torstai 26. elokuuta 2021

Afrikkalainen harakka tieteen katolla

Kehitysapu tai - kuten nykyisen orwellilaisen kielenkäytön mukaan sanotaan - kehitysyhteistyö on hyvää tarkoittavaa toimintaa, jossa lopputuloksena tahtoo kerta toisensa jälkeen olla joutuminen ojasta allikkoon. Hyvin tunnettuna esimerkkinä olkoot ns. gepardihattuhallitsijat, jotka kerta toisensa jälkeen vaurastuvat köyhien maidensa asukkaiden kustannuksella, vaikka näiden elintasoa pyritään kohottamaan pelkästään Suomen osalta yli 1 000 miljoonalla eurolla vuodessa. Maailmanlaajuisesti tähän gepardihattujen tukemiseen käytetään vuosittain noin 150 000 miljoonaa euroa.

Tavallisen kansan parissa varsinaista kehitysapua heikommin tunnetuksi on jäänyt tieteellisen kirjallisuuden rahoituksessa kehitysmaiden tukemiseksi tapahtumassa oleva muutos. Aiemminhan tutkimusraportteja julkaisevia lehtiä rahoittivat pääsääntöisesti niiden tilaajat, kuten muitakin lehtiä. Nyt ollaan kuitenkin siirtymässä järjestelmään, jossa tieteellisen analyysin tehnyt tutkija maksaa siitä, että lehti suostuu julkaisemaan hänen raporttinsa. 

Tämän muutoksen yksi tärkeä perustelu oli heti alusta alken se, että näin myös kehitysmaiden tutkijat voisivat seurata mitä maailman tieteessä tapahtuu. Tosin on se ollut mahdollista aiemminkin, koska tutkijat ovat jakaneet raporttejaan toisilleen pyynnöstä ja joskus pyytämättäkin iät ja ajat.

Tämän muutoksen seurauksena tiedesarjoille on tullut julkaisumaksuja eli hinnastoja, jotka vaihtelevat noin tuhannesta eurosta useisiin tuhansiin. Kysymys kuuluu, että tuliko maailma ja erityisesti kehitysmaiden tutkimus näin pelastetuksi.

Yksi vastaus saatiin Science-lehdestä, jossa etiopialainen tutkija valitti, ettei hän pysty julkaisemaan tutkimusraporttejaan, koska hänen hallituksensa ei halua maksaa sivumaksuja. Toki monet tiedesarjat tarjoavat kehitysmaille apuaan ja jättävät ottamatta köyhimpien maiden tutkijoilta sivumaksuja, mutta tämä ei koske kaikkia julkaisusarjoja ja erivapauden hakeminen on etiopialaistutkijan mukaan muutenkin usein hankalaa ja sen saaminen epävarmaa. 

Näin maailman tutkijayhteisö on tehnyt järjestelmiinsä suuren muutoksen, jonka seurauksena kehitysmaalaiset voivat kyllä helposti lukea muiden tekemistä tutkimuksista, mutta heillä ei ole varaa julkaista omiaan. Omalta osaltani näin tämän lopputuloksen jo silloin kun ensimmäisiä kertoja kuulin vaatimuksia tästä muutoksesta. Sen sijaan en tiedä, mahtoivatko järjestelmää vaativat maailmanparantajat ymmärtää asiaa. 

Sehän on kuin harakan ongelma tervakatolla. Jos julkaiseminen maksaa ja on liiketoimintaa, niin sillä on hinta. Suljetussa järjestelmässä - jollainen tiedeyhteisökin pitkälti on - tämä hinta on maksettava tavalla tai toisella. 

Eli jos saat julkaistua työsi ilmaiseksi, joudut löytämään rahat muiden tekemien tutkimusraporttien lukemiseen. Tai jos saat lukea muiden tekemät raportit ilmaiseksi, joudut maksamaan omiesi julkaisemisesta. 

Perusongelma ei kuitenkaan muutu: jos yhteiskunnan rahat menevät gepardihatun taskuun, ei niitä riitä tieteelliseen kirjallisuuteen. Ja ratkaisu olisi yksinkertainen, mutta ilmeisen mahdoton: jos gepardihattuja ei olisi tai heidän päällimmäinen intressinsä ei olisi kartuttaa omaa sveitsiläistä pankkitiliään, ei afrikkalaisella tutkijallakaan olisi puutetta tieteellisten raporttien lukemisesta eikä niiden julkaisemisesta.

Mutta ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Kun uusi järjestelmä kasvaa muutamien vuosien kuluessa kattavaksi, saa myös tavallinen koko lystin maksava länsimainen veronmaksaja lukea uusista tieteellisistä löydöksistä suoraan niistä kertovista tutkimusraporteista. Toivon mukaan tieteellinen tieto leviää tämän seurauksena entistä paremmin ja tekee maailmasta edes hiukan paremman paikan elää.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Millä perusteilla luonnontieteelliset tutkimukset vanhenevat?
Tiede kustannustalojen uhrina
Tiede on uhka valheelliselle maailmankuvalle

3 kommenttia:

  1. Kuinkahan monta poliittista murhaa Suomenkin maksamilla rahoilla on tehty? Tuolla sarvikuonojen mantereella vaalivilppi vältetään usein vallankaappauksella, eikä opposition toimia jäädä odottelemaan. Gebardihattu kahmii kehitysyhteistyörahat liiveihinsä, kunnes joutuu häipymään maasta, kun joku uusi onnenonkija uhkaa viedä puolestaan hänen henkensä. Ohisalo ja muut maailmaparantajat voisivat tehdä pitkän matkan tuonne auringon paahtamaan pimeyteen.

    Tuossa tiedelehtien rahastamisessa on taas oma ahneus kääritty tekopyhyyden silkkiin. Niille harvoille tieteestä kiinnostuneille afrikkalaisille voi artikkelit lähettää etanapostilla.

    VastaaPoista
  2. Tuo edelläkirjoitettu tarkoittaa selkosuomeksi, että ne "tutkimukset" joita julkaistaan ovat ns. tutkimuksia, eli sopivat kulloiseenkin voimassa olevaan agendaan. Eli ovat ns. huuhaata alusta loppuun, ja joila ei ole oikean tieteen kanssa mitään tekemistä.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  3. Julkaisumaksu ei kyllä ole aivan uusi asia. Oman alani amerikkalaisessa huippulehdessä julkaiseminen on ollut maksullista iät ajat. Rahan puutteen vuoksi en kyennyt aina tarjoamaan artikkeliani siihen julkaistavaksi, vaan käytin paria tunnetuinta eurooppalaista lehteä. Seurauksena oli, että julkaisin enemmän artikkeleita eurooppalaisissa lehdissä kuin tuossa amerikkalaisesssa huippulehdessä. Toki siinäkin töitäni painettiin.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!