maanantai 9. toukokuuta 2022

Selvennystä sukupuolivähemmistöihin

Tänä aamuna päätin lausua pari selkeyttävää sanaa sukupuolista ja sukupuoli-identiteetistä. Näin siksi, että asiaa on viime vuosina pyritty varsin aktiivisesti hämmentämään, minkä seurauksena se on löytänyt tiensä jopa joidenkin suomalaispuolueiden periaateohjelmiin. 

Esimerkiksi Vasemmistoliitto väittää omassaan, että "Kahlitsevat sukupuoliroolit rasittavat kaikkia ihmisiä sukupuolesta riippumatta. Erityisesti ne rajoittavat niiden ihmisten elämää, joiden sukupuoli-identiteetti tai sukupuolen ilmaisu poikkeaa totutusta."

Vihreillä on taas yhdenvertaisuussuunnitelma, jonka mukaan "sukupuoli ei ole vain mies tai nainen, vaan se voi olla molempia yhtä aikaa, jotain siltä väliltä tai jotain ihan muuta. Jotkut myös kokevat, että heillä ei ole sukupuolta lainkaan... Sukupuolivähemmistöillä tarkoitetaan yleensä transihmisiä (transsukupuoliset, transvestiitit ja transgenderit / muunsukupuoliset) ja intersukupuolisia."

Tässä yhteydessä olen aiemmin kiinnittänyt huomioni uutisointiin raskaana olevista miehistä, menstruoivista naisista ja sukupuoltaan vaihtaneista urheilijoista. Mutta myös kirjoittanut ihmisistä, jotka aivan oikeasti eivät edusta pelkästään yhtä sukupuolta.  

Itseäni tässä asiassa häiritsee aivan erityisesti se, että ilmeisen tarkoituksellisesti jopa puolueiden ohjelmissa sotketaan toisiinsa (sosiaalinen) seksuaalinen identiteetti ja biologinen sukupuoli. Onhan kuitenkin käsittääkseni jokaiselle selväjärkiselle ihmiselle selvää, että henkilö jolla on kuukautiset ei ole mies vaan - mikäli hän pukeutuu miesten vaatteisiin - transvestiitti eli vastakkaisen sukupuolen vaatteisiin pukeutuva biologinen nainen.

Vielä varmempaa on se, että kaikki raskaana olevat ihmiset ovat naisia. Ja mikäli he tekeytyvät ulkonäöltään miehiksi, he ovat transvestiitteja. Asian vahvistaa viimeistään se, että ne harvat ihmiset, jotka eivät yksiselitteisesti ole biologisia miehiä tai naisia, löytyvät lähes aina lapsettomuustutkimuksissa.

Toisaalta naisten WC:ssä seisaaltaan virtsaava naiseksi pukeutuva henkilö ei ole nainen. Myös hän on transvestiitti, joskin miessellainen. 

Jos sitten mieheltä on poistettu naisen munasolut hedelmöittämisen ja seisaaltaan virtsaamisen mahdollistava elin, on häneltä kadonnut tärkein sukupuolensa tunnusmerkki. Tällöin hän ei ole enää kokonaan biologinen mies, mutta ei myöskään nainen. 

Tällaisesta tapauksesta on tietenkin mahdollista ja ehkä jopa järkevää käyttää erillistä termiä. Sellainen voisi olla transnainen. Sen käyttäminen ei kuitenkaan edellytä millään tavalla, että tavallista naista kuvattaisiin "cis"-liitteellä, vaan pelkkä liitteetön nainen tarkoittaa jo itsessään normaalia ihmistä, jonka kromosomistossa on sekä isältä että äidiltä peritty X-kromosomi. 

Vastaavasti vaginansa ja rintansa poistanutta naista - jolle on kirurgisesti muotoiltu penis - voitaisiin kutsua transmieheksi. Mutta siitä huolimatta tavallinen mies on edellenkin mies eikä mikään cis-ihminen.  

Tosiasia on, että joidenkin tahojen nykyisin käyttämät "cis"-ilmaisut ja sukupuoliin liitetyt "oletettu"-liitteet pelkästään sotkevat asioita - ja ehkäpä ne on jopa luotu pelkästään hämmentämistarkoituksessa. Siksi niiden käyttö kaikenlaisissa virallisissa yhteyksissä on järjetöntä, koska sen seurauksena järkevän keskustelun käyminen vain vaikeutuu. 

Eli transvestiitti on ihminen, jonka ulkonäkö ei alastomana eroa hänen biologisesta sukupuolestaan, mutta joka vaatetuksellaan ja käyttäytymisellään tekeytyy vastakkaisen sukupuolen kaltaiseksi. Vastaavasti transmies ja -nainen ovat henkilöitä, joiden ulkonäkö ilman vaatteita eroaa syntymässä saadusta sukupuolesta, koska hänen sukupuolitunnuksiinsa on kohdistettu kirurgisia toimenpiteitä. 

Lisäksi on jo syntymästään asti poikkeavia henkilöitä, joilla on merkkejä sekä naisen että miehen sukuelimistä sekä hybridi-ihmisiä, joiden elimistössä on molempien sukupuolten kromosomiston omaavia soluja. Sekä ihmisiä, joiden sukupuolikromosomistot poikkeavat ihmisten pääosasta. Näistä yleisimmille on jo olemassa lääketieteelliset termit, ja harvinaisimmista tapauksista voitaneen tarvittaessa puhua kuvaamalla tapaukset erikseen. 

Kaikilla näillä ihmisillä on sama ihmisarvo, samat juridiset oikeudet ja vapaus elää sukupulielämäänsä kuten haluavat - tai olla elämättä. Mutta heillä ei kuitenkaan pidä olla muita ihmisiä enempää etuoikeuksia tai vapauksia, mutta ei myöskään velvollisuuksia. Eikä näiden pienten vähemmistöjen takia ole syytä vaikeuttaa ihmisten ylivoimaisen enemmistön elämää millään tavalla - saati sekoittaa lasten ajatusmaailman rakentumista heidän takiaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Parodiat valaisivat masentavaa todellisuutta
Wokellusta päiväkodissa
Nainen: huono vitsi

18 kommenttia:

  1. Just näin se on. Peukku.

    VastaaPoista
  2. Ehdotin eräässä nettikeskustelussa, että sukupuolen määritykseen eläviltä käytettäisiin röntgenkuvaa lantionseudun luustosta.
    Bannia tuli.

    VastaaPoista
  3. Biologisen sukupuolen määrää se millaisia gameetteja ihminen tuottaa. Erittäin pienellä osalla ihmisistä tätä ei voida selvittää ja heidän takiaan ei ole syytä tehdä mitään yhteiskunnallisia muutoksia.

    Sukupuolesta riippumatta ihmiset voivat kuvitella kaikenlaista. Jotkut kuvittelevat olevansa huippuälykkäitä, jotkut naisia toiset miehiä jotkut jopa kirahveja. Osa näistä tarvitsee psyykkistä hoitoa ja osalla kuvitelmat ovat harmittomia ihmiselon kirjon ilmentymiä.

    VastaaPoista
  4. Koskahan äitienpäivä muutetaan synnyttäjien päiväksi? On ilo huomata, että amerikkalainen sikiönlähdetyskeskustelu ja varsinkin sen pro-choice -puoli tunnustaa taas oikeiden naisten olemassaolon.

    Olen myös huomannut, että ns. esimies on monessa firmassa ja mm. valtion virastoissa muutettu esihenkilöksi. Kummallista kyllä, mm. työsuojelulaki ei esihenkilö-termiä tunne, vaan laissa kirjoitetaan selvästi esimies. Näin on monessa muussa laissa. Kaipa sovelletaan samanlaista tulkintaa kuin "mieskin voi synnyttää" (ei voi. toim. huom.)tai muuta veivausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun menin vankilaan töihin 1990-luvulla, kutsuttiin esimiehiä monesti esinahkaksi. Silloin ei vielä ollut naisia esimiehinä.

      Poista
  5. Sairasta!
    Mielisairaiden avohoito etenee Suomessa ja normaali ihmisiä yritetään kouluttaa/pakottaa hyväksymään sairauden ilmenemis muodot!
    Kaikenlaisia hörhöjä ja kylähulluja on ollut maailmansivu, mutta nyt heidän käytöstään ja tapoja ollaan normalisoimassa!
    Sairasta!

    VastaaPoista
  6. Epäilen vahvasti, että näissä vähemmistörumpua lyövissä sukupuoli tai sukumurtoluku tai sukuimaginaariluku tapauksissa (mikä niistäkin selvän ottaa) avainkäsite on lopultakin huomiotalous. Siinä julkisuuskakofoniassa on pohjimmiltaan kyse siitä, että se, joka hallitsee keskustelua ja herättää huomiota rikastuu. Pelkkä huomio ei välttämättä riitä maineeseen, mammonaan ja kunniaan, mutta julkistakin rahaa on onnistuttu saamaan jakoon melkoisesti.

    Muuten olen sitä mieltä, että jokainen täysi-ikäinen järjestäköön sukupuolielämänsä kuten parhaaksi näkee, edellyttäen, että homma perustuu vapaaehtoisuuteen eikä vahingoita muita. Jokainen myös pukeutukoon, kuten lystää ja leikelköön itseään, miten haluaa, edellyttäen että tekee sen omalla kustannuksellaan. Ja jokainen hoitakoon omat identiteettikriisinsä, miten parhaiten taitaa, psykiatrien avulla tai ilman, mutta jos ongelma on korvien välissä, sitä ei pidä yrittää korjata maailmaa muuttamalla, koska se ei onnistu.

    VastaaPoista
  7. Onhan se sairasta, kun käsite-identiteettileimat muuttuvat niin kipeiksi, että ihmisten mielenterveys järkkyy, elleivät he tule vahvistautumista antavasti sijoitetuksi haluamansa stiiknafuulian lokeroon.

    Sukupuoli. Miten niin "puoli"? Pitäisikö aloittaa käsitteiden silpominen ja väänteleminen jo siitä, että puhuttaisiin vaikkapa sukuneljänneksistä, tms?

    Eurooppalaisella uudella ajalla visuaalisen mieltämisen pohjalta syntyneiden ja kehittyneiden erityistieteiden ongelmaksi tuli se, että teologinen selittäminen jäi elämään luonnontieteellisen selittämisen sisällä. Se johti siihen, että kukin erityistiede omaa koherenttista totuudellisuuttaan tavoitellessaan jakautui sisäisesti moneen osaan -- tutkimuskohteiden ja -metodien, jne, pohjalta -- ja lopulta päädyimme elämään koulukuntien ja "ismien" maailmassa, jossa jo jonkin ismin mukainen käsitteistö riittää antamaan totuudellisuuden leimaa.

    Näin palattiin ikään kuin sisältä käsin takaisin keskiaikaiseen skolastiseen käsiterealismiin -- ja juuri sitä kaikki tämä nykyinen "identiteettikriisiytyminen" ja myös identiteettipolitiikka on.

    Samaan ajattelun taantumiseen kuuluu, että tiedolliset ja aatteelliset ismit voivat nyt sulaa syvällä symbioottisessa käsitehämärässä yhteen, jolloin yös tiedollisista taisteluista tulee tunnustuksellisen totuuden manifestaatiota.

    Suomeksi sanottuna: huonosti menee, ja aina vain huonommin.

    Itseään ihan viisaina pitävät ihmiset päättelevät käsitteistä todellisuuteen päin ihan kuin keskiajan pähkäilijät omissa kummallisissa ongelmissaan. Ja jopa syyttäjäviranomainen ottaa lakipykäliä tulkitessaan skolastisen käsiterealistin jumalalliset valtuudet mätkiessään syytteitä "vihapuhujiksi" nimeämiensä vääräuskoisten niskaan.

    Ja kaiken kukkuraksi nämä identiteettien kipeyttämän haavasielut kuvittelevat ja varmaan kokevatkin olevansa jotenkin erityisherkkiä ihmisiä. Että juuri he omassa sielunkipeydessään mukamas näkisivät ihmisen syvemmältä kuin tavantallaajat. -- Täydellistä harhaluuloa, uhriajattelua ja omankädenoikeutta, johon kaikki uhrirooleihin samaistuminen johtaa.

    Juuri he ovat karkeista karkeimpia, ja heidän käsiterealisminsa yhtä mekaanista kuin keskiaikaiset kidutuskoneet.

    VastaaPoista
  8. Ainoa sukupuolivähemmistö Suomessa ovat MIEHET - heitä on vähemmän kuin naisia - Kaikki muut sukupuolivähemmistöt ovat mielenterveydellisiä ongelmia.

    Tästä voidaankin myös samalla johtaa punaisten fasistien oman pyhän ideologian mukaisesti että miehet ovat vähemmistönä rakenteellisen sorron sekä julman misandrian uhreja ja naisilta pitää ryhtyä poistamaan heidän loputtomia etu- ja erityisoikeuksiaan.

    VastaaPoista
  9. Keskusteluun mediasta tuo uusia näköaloja ja näkökulmia uudet keskustelijat.

    Kuka on sanonut äskettäin:

    ”Tietenkin objektiivinen, tärkeä ja syvällinen informaatio, joka on kerätty oikein ja taidokkaasti on nyt kovassa kysynnässä. Ja juuri siitä syystä et voi käyttää xxx mediaa. Mehän tiedämme siellä olevan informaation laadun. Mutta kun käytössäsi on lahjakkaita ammattilaisia, joiden mielipiteisiin voit luottaa, se on tietenkin erittäin arvokasta”

    VastaaPoista
  10. Jos käy niin, että sukupuolesta tulee ilmoitusasia, niin sillä on urheilun alalla kiintoisia seurauksia. Ennemmin tai myöhemmin kaikki mitalistit naisten lajeissa ovat biologisia miehiä. Sukupuolensa vaihtaneista mitalisteista on jo esimerkkejä, vaikka vaihtaminen ei ainakaan vielä ilmoitusasia olekaan. Metelihän tästä nousee, ja saattaa olla, että yhteiskunnassa järki saa vallan nykyisen järjettömyyden ylitse.

    Toinen professori

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Biologisia miehiä ei tietenkään saa päästää biologisten oikeiden naisten sarjoihin, sehän olisi huutava vääryys naisia kohtaan.
      Toinen asia on se, että lapset pitäisi jättää rauhaan tässä transhysteriassa, eikä mitään "sukupuolenkorjaus"-puoskarointia saisi kohdistaa heihin.

      Poista
  11. Kyllä näin on marjat. Intersukupuolisuus on tilastollinen anomalia eikä sellainen vaikuta tieteelliseen luokitukseen, joka nisäkkäillä on uros ja naaras.

    Näkökulman muuttaminen ei muuta vallitsevaa todellisuutta.

    VastaaPoista
  12. Faktahan on se, että on henkilöitä joilla keho on selkeästi tiettyä sukupuolta, mutta henkilön pääkoppa sanoo että näin ei ole. Syytä tähän ei tiedetä, mutta henkilölle itselleen se on tosiasia jota hän ei tahdonalaisesti pysty muuttamaan, vaikka moni heistä sitä kovasti toivoisi, sillä miksi ihmeessä joku haluaa välttämättä tehdä elämänsä hankalaksi kun helpommallakin voisi päästä.
    Transyhteisö on vaan tällä hetkellä melkoisen sekaisin. Netistä löytyy mielestäni sangen täyspäisen transmiehen blogi (joka valitettavasti on nykyään melkoisen epäaktiivinen) ja hän on ottanut kantaa esim. transyhteisön tilanteeseen.
    https://yonsupi.blogspot.com/2019/04/transyhteison-ristiriidat-1.html?m=1
    Kyseinen henkilö on myös kirjoittanut auki sen, miten hän kokee transsukupuolisuutensa. Viis sukupuolirooleista ja niiden tiukkuudesta. On yksi asia mitä yksikään naiskehon omaava henkilö ei voi tehdä kaikesta tasa-arvohehkutuksesta huolmatta - olla mies.
    https://yonsupi.blogspot.com/2017/12/mika-saa-transsukupuolisen-lopettamaan.html
    Asia ei kosketa minua henkilökohtaisesti, koska en tietääkseni tunne ketään transsukupuolista lähiympäristössäni, mutta asiaa pohdittuani olen kyllä sitä mieltä, että joissain tapauksissa ulkoisen sukupuolen muokkaaminen leikkauksilla vastaamaan henkilön oikeaksi kokemaa sukupuolta on se oikea ja inhimillisin ratkaisu. Kriteerien vain pitää olla tiukat, sillä jos henkilö ei ollutkaan oikeasti transsukupuolinen ennen leikkausta, on todennäköisesti entistäkin isommissa ongelmissa operaation jälkeen.
    Ja mitä tulee intersukupuolisiin lapsiin... minun mielestäni ainut järkevä toimintatapa on odottaa ja antaa ihmisen itse kertoa mitä haluaa tehdä tilanteen korjaamiseksi, vai onko hän jopa tyytyväinen siihen minkä luonto hänelle antoi.

    VastaaPoista
  13. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008796235.html

    Olisin odottanut, että olisit tänään kommentoinut kuinka tärkeää on perustutkimuksen rahoitus tms...

    "Rahoitettujen hankkeiden joukossa on esimerkiksi tutkimus talouden taantumien vaikutuksista eriarvoisuuteen, sateenkaariparien ihmissuhdeongelmista ja eroista sekä siitä, vaihteleeko vanhempana olemisen vaikutus palkkaan koulutus- ja tulotason mukaan."

    ”Tiedon ja ymmärryksen lisääminen pitäisi julkisessa keskustelussa arvottaa yhtä tärkeäksi kuin innovaatioiden ja selkeimmin hyödynnettävissä olevien tuloksen arvostus. Tällä hetkellä näin ei ole.”

    "Suomen Akatemian tutkijatohtori­rahoituksen tavoitteena on mahdollistaa lupaavimpien hiljattain tohtorintutkinnon suorittaneiden tutkijoiden pätevöityminen vaativiin tutkimus- tai asiantuntija­tehtäviin"

    VastaaPoista
  14. Tämä ei suoranaisesti liity transsukupuolisuuteen, mutta vertailun vuoksi:
    Jos joku mielenvikainen uskoisi olevansa hyydytetty muna, olisiko mitään objektiivista perustetta sanoa hänen olevan väärässä?
    Bertrand Russell mainitsi tällaisen esimerkin teoksessaan Länsimaisen filosofian historia, David Humea käsittelevässä luvussa. Humen tietoteoriasta näyttäisi nimittäin seuraavan, ettei voida tehdä eroa henkisesti terveen ja sairaan välille ja että tuo mielenvikainenkin mielenvikainen olisi väärässä vain siksi, koska kuuluu mielipiteineen vähemmistöön, tai ehkä pikemminkin (jos maassa ei vallitse demokratia), koska hallitus ei ole hänen kanssaan samaa mieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohan siitä seuraa, jos yhteiskunta menettää pakkaa kasassa pitävien perinteiden rippeetkin: kaikki mielipiteet hyväksytään ja ne jopa nostetaan samalle viivalle. Lopulta sellainen yhteiskunta leviää joka suuntaan ja muuttuu historian tomuksi.

      Poista
    2. Suosittelen tosiaan haaskaamaan hieman aikaa ja lukemaan tuon erään transmiehen blogia. Saatatte huomata että loppujen lopuksi ette ole pätkääkään eri mieltä asioista. Ongelma tuolla trans puolella on se että porukkaan on tullut hurja määrä ihmisiä jotka pitävät hurjaa meteliä sukupuolirooleista yms. eivätkä ymmärrä lainkaan sitä biologista naista joka inhoaa rintojaan ja kärsii peniksen puuttumisesta, koska se estää häntä panemasta hyvän näköisiä pimuja.
      https://yonsupi.blogspot.com/2019/05/transyhteison-ristiriidat-3.html?m=1
      Kyseinen henkilö otti kantaa myös erääseen kirjoitukseen, missä "sateenkaari-iskä" harmitteli transitoituneiden ihmisten tarvetta elää stealthina. Kuulemma 99% tekee niin. Sateenkaari-iskän mielestä tuo johtuu yhteiskunnan syrjinnästä, Supin mielestä syy on se että nuo transmiehet haluavat elää normaaleina cissukupuolisina miehinä kaukana kaikesta sateenkaarivouhotuksesta ja kaikesta siihen liittyvästä.
      Suurin riski on se, että turhan hössötyksen takia ne harvat jotka oikeasti tarvitsevat noita hoitoja pystyäkseen elämään itsensä kanssa, jäävät ilman apua "koska vika on vain ahtaissa sukupuolirooleissa"

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!