lauantai 16. tammikuuta 2021

Isoja lapsia vai teoistaan vastuullisia ihmisiä?

Iltalehdessä oli ikävä uutinen siitä, kuinka kongolainen puolisotilaallinen järjestö oli tappanut kokonaisen metsästäjä-keräilijäyhteisön. Asiassa ei sinänsä ollut mitään kovin uutta, sillä onhan Afrikan pinta-alaltaan suurin valtio tunnettu väkivaltaisista konflikteistaan. 

Kiinnitin kuitenkin huomiotani jutun sävyyn, sillä tappaminen peilattiin siinä maan historiaan. Sen mukaan "koko Kongon historia on täynnä toinen toistaan surullisimpia tarinoita. Luonnonvaroiltaan äärimmäisen rikkaan maan kohtalo lyötiin lukkoon Belgian raakalaismaisen siirtomaavallan aikana (1885–1960)."

Annettiin siis ymmärtää, että metsästäjä-keräilijöiden surmaaminen on suoraa seurausta 60 vuotta sitten päättyneestä siirtomaa-ajasta, vaikka kongolaiset ovat sen jälkeen olleet vapaita kehittämään maataan kuten tahtovat. Tästä syntyi omassa mielessäni välittömästi yhteys Helsingin Sanomissa olleeseen huumoritutkijan haastatteluun, jossa tämä pohti sitä, kuinka vain jokin aika sitten homoseksuaaleista, lyhytkasvuisista ja romaneista sai vitsailla vapaasti, vaikka nykyään sellaista pidetään törkeänä.

Mutta eikö vielä paljon törkeämpää kuin epäasiallinen vitsailu, ole Iltasanomien jutun kaltainen lähestymistapa, jossa kongolaisista maalattiin kuvaa jonkinlaisina isoina lapsina, joilla itsellään ei ole mitään vastuuta siitä, mitä maassa on tapahtunut reilusti yli puolen vuosisadan aikana? Ja emmekö me juuri Suomessa ole oppineet karvaimman kautta, että tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. 

Tämä pätee myös Kongossa. Ja siksi he ovat ansainneet sen, ettemme me eurooppalaiset tuomitse heitä ylenkatsoen pelkiksi isoiksi lapsiksi vaan täysivaltaisiksi aikuisiksi ihmisiksi, jotka päättävät asioistaan itse. Ja ovat myös täysimittaisesti vastuussa näiden päätösten seurauksista. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko ihmisissä ja kulttuureissa eroja?
Monikulttuurisuus kantaa jälleen synkkää satoa
Miten lopetamme maailman pahimman humanitaarisen kriisin?

30 kommenttia:

  1. No nyt on kyllä vähän huti bloggaus. Kyllä se vaan on niin että minkä tahansa kansakunnan kehittyminen ottaa pitkän ajan ja jos lähtökohta on se että samaan valtioon on siirtomaa-ajan päättyessä päätynyt ihmisiä vähän kaikenlaisista taustoista niin kehitys ei edes pääse käyntiin kovin nopeasti. Ei yhteiskunnat Euroopassakaan kovin nopeasti kehittyneet vaan se vaati tuhansia vuosia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No esimerkiksi voisi katsoa vaikka eteläistä naapuriamme.
      Pääsivät melkoisen taakan alta vasta -90 luvulla, ja kyllä siellä on melkoista kehitystä tapahtunut ihan muutamassa vuosikymmenessä.

      Poista
    2. Kongon monikulttuurisuus ei ole belgialaisten syytä vaan paljon aiemman bantujen kansainvaelluksen, joka on tehnyt useimmista Afrikan maista monikulttuurisia. Mutta ei minun pointtini liittynyt oikeastaan kongolaisiin, vaan länsimaalaisten ylenkatsovaan asenteeseen heitä kohtaan. Oudointa siinä on se, että samat ihmiset, jotka tiukimmin kiistävät kaikki erot kansojen ja kulttuurien välillä suhtautuvat kehitysmaalaisiin kuin kyvyttömiin pikkulapsiin, jotka eivät ole vastuussa teoistaan eivätkä niiden seurauksista.

      Poista
    3. Eteläinen naapurimme tuskin olisi kehittynyt jos suomalaiset eivät pitäisi virolaisia veljeskansana tai Viron naapurimaat olisivat yhtä kehittymättömiä kuin se itse oli. Lisäksi Virolla on kuitenkin monisatavuotiset perinteet ja hallinto ja sen lisäksi se on etnisesti yhtenäinen vaikka venäläisiäkin on sinne muuttanut miehityksen aikana.

      Viron lähtökohdat 1990 oli aivan erit kuin Kongolla.

      Nämä on pitkiä kehityskaaria, eikä ne Kongon tapaisessa maassa tapahdu edes vuosisadassa. Ihan yhtä tuskaista se on ollut Euroopassakin. Sitä on vain tänä päivänä vaikea ymmärtää.

      Poista
    4. Tarvitseeko vertailukohtia kovin kaukaa hakea. Jos ajatellaan Suomea v. 1917 ja 1977 niin nähdään, mitä siinä ajassa voi tapahtua. Siihen mahtuu verinen sisällissota ja Talvisota ja Jatkosota, joissa taisteltiin ylivoimaista vihollista vastaan, niiden jälkeiset sotakorvaukset, ja niistä huolimatta hurja elintason nousu. Miksi vastaavat kehityskulut eivät ole onnistuneet Afrikassa, vaan ainaiset konfliktit ja onneton meno jatkuu. Jos kauempaa haluaa etsiä vertailukohteita, Etelä-Korea oli muistaakseni 50-luvulla kehitystasoltaan verrattavissa sen aikaiseen Afrikkaan, mutta mikä on tilanne nyt.
      Voihan se olla, että Tatu Vanhasen tutkimuksisssa on hiukan perää.

      Poista
    5. Yhteiskuntien kehityksen vertaileminen on täydellisesti eri asia jos kyseessä ovat kokonaan eri kulttuuripiiriin kuuluvat ihmiset. Eurooppalainen ajatusperinne on vähintään kahden vuosituhannen hyvinkin tiukka kulttuurikognitiivinen jatkumo, joka uudella ajalla on ollut jopa kaikesta muusta maailman ihmisyydestä aivan eriperusteista.

      Jos ymmärtäisimme paremmin syitä sille miksi eurooppalainen ajattelu on nyt muutaman vuosisadan aikana saanut maailmassa ja ihmisen elinehdoissa aikaan muutoksen joka on tuhatkertainen verrattuna koko ihmissuvun aiemman miljoonan kehitysvuoden aikana tapahtuneeseen muutokseen -- eli jos ymmärtäisimme miten erityisiä historiallisia ehtoja oma kulttuurimme ja sivistyksemme edustaa -- osaisimme ehkä panna myös paremmin paikoilleen sen mitä erilaista ihmisyyttä edustavissa kulttuureissa tapahtuu.

      Mikään mitä Afrikassa tapahtuu ei ole tulkittavissa niin että omat mittarimme olisivat yhteismiallisia noiden kehittymättömien maiden tapahtumien kanssa.

      Poista
    6. Tuosta kahdestatuhannesta vuodesta tulee hakematta mieleen, että Kristinuskolla lienee jotain merkitystä eurooppalaisen ja myös suomalaisen kulttuurin kehityksessä. Kristinuskon opetukset ja moraali ovat jotain aivan muuta kuin primitiivisillä uskonnoilla, varsinkin islamilla.

      Poista
    7. Kyllä mutta sekin liittyy siihen että sankari- ja jumaltarustot ovat olleet niin "ihmiskeskeisiä". Eli ihmisidentiteetti on näytellyt myös projektioissa olennaista roolia, päinvastoin kuin monissa muissa kulttuureissa joissa jumaluus on ollut tabunomaista ja ylläpitänyt pelkoja hallitsemisen välineinä, tai eläinten muotoista, mikä ei myöskään ole auttanut fokusoimaan itserefleksiota.

      Nuo "opetukset" eli kaikki se "tiedollinen" sisältö mikä eri perusteilta nousee, on aikalailla toissijainen juttu itse kulttuuristen perusvalintojen rinnalla. Esimerkiksi se onko valittu äännekirjoitus vai kuvakirjoitus on kognitiivisesti ottaen valtavasti vaikuttanut seikka -- ja tietysti sen noteeraaminen, ettei mustassa Afrikassa taida olla ainoatakaan kulttuuria joka olisi itse kehittänyt itselleen kirjoitustaidon, kertoo juuri noista hirvittävistä kehityskuiluista joita ihmiskunnalla on keskuudessaan.

      Poista
  2. Iltalehden uutisointi on tietysti naurettavaa, mutta niin on myös vaatimus kuitata asennetasolla jotenkin olemattomiksi ihmiskunnan sisällä edelleen vallitsevat hirvittävät kehityserot, jotka ovat noin niinkuin kehityshistoriallisesti ottaen pikemminkin kymmenien tuhansien vuosien kuin kymmenien vuosien mittaisia.

    Odotan sitä päivää jolloin oma "sivistyneisyytemme" kasvaa sellaiseen yleiseen mittaan ettei meille tuota vaikeuksia puhua ihmisestä kehittyvänä olentona. Siis että ymmärtäisimme millainen on tämän lajityypillisesti, lähtökohtaisesti ja olemuksellisesti sosiaalisen olennon edelleenkin näkyvissämme oleva kehityskaari.

    Ja ymmärtäisimme miten kovia kognitiivisia tosiasioita "kulttuurit" ovat. Ja ymmärtäisimme myös, ettei kehittymättömien kulttuurien kehittymättömyydessä ole mitään säilyttämisen arvoista. Ja että tuomalla kehittymättömyyden omaan keskuuteemme romautamme oman kehittyneisyytemme totaalisesti nollapisteeseen. Oma eurooppalainen historiamme tuntee tällaisen tuhatvuotisen rajun sosiopsyykkisen taantuman -- ja se on edelleenkin ei vain mahdollinen, vaan jotakin jonka suuntaan nyt olemme silmät "ihmisarvo- ja -oikeusideologioilla" umpeen muurattuina menossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Oma eurooppalainen historiamme tuntee tällaisen tuhatvuotisen rajun sosiopsyykkisen taantuman -- ja se on edelleenkin ei vain mahdollinen, vaan jotakin jonka suuntaan nyt olemme silmät "ihmisarvo- ja -oikeusideologioilla" umpeen muurattuina menossa."

      Kuitenkin viherkommunisti Ohisalon mukaan "turvapaikanhaku on perusoikeus" myös niille matalamman älykkyystason kehitysmaalaisten elintasopakolaisten massoille, jotka ajanmittaan tulevat jälkeläisineen madaltamaan maassamme asuvan kokonaispopulaation keskimääräistä älykkyystasoa - ja joiden elättämiskustannukset jo nyt ovat vähintään kolmen miljardin euron luokkaa vuodessa, jotka joudutaan rahoittamaan suomalaisten veronmaksajien piikkiin otetulla jatkuvasti paisutettavalla ulkomaanvella. Matalampi älykkyystaso merkitsee käytännössä myös matalampaa koulutustasoa, jonka omaaville löytyy yhä vähemmän työpaikkoja, joita maassamme syö tekoälyn, robotisoinnin ja muun automaation lisääntyvä käyttö.

      Mutta ei hätää: kulttuuri- ja urheiluministerinäkin toiminut kommunisti Paavo Arhinmäen mukaan valtionvelkaa ei koskaan tarvitse maksaa takaisin ja tuskin viherkommunisteja johtava Ohisalo haluaa kumota tuota väitettä!

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    2. Nämä ohisalot ovat niitä jotka eivät elämäniässään tule ymmärtämään, että kaikki "ihmisyys" on kulttuurista ihmisyyttä, eikä siitä, että kaikilla on "ihmisarvo" mitenkään seuraa se, että kaikki "kulttuurit" sopeutuisivat keskenään.

      On aivan päinvastoin: keskenään sosiodynaamisesti erisuuntaiset kulttuurit voivat vain hajottaa toisensa ja tuhota kaiken 2ihmisyyden" puolin ja toisin.

      Ohisalo on pihalla ihan perusasioissa. Hän esimerkiksi näyttää uskovan, että uhriajattelun mukainen ylimääräinen kompensaatio pitäisi terrorismin aisoissa. Mutta on tapahtunt aivan päinvastoin: mitä enemmän Eurooppa on suvainnut ja sietänyt, sitä vahvempia projektiivisia viholliskuvia ovat kunniakulttuurit keskuudessaan kehittäneet.

      Poista
  3. Ohisalon Vysinskinä toimiva syyttäjä Raija Toiviainen on estänyt ja estää Isis- naisten syyttämisen ja jopa kuulustelun. Suojelupoliisi haluaisi selvittää tämän Suomen suurimman turvallisuusriskin, mutta kun se ei käy.

    Meillä keskustellaan somen digitaalisesta väkivallasta. Madridin terrori-iskussa tuli 200 kuollutta ja 2.000 vammautui ja sen jälkeen Espanja teki rajun muutoksen suhteessaan ääri- islamiin.

    https://www.paivanlehti.fi/hs-isis-vaimoja-on-kieltaytynyt-saapumasta-poliisin-kuultavaksi-valtuudet-esiselvityksessa-ovat-vahaiset/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En enää jaksa ihmetellä yhtään Toiviainen ulostuloa. Minulle on kuitenkin täysin käsittämätöntä, miten hänet on nimitetty asemaansa.

      Poista
    2. Nimityksissä sattuu erehdyksiä, mutta hämmästyttävää on, että niitä ei korjata, kun ne on pahaksi virheeksi havaittu.

      Poista
    3. Heikki Porkan mukaan:"He (Niinistö, Häkkänen ja Sipilän hallitus) tiesivät jo etukäteen, että Toiviainen keskittää kaikki voimansa niin sanottuihin "viharikollisiin", joita voivat olla ketkä hyvänsä, jotka suhtautuvat kriittisesti esimerkiksi maahanmuuttoon, monikultturismiin tai samaa sukupuolta olevien avioliittoon (nimenomaan sana "avioliitto" on tässä merkityksellinen).

      Toisin sanoen Niinistöllä ja Häkkäsellä oli jo ennakkoon tiedossa, että uusi valtakunnansyyttäjä on perinteisen länsimaisen sananvapauden vastainen henkilö.

      Lisäksi tiedetään, että Toiviainen on nimenomaan kokoomuksen valinta valtakunnansyyttäjäksi." -https://www.oikeamedia.com/o1-140600

      Kokoomushan on jo pitkään kilpaillut viherkommunistien kanssa Suomen kehitysmaalaistamiseksi ja LGBT-perversioiden tekemisessä "uudeksi normaaliksi".

      Ottihan Sipilän hallituksen sisäministeri PettUri Orpo syksyllä 2015 avosylin vastaan maahamme melkein yhdellä rysäyksellä n. 30000 kehitysmaalaista elintasopakolaista ja kokoomukselainen Helsingin pormestari Jan Vapaavuori sanoi yhdeksi tavoitteekseen "monikulttuurisen" Helsingin luomisen. Sauli Niinistön bilderberg-agendaankin kuuluu kansallisvaltioiden ml. Suomi hävittäminen estämästä planeettamme rikollisen "eliitin" Uuden maailmanjärjestyksen agendan toteuttamista.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    4. Toiviainen voisi kysyä isis-naisilta, kuinka monta sukupuolta islam tuntee sekä miten he suhtautuvat erilaisiin seksuaalisiin suuntauksiin ja väkivaltaan eriuskoisia kohtaan - ja kuinka nämä isisläiset ovat väkivaltaoppejaan soveltaneet toiviomatkallaan.
      Toiviainen ei siis turhia kysele, koska kyseessä on ns. eri asia. Kun tämän rinnalla otetaan huomioon Päivi Räsäsen sarjakiusaaminen, Toiviainen katsoo suomalaisia halveksuen ja seisoo piikkikoroillaan suomalaisten varpailla.

      Isis-porukkaa tänne hankittaessa taidettiin kyllä puhua rikostutkimuksista ja lasten huostaanotoista, mutta meille on taas valehdeltu. Haavistolaisilta ei kannattane mitään muuta odottaakkaan.

      Poista
    5. Ohisalo, Toiviainen, Marin, Tuppurainen, Pimiä, Mankkinen, Halonen, Honkasalo, Saarikko, Andersson. Onko naisilla jokin järjettömyysgeeni, joka altistaa tuhoisalle toiminnalle. Listaan voi lisätä vielä Haaviston, joka onkin miesoletettu.

      Poista
    6. Puhumattakaan miesfeministeistä, noista surkeuden hupentumista. Ja ylipäänsä kaikista, jotka luulevat, että elämme jossain kiva-maailmassa, jossa kaikki tulevat kyllä lopulta toimeen keskenään - kunhan vain ensin löytävät ja ymmärtävät intersektionaaliuskonnon valon!

      Poista
  4. Siirtomaa-aika ehkä hidasti himpun Afrikan kehitystä, mutta ei merkittävästi, sillä kehityserot olivat jo valtavia ennen siirtomaa-aikaa. Miksi Kongosta tuli Belgian siirtomaa, eikä Belgiasta Kongon siirtomaa? Lukekaa Pulitzer voittaja ja Bill Gatesin ylistämä "Tykit, taudit ja teräs: ihmisen yhteiskuntien kohtalot"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan se edes varmaa, että siirtomaa-aika on hidastanut Afrikan kehitystä? Entä jos se edisti sitä? Käsittääkseni sinne tehtiin kohtalaiset määrät infrastruktuuria, jota ei ennen ollut. Se että infrastruktuuri sitten siirtomaa-ajan jälkeen on jätetty rapistumaan... niin, sepä on arvoitus.

      Poista
    2. Ajatelkaas jos Euroopassa olisi ollut käytössä sellaista aseteknologiaa 1000 v sitten mitä nyt on kehitysmaiden käytössä.

      Missä oltaisiin?

      Poista
  5. Tervetuloa intersektinaaliuskonnon aikakaudelle, jona aikana kaikki pahuus on viime kädessä peräisin valkoisesta rodusta; valkoisesta etuoikeudesta, -ylivallasta, -haavoittuvuudesta, -ongelmallisuudesta, -sorrosta, imperialismista, kolonialismista, rasismista ja kapitalismista.
    Nekin valtavirran keskitietä kulkevat ihmiset, jotka eivät ole varsinaisia intersektionaaliuskovaisia kyllä kumartavat nöyrästi tälle absoluuttisen hyvyyden monopolin omaavalle uuden ajan uskolle - tai joutuvat noitavainojen kohteeksi.
    Nyt pitää olla WOKE.

    VastaaPoista
  6. Kai tähän keskusteluun pitäisi nostaa myös se, että eri kansojen kulttuurissa ihminen nähdään ihan eri tavoin.

    Meidän kulttuurissamme ihminen on eläimiä korkeammalla ja elämää pidetään jollakin tavalla kaikin tavoin suojeltavana asiana. Tämä näkyy esim nyt koronatoimissa missä yhteiskunta on valmis menemään konkurssiin jotta saadaan vanhuksille muutama elinkuukausi lisää.

    Sitten on kulttuureja ja uskontoja, joissa näin ei ole. Uskotaan luonnon kiertokulkuun jne, joissa henki kiertää eri muodoissa maailmassa. Ja näitä uskomuksia taitaa kuitenkin olla enemmistöllä ihmisistä.

    Näistä taustoista lähtien päädytään ihan erilaisiin lopputuloksiin, jotka voivat olla suomalaisesta pöyristyttäviä mutta kulttuurin sisällä ihan ok.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo uskontoselitys ei oikein toimi, jos miettii esimerkiksi Japanin menestystä. Poikkeavathan šintolaisuus ja buddhalaisuus täysin kristinuskon opeista.

      Mutta, asioitten mitallistamiseksi voi kysyä vaikkapa, että montaako afrikkalaista keksintöä tämän blogin lukijat ovat käyttäneet viimeisen 10 vuoden aikana? ��

      Poista
    2. Eri rotuisilla ihmisillä on myös keskimäärin erilaiset temperamentti- ja älykkyysominaisuudet myös pääkopan sisällä. Toisille on tärkeätä kunnia, heimoajattelu, vanhoillinen kulttuuri, uskonto(!!!), taikauskoisuus, kollektiivisuus ja vahvuuden näyttäminen. Toisille taas rationaalisuus, hillittyneisyys, yhteistyökykyisyys, progressiivisuus, vapaudet, tasa-arvo jne.

      Poista
    3. Trilisser kysyi: "Mutta, asioitten mitallistamiseksi voi kysyä vaikkapa, että montaako afrikkalaista keksintöä tämän blogin lukijat ovat käyttäneet viimeisen 10 vuoden aikana?"
      Muinaisesta Egyptistä lienee kyllä peräisin yhtä ja toista, mikä on edelleenkin käytössä. Mutta jos vain Saharan-eteläpuoleinen Afrikka otetaan huomioon, niin tulee mieleen lähinnä yksi ainoa: kahvi. Se keksittiin Etiopiassa tuhatkunta vuotta sitten, ja sitä olen käyttänyt tänäänkin.

      Poista
    4. "Uskotaan luonnon kiertokulkuun jne, joissa henki kiertää eri muodoissa maailmassa."
      Luonnossa se aine kiertää, eliö kuolee ja siitä tulee ravintoa muille.Hengestä en siinä yhteydessä uskaltaisi mainita.

      Poista
  7. Lisäksi Belgian valtakausi Kongossa (1885-1960) jakautui kahteen hyvin erilaiseen vaiheeseen. Ensin oli ns. Kongon vapaavaltio (1885-1908), joka nimestään huolimatta oli julmimpia diktatuureja, mitä maailmassa on koskaan ollut. Sitä hallitsi itsevaltaisesti Belgian kuningas Leopold II, joka kotimaassaan oli, kuten nykyiset eurooppalaiset kuninkaat yleensäkin, lähes pelkkä keulakuva ilman mainittavaa poliittista valtaa, mutta Kongossa itsevaltias ja vieläpä julma tyranni. Maan asukkaat olivat käytännössä orjan asemassa, ja lukemattomia surmattiinkin. Hänen aikanaan Belgian parlamentillakaan ei ollut mitään valtaa Kongossa. Mutta vuonna 1908 Belgian parlamentti otti maan hallintaansa, ja siitä alettiin käyttää nimeä Belgian Kongo. Silloin olot paranivat jo huomattavasti, vaikka poliittinen valta ja virkakoneisto pysyivätkin yhä täysin valkoisten käsissä. Enää siellä ei syyllistytty vastaaviin raakuuksiin, mutta esimerkiksi kongolaisten koulutus rajoittui yleensä alakouluopetukseen. Voidaan kyllä sanoa, että belgialaiset edelleen suhtautuivat kongolaisiin kuin lapsiin, mutta eivät sentään enää niin kuin orjanomistaja orjiinsa.

    VastaaPoista
  8. From the time of the Vedas, people have been relying on the principles of Vastu Shastra for many purposes, including the design and construction of homes, offices and even factories and Vastu for office, Vastu for Industries. This ancient Hindu science is as relevant today as it was thousands of years ago and if practiced correctly, can have a positive impact on your business and Vastu for Factory, Vastu for Home.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!