lauantai 23. lokakuuta 2021

Suomen tulevaisuus on naisten käsissä

Suomessa ja Suomea on ihailtu siitä, että maan johdossa on paljon nuoria naisia. Eikä pelkästään hallituksessa, vaan myös toiseksi suurin oppositiopuolue on valinnut johtajakseen nuorehkon naisen, joten olemme historiallisesti ainutlaatuisessa tilanteessa.

Kysymys tietenkin kuuluu, että mistä tämä kertoo? Onko kyseessä väliaikainen vaihe, jonka jälkeen valta palaa miehille? Vai ovatko naiset ottamassa vallan käsiinsä pysyvämminkin?  

Tilastokeskus julkaisi eilen näihin kysymyksiin liittyen mielenkiintoista taustatietoa. Sen mukaan tutkintoa tavoittelevaan koulutukseen osallistuvien opiskelijoiden kokonaismäärä oli Suomessa vuonna 2020 yhteensä 1,35 miljoonaa. 

Tässä käsiteltävän asian osalta suurin mielenkiinnon kohde on tietenkin opiskelijoiden sukupuolijakauma. Tilastokeskuksen mukaan kaikista opiskelijoista naisia oli 51 prosenttia, mutta uusista opiskelijoista heitä oli 54 prosenttia ja tutkinnon suorittaneista peräti 55 prosenttia. He olivat enemmistönä sekä uusissa opiskelijoissa että tutkinnon suorittaneissa kaikilla perusasteen jälkeisillä koulutussektoreilla.

Naisten osuus myös kasvoi koulutuksen tason myötä. Ylioppilastutkinnon suorittaneista naisia oli 59 prosenttia, mutta ammatillisen tutkinnon suorittaneista "vain" 55 prosenttia. Mutta ammatillisen koulutuksenkin puolella suuntaus oli selvä: naisia oli perustutkinnon suorittaneista oli 52 prosenttia, ammattitutkinnon suorittaneista 61 prosenttia ja erikoisammattitutkinnon suorittaneista 59 prosenttia.

Vastaava ilmiö näkyi ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneissa, joista naisia oli naisia 59 prosenttia mutta ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneista jo peräti 70 prosenttia. Jälkimmäisistä miehiä oli siten vain 30 prosenttia.

Tiedeyliopistojen puolella peruskoulutuksen suorittaneista naisten osuus oli 59 prosenttia eli miehiä oli vain 41 prosenttia. Sen sijaan yliopistojen jatkokoulutuksen suorittaneista miesten osuus oli hiukan suurempi eli 47 prosenttia - mutta siinäkin he siis jäivät naisten varjoon.

Nämä lukemat ovat tietenkin osoitus ennen kaikkea suomalaisten naisten tasa-arvosta - tai ehkä jopa sen naisia suosivasta koulutuspolitiikasta. Samalla ne viittaavat siihen, että nykyinen sukupuolten välinen vallanjako on luonteeltaan pysyvä ja yhteiskuntaamme tullaan seuraavina vuosikymmeninä viemään eteenpäin naisten ehdoilla. 

Tämä ei tietenkään itsessään ole hyvä eikä paha asia, mutta nähtäväksi jää mihin naiset tulevat pohjoista maatamme viemään. Varmaa kuitenkin lienee, ettei se ole sama suunta kuin minne Suomi miesten johtamana menisi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Poikien päivä oli ja meni
Kuinka nainen eroaa miehestä?
Se on laatu eikä määrä - mutta miten lasku maksetaan?

22 kommenttia:

  1. Suomella menee nyt hyvin, eikös menekkin?
    Akkajohdolla mennään suoraan helvettiin.

    VastaaPoista
  2. Eiköhän ole käynyt jo selväksi, mitä naisvalta tarkoittaa: on syntynyt puolustuskyvytön, pelkurimainen ja korostetun turvallisuushakuinen yhteiskunta. Pahinta on, että naisvalta haluaa hävittää perinteiset miehiset arvot. Niiden mukana menee sitten koko yhteiskunnallinen elinvoima. Vai luuletteko, että naisvaltainen yhteiskunta olisi elinkelpoinen? Historia todistaa toista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä esimerkki puolustuskyvyttömästä yhteiskunnasta on Ruotsi.

      The Death Knell of Sweden
      https://gatesofvienna.net/2021/10/the-death-knell-of-sweden/

      Suomi seuraa perässä.

      Acc

      Poista
    2. "Pahinta on, että naisvalta haluaa hävittää perinteiset miehiset arvot."

      Näin saattaa toki käydä... Vestigia terrent. Vai uskooko joku nyt ihan aikuisten oikeesti eli vakavissaan, että naisista voisi valikoitua (ainakaan kovin todennäköisesti?) esim. Kekkosen veroisia valtiomiehiä? (tuo "valtiomies"-nimikekin pitää tässä nimenomaisessa asiayhteydessä sisällään tietyn ironian...)

      Toisaalta, asiahan on kuitenkin myös niin, että niistä "kympin tytöistä" tulee aikuisemmalla iällä yleensä sihteereitä, siinä missä ne seittosen pojat, aikuistuttuaan, yleensä kipuavat niihin johtajantehtäviin... Mutta, tässäkin suhteessa, elämme toki mielenkiintoisia (vaikkakaan ei välttämättä mitenkään miellyttäviä) aikoja, sano.

      -J.Edgar-

      Poista
  3. Jonkinlaista rebouncea on jo havaittavissa maailmalla. Tämä ei siis ole pelkästään suomalainen ilmiö. Mutta jos tarkastellaan noita tutkintoja, niin aika paljon naiset opiskelevat perinteisillä naisaloilla. Ns. kovat tiedekunnat ovat edelleen fifty-sixty. Kummallinen huiputus on ollut amk-tason oppilaitosten luonti. Ikään kuin hallinnollisella päätöksellä saataisiin lisäarvoa koulutukselle. Opistojen ja mm. teknisten koulujen aikaan opiskelijat olivat työelämäkelpoisia ja mm. rakennusmestarit arvovaltaisia ja arvonsa tuntevia. AMK opiskelijat ovat melko monesti ns. käsiä kun pitää työssä aloittaa ja monta kuukautta menee työelämätaitojen oppimiseen.

    VastaaPoista
  4. "Naisvaltikka on murheen merkki. Se maakuntain häviöö ennustaa."

    VastaaPoista
  5. Sain sote-kokouksesta otetun valokuvan. Se oli vahvasti naisvaltainen. Kirjoitin kuvasta blogin, jossa totesin mm.:
    Asioiden hoidon kannalta on ongelmallista, että sote on näin vahvasti naisten hallussa. Kuvan perusteella nuorten naisten. Naiset ajattelevat asioista enemmän yhden ihmisen näkökulmasta. Mitenkä se Afganistanista tullut ressukka saa hampaansa uusittua?
    Naiset eivät ajattele rahaa, mutta he ajattelevat mitä kaikkea kivaa taas tarvitaan ja miten yhteiskuntamme olisi entistäkin mukavampi.
    Miehet ajattelevat enemmän kokonaisuuksia: miten rahat riittävät? Onko meillä varaa kaikkeen siihen hyvään, mitä sotessa luvataan?
    https://www.vahtera.blog/post/yksi-kuva-kertoo-enemmän-kuin-tuhat-sanaa

    VastaaPoista
  6. Sivilisaation loppu on käsillä kun miesmäiset naiset alkavat synnyttämään naismaisia miehiä.
    Axel Munthe


    VastaaPoista
  7. Känselöinti on erinomainen esimerkki toksisesta feminiinisyydestä: juuri naisilla on taipumista nokkimisjärjestykseen ja normeista poikkeavien / epäsuosittujen tyttöjen ulossulkemiseen, minkä huomaa jo koulussa -- pojilla taas fyysinen väkivalta on suurempi ongelma. Tämä yleistason psykologinen ero on osoitettu lukemattomissa tutkimuksissa. Känseli- ja woukkimiehet pääsevät toki kapuamaan markkina-arvoasteikolla tällaisten naaraiden silmissä jakamalla oikeanlaiset 'arvot' ts. saman normittavan toksisuuden.

    VastaaPoista
  8. Tuhkaa jäi mietittymään mitä miehet ja naiset menevät opiskelemaan?
    Sitten mitä arvoa näillä tutkinnoilla olisi nykymaailmassa?

    VastaaPoista
  9. Jos nykyisen hallituksen ja ylimmän virkanaisiston touhuista voi mitään päätellä, niin kyyti tulee olemaa kantasuomalaisille kylmää, erityisesti miehille. Etusijalle nostetaan ilmastovouhotus ja muun maailman parannus. Mottona: mahdollisimman onnetonta porukkaa Suomeen mahdollisimman paljon.

    VastaaPoista
  10. Se on omituinen ajatus, tuo, että määrälliset jakaumat merkitsisivät tasa-arvoa.

    Määrät ja laadut eivät ole yhteismitallisia. Se järjen harha, että määrillä voitaisiin mitata laatua, on yksi kartesiolaisen rationaalisuuden ihan perustavanlaatuisista väärinkäsittksistä.

    Eikä tuon harhan mittakaavaa voi aliarvioida -- se on koko maailmaa nyt ohjaavan taloususkonnon konstitutionaalinen perusharha. Emme ymmärrä, että talousajattelun numeerinen eksaktius on numeroihin sisältyvää eksaktiutta, ei asiasisältöihin liittyvää pätevöitymistä. Mitä enemmän "talouden" päätöksiä tehdään numeroiden pohjalta, sitä sairaammaksi maailma tosiasiassa muuttuu.

    Ja, niin paradoksaaliselta kuin se saattaakin jonkun korvissa kuulostaa, juuri tämä sama järjen vinouma vaikuttaa vahvaakin vahvemmin myös sitä kautta, että emme enää pysty erittelemään laatuja laatuina. Emme esimerkiksi pysty erottamaan omaa, eurooppalaisen uuden ajan kulttuuriamme maailman muista kulttuureista, joihin naiset siis todellakin voivat suhtautua aivan kuin ne olisivat samanlaatuisia -- yhteismitallisia -- oman eurooppalaisen ihmisyytemme kanssa.

    Niin on käynyt, ja niin käy edelleen. Siitä prosessista prosenttiluvut ehkä saattavat kertoa. Ja se on hyvin ikävä kertomus, shakespearelainen tragedia, niin sanoakseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikotiedon palstoilla tällä hetkellä suosituimmaksi noteerattu elokuvaohjaaja, kirjailija Janne Kuusen blogiteksti käsittelee myös tätä samaa poliittisen kulttuurin muuttumisen ilmiötä. Ei niinkään naisten määrällistä osuutta siinä, vaan nykyistä menoa verrattuna poliittisen eliitin sikailuihin kekkosslovakian aikaan.

      Ja Kuusi näyttää sympatiseeraavan nuorten naisten hallintokulttuuria aika varauksettomasti. Kuitenkin hän päätyy näkemyksiinsä ja tuntemuksiinsa juuri saman kummallisen mittausvirheen seurauksena, joka kaikessa aikalaisajattelussamme niin vahvana vaikuttaa. Eli hänkin ottaa joukon mitta-astioita, joihin lastaa viinaksiin menneitä tyyppejä Kekkosen ajoilta ja vertaa niitä vastaavilla mitta-astioilla mitaten nykyisiin nuoriin naisiin ja heidän some- ja biletyskulttuuriinsa. Ikään kuin mitasta ei voisi ottaa mittaa, ihan shakeskpearelaisittain.

      Voisi kysyä, mitä absoluuttisesti hyvää on tässä nykyisessä kulttuurisessa narsismissa ja sietämättömän pinnallisessa ajattelussa. Ikään kuin historian ymmärtämättömyydessä ja kyvyttömyydessä ymmärtää oman ajattelun ontteutta ja aikalaisajattelun rajoittuneisuuta olisi jotain kiittämisen arvoista. Sekö että he ovat naisia, pukeutuvat paremmin ja laittuvat enemmän, ja heillä on siistimmät juomatavat?

      Tragedia se on, että kaikilla noilla pintavaikutelmilla onnistutaan peittämään täydellinen ajattelukyvyttömyys.

      Poista
    2. Tuo naissukupuolen idealisoiminen on eräs kristillispohjaisen kulttuurin helmasyntejä (sic!) sekin. On toki niin, että naiset noin keskimäärin ovat esim. fyysisesti vähemmän aggressiivisia ja kilpailuhenkisiä kuin miehet, ja taitavat ns. pikkusievän käytöksen. Indikoiko se sitten suoranaista hyveellisyyttä ja moraalista paremmuutta? No, ainakin naisvaltaisten alojen työpaikkakiusaamista (jne) tarkastelevat tilastot kertovat omaa kieltään mm- passiivis-aggressiivisuudesta ja manipulaatiosta... Eivät kai nekään kovin suuria hyveitä liene?

      -J.Edgar-

      Poista
    3. Seppo Oikkoselle. Itse havahduin vasta hetki sitten, että ajattelulla tosiaan on useampi taso. Luulen ettei monikaan huomaa koko elämänsä aikana, että ajattelua tosiaan tapahtuu pinnallisesti ja syvällisemmin. Luulen, että esim pääministerimme toimii hyvin pinnallisella tasolla, valitettavasti. Itsellä on ikää 45-v. Tämä tieto näin vertailupohjaksi

      Poista
  11. Naisilla menee hyvin kun selustan turvaa heidän inhomansa valkoinen sikaa syövä mies. Se tulevaisuus mitä nykyisin politiikkonaiset haluavat on pikkaisen toisenlainen.
    Heistä tehdään kalifaattiin synnyttäjiä ja koiraakin alempia luonnonoikkuja.
    Jos naiset sitä haluaa niin varmasti valtaosa heitä nykyisin puolustaneista kääntyy mielihyvin muslimiksi.
    Ihmettelen välillä naisten itsetuhoisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antony Beevorin teoksesta "Berliini 1945" voi lukea inhorealistisen yksityiskohtaisen kuvauksen yhteisöstä, jossa miehet ovat menettäneet kyvyn ja halunkin suojella naisiaan.

      Poista
  12. Huomasin, että pääministeri on katsonut soveliaaksi käyttää minun ikäluokkani ihmisistä nimitystä boomeri. Hänen käyttämässään yhteydessä yhteydessä termi on väheksyvä tai jopa solvaava. Luullakseni on ennen kuulumatonta, että Suomen pääministeri nimittelee yhtä kansan ryhmää tällä tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hups, olisi kai pitänyt kirjoittaa "ennenkuulumatonta" ja "kansanryhmää". Täytyisi tarkistaa ennen lähettämistä.

      Poista
    2. Kyllä tuosta syntyy sellainen kuva, että Marin pitää vanhempaa polvea hiukan jälkeenjääneenä ja alamittaisena väkenä, jota voi summamutikassa niputtaa yhteen ja samaan ryhmään. Ylimielinen ja oikkuileva teflonpoliitikko tässä on kysymyksessä. Toivottavasti näkyy demarien kannatusluvuissa.

      Poista
  13. Hyvässä blogissa hyviä kommentteja. Pitäisi ainakin yrittää kuvitella miltä nykyinen touhu näyttää silloin kun vietetään Sanna Marinin syntymän 500-vuotisjuhlia. Tuskin tällainen yritys suorastaan dismeriitti on vaikkei pätevöittäisi mihinkään. -jussi n

    VastaaPoista
  14. Onneksi yhä enenevässä määrin aletaan kyseenalaistaa se, onko naisten päästäminen päättämään hyvä asia laisinkaan. Tuhansia vuosia vanhat kulttuurit ovat jo vastanneet tähän, ja siltikin ne ovat perinteisesti myös sallineet loistavat poikkeukset.

    Miten kommentoisi Gracchusten äiti pissiskratiaamme?

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!