maanantai 3. toukokuuta 2021

Mikä aiheutti sosionomin ahdingon?

MTV3 kertoi lasten väkivaltaisesta käyttäytymisestä. Jutussa haastatellun lastensuojelussa työskentelevän sosionomin kuvaama todellisuus on enemmän kuin hätkähdyttävä.

"Minua uhkaillaan ja haukutaan. Jos ei päivittäin, niin ainakin viikoittain. Sitten on ollut ihan fyysistä väkivaltaa sillä tavalla, että lapsi on alkanut riehua ja käynyt suoraan päälle. Tilanne on kuitenkin sellainen, että aikuisen on oltava siinä paikalla ja sitten on hyökätty kohti."

"Pari kertaa on purtu sellaisia verijälkiä, että on pitänyt käydä ottamassa antibioottikuuri. Nyrkistä on tullut kasvoihin niin voimalla muutamaan otteeseen, että on tarvinnut käydä tarkastuksessa."

"Se on todella hurjaa. Ei sitä voi kuvitella millä tavalla he uhkailevat ennen kuin sen kokee. He saattavat sanoa aivan tarkasti, että pääni halkaistaan kahtia ja sieltä kaivetaan aivot ulos ja mitä niille aivoille sitten tehdään."

Edelle kopioimani kuvaus koskee lapsia, joista nuorimmat ovat vain kymmenvuotiaita. Hätkähdyttävintä tässä on se, että neljä vuotta alalla toiminut haastateltava on havainnut tilanteen huonontuneen jo tänä aikana - mutta toki kehitys on hänen mukaansa jatkunut jo pidempään eikä se siten johdu ainakaan kokonaan koronapandemiasta.

Jutun luettuani jäin miettimään, että mistä moinen nopea kehitys on johtunut. Eli mitä me teemme väärin suomalaisessa yhteiskunnassa. 

Käytännössä sosiaalidemokraattinen Suomi on muuttunut minun lapsuudestani ja nuoruudestani puoli vuosisataa sitten paljon pehmeämmäksi. Kaikki lapset huomioidaan koulunkäynnissä, eikä kansaa jaeta kahtia kymmenvuotiaana. Elintaso on noussut merkittävästi ja sosiaaliturva on aivan oleellisesti kattavampi.

Siksi jäin pohtimaan, että voisiko tämä yhteiskunnan pehmeneminen olla perimmäinen syy sosionomin kertomalle kehitykselle? Vai liittyykö se Suomen väestön kansainvälistymiseen ja monikulttuuristumiseen - eli ettei tässä puhutakaan etnisesti suomalaisten lasten vaan maahanmuuttajien jälkeläisten ongelmista. 

Jos kyse on jälkimmäisestä, niin miksei sitä kerrottu MTV3:n uutisessa.  Ja vastaavasti - ellei liity - niin miksei jutussa suljettu tätä epäilemättä varsin monelle mieleen tulevaa vaihtoehtoa.

Joka tapauksessa on selvää, että jos ja kun tilanne on uutisessa haastatellun sosionomin kertoman mukainen, on sille syytä tehdä jotain. Ja että tehokkain tapa toimia on puuttua ongelman juurisyihin - eli siihen millä tavalla me eli vaaleissa valtakirjamme saavat poliitikot ohjaavat tätä armasta kotimaatamme kohti tulevaisuutta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Järkyttävää välinpitämättömyyttä
Erilaisuuden korostaminen päivähoidossa
Mellunmän päiväkodin tapahtumat on tutkittava ja niistä on opittava

21 kommenttia:

  1. Lapsi lyö naamatauluun niin lujaa, että täytyy käydä lääkärin pakeilla...hmmm. Kuulostaa kieltämättä taisteluikään ehtineeltä lapselta.

    VastaaPoista
  2. Kun otetaan mitään osaamattomia kielitaidottomia impulssikontrollittomia tulijoita brutaalin väkivaltaisista ongelmamaista, saadaan brutaalin väkivaltaista impulssikontrollitonta menoa kouluun ja joka paikkaan. Onko se yllätys.

    VastaaPoista
  3. Valitettavasti omat kaksi lastani ovat lastenkodissa ja siksi olen tekemisissä lastensuojelun viranomaisten kanssa kun lasten asioita hoidetaan.
    Lapset ovat olleet jo muutaman vuoden lastenkodissa eikä kertaakaan ole tapahtunut mitään henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa.
    Tässä lastenkodissa on ollut lähinnä kantasuomalaisia lapsia.
    Nyt siellä on yksi huivia käyttävä tyttö ja poika, joka ulkonäöltään on Lähi-idästä tullutta kansaa.
    Tämä tyttö vaikuttaa olevan ok mutta pojalla on tiettyjä vaikeuksia. Toistaiseksi ei ole mitään väkivaltaa tapahtunut.
    Tulee tietysti mieleen, että onko tämä päivän kirjoitus pääkaupunkiseudulta? Kenties siellä tilanne on pahempi? Yritin lukea linkitetyn uutisen mutta kumma ettei se enää avaudu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihan hyvin aukee ainakin mulle

      Poista
    2. Mozilla selain ei jostain syystä avannut. Gromella sain luettua.

      Poista
  4. Ehkä sosionomia ei ole oikea taho auttamaan nuoria. Uskoisin, että saataisiin huomattavaa parannusta aikaan, kun poliisit veisivät pahoinvoivat nuoret hallituspuolueiden puoluetoimistoihin. Puoluetoimistoissa on ainoa tieto, miten maailmaa parannetaan, ja ihmisiä.

    VastaaPoista
  5. ""Jos kyse on [monikulttuuristumisen seurauksista], niin miksei sitä kerrottu MTV3:n uutisessa. ""

    No kai tähän saa kertoa vastauksenkin. Siksi että monikulttuuristumiseen kuuluvia ongelmia ei uskalleta nostaa päivänvaloon, koska meillä on sotalaissa muutama käsitteellisesti sekava pykälä, joita syyttäjäviranomainen on käytellyt sillä tavalla, etteivät sananvaltaa omaavat toimijat tohdi tuoda tositietoa esiin.

    "Vastuullisesta journalismista" on tullut olennaista tietoa panttaavaa journalismia. Toimittajat ovat varjelleet valta-ajattelussa syntyneitä tabuaukkoja jo niin pitkään, etteivät enää itsekään pysty ajattelemaan selvin käsittein.

    Puhumattomuus on sitten sementoinut ihan mammuttimaisia ajatusvirheitä. Enää ei ymmärretä edes sitä, miten kovia kognitiivisia tosiasioita "kulttuurit" ovat. Käsitekuplia pidetään yllä yliyleistävien ylevöitettyjen yleiskäsitteiden, kuten "ihmisarvo- ja -oikeusideologioiden" varassa. Kukaan ei kysy, miten siitä, että kaikilla on "ihmisarvo" muka seuraa se, että kaikki "kulttuurit" sopeutuisivat toisiinsa.

    Nehän eivät sopeudu. On aivan päinvastoin. Sosiodynaamisesti erisuuntaiset kulttuurit voivat vain repiä toistensa parhaat ominaisuudet kappaleiksi. Esimerkiksi sosiaalisesti sitovaa normimoraalia tunnustava kulttuuri ei koskaan voi sopeutua eurooppalais-länsimaalaisessa perinteessä vahvistuvaan omantuinnoneettiseen systeemiin. Mitä enemmän Eurooppa sietää ja suvaitsee, sitä vahvempia viholliskuvia sosiaalisesti sitovat kulttuurit sisällään kehittävät. Jo kansainvaeltajien toiset sukupolvet ovat edeltäjiään radikalisoituneempia.

    Mutta tällaisista olennaisista ongelmistahan ei siis todellisuudessamme saa edes puhua. Niitä joutuu kohtaamaan joku lastenhuollon ammattilainen, mutta syyttäjäviranomainen nyrpistää vain nokkaansa, ja ensimmäinen sana joka huulilta pääsee on jo pelkkää stiiknafuulaa: "Mutta ihmisarvo ja ihmisoikeudet..."

    Kaikki ihmisyys on kulttuurista ihmisyyttä. Siitä pitäisi lähteä liikkeelle.

    VastaaPoista
  6. Vallilan puukottaja paljastui vähintään 16 vuotiaaksi. Suomessa on sama lapsellinen suhtautuminen pakolaisiin kuin Ruotsissa.

    Ruotsiin tuli 14- vuotias syyrialainen poikapallero, jonka perhe haettiin myös pikavauhtia maahan. Tämä lapsonen kuitenkin rötösteli niin paljon, että lopulta sossun tädit vaativat ikätestiä. Lapsi todettiin aikuiseksi mieheksi ja hän sai heti 6 vuotta vankeutta. Ruotsissa saa tehdä paljon tuommoiseen tuomioon. Ja kyllä hän tekikin, Expressenissä oli pitkä juttu.

    https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000007954804.html

    VastaaPoista
  7. ”Siksi jäin pohtimaan, että voisiko tämä yhteiskunnan pehmeneminen olla perimmäinen syy sosionomin kertomalle kehitykselle? Vai liittyykö se Suomen väestön kansainvälistymiseen ja monikulttuuristumiseen - eli ettei tässä puhutakaan etnisesti suomalaisten lasten vaan maahanmuuttajien jälkeläisten ongelmista”.

    Nuo vaihtoehdot eivät ole toisensa poissulkevia ja epäilen vahvasti, että molemmilla tekijöillä on osansa tässä kehityksessä. Pehmenevä yhteiskunta ei ole valmis puolustautumaan äärikäyttäytymistä vastaan vaan jopa rajoittaa vahvasti niitä keinoja, joita äärikäyttäytymisen suitsimiseen saa käyttää. Sellainen opettaa varsin nopeasti, että pidäkkeettömällä aggressiivisuudella saa itselleen etuja ja jopa valtaa. Aggressiivisista kulttuureista tulevat puolestaan tuovat kulttuurinsa mukanaan. Kun nuo molemmat tekijät yhdistetään, tuloksena on nopeasti lisääntyvä ympäristön väkivaltaistuminen ja se on meillä nyt tapahtumassa.

    Yleisenja todennäköisesti oikean käsityksen mukaan väkivaltaiset kodit kasvattavat lapsia väkivaltaan. Nyt ollaan sen tilanteen äärellä, että väkivaltaiset päiväkodit ja koulut alkavat kasvattaa lapsia väkivaltaan. Ja niissä ympäristöissä kasvatuksen tulokset leviävät monin verroin nopeammin kuin kodeissa.

    VastaaPoista
  8. Enemmistönä olevat petturi- ja pölkkypääpoliitikot sekä kommunismiin päin kallellaan olevat toimittajat haluavat salata käynnissä olevan väestönvaihdon eli kantasuomalaisten ja suomalaisen kansallisvaltiomme tuhoamisen kehitysmaalaisten barbaarien invaasiolla - planeettamme rikollisen ns. "eliitin" Uuden maailmanjärjestyksen tyrannian toteuttamisen helpottamiseksi.

    Ulkomaisille korkean koulutus- ja osaamistason omaaville työnhakijoille syrjäisellä Suomella ei ole paljoa vetovoimaa joten "työperäisen maahanmuuton" paisuttaminen matalan älykkyys- ja koulutustason omaavilla lammaspaimenilla, kamelikuskeilla ja muilla vastaavilla vain pahentaa ns. kestävyysvajetta - noista kun tulee vain kantasuomalaisten veronmaksajien piikkiin otetulla ulkomaanvelalla kustannettavia elättejä loppuiäkseen.

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  9. Suosittelen lukemaan teoksen Pahat mielessä. Moni professorinkin kysymys saa vastauksen,,sekin miksi sosiologien/sosialistien tulonsiirtomekanismi ei yksinkertaisesti toimi kasvatuksessa. Muutenkin vasemisto suosii sosiologien käyttöä psyykkisten/käyttäytymisongelmien ratkaisuyrityksissä. Johan se aatekin velvoittaa syylistämään varakkaampia ja/tai ongelmattomimpien perheiden vanhempia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sosiologian suhteen ei kannata heittää lasta menemään pesuveden mukana.

      Eurooppalaisella uudella ajalla ihmistieteet kehittyivät vahvistuvan individualismin määräämässä järjestyksessä: valtiotieen pohjalle syntyi sosiologia, sitten trendin jatkuessa sosiaalipsykologia, joka ajautui yksilöpsykologiaksi.

      Samaan aikaan pitkässä kaaressa tapahtui kaikkien erityistieteiden sisäinen pirstoutuminen tutkimuskohteiden ja koulukuntaerojen mukaan, ja tuon kehityksen lopputulemana on nykyinen "ismien" maailma, jossa jo jonkin ismin ikioma oppisanasto tuo mukanaan totuudellisuuden leimaa.

      Nyt ovat tiedolliset ja aatteelliset ismit sulaneet yhteen, ja jäljellä on enää vain "identiteettileimoja" omaavaa, pohjimmiltaan tunnustuksellista "tiedettä".

      Sosiologiassakin pitäisi palata klassikoihin -- siihen durkheimilaiseen perusoivallukseen, että on olemassa yhteisövoimia, yhteisöominaisuuksia ja yhteisöilmiöitä, jotka eivät ole palautettavissa yksilöiden ominaisuuksiin ja pyrkimyksiin.

      Sanoisin, että juuri "kulttuurit" ovat tällaisia. Ne ovat kovia kognitiivisia tosiasioita. Niiden vaikutuksesta tapahtuu tiettyjä asioita, joita yksilötasolla on täysin mahdotonta mitenkään korjata.

      Poista
    2. Kun en ole sosiologi, en aivan täysin ymmärrä tuota durkheimilaista palautusta. Olisiko vanha totuus "joukossa tyhmyys tiivistyy" sinne päin. Witgenstein kuulemma on todennut, että "jos jotain voi sanoa, sen voi sanoa selvästi".

      Poista
    3. Nimeäni klikkaamalla pääset hyvin yksinkertaiseen Durkheimia esittelevään tekstiin.

      Ehkä vielä parempi vanha sanaparsi kuvaamaan sosiologista näkökulmaa on: "Tilaisuus tekee varkaan."

      Wittgensteinin lause ei tarkoita mitään sisällöllistä, vaan viittaa siihen mitä kielellä yleensä on mahdollista ilmaista -- asettaa siis kielen rajoja, ei käske puhumaan selkokieltä.

      Poista
    4. Mutta ei tietenkään haittaa, vaikka viesti olisi myös ymmärrettävä.

      Poista
  10. Noin on. Tieteellisen sosialismin realisoituminen aatteelliseksi puppuismiksi ei vielä kyennyt muuttamaan ison osan suomalaisten sosiologien käsityksiä ryhmien ja yksilöiden käyttäytymisestä ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Pahimpana esimerkkinä on prof Hiilamo jonka vakiovastaus on "taloudellisesta eriarvoistumisesta se johtuu" oli kyse mistä tahansa sosiologiaan liittyvästä. Tietenkin jokainen pelaa niillä opeilla mitkä on saanut ja minkälaisen ideologian on itseensä imenyt, unohtaen tutkimisen ennakkoluulottomasti ja minimoiden omat mielipiteet ja käsitykset.

    VastaaPoista
  11. Nykyään tarhoissakin on kaikenlaisia erityislapsia moninkertaisesti enemmän kuin oli silloin joskus ennen vanhaan. Onko vika ravinnossa, lisäaineissa, ympäristön saasteissa ja kemikaaleissa, vaiko kotikasvatuksessa, niin siinä riittääkin tutkijoille pähkäilemistä. Tämä on taas niitä kysymyksiä johon saa yhtä paljon vastauksia kuin löytyy "asiantuntijoitakin". Tietysti maahanmuuttajanuorten vieraantumisen, etnisen identiteetin ja kykenemättömyyden menestyä länsimaissa voisi olettaa myöskin olevan yhden tekijän heidän osaltaan. Ja vaikkapa myös sen perinnöllisen(?) ADHD:n, jonka on esitetty heidän kohdallaan esiintyvän moninkertaisena kantaväestöön nähden.

    VastaaPoista
  12. Syy sosionomin ongelmiin taitaa löytyä eduskunnan oikeusasiamiehestä ja lapsiasian valtuutetusta, joiden koko toiminta keskittyy siihen, että lapsen oikeuksia ei rajoiteta eikä hoitaja/aikuinen saa koskeakaan lapseen
    Ennen koulukodeissa yms, paikoissa oli kova kuri ja henkilökunta pomoja nyt tilanne on toinen. Kuri ei tietenkään kaikkia lapsia auttanut ja osa jatkoi koulukodista suoraan vankilaan, mutta eipä taida nykymenokaan auta tekemään kaikista kunnon kansalaisia. Perusongelma ei johdu maahanmuuttajista, mutta heidän mukaantulo tekee tilanteen mahdottomaksi hallita.

    VastaaPoista
  13. elintaso ei ole noussut poliitikkojen nerouden takia..päinvastoin...


    elintaso on ehkä noussut..tosin ei turvallisuus...vain tekniikan kehityksen ja halpatuonnin takialaita tänne toisten kuunneltavaksi lempimusiikkiasi

    VastaaPoista
  14. ook viime lauseessa jottain väärin..mut asia tuli selväksi täh

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!