13. maaliskuuta 2023

Yksi plus yksi on kaksi, vaikka siitä ei mainittaisikaan erikseen

Suomessa ja tässä blogissakin on puhuttu paljon koulujen maahanmuuttopolitiikkaan assosioituneista ongelmista (esimerkki ja toinen). On ollut sekä oppimisongelmia että raakaa väkivaltaa.

MTV3 kertoi, että Stadin ammatti- ja aikuisopiston Käpylän toimipisteessä on varauduttu häiriötilanteisiin vaatimalla kaikilta henkilökohtaiset kulkukortit. Lisäksi siellä päivystää kaksi vartijaa ehkäisemässä ilkivalta- sekä ja väkivalta- ja kiusaamistilanteita. Alkuvuoden aikana virkavalta on jouduttu kutsumaan apuun kerran kuussa.

Hiukan hämmästyttävää tässä tapauksessa oli opiston koulutuspäällikön kommentti, jonka mukaan "haluamme varmistaa, että oppilaitoksen tiloissa liikkuu opiskelijoita tai henkilökuntaa, mutta ei ulkopuolisia henkilöitä". Avoimeksi jäi, keitä opiston tiloihin tulevat ulkopuoliset henkilöt olisivat.

Koulutuspäällikkö kertoi myös, että oppilaitoksessa on vain harvoin varsinaista väkivaltaa, mutta lähes viikoittain on kuitenkin tilanteita, joihin joudutaan puuttumaan. Nimensä perusteella kantasuomalainen naisopiskelija puolestaan kertoi, ettei pelkää käydä opistossa, mutta ymmärtää kyllä, että joillain muilla voi olla. 

Hänen mukaansa nuoret ihannoivat sosiaalisessa mediassa näkyvää elämäntapaa. Siis "väkivaltaa ja huumeita – sellaista, mitä ihmiset näkee telkkarissa ja musiikkivideoissa".

Koulutuspäällikkö taas arveli selitykseksi ammattiopiston hurjalle menolle sitä, että ammatilliseen oppilaitokseen nyt tulleilla on koronavuosien etäopiskelun vuoksi jäänyt murrosiän kapinointi väliin. Ja että siksi siellä harrastetaan aiempaa enemmän turhanpäiväistä ilkivaltaa ja tavaroiden rikkomista. 

Luettuani MTV3:n jutun kiinnostuin sen verran ammattiopiston menosta, että halusin katsoa, mitä siitä on kerrottu aiemmin. Vastaan tulikin nopeasti Ylen juttu vuodelta 2018 - siis jo kuusi vuotta sitten - jossa kerrottiin, että "Stadin ammattiopistossa jo joka kolmas opiskelija on taustaltaan maahanmuuttaja" - tämä siis vain kolme vuotta sen jälkeen, kun Juha Sipilän kutsu tuotti maahan runsaasti arabian- ja somalinkielistä uusväestöä.

Lisäksi siinä todettiin se yksinkertainen totuus, että "matematiikka tuottaa ihan saman tuloksen, vaikka se opetetaan arabiaksi". En tiedä opetetaanko siellä lisäksi myös se viisaus, jonka mukaan yksi plus yksi on kaksi, vaikka siitä ei mainittaisikaan erikseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mystinen nuorisoaines tekee väkivaltarikoksia
Tasa-arvovaltuutetun kannanotto salolaiskoulun tapaukseen on virheellisesti perusteltu
Kouluongelmien taustalla ovat juurisyyt, joita kukaan ei uskalla edes mainita

21 kommenttia:

  1. Matti Vanhanen on suuri valtiomies (ironiaa), mutta ehkä kutsuja oli sittenkin Kempeleen guru Juha Sipilä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhanen kyllä teki osuutensa tämän maahanmuuttohulluuden aikaansaamiseksi. Hänellähän oli oikein maahanmuuttoministerikin, legendaarinen älyvapaa Astrid Thors.

      Poista
    2. Kiitos korjauksesta. Meni kepulaiset sekaisin, eli Sipilää tosiaan tarkoitin.

      Poista
    3. Olisi Matti Vanhanen vaan kuunnellut isäänsä. Ilmastonmuutoksesta hän oli sitä mieltä, ettei sen tutkimiseen kannata paukkuja lisätä, kun siinä ei ole mitään epäselvää.

      Poista
  2. Ikäänkuin pikipäät, tai edes kantikset, haluaisivat mihinkään ammaattiin ja opiskella sitä? Ei maksa vaivaa..Kelasta tuloo fyrkat ja mitä sitten jos jonkun ammatin nyh sattuis siinä vahingossa oppimaan?

    silloin sä olet orja, maksueunukki, jonka verorahat heitettään tuuleen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei camoon syöt omaakin uskottavuuttas..

      Poista
  3. Monikulttuurisuus on rikkautta. Ainakin se vaatii rutkasti rahaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai sekin raha joidenkin taskuihin kerääntyy. Maahanmuuton ympärillä pyörii jo sellainen bisnes, että voidaan puhua teollisuudesta. Valitettavasti vaan sitä bisnestä tehdään verorahoilla ja se vaikuttaa myös vaaleissa puolueiden kannatukseen. Kuka nyt omaa oksaansa sahaisi? Monesti se oksa on vihreä.

      Poista
  4. Tavallaan yllätys, koska olin kuvitellut, että ammattioppilaitokseen tulivalla olisi edes jokin motivaatio oppia ammatti ja päästä sitä vastaavaan työhön. Mutta nähtävästi nyt tuolla on ainesta, jolle katujen jengimaailma ja siihen enemmän tai vähemmän liittyvä rikollisuus on romantisoitu joksikin ihailtavaksi. Tietty, jos osa opiskelijoista liikkuu vapaalla näissä jengeissä, niin kaiketi osa heistä pyrkineen oppilaitoksen tiloihin, vaikkei sinnen olisikaan asiaa. Mutta eikö tämä kaikki myös riko sitä median ja politiikokkejn luomaa narratiivia siitä, että huono-osaisuus aiheuttaa jengiytymistä. Näillä ihmisilähän periaatteessa on urapolku ainakin jollain lailla selvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai ammattioppilaitoksiinkaan sääliviitosilla mennä? Jos mennään, ei ole ihme, jos on levotonta. Li Anderssonin "koulu-uudistus" tulee paitsi kalliiksi, menee metsään niin että rytinä käy. Nykyinen hallitus ei ole saanut aikaan muuta kuin ennätysmäisen valtionvelan; koulu ja terveydenhoito tuhottu, vanhukset unohdettu, turvallisuus menetetty, elinkustannukset pilvissä ja rahat hassattu taivaan tuuliin. Tuulihattuja koko porukka, ei jatkoon missään nimessä!

      Poista
    2. Kyllä niihin nykyään mennään säälivitosilla. Ihan kantasuomalaisiakin on pienryhmäopetuksessa, sellaisia tyyppejä jotka eivät kykene edes kädestä pitäen ymmärtämään miten ja miksi joku täysi perusasia tehdään. Ja joilla on pysyväisläksynä kertotaulun kertaaminen... Muistaakseni se kuuluu kyllä alakoulun oppimäärään, mutta nämä eivät tosiaan sitä kykene oppimaan.

      Suoritin itse hiljattain yhden perustutkinnon aikuisopiskelijana, mutta tuli sen verran kuultua näistä pienryhmäopiskelijoistakin. Noin muutenkin perustutkinto-opiskelijoilta vaaditaan niin äärimmäisen vähän, että -no, toivon vaan, että sähkömies- ja lähihoitajaopiskelijoilta vaaditaan edes vähän enemmän. Muuten me olemme kaikki hengenvaarassa.

      Poista
  5. Olisikohan tässä kuitenkin kyse ilmoituskynnyksen laskusta?

    VastaaPoista
  6. PT-media eilen

    Gangsterien omaiset muuttavat nyt ulkomaille koston pelossa

    https://pt-media.org/2023/03/12/gangsterien-omaiset-muuttavat-nyt-ulkomaille-koston-pelossa/

    Artikkelista poimittua

    Tukholman kuukausia jatkunut väkivalta-aalto on aiheuttanut sen, että yhä useammat gangsterien perheenjäsenet ja sukulaiset muuttavat ulkomaille sen pelossa,
    että heitä kohtaan tehdään väkivaltaiskuja.

    Voisi sanoa, että jotkut gangsterien läheiset ihmiset joutuvat lähtemään Ruotsista pakolaisiksi. Moni on kokenut tilanteen niin pahaksi,
    että pelkäävät asua Ruotsissa, koska gangsterien väliseen sotaan on vedetty mukaan useissa tapauksissa omaisia ja muita sukulaisia.

    Tullingessa ammuttiin 25-vuotiaan gangsterin isä hengiltä kostoksi, vaikka isällä ei ollut mitään tekemistä alamaailman kanssa.
    Albyssä taas poltettiin elävältä 50-vuotias gangsterin äiti ja 18-vuotias gangsterin tyttöystävä.
    Lisäksi kymmenet pommi-iskut, joita on kohdistettu gangsterin vanhempien tai muiden sukulaisten kotioville sekä oviampumiset,
    joissa jonkun gangsterin sukulaisen oven läpi on laskettu lippaallinen.

    ----------------------

    Mihin kantaväestö muuttaa vai pitääkö sen vaan elää pelossa vuodesta toiseen?
    Milloin tämä ilmiö tulee Suomeen?
    Odotetaanko tätä vai äänestetäänkö Perussuomalaisia?
    Onko tässäkin "yksi plus yksi on kaksi, vaikka siitä ei mainittaisikaan erikseen."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väitätkö, että Aleksanteri Stubbido valehteli väittäessään Ruotsia turvalliseksi?

      Poista
    2. Minä aikanakin väitän. Donald Trump teilattiin, mutta hän oli kuitenkin siinä asiassa oikeassa.

      Poista
  7. Mitäpä luulette, että ylimaallisten ajatusten Volga-joki, Li Lystikkään vahtivuorolla toteuttama oppivelvollisuuden pidentäminen saa aikaan? Äärest`motivoituneita amislaisia kenties?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisas Li sanoi A-studiossa, jotta lisää rahaa.

      Poista
  8. No niitäpä hyvinkin, motivoituneita opiskelijoita hyvinkin. Kun niillä vatipäillä on se opiskeluinto ollut kadoksissa jo alakoulusta lähtien. Taitaa olla SomaLi paremminkin Kama-joki.

    VastaaPoista
  9. #include

    https://phys.org/news/2023-03-nasa-space-mission-stock-carbon.html

    1+1=10

    https://www.youtube.com/watch?v=o5DMH7Eu01A

    Epäluotettavampia on ihmiset joiden tukka on leikattu ja homokammattu, syyllistyvät myös törkeimpiin rikoksiin, esim. kaikilla suomelta omaisuuksia kupanneilla on ollut homokampaus ja kyllä sen tukkatyylin nimi on _aina_ ollut homokampaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm.. laitoin tuohon include astrohippies mutta triangelit pyyhkäsee pois...

      Poista
  10. Eräs tuttavani totesi pari vuotta sitten jotenkin seuraavasti: "Kun meillä ei enään ole ulkorajoja, niin sellaiset tehdään rakennuksiin, kaupunginosiin, kaupunkeihin ja muualle tarpeelliseksi katsottuihin paikkoihin."
    -Lukija

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!