perjantai 27. tammikuuta 2023

Mistä ruotsalaisegyptiläisen tapaus kertoo?

Yleisradio ja MTV3 kertoivat, että ruotsalaisegyptiläinen mies on suunnitellut polttavansa Raamatun ja Tooran. Ja on hakenut oikein poliisilta lupaa tehdäkseen sen. 

Miehen mukaan "pyhien kirjojen polttaminen on jokseenkin inhottavaa, mutta olen vihainen ja teen sen saadakseni aikaan keskustelua". Nähtäväksi jää, syntyykö sitä. Ja jos syntyy, niin mistä aiheesta. 

Jutun luettuani jäin miettimään, että millähän tavalla kristityt tai juutalaiset suhtautuvat Raamatun tai Tooran polttamiseen. Syntyykö jumalattomia mellakoita pitkin maailmaa, uhataanko kirjanpolttaja tappaa vai ryhdytäänkö jossain päin maailmaa polttelemaan Ruotsin lippuja - mikäli tuhansista huutavista suista roiskuvan kuolan kastelemat kansallistunnukset vain saadaan palamaan?

Vai jääkö näiden pyhien kirjojen polttaminen sittenkin vähäisemmälle vastareaktiolle. Ja jos ja kun näin käy, minkälaisiin huomioihin se johtaa - ei kristityistä ja juutalaisista vaan - oman pyhän kirjansa polttamisesta kerta toisensa jälkeen raivostuvista muslimeista. 

Ei siis ihme, että ruotsalaisegyptiläisen miehen moskeijassa kirjanpolttajakandidaattia oli kehotettu olemaan tekemättä tekoaan. Pyyntö, joka sinänsä yllätti - ainakin minut - selväjärkisyydellään. 

Oma mielenkiintonsa on silläkin antaako poliisi luvan mainittujen kirjojen polttamiselle. Ainakaan tällaisen päätöksen tekemiselle ei Ruotsin laissa liene lakipykälää, johon tukeutua. Eikä ruotsalaisegyptiläiselle liene siten tulossa minkäänlaisia seurauksia, vaikka hän polttaisi mainitut pyhät kirjat ilman poliisin lupaakin. 

Lopuksi on todettava, että kaikenlaisten pyhien kirjojen polttaminen on sinänsä tyhmää. Eikä niitä - edes Koraaneja - polttaisi kukaan, ellei maailmassa eläisi miljardia ihmistä, joiden uskonnon piirissä on valtavasti ihmisiä, jotka reagoivat pyhän kirjansa polttamiseen riehumalla ja raivoamalla. Ellei näin olisi, ei edes Rasmus Paludan jaksaisi pitää yllä koraaninpolttamisperformanssejaan.

22 kommenttia:

  1. Ja sitten, kun egyptiläinen oppii lukemaan voi suhtautuminen kirjoihin muuttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin ihan samaa. Kuinka paljon noista maailmalla riehujista ja nyrkkiä puristelevista on edes lukutaitoisia?

      Poista
  2. Se on tosiaan maallistuneen länkkärin vaikea ymmärtää, mitä yhden kirjan, siis kasan paperia, pahvia ja painomustetta polttaminen merkitsee jonkun uskonnon kannalta. Kai se uskonto muslimeillakin on päässä - tai muslimimiesten kohdalla kenties jossain muussa elimessä - eikä jossain painotuotteessa. No, ehkä kirjan polttaminen symboloi heille länkkärien totaalista rispektin puutetta islamin suhteen, missä tulkinnassa he lienevät oikeilla jäljillä.

    VastaaPoista
  3. Henkilökohtaisesti - olen kristitty - en koe asiassa muuta tunnereaktiota kuin että onpa pöljää polttaa pyhiä kirjoja; ajattelen, että kyseisellä ihmisellä on jokin henkilökohtainen maailmankuvallinen / poliittinen ongelma uskonnon suhteen.

    Mitään erityistä vahinkoa itse pyhien tekstien sanomalle polttamisesta ei koidu, koska poltettavia kopioita on lukemattomasti eikä jonkin kirjan polttaminen vaikuta maagisesti isoon kulttuuriseen panokseen, joka kirjalla on.

    Luulen, että ainakaan länsimaissa Raamatun polttaminen ei hetkauta. Voi siitä joku henkilökohtaisesti pahoittaa mielensä, mutta se on siinä. Juutalaisen tooran polttaminen voi helpommin assosioitua juutalaisten synagogiin kohdistuneisiin tuhotöihin ja myös juutalaisten joukkotuhoon. En silti usko heidänkään suunnaltaan aggressiota - lähinnä huolta teon motiiveista.

    On kai rehellisesti sanottava, että eri kulttuuripiirit ovat hiukan eri asteella suhteessa uskontonsa kohteluun ja maagiseen ajatteluun. Totta kai pyhän tektin polttaminen on yleisesti ottaen loukkaava teko, mutta reaktiot vaihtelevat. Nimenomaan jonkin joukkovoimaantumisen ja protestoinnin mahdollisuus on juutalaisten ja kristittyjen kohdalla pieni.

    Paludan on mielestäni jonkinlainen pelle myös. Performanssi on nähty, siitä pitäisi olla jo jotain muutakin sanottavaa. Ilmeisesti hän haluaa tuoda kuitenkin toistuvasti esiin ikään kuin demonstraationa, millainen kulttuurinen vaste muslimien keskuudessa syntyy kerta toisensa jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linkitetyn uutisen mukaan Paludanin motiivi on:

      – Aion viestittää, että tämä on Erdoganin vika. Kun hän ei nyt halua päästää Ruotsia Natoon, pitää minun opettaa hänelle sananvapautta, kunnes hän tekee sen, Paludan sanoi.

      Tässähän se on valtava ero kehittyneiden ja kehitysmaiden välillä - sananvapautta joko on tai ei ole.

      Poista
    2. Paludan on julkisuushakuinen islamkriitikko, jonka logiikassa ei ole kehumista, koska tämä temppu pelkästään haittaa Ruotsin pyrkimyksiä. Tuo koraanin polttaminen on tietysti laskelmoitu loukkaus muslimi Erdogania kohtaan, eikä se auta tippaakaan Ruotsin pääsyä Natoon, päinvastoin. Sananvapaus on tässä yhteydessä aivan tuulesta temmattu tekosyy.

      Poista
  4. Tämä muslimien raivoaminen jostain koraanin poltosta on kehitysmaalaisten osoitus siitä miten alikehittyneitä barbaareja he ovat.
    Kun ei ole tarvis työtä tehdä elääkseen niin voi kuluttaa aikaansa tuhoamalla yhteiskuntaa.
    Esim. viime pääsiäisenä raivostuttiin ja saatiin aikaiseksi oikein kunnon mellakka. Ihan jopa Suomessa uutisoitiin asiaa tyyliin

    “Ollaan niin lähellä sotatilaa kuin päästään” – syyttäjä järkyttyi Ruotsin mellakoista ja lasten osallistumisesta kivien heittämiseen

    https://yle.fi/a/3-12420068

    Artikkelista poimittua

    Naamioituneet miehet repivät katukivetystä irti ja hakkasivat sitä pienemmiksi palasiksi. Niillä he kivittivät Kaikkosen talon edustalla paikalle saapuvia poliiseja ja palomiehiä.
    Osalla mellakoitsijoista oli olkapäillään pahvilaatikot, joissa oli valmiina polttopulloja.
    ...
    ...
    – Siellä seassa oli somaliäitejä, jotka työnsivät lapsiaan rattaissa. Ihmettelin, miten he uskaltavat.
    ...
    ...
    Yli 20 vuotta syyttäjänä toiminut Nemec Nordh ajatteli etukäteen, että mellakoitsijat olisivat olleet nuoria turhautuneita miehiä.
    Materiaalissa kuitenkin näkyy, että joukossa oli myös äitejä ja lapsia. Heti kun poliisiauto tulee paikalle, alkaa kivitys.
    Nemec Nordhista lasten mukanaolo on kaikista järkyttävintä. Nuorin lapsista on ollut 15-vuotias.
    – Yksi äiti kannustaa lastaan kivittämään poliiseja. Myös äidit heittävät kiviä poliiseja kohti, hän sanoo.
    ----------------------------

    Mistä tämä reaktio johtuu? Onko ongelman aiheuttaja sisäsiittoisuus?

    IS uutisoi eilen

    "Brunein upporikkaan hallitsijan prinsessatytär nai serkkunsa – ökyhäät kestivät viikon"

    https://www.is.fi/viihde/art-2000009351739.html

    Tytär siis menee naimisiin isänsä veljen pojan kanssa ja se on suuri ilonaihe heille. Meillähän laki kieltää tällaisen touhun ja syystä.
    Muslimien röyhkeys maailmalla lisääntyy ja myös lukumäärä lisääntyy nopeasti. Valkoista kristittyä yhteiskuntaa tämä muutos ei tule kohtelemaan hyvin.
    ------------------------------

    Onko nämä nyt Nato hakemuksen aikana nähdyt raivostumiset samaa asiaa kuin yllä vai onko kyse jostain muusta? Tähän antoi PT-median Paavo hyvän näkökulman

    "Kun nyt puhutaan tästä koraanin poltosta syntyneestä kohusta, ja Turkin ja Ruotsin välisestä konfliktista, niin kyse ei tosiasiassa ole Natosta vaan Ruotsin islamilaisen puolueen vaatimuksista,
    jolla Ruotsia painostetaan antamaan muslimeille tietty asema Ruotsissa."

    https://pt-media.org/2023/01/26/lue-taalta-mista-ruotsin-koraanikohussa-ja-paludanissa-on-kyse/

    Se on nähty ja kuultu, että muslimit käyttävät kaikki mahdollisuudet uhriutua ja ajaa omaa valtaansa ja etuansa.
    Siinä pelissä pääosin rehelliset kristityt pohjoismaissa ovat ihmeissään eikä voida uskoa todeksi sitä kieroilua ja röyhkeyttä mitä muslimit harrastavat.
    Ruotsi on hyvin avuton tässä taistelussa kuten uutiset taas kertovat

    PT-media eilen
    "Valtava pommi-isku Tukholmassa, seinään auton kokoinen reikä"
    https://pt-media.org/2023/01/26/valtava-pommi-isku-tukholmassa-seinaan-auton-kokoinen-reika/

    Autenttista videokuvaa viime perjantain ”oviampumisesta” – rynkky laulaa haikeaa hoosiannaa
    https://pt-media.org/2023/01/26/autenttista-videokuvaa-viime-perjantain-oviampumisesta-rynkky-laulaa-haikeaa-hoosiannaa/

    Katsokaa tämä video ja miettikää hyvät ihmiset - mitä barbaareja Ruotsi on ottanut "turvapaikanhakijoina"!

    ja

    Yle tänään

    Tukholmassa räjähti jälleen - tällä kertaa kerrostalon edustalla
    https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-134825

    Viimeistään nyt jokainen tajuaa ettei muslimeista ole Suomen pelastajiksi - he ovat kehittyneiden yhteiskuntien tuhoajia.
    Tulevat tänne mukamas turvapaikanhakijoina ja elävät meidän sosiaalituilla.
    Ja kiitos on yhteiskunnan halveksiminen ja pyrkimys tuhota se ja saattaa aikaiseksi samanlainen Paskastania mistä ovat lähtöisin.
    Suomessa pystytään parempaan kuin muualla koska meillä ei vielä ole liian suurta määrää tätä sisäsiittoista ja alikehittynyttä joukkoa.

    Huhtikuun eduskuntavaalit ratkaisevat paljon Suomen tulevaisuuden suhteen. Hyvät suomalaiset, menkää äänestämään - äänestäkää oikein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistakaa Ohisalon ohje: Meidän ei pidä käyttäytyä siten, että muslimit joutuvat turvautumaan kuvattuihin toimenpiteisiin.

      Poista
    2. Isän veljen poika on serkku, ja serkkunsa kanssa saa kyllä täälläkin mennä aivan laillisesti naimisiin. Emme elä enää keskiaikaa, jolloin noita sukuluetteloita syynättiin neljänteen polveen niin, että aatelisilla alkoi olla hankala löytää puolisoa.

      Poista
    3. Kiitos oikaisusta. Tämä oli minulle uutta, että serkun kanssakin homma sallitaan.

      Poista
  5. Jari Tervo paiskasi suorassa TV-lähetyksessä raamatun maahan, mutta ei uskaltanut tehdä samaa koraanille. On se vaan pyhä kirja se, siis kumpiko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervo tuossa osoitti perimmäisen halveksuttavan moukkamaisuutensa, kun heitti kristittyjen pyhän kirjan lattialle. Ja tietysti pelkuruutensa, kun ei uskaltanut tehdä samoin koraanille, vaan muistaakseni luki sieltä jotain kauniita lauseita. Tervohan nyt on kaiken kaikkiaan oikein ajattelevien medioiden myötäjuoksija ja nuoleskelija.

      Poista
  6. En tiedä, onko tämä teologisesti oikein. Mutta taannoin ainakin jossakin lehtikirjoituksessa väitettiin, että asialla on yksi oleellinen ero. Nimittäin kristillisen käsityksen mukaan Raamatun teksti on pyhä, ei painettu Raamattu esineenä. Sen sijaan islamilaisen käsityksen mukaan jokainen painettu (tai entisaikaan käsin kirjoitettu) Koraani on esineenäkin pyhä. Ja siksi sellaisen polttaminen on muslimien käsityksen mukaan paljon pahempi pyhäinhäväistys kuin Raamatun polttaminen olisi kristittyjen käsityksen mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei kristityn, ateistin tai kenenkään tarvi piitata hv vertaa misään muslimien (idioottimaisista) käsityksistä

      Poista
    2. Mitähän mahtaisivat muslimiteologit sanoa tästä?
      Nykyäänhän Koraani on luettavissa netistäkin, ainakin täältä: https://www.alislam.org/quran/app/.
      Onko se palvelin, jolle se on tallennettu, pyhä?
      Entä jos se palvelin ei olekaan minkään islamilaisen seurakunnan tai muun järjestön vaan jonkin amerikkalaisen it-alan suuryrityksen omistuksessa, joka vain on vuokrannut levytilaa monen muun tahon lisäksi myös muslimijärjestöille? Siinä tapauksessa samalla palvelimella todennäköisesti on paljon muutakin, kenties jopa islamin arvostelijoiden sivustoja ja nettikirjoituksia, tai pornoakin.
      Onko heidän mielestään kauhea pyhäinhäväistys, jos sellaista aineistoa on sillä samalla, pyhällä palvelimella?
      Entä jos kopioisin ("imuroisin") Koraanin siltä palvelimelta omalle kotimikrolleni? Tulisiko siitäkin pyhä esine?
      Entä jos sen jälkeen "deletoisin" sen koneeltani? Olisiko se heidän mielestään Koraanin polttamista vastaava pyhäinhäväistys?


      Poista
  7. Uskonopuksen polttamiseen tarvitaan siis poliisin lupa.
    Sen sijaan muslimien polttaessa elävältä vihollisensa, poliisin lupaa ei tarvita.
    Lienee kulttuurierosta johtuva käytäntö.
    https://www.thefiscaltimes.com/2015/03/22/ISIS-s-10-Most-Extreme-Acts-Terror

    VastaaPoista
  8. Jos 25 vuotta sitten olisimme ruotsin kanssa hakeneet naton jäsenyyttä, niin tuskin olisi ollut esteenä muslimit ja koraaninsa vaatimuksineen. Kuten pt media kirjoitti, nyt muslimit vaativat asemansa tunnustamista jne. On aikoihin tultu, kun kivikautinen ideologia sanelee eräälle kehittyminneelle demokratialle, kummalla jalalla pitää ns hyppiä heidän pillinsä mukaan.

    VastaaPoista
  9. Bibliofiilina en kykene ymmärtämään ihmistä, joka kykenee polttamaan MINKÄÄN kirjan, edes MAOLin talulukon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska en ole fanaattinen kirjafiili, kykenen hyvin ymmärtämään että kirjat loppusijoitetaan jotenkin, vaikkapa lämpökattilassa polttamalla. Ja senkin että joku voi polttaa jonkin fanaatikon kiihkoileman kirjan ihan vain kannanottona. Sen sijaan sitä en ymmärrä jos joku pistää pystyyn kirjarovion, fyysisen tai kuvaannollisen, estääkseen jotakuta toista lukemasta niitä kirjoja. Ja joo, minulla on edelleen kirjahyllyjä ja kymmeniä metrejä kirjoja, harvinaisuuksiakin, kotona.

      Poista
    2. Minusta siis Helsingin Kirjamessujen päätös olla päästämättä tiettyjä kustantajia ja/tai kirjailijoita messuille kertomaan kirjoistaan on täysin verrannollinen noihin kirjarovioihin, koska sen tarkoitus on estää ihmisiä lukemasta heidän kirjojaan. Ja siksi aivan törkeyden huippu, ja kaukana edellä kilometrien päässä Paludanin koraanin polton törkeydestä.

      Poista
  10. Täällä kommentoivat jatkuvasti ei-muslimit. Pystyisikö joku yllyttämään jonkun lukutaitoisen muslimin kertomaan, että ihanko totta he ovat niin alhaisella tasolla kulttuurisesti ja kognitiivisesti kuin täällä arvellaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä saa sinut ajattelemaan etteivät olisi? Hehän korkeimman omakätisesti, omalla äänellään ja naamallaan todistavat että ovat juuri niin kognitiivisesti ja kulttuurisesti alhaisella tasolla kuin tänne kirjoittavat ovat nähneet heidän olevan.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!