sunnuntai 19. heinäkuuta 2020

Ansiosidonnainen työttömyysturva kuuluu kaikille sen maksajille

Blogin pitäminen on helposti negatiivisluontoista. Arvostellaan sitä ja kritisoidaan tätä, mutta harvemmin ollaan positiivisella mielellä.

Näin on valitettavasti tämänkin blogin kanssa. Niinpä ilahduin, kun sain hyvän syyn kehua suomalaisia puolueita.

Tuo kiitos on ansaittu siitä, että kaikki maamme puolueet ovat yhtä mieltä työmarkkinoihin liittyvän vääristymän poistamisesta. Siis pääosin kaikkien veronmaksajien kustantaman ansiosidonnaisen päivärahan jakamisten lopettamista pienen työttömyyskassoille maksettavan kynnysrahan perusteella.

Toistaiseksi puolueiden yhteisymmärrys ei ole ulottunut mainitun vääryyden korjaamisen keinoihin, mutta olisi peräti merkillistä, mikäli puheena oleva uudistus jäisi nähdyn yksimielisyyden jälkeen toteutumatta. Niinpä suhtaudun varsin luottavaisesti siihen, että tulevina vuosikymmeninä kenenkään ei tarvitse kustantaa sellaista työttömyysturvaa, josta ei itse pääse nauttimaan töiden syystä tai toisesta loppuessa.

Oikeastaan ansiosidonnaisen työttömyysturvan ulottamisen kaikille työntekijöille voisi kaatua ainoastaan ammattiyhdistysliikkeen oman ansaintalogiikan varjelemiseen. Tässä yhteydessä on kuitenkin hyvä muistaa, ettei etujärjestöillä ole parlamentaarisessa demokratiassa veto-oikeutta mihinkään asiaan. Ei etenkään silloin kun koko poliittinen kenttä on muutoksen tarpeesta yksimielinen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
SAK oikein nauratti
Demokratian ja korporatismin yhteenotto - kansa maksaa
Laittomat lakot ovat valtiovallan erityisessä suojelussa

13 kommenttia:

  1. Ammattiyhdistysliikkeiden isopalkkaiset johtohenkilöt vs. kaikki muut. Tässä pelissä vähemmistö taitaa hävitä. Kerrankin.

    VastaaPoista
  2. Ansiosidonnainen työttömyysturva on samanlainen virheellinen mielleyhtymä kuin on työeläke. Yhtä lailla työeläkettä saavat eivät ole itse maksaneet kuin osan eläkkeestään kuin työttömät ovat maksaneet omaa työttömyyskorvaustaan. Suurin osa työttömyysturvasta maksetaan verorahoilla. Toki enemmän veroja maksaneet ovat maksaneet myös työttömyysvakuutusmaksua enemmän.

    Työttömyyspäivärahan saa jokainen Suomessa asuva, myös ulkomaalaiset, jotka eivät ole tehneet päivääkään töitä Suomessa. Ja samalla lailla takuueläkkeen saavat kaikki, joiden työeläke jää pieneksi.

    Jokainen puolue kannattaa hyvää sosiaaliturvaa. Mutta eivät ole kiinnostuneita työntekijöistä eivätkä etenkään yrittäjistä, joiden ahkerointi mahdollistaa sosiaaliturvan kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osahan tulee valtiolle takaisin, kun ostetaan ruokaa, bensaa, tavaroita. Kuinkahan paljon asumisoikeusasuntojen vastikkeista tai vuokrista päätyy lopulta verokarhulle vai menevätkö kaikki kojamoiden tai muiden osakkeenomistajille?

      Itse erosin ammattiliitosta, kun selvä tapaus, mutta liiton lakimiehen mielestä kv isolla vastapuolella niin hyvät lakimiehet, että äänestivät puolustamiseni nurin. Kassa on ollut ihan riittävästi. Palvelua saa myös ilmaiseksi mm. työsuojeluviranomaiselta, rahan loppuessa oikeusaputoimistosta.

      Poista
  3. Meillä on jo kaikkia koskeva ansiosidonnainen työttömyysturva. Sen saadakseen pitää vain ottaa vastaan työttömyyskassan jäsenyys.

    Kaikki eivät syystä tai toisesta sitä halua. Mahdollisesti he eivät ideologisista syistä halua tuntea kiitollisuutta työväenliikkeen taistelemista eduista. En tiedä. Suostumuksen puute kuitenkin tarkoittaa, että ei halua ja mielestäni meidän pitäisi sitä päätöstä kunnioittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työttömyyskassan jäsenyys on voinut jäädä ottamatta myös tietämättömyyden takia.

      Poista
  4. Yksi vaihtoehto on ns. "Loimaan kassa" eli Yleinen työttömyyskassa YTK.
    Sieltä saa jäsenenä sekä ansiosidonnaisen turvan että yhdistyksen jäsenenä lisäturvaa ja esim. työsuhdeneuvontaa.

    https://ytk.fi/

    https://ytk-yhdistys.fi/

    VastaaPoista
  5. Ansiosidonnainen päiväraha kaikille -mantraa julistettaessa pelkään pahoin, että ansiosidonnainen tippuu peruspäivärahan tasolle ja sen kestoa lyhennetään merkittävästi. Tarkoitus on ajaa ammattiyhdistysliikkeet ahtaalle ja ilman niitä, tavistyöntekijä jää täysin firmojen armoille. Ei hyvä. Nimetön 2

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei nytkään kenenkään tarvitse kuulua liittoon saadakseen ansiosidonnaisen.

      Poista
    2. Ei mutta kassaan pitää kuulua. Johan tänään jo EK kertoo kannattavansa muutosta and low and behold, mikäli tuleva ansiosidonnainen porrastetaan. Siitä se alkaa. En usko, että ihmiset tietämättömyyttään jättävät kuulumatta kassaan tai liittoon.

      Poista
  6. Törkeintä on se, että "asylum"-taikasanalla maahamme portin aukaiseet kehitysmaalaiset massatkin pääsevät sitten suoraan ansiosidonnaisen piiriin, vaikka eivät olisi senttiäkään maksaneet vakuutusmaksua sen enempää kuin verojakaan - kiitos enemmistön muodostavien petturipoliitikkojen.


    Kalergi-suunitelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä heidän on pitänyt olla töissä eli myös maksaa palkastaan veroja saadakseen ansiosidonnaisen. Eikä kai kukaan ole aikonut muuttaa tätä periaatetta.

      Poista
    2. Jopa kokoomus esittää ansiosidonnaisen työttömyysturvan laajentamista myös niille, jotka työttömyyskassaan kuulumattomina eivät ole maksaneet työttömyys-vakuutusmaksuja. Jos siihen mennään, niin ilmeisesti sitten kuka tahansa parempaa elintasoa hakemaan tullut, meillä työmarkkinakelvoton kamelikuski, lammaspaimen tai vastaava ählämi alkaa saada sitä ilmoittauduttuaan työttömäksi, vaikka ei olisi ollut päivääkään veroamaksavana työntekijänä.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  7. Käytännössä kassojen jäsenmaksut kattavat vain niiden hallintokulut. Vuonna 2019 kassat keräsivät 182 miljoonaa euroa jäsenmaksuina. Tästä summasta noin 90 miljoonaa euroa meni hallintokuluihin.

    Koska jäsenmaksu on verovähennyskelpoinen meno, aiheutti se valtiolle ja kunnille noin 90 miljoonan euron vähennyksen verotuloihin. Elikkä käytännössä ne tukivat kassan jäsenten jäsenmaksuja tuolla summalla. Joka on samaa luokkaa kuin kassojen osuus ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta.

    pyrokatti

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!