keskiviikko 2. marraskuuta 2022

Pystyykö Yle itsekriittisyyteen?

Politiikan tutkija Johanna Vuorelma kertoi Ylen julkaisemassa kolumnissa, että väitteet puolueellisesta mediasta perustuvat usein siihen, että lukijan näkemysten kanssa erimieliset näkemykset tulkitaan totuuden vastaisina. Yhdeksi esimerkiksi hän otti perussuomalaiset, jotka "syyttivät ´punavihreää valtamediaa´ tosiasioiden pimittämisestä ja vihamielisestä suhtautumisesta heihin". 

Vuorelman mukaan "väite vihamielisestä ja poliittisesti motivoituneesta mediasta kuuluu eurooppalaisen oikeistopopulismin ideologisiin kulmakiviin". Hän ei kuitenkaan ottanut suoraa kantaa siihen, ovatko mainitun puolueen väitteet perusteltuja vai ei. 

Sen sijaan hän ohjeisti mediataloja tunnistamaan "oma valta-asema mediavälitteisessä politiikan todellisuudessa, pysyä itsekriittisenä perustellun mediakritiikin edessä ja torjua pyrkimykset maalata mediasta poliittinen syntipukki". Tämä on sinänsä hyvä ohje. 

Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä todeta, että tässä blogissa kolmesti (yksi, kaksi ja kolme) tekemäni tarkastelu Ylen ajankohtaisohjelmissaan eri puolueille tarjoamasta näkyvyydestä ei selity muuten, kuin Perussuomalaisiin kohdistuvalla syrjinnällä. Valitettavasti käytettävissä oleva aikani ei juuri nyt mahdollista neljännen vastaavan analyysin tekemistä sen näkemiseksi, onko Yle sittemmin pystynyt itsekriittisyyteen esittämäni - perustellun - mediakritiikin seurauksena.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreät ovat saaneet ylivoimaisesti eniten verorahoitteista näkyvyyttä loppuvuonna 2021
Yle vahvisti poliittisen sitoutuneisuutensa
Puolueiden kannatus ei vastaa niiden näkyvyyttä Ylen A-studiossa

13 kommenttia:

  1. Yle julkaisee kolumnin, jossa tutkiskelija käyttää halventavaa nimitystä 'oikeistopopulismi' vasemmistomediaan kohdistuvasta kritiikistä. Todella puolueetonta.

    VastaaPoista
  2. Itsekritiikkiä harjoittavat entiteetit, jotka haluavat kehittyä paremmiksi ja joille siitä on hyötyä. Nähdäkseni YLE ei toteuta kumpaakaan kriteeriä.

    VastaaPoista
  3. Populismi liitetään mediassa aina oikeistoon ja nimenomaan perussuomalaisiin, ei koskaan vasemmistoon eikä vihreisiin. Sillä leimakirveellä voi hutkia ilman sen kummempia perusteluita, analysoimatta itse kulloisenkin asian substanssisisältöä. Vasemmisto ja vihreät ovat vapaita kaikista synneistä, leijuvat kaiken pahan yläpuolella.

    VastaaPoista
  4. Tämän tutkijan mielestä Yle-veron kritisoiminen on "oikeistopopulismia"? Jätetään sitten kritisoimatta ja vaaditaan ensi alkuun sen puolittamista. Ylehän joka tapauksessa varaa itselleen oikeuden päättää mikä on "perusteltua" kritiikkiä. Kutistuva Yle sopisi perustelluille kriitikoillekin. -jussi n

    VastaaPoista
  5. Kysytte: Pystyykö Yle itsekriittisyyteen? Vastaan: Periaatteessa kyllä, mutta sellainen herättäisi toimittajissa epämieluisia tuntemuksia eikä verorahotteisella laitoksella ole sellaiseen mitään tarvetta. Sen sijaan merkittäviä hyötyjä on siitä, että esiintyy todistajana omassa asiassaan. Sillä saa ohjemaminuutit ja palstat täytettyä ja kannanottojen myötäsukaisuuskin tulee varmistettua. Joissakin journalistin ohjeissa tosin on jotakin juttua siitä, että mainokset pitäisi erottaa toimituksellisesta aineistosta, mutta harva niitä lukee ja vielä harvempi noudattaa.

    VastaaPoista
  6. Olen odottanut Yleltä itsekritiikkiä jo vuosia eikä sitä ole tullut. Siksi olen lopettanut Ylen seuraamisen kokonaan. Koskee niin radiota, televisiota kuin internet-sisältöjä. En ole mielestäni menettänyt mitään.

    VastaaPoista
  7. Suvakki (yle) kielessä vasemmistolainen ei ole juuri koskaan "äärivasemmistolainen", mutta ihan normi viaton oikeistolainen leimataan lähes aina "äärioikeistolaiseksi" tai "populistipuolueeksi", siis lähes koko Euroopassa, kuten myös Brasilian Bolsonaarokin on "äärioikeistolainen".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun tarkastelupiste on akselin vasemmassa päässä tai hyvin lähellä sitä, kaukana vasemmalla ei ole mitään mutta akselin keskipistekin on kaukana oikealla.

      Poista
  8. Mikä professoria närästi kommentissa, joka koski kulttuurikommareiden marssia läpi instituutioiden, kun piti poistaa se?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista tapausta, mutta lähinnä olen sensuroinut kieliasun takia.

      Poista
  9. Itseäni kyllä närästää Ylessä se, että siitä on pakko maksaa. Ja tottahan on se, että tuutista tulee selvää vihervasemmisto propagandaa. Mutta on kuitenkin myönnettävä, että Yle tuottaa myöskin paljon erinomaista ohjelmaa. Ehdottaisin, että yle fem muutetaan esim " oikeistopopulistiseksi " kanavaksi ja muu pysyköön samana. Kyllä ne ylen arvostelijatkin maksavat sitä veroa.

    VastaaPoista
  10. Lukiko professori ja kukaan kommentoineista Vuorelman kolumnia? Sehän on aivan asiallinen ja hakee esimerkkejä uhriutumisesta ei vain persuista vaan demareistakin jopa kaksi.

    Hyvä kolumni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enhän minä Vuorelan kolumnia arvostellut. Päinvastoin, totesin sen yhden ohjeen hyväksi. Ja sen jälkeen annoin yhden esimerkin siitä, kuinka Yle syrjii yhtä poliittisen kenttämme puoluetta.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!