maanantai 14. kesäkuuta 2021

Pari sanaa eilisestä

Eiliset kunnallisvaalit päättyivät lopulta Kokoomuksen voittoon niin Helsingissä kuin koko maassakin. Niinpä pääkaupunkimme pormestariksi nousee Juhana Vartiainen (kok), joka on luonnehtinut itseään tannerilaiseksi oikeistodemariksi. 

Perussuomalaisten äänestäjistä suuri osa jäi jälleen kerran kotisohvilleen. Näin he osoittivat piittaamattomuuttaan kotikuntansa ja viime kädessä koko Suomen tulevaisuudesta. 

Sen sijaan Keskustan kannattajat lähtivät innolla puolustamaan omaa puoluettaan ja se onnistui saamaan jonkinlaisen torjuntavoiton säilyessään kolmanneksi suurimpana kuntapuolueena. Näin Perussuomalaisten kohtalona oli jäädä neljänneksi siitä huolimatta, että Jussi Halla-ahon (ps) henkilökohtainen äänimäärä oli valtakunnan suurin ja puolueen valtakunnallinen kannatus nousi edellisiin kunnallisvaaleihin verrattuna peräti 5,7 prosenttiyksikköä.

Katsottaessa vihervasemmiston kannatusta nähdään, että se on laskusuunnassa. SDP:tä, Vasemmistoliittoa ja Vihreitä äänesti vaaleissa vain 36,2 prosenttia uurnilla käyneistä ja kaikki kolme kärsivät kirvelevän tappion suhteessa edellisiin kuntavaaleihin. Keskusta mukaan lukien koko jakopoliittinen puoluesiipi sai kuin saikin hiukan yli 50 prosentin kannatuksen - toisin kuin toivoin aiemmin

Nähtäväksi jää millä tavoin tämä vaikuttaa koko maan hallitustyöskentelyyn eli ryhtyvätkö puolueet entistä hurjempaan jakopolitiikkaan vai muuttavatko ne tekemistään tähän mennessä nähtyä vastuullisemmaksi. Olihan jakopoliittisten puolueiden vaalitappio kuitenkin yhteensä yli seitsemän prosenttiyksikköä.

Näin on siis suomalainen demokratia puhunut. Kansamme ja kulttuurimme suurin uhkakuva eli monikulttuuristuminen on saanut vahvan tuen äänestäjiltä maahanmuuttokriittisesti eli perussuomalaisesti ajattelevien jäätyä sohvilleen. 

Sen sijaan toisessa kohtalonkysymyksessä eli talouskysymyksessä kansa näyttäisi tukevan vastuullisuutta. Mutta kuten hyvin tiedetään, hallituksessa jatketaan kansalta reilun kolmanneksen kannatuksen saaneen vihervasemmiston johdolla, joten nähtäväksi jää mikä on lopputulos reaalimaailmassa.

Lopuksi pieni ajatusleikki. Mikäli Perussuomalaiset olisi saanut viimeisen Ylen gallupin lupaaman 18 prosentin kannatuksen mukaiset nukkuvien äänet, olisi puolue ollut vaalien toiseksi suurin lähes prosenttiyksikön erolla demareihin (joiden kannatus olisi jäänyt 17,1 prosenttiin). Koko vihervasemmiston kannatus olisi puolestaan pudonnut 35 prosenttiin ja Keskusta olisi vajonnut 14,4 prosentin äänisaaliiseen. 

Samalla moni kunta olisi vaihtunut keskustavetoisesta persuvetoiseksi. Näin olisi syntynyt paljon enemmän painetta myös koko Suomen hallituspolitiikan järkiperäistämiselle, vaikka paine sen kokonaan hajottamiselle olisi tuskin siinäkään tapauksessa ollut riittävä.

Joka tapauksessa on kuitenkin niin, että kansa on nyt puhunut ja sitä on syytä kunnioittaa.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Anni Sinnemäki hidasti Helsingin detroitisoitumista
Punavihreä alamäki
Punavihreät vaalivoittoon, mutta Kokoomukselle suurin kannatus

12 kommenttia:

  1. Pääkaupunkimme on minulle suurin hämmästyksen aihe näissäkin kuntavaaleissa... Helsingissä on edelleen vasemmistovetoinen valtuusto, vaikka haittamaahanmuuton vaikutukset ovatkin sieltä rankemmasta päästä... en ymmärrä.
    Joudunkin kysymään, että mikä on se hyöty jonka ihmiset kokevat saavansa vihervasemmiston äänestämisestä? Käykö tässä lopulta niin, että oikeistolaiset ja konservatiivit siirtyvät pois Helsingistä? Näinhän on jo käymässä mm. Kaliforniassa ja New Yorkissa...
    -Raksaäijä-

    VastaaPoista
  2. Eilen, tänään, huomenna. Yhteiskunta on kattila, jossa sammakkoja keitetään. Niitä pääsee poliitikkojen suista, ja niihin totutaan. Kun vettä lämmitetään koko ajan ja kyllin hitaasti, sammakot eivät missään vaiheessa ponkaise pois. Siinä uivat ja lopulta kiehuvat kuoliaiksi kuin huomaamattaan.

    En tiedä seurasinko kaikkea YLE:n vaalivalvojaisissa. Sanottiinko sanaa "kansainvaellus" yhtään kertaa? Edes yhtä kertaa? Se sana ei ponkaissut kattilasta. Ei taidettu sanoa edes kiertoilmaisua "maahanmuutto"? Ainoa edes viitteellisesti asiasisältöihin liittyvä sana taisi olla ympäripyöreä "talous"? Siinä sopiva kansi keittokattilalle.

    Demokratia tekee tilaa vähitellen sen korvaavalle automotoriselle totalitarismille. Orwellilaiset kauheudet ovat vielä kaukana, mutta huxleylaista somaa on nautittu kattilakaupalla.

    VastaaPoista
  3. Taitaa olla niin, että kunnissa, varsinkin pienemmissä äänestetään sitä samaa jullia kuin aina ennenkin.
    Persujen tulos oli hyvä vaikka jäikin odotuksista.
    Omassa kunnassani Tuusulassa tulos oli jopa kiitettävä + 10%:n nousu neljän vuoden takaiseen.
    Eduskuntavaalit tullee olemaan perinteisesti ihan eri juttu.
    Toivotaan, että persujen kannatusnousu jatkuu sinne asti kuitenkin niin etteivät nykyiset kalkkunat ehdi tuhota maatamme totaalisesti ennen sitä.
    Nythän ovat käynnistyneet EU tasolla neuvottelut metsävarantojen käytöstä ja ottaen huomioon hallituksemme ilmastokiiman ja neuvottelutaidot niin on paljon mahdollista, että osaksemme jää metsäreservaatin osa.
    Samalla yksi taloutemme selkärangoista eli metsäteollisuus ajetaan alas.
    Jos se on Mikkosesta kiinni niin yhdenkin puun kaato on liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja Mikkonen ajaa läpi sellaista lakia jolla jäte-joonaksita tehdään kuntien torppareita. Keksitettyä kyräilyä, eiku keräilyä kiertopalkintojätteille. Siinä jäteautokuskit/firmat kilpailevat siitä, että kuka saa jättää homman halvimmalla hoitamatta. Ihan kuin huutolaiset aikoinaan. Kuka halvimmalla otti orjakseen voitti kisan.
      Huru-ukko

      Poista
  4. "Helsingissä on edelleen vasemmistovetoinen valtuusto, vaikka haittamaahanmuuton vaikutukset ovatkin sieltä rankemmasta päästä... en ymmärrä."

    Helsingissä on myös eniten matuja. Luuletko että he äänestävät omia etujaan vastaan?

    VastaaPoista
  5. Olen pelännyt, ettei äänestämällä tätä menoa pysäytetä. Ikävä kyllä, taidan olla oikeassa. Kävin itse äänestämässä ja ehdokkaani pääsi läpi. Toivottavasti eduskuntavaaleihin mennessä persut ovat saaneet avattua kansalaisten silmät, muuten alkaa usko tämän maan pelastamisesta valua arabialaiseen hiekkaan.

    Yllätyin, että urpopuolue menestyi noin hyvin. Ilmeisesti suurella osalla kansaa riittää rahaa, eikä väestön värin vaihtuminen haittaa. Oma audi ja mersu ovat säästyneet tulipalolta.

    Valtamedian taktiikkana tämän lammaskansan hallitsemiseksi on ollut lietsoa syvässä sielussamme olevaa huonommuuden tunnetta. Meidän pitäisi olla kansainvälisiä, mikä tarkoittaa sitä, että luovumme impovaaralaisesta metsäläisyydestä ja astumme sivistyskansojen pariin.

    Sivistyskansojen kaduilla kuuluu talsia enemmän värillisiä kuin kalpeita kantajuntteja. Muille käsittämättöntä tonttujen keltä pitää syrjiä ja tehdä väitöskirjat, mainokset ja tiedotteet englanniksi. Omassa puheessa pitää viljellä englannista väännettyjä "sivistyssanoja". Gallupeissa pitää sanoa, ettei Suomessa ole korruptiota (eihän, Anni) ja että olemme onnellisia. Pitäähän meidän jossakin olla hyviä, että saamme noiden ulkomaalaisten sivistyskansojen viisaiden johtajien hyväksyvää rapsuttelua.

    No. Minä näen asuvani tyhmän kansan seassa, jonka ÄO tippuu edelleen tänne rahdattun sukurutsaporukan avulla. Tyhmänä on hyvä olla, ei huolet
    paina, ei rasitu polla, antaudu sinäkin suosiolla, ja anna eliitin olla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämän menon voisi pysäyttää äänestämällä, mutta kun se ei näköjään kiinnosta.
      Ja kun kerran äänestäminenkin on ylivoimaisen suuri rasitus, miten sitten voitaisiin odottaa jotain radikaalimpaa?

      Ei veltostunut kansa nouse edes vaaliuurnille, niin kauan kuin sille riittää leipää ja sirkushuveja lähiöbaarissa naititun keskioluen ja jääkiekon muodossa.

      Jos ne joskus loppuvat, seuraa vain anarkia, jossa kaikki pannaan paskaksi ja palamaan Ameriikan nykymalliin.

      Poista
  6. Suomalaiset ovat kummallinen kansa. Albert tiesi jo aikoinaan suomalaisen äänestyskäyttytymisen osalta seuraavan outouden: "Hulluutta on se, että tekee samat asiat uudelleen ja uudelleen ja odottaa eri tuloksia."

    Kohta taas puristellaan nyrkkejä taskussa ja ihmetellään tietulleja, Soten etenemistä, maakuntaveroja yms yms. Tämä tulos ei ole valitettavasti riittävä näyttö, että nykypolitiikka ei kelpaa, vaikka kyseessä olikin "vain kunallisvaalit".

    VastaaPoista
  7. Lueskelin eri medioiden uutisointeja kuntavaaleista ja niistä eritoten lukijoiden kommentteja. Eipä juurikaan löytynyt sdp, vihr tai vas tuloksesta positiivisia kommentointeja tai mielipiteitä, mutta sitäkin enempi iloittiin ps "jytkyn" puuttumista. Veikkaampa että seuraavissa eduskuntavaaleissa ko puolueiden kannattajat joutuvat etsimään edelleen ilon aihetta jostakin muusta kuin puolueidensa menestymisestä.

    VastaaPoista
  8. "Kansamme ja kulttuurimme suurin uhkakuva eli monikulttuuristuminen on saanut vahvan tuen äänestäjiltä maahanmuuttokriittisesti eli perussuomalaisesti ajattelevien jäätyä sohvilleen."

    Mahdollisesti kansa alkaa hiljalleen heräillä siitä horroksestaan, johon valehtelevat maanpetturipoliitikot ja niitä tukevat valtavalemedia on sen vaivuttanut, kunnes on edetty ruotsintaudissa tälle asteelle:

    "Ruotsidemokraattien Åkesson: ”Ruotsi on sodan kaltaisessa tilassa”",
    https://www.kansalainen.fi/ruotsidemokraattien-akesson-ruotsi-on-sodan-kaltaisessa-tilassa/

    Eikä siihen välttämättä mene kovinkaan montaa vuotta, koska kokokoomuksen aiempi sisäministeri Mykkänen kävi alekirjoittamassa marraskussa 2018 Marokon Marrakechissa maanpetoksellisen GCM-sopimuksen, jolla taataan kehitysmaalaisten, "parempaa elintasoa" tavoittelevien barbaarien kuten islamistiterroristien vapaa invaasio Eurooppaan, mm. Suomeen:

    "Pääministeri Orbán: ”Siirtolaisten legioonat ryskyttävät melkein kaikkia Euroopan ovia”",
    https://www.kansalainen.fi/paaministeri-orban-siirtolaisten-legioonat-ryskyttavat-melkein-kaikkia-euroopan-ovia/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  9. Vihreät sai puolueena turpiinsa, ja mikä suloisinta nämä hallituksen älykääpiöt Ohisalo ja Mikkonen kokivat roiman henkilökohtaisen kannatuksen romahduksen. Samoin esim Niinistö, Yanar ja Emma Kari. Eli kyllä tässä kuitenkin juhlimisen aihetta on, kuten myös muun vasemmiston kannatuksen laskussa.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!