lauantai 21. marraskuuta 2020

Perussuomalaiset EU:n tukipaketin asialla

Kuten arvoisa lukijani on varmasti ymmärtänyt näitä ajatuksia lukiessaan, olen maahanmuuttopolitiikassa pitkälti samaa mieltä Perussuomalaisten kanssa. Eli kannatan humanitaarisessa politiikassa varovaisuusperiaatetta, jonka keskeisenä ajatuksena on rajoittaa kehitysmaista tulevaa ihmisvirtaa niin paljon, ettei se synnytä ongelmia. Tämä tarkoittaa ainakin yhden kertaluokan vähennystä viime vuosien tulijamäärissä.

Kannatan myös Perussuomalaisten puheenjohtaja Halla-ahon aikana tapahtunutta talouspoliittista siirtymää selkeän ja vastuullisen markkinatalouden kannattajiksi. Se tarkoittaa sellaista näkemystä, jossa ihmisiä motivoidaan ahkeruuteen kohtuullisella veropolitiikalla, jonka mahdollistamiseksi julkisen sektorin tehtävät on rajattava tulojen ja niiden hyödyllisyyden mukaan

Myös EU-politiikassa ajatukseni ovat olleet lähellä Perussuomalaisten unionin federaatioksi kehittämisen suhteen kriittistä linjaa. Kannatan vahvaa talousliittoa, mutta pidän eurojärjestelmää epäonnistuneena, koska siihen kuuluvien valtioiden taloudellinen suorituskyky on liian erilainen. 

Lisäksi Suomen talous kärsii kohtuuttomasti siitä, ettei euro reagoi meidän pienen taloutemme erityistarpeisiin ja siten kaivaa vientiteollisuudeltamme maata alta tarjoten kruunussaan pysyvälle Ruotsille vaikeina aikoina valtavan kilpailuedun. Tämä koskee erityisesti metsäteollisuuttamme.

Minun on kuitenkin täysin mahdoton ymmärtää Perussuomalaisten eilen eduskunnan suuressa valiokunnassa esittämää näkemystä, jonka mukaan EU:n tukipaketti irrotettaisiin siihen kytketystä oikeusvaltioperiaatteesta. Mikäli esitys olisi mennyt läpi Suomen eduskunnassa ja myöhemmin EU:ssa, olisi se tarkoittanut EU:n oman veronkeruun sekä suomalaisen veronmaksajan rahojen syytämistä Etelä-Euroopan vauraisiin - mutta taloutensa sössineisiin - maihin.

Tämä johtuu siitä, että kytkemällä rahoituspaketin ja veronkeruuoikeuden oikeusvaltioperiaatteeseen on EU:n federalistinen enemmistö pelannut riskipeliä ajatellessaan, että Puolan ja Unkarin hallinnot taipuvat antamaan EU:lle oikeuden puuttua sisäpolitiikkaansa saadessaan vastineeksi kasapäin rahaa. Samalla se kuitenkin synnytti niille motiivin ja keinon kaataa koko esitys, minkä ne myös aikovat tehdä

Mitä tulee itse oikeusvaltioperiaatteeseen, pidän sen tärkeinpänä ominaisuutena sitä, että maassa tai valtioliitossa noudatetaan kaikkien tiedossa olevia lakeja. Tämä ei valitettavasti toteudu EU:n elvytyspaketissa, eikä sitä tulisi senkään takia hyväksyä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mistä EU:n komission ehdottamassa elpymisrahastossa on kyse?
Suomi, Unkari ja oikeusvaltioperiaate
EU:ta ohjaa tosiasioiden sijasta haihattelu ja älyllinen laiskuus

8 kommenttia:

  1. Tuossa verohimmelissä on vaan se,että me ollaan jo nyt hengiltä verotettu kansa. Nyt siis tapiksi tulee maakuntavero ja ehkä EU:n vero myöhemmin.
    Vittu sentään,katsoin edellistä tilinauhaa.
    Veroihin telleihin fylleihin sun muuhun paskaan 42,7 prosenttia.
    Vasemmistoliitto huutaa lisää veroja. Senkun huutaa. Alan loiseksi.
    Toki muutan ulkomaille mutta kuppaan eläkkeni lisäksi ihan kaiken minä saan.
    Miksi? Koska se on mahdollista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten vielä ostat palkallasi tuotteita, joista maksat arvonlisäveron. Tosi asiassa täällä suuri osa tekee töitä ruokapalkalla, kun kaikki raha menee syömiseen. No, saapa virkanaiset ja -miehet reissata ympäri maailmaa tuhlaamassa rahoja. Elvytyspakettiinkin on kiva osallistua, jotta etelässä voivat istuskella enemmän terasseilla. On tämä hieno kansa.

      Poista
  2. Eurooppalaiselle ajatusperinteelle rakentunut länsivetoinen maailma elää kriisin aikoja. Valistuksen valtio-opilliset aatteet haihtuvat kun ylikansallinen talous ajaa mennen tullen yli edustuksellisen demokratian pohjakseen tarvitsemien kielellis-kulttuuristen kansallisvaltioiden rajojen. Valistuksen koko tiedollinen "edistys" -- taikauskojen hylkääminen ja järjen työkalujen hyödyntäminen -- puksahtaa tyhjää, kun maallistumisen sijaan olemme saaneet vain uuden suuren valtauskonnon -- "rahassa" elävään, pohjimmiltaan uskonnollislaatuiseen kaikkivoipaisuuskuvitelmaan perustuvan taloususkonnon.

    Ja samaan aikaan tämän uuden maailman valtaukonnon täydellistyvän ekspansion kanssa käynnistyy ihmiskunnan valtavimmaksi vielä tällä vuosisadalla paisuva kehitysmaalaisten kansainvaellus, jota tämä lähinnä rahapolitiikkaan ja talouteen keskittyvä EU-totaliteetti ei edes halua vastustaa.

    Joten voin kyllä ymmärtää jos joku ajattelija haluaisi ihan edes alustavaa selvyyttä tavoitellakseen erotta toisistaan EU:n harjoittaman rahamanipulaation ja "oikeusvaltioperiaatteen", joka siis on vain formalismien muodossa runnattavaa, todelliselta sisällöltään idealistista "punavihreää" poliittista propagandaa. Mutta valitettavaksi tosiasiaksi jää, ettei kumpikaan näistä ongelmavyyhdeistä ole käsitteellisesti niin "terve", että millään niiden valinnoilla todellisuus muuttuisi yhtään paremmaksi. Kummassakin on kyse formalismien kohtuuttomasta soveltamisesta.

    Ihanaa miten mennään romahduksesta vielä syvempään romahdukseen suursijoittajien manipulatiivisilla ehdoilla ja "ihmisoikeisidealistien" kiljuessa innosta. En huomaa tässä mustassa säkissä edes neulasreijän kokoista aukkoa josta valoa virtaisi sisään. Valistus on muisto vain.

    VastaaPoista
  3. Viimeisen puolen vuoden aikana minulta on mennyt luottamus siihen, että EU noudattaisi omia sääntöjään, ja ekonomistien (myös suomalaisten) itsenäiseen ajatteluun.

    Luottamus hallitukseenkin on nollilla. Toisaalta pidän valtaosaa persujen kansanedustajista osaamattomina.

    VastaaPoista
  4. "olisi se tarkoittanut EU:n oman veronkeruun sekä suomalaisen veronmaksajan rahojen syytämistä Etelä-Euroopan vauraisiin - mutta taloutensa sössineisiin - maihin."

    Ovatkohan nuo persut järjissään. Eduskuntaan tarvitaan toinenkin puolue, joka saa ääniä kansallismielisiltä. Pysyvät persutkin silloin hereillä.

    Acc

    VastaaPoista
  5. “… Etelä-Euroopan vauraisiin - mutta taloutensa sössineisiin - maihin.”

    Nuo maat eivät ole sössineet talouttansa, vaan ne ovat hoitaneet talouttaan kulttuuriinsa kuuluvalla lunkilla tavalla. EU on sitä paitsi antanut niille mahdollisuuden saada muiden maiden veroja käyttöönsä, eikä hölmöjen höynäyttäminen ole niille mikään moraalinen ongelma. Suomalaisten moraaliin sen sijaan kuuluu, että vieraat laitetaan etusijalle. Tämänhän totesi Euroopanomistajaministeri Tytti Tuppurainenkin (sopiva nimi hänellä).

    Suomi on valmis sössimään oman taloutensa muiden pelastamiseksi, vaikka sisimmässään tietääkin pelastusyritykset turhiksi. Hiiri ei pysty vetämään norsua kuiville, vaan hukkuu siinä operaatiossa itse ennen norsua.

    VastaaPoista
  6. "Hiiri ei pysty vetämään norsua kuiville, vaan hukkuu siinä operaatiossa itse ennen norsua."

    Yhtä vähän runsaan 5 miljoonan asukkaan Suomi pystyy toimimaan maailman miljardien köyhien sosiaalitoimistona, vaikka varsinkin köyhyystutkija Ohisalo ja hänen johtamansa viherkommunistit niin näyttävät uskovankin.
    Sitä paitsi monet noista maahamme tunkeutuneist elintasopakolaisista eivät ainakaan oman (kehitys)maansa mittapuun mukaan ole edes köyhiä, kun on ollut varaa maksaa kallis "matkalippu" ihmissalakuljettajille päästäkseen Suomen Kelan/sossun tarjoman leveämmän leivän ääreen.

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohisalon toiminta ja ajatuksenjuoksu on niin patologista, että sitä ei voi ymmärtää normaalijärjellä, vaan sen analysointi kuuluu lähinnä psykiatrian piiriin.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!