torstai 5. marraskuuta 2020

Mitä opimme USA:n trilleristä?

USA:n presidentinvaalit ovat nyt ohi ja voittajakin lienee selvillä jännittävien vaiheiden jälkeen. Yleiseltä kannalta vaalien tärkein tulos oli se, että gallupit näyttivät jälleen väärin: lähes yksimielisestä galluptodellisuudesta huolimatta vaali oli äärimmäisen tasainen.

Koska olen tutkija, oli tämä havainto mielestäni varsin mielenkiintoinen ja osoitti kyselytutkimusten rajallisuuden. Nyt nähty trillerihän osoitti kiistatta, että ihmiset vastaavat kyselyihin siten kuin olettavat haastattelijan haluavan heidän vastaavan. Tokihan tämä on osoitettu jo aiemminkin.

Tästä syystä meidän jokaisen on syytä suhtautua kriittisesti sellaisiin tutkimuksiin ja tieteenaloihin, joissa nojaudutaan kyselyin tuotettuun dataan. Näin erityisesti silloin kun tutkimuksen kohteena ovat asiat, joihin liittyy yhteiskunnallisessa ilmapiirissä eli mediassa voimakkaasti paheksuttuja asioita.

Siis sellaisia kuin esimerkiksi rasismi, sukupuolten tasa-arvo, maahanmuutto tai ilmastonmuutos. Näiden osalta on varsin ilmeistä, että niistä tehdyt mielipidekyselyt antavat todellisuutta enemmän median valtavirtaa myötäilevän käsityksen ihmisten parissa vaikuttavista ajatuksista.

Toisin sanoen voidaan päätellä, että Suomessa olevat afrikkalaistaustaiset maahanmuuttajat kokevat oleellisesti vähemmän rasismia ja muuta syrjintää kuin Ylen välittämästä uutisesta voisi päätellä. Ja paljon harvempi kantasuomalainen pitää rasismia todellisena ongelmana kuin Ylen toinen uutinen kertoi.

Samalla tavoin ilmastonmuutoksen pysäyttämisestä kokee omaa vastuuta selkeästi pienempi osa kuin Ylen kolmas uutinen kertoi. Ja muunsukupuolisista ihmisistä haastattelututkimuksen ilmoittamaakin lukua pienempi osa on kokenut syrjintää työelämässä.

En tällä kirjoituksella tarkoita, ettei kyselytutkimuksia kannattaisi tehdä. En myöskään osaa sanoa kuinka paljon edelle googlaamalla hakemieni tutkimusten tulokset poikkeavat todellisuudesta - todennäköisesti sitä enemmän, mitä vahvemmin yhtä mielipidesuunta on mustamaalattu julkisuudessa.

Tällä kirjoituksella penään arvoisalta lukijaltani sekä ennen kaikkea päätöksentekijöiltä ja lehtien toimituskunnilta edellä kuvaamani komformisuuden huomioimista tulkittaessa kyselytutkimusten tuloksia. Eikä pahaa tekisi, jos jo tutkimusta raportoivat tutkijat ottaisivat tämän seikan huomioon kirjoittaessaan raporttejaan ja etenkin tehdessään niistä julkiseen käyttöön tarkoitettuja tiedotteita.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Altruismi ja pelko leimaamisesta luovat hyvän yhteiskunnan
Vihreät nojaavat sosiokulttuuristen asiantuntijoiden ja SDP toimistotyöntekijöiden kannatukseen
Haluaisitko miellyttää robottia?


9 kommenttia:

  1. Vasemmistoliberaalit lehdet taisivat itse teettää tai tulkita tutkimuksia, joissa Biden nähtiin ennakkosuosikkina. Tarkoitus oli saada vaalikarja kulkemaan haluttuun suuntaan. Aina melkoinen osa ihmisistä on melko pinnallisia yhteiskunnallisissa asioissa, mutta äänestävät velvollisuudentunteesta tai ryhmäpaineen vuoksi. Silloin on helpointa antaa ääni voittajaksi povatulle, koska niin moni muu tuntuu tuohon mediassa suitsutettuun tyyppiin luottavan.

    Itse toivoin Trumpin voittavan, koska ylen puniikkitoimittelijat häntä inhosivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä. Trump ajoi aivan oikeita asioita, mutta käyttäytyi ja esiintyi väärällä tavalla. Taloudessa ja esim. Lähi-Idässä aivan hyviä tuloksia, mutta moukkamainen käytös karkotti todennäköisesti aika suuren osan äänestäjistä. Ja aivan turhaan. Olisi pitänyt mennä esiintymiskoulutukseen.

      Poista
    2. Jos trump olisi käyttäytynyt fiksusti, eikä olisi möläytellyt twitterissä kaikkia päähänpistojaan, niin olisi voinut voittaa. Kumma kun kukaan ei ole ollut neuvomassa pidättyväisyyteen, tai on voinuki olla, ei vain ole neuvoista piitannut. Vaikken demokraatteja kannatakaan, niin trump joutaa mennä. Tyhmyys on tyhmyyttä.

      Poista
  2. Viime hetkellä useassa demokraattijohtoisessa ratkaisuosavaltiossa löytyneet sadat tuhannet, pelkästään Bidenille tulleet äänet osoittivat karkean vaalivilpin. Jossain osavaltiossa ääniä taisi olla enemmän kuin äänestäjiä.
    Tällaisten tilastollisten mahdottomuuksien pitäisi soittaa hälytyskelloja, mutta taitaa mennä läpi kuin väärä raha.

    Siten voi sanoa, että:
    1) gallupit eivät kuvaa vastaajien oikeita mielipiteitä
    2) galluppien tekijät haluavat ohjata äänestäjiä omilla valinnoillaan ja kysymyksillään
    3) ääniä hylätään, tuhotaan ja jopa väärennetään massiivisesti

    VastaaPoista
  3. Taidan itsekin syyllistyä omaan vahvistusharhaani lehdistön tapaan, mutta toivon, että Trumppi voittaa vaikka sitten oikeuden kautta, koska se olisi lehdistölle ihan oikein.

    VastaaPoista
  4. Tervehdys Professori, nimettömät ja MikkoK.

    Aluksi olen samaa mieltä varsinaisteemasta, kyselytutkimusten luotettavuudesta tai niiden rajoista. Lisäisin kuitenkin vielä kaksi kulmaa sinänsä mainioon analyysiin: 1. kysymyksen kielellinen asettelu ja 2. USAn poikkeaminen monista vanhan mantereen valtioista siinä, että sen politiikka (ja nyttemmin yhteiskunta kovastikin) on traditionaalisesti kaksijakoinen.

    Syventymättä liiaksi edelliseen todettakoon eroja aiheutuvan sikäli, mikäli kysymys esitetään negaation kuin esimerkiksi enemmän tulkintatilaa (ja tietty -varaa) jättävän kokemuspohjaisen "Koetteko...." kautta. Räikeimmillään kysymyksen kielellisesti ohjaava elementti taisi olla viimeksi Makedonian Tasavallan referendumin 30/9/2018 yhteydessä, jossa kysyttiin ensisijassa orientaatiota eikä nimeä. Jälkimmäistä - kuten ei muitakaan rajoitteita - taas ei voida olla huomioimatta tulosten kokonaistulkinnan yhteydessä, mitä tehtävää professori korosti tismalleen kyselyn laatijain-tekijäin vastuuksi. Ellei peräti korkeimmaksi velvollisuudeksi.

    Mitä itse tulokseen näkyy, on MikkoK kovin oikeilla jäljillä. Ääntenlaskun alun perin selkeästi Trumpille menevissä Wisconsinissa ja Michiganissa havaittiin katkenneen tykkänään 2-h ajaksi Suomen aikaa iltapäivästä. Erikoisen mataamisen jälkeen alkoivat ehdokkaiden äänimäärät kovasti lähentyä, käytännössä Trumpin kymmenien tuhansien eron kaventuessa vilkkaasti Biden hyväksi. Ja iltaa myöten ero peilikuvaantui Bidenille, vaikkei ääntenlasku kokonaisuudessaan edennyt kuin matavin sipsutuksin.

    VastaaPoista
  5. Eikait tuossa ole se niinkään paha että Bideni tulis pressaksi, mutta kun tietää Bideninin terveydentilan, niin Yhdysvallat saa Kamala Harriksesta oman kiiluvasilmäsen ideologisen pressan, jossa on yhdistettynä li, Marini, ja ohisalo ja jokunen muu .. Bidenihihän ei taida olla en pahempi gangsteri kuin Trumppikaan ..

    VastaaPoista
  6. Ilta-Sanomien mukaan Biden ottaa kiinni Trumpia monessa osavaltiossa. Lähes puolitoista vuorokautta on Trumpin 213 valitsijamiespaikkaa ollut kuin kiveen hakattu, kun Bidenin paikkamäärä on kasvanut pikkuhiljaa.

    Biden voittaa mutta kyllä Trumpkin yltää yli 260 valitsijamiespaikan. Viime vaaleista on Trumpin äänimäärä kasvanut jo yli 5 miljoonaa ääntä suuremmaksi kuin 2016. Laskenta jatkuu.

    VastaaPoista
  7. Kaikki linkit rikki.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!