tiistai 21. tammikuuta 2020

Norjassa kiristämis- ja sairaalla lapsella ratsastamistapaus

Norjan hallitus päätti hyväksyä ISIS-naisen kiristämisen ja hyväksyi hänen ratsastamisensa sairaalla lapsellaan pois Al Holin leiriltä vuonomaahan. Kyse oli siis tapauksesta, jossa nainen ei suostunut päästämään lastaan hoidettavaksi, ellei saisi itse seurata mukana. 

Tapahtuneen seurauksena Norjan hallitus hajosi maahanmuuttokriittisen edistyspuolueen päätettyä siirtymisestä oppositioon. Tämä ei ollut yllätys, vaan pikemminkin kyseisen puolueen velvollisuus sen jälkeen kun sen maahanmuuttopolitiikkaa loukkaava päätös oli tehty ja muut hallituspuolueet olivat toimineet vastoin yhdessä sovittua hallituslinjaa.

Suomessa tehtiin toisin vuonna 2015 kun maahan alkoi tulvia kehitysmaalaisia. Silloin äskettäin julkisuuteen palanneen Timo Soinin (sin) johtamat Perussuomalaiset hyväksyivät ministeri-Audin takapenkin houkuttamina äänestäjiensä tahdon ja hallitusohjelman vastaisen löperöpolitiikan, jossa jopa maamme turvallisuudesta vastaava armeija käskytettiin avustamaan maahantunkeutujia

Suomessakaan tapaus ei jäänyt seurauksitta, vaan soinilainen puoluejohto löysi seuraavan puoluekokouksen jälkeen itsensä sirpalepuolueesta, jonka poliittisen tulevaisuuteen tuskin kukaan uskoi. Tilalle kasvoi halla-aholainen puolue, jonka kannatus on tällä hetkellä ylivoimaisesti Suomen suurin.

Olettaen, että halla-aholaisten kannatus säilyy - tai kasvaa - seuraaviin vaaleihin, tulevat he todennäköisesti osallistumaan maamme hallituspolitiikkaan. Sen osalta on tärkeää nähdä kuinka Norjan Edistyspuolueelle käy nyt, kun se on jättänyt hallitusvastuun. 

Eli saako poliittisesta linjastaan vaikka hallituksesta eroamalla kiinni pitävä puolue paremman hyväksynnän äänestäjiltään kuin selkärangaton kaikki periaatteensa myyvä soinilaisuus. Eli kannattaako hallituksessa pysyä viimeiseen asti, vaikka muut puolueet viis veisaisivat omasta ja hallitusneuvotteluissa sovituista linjauksista, vai arvostaako kansakunta sittenkin enemmän rehellisyyttä ja suoraselkäisyyttä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

6 kommenttia:

  1. Tuskinpa norjalaiset ovat vielä unohtaneet Vidkun Quislingiä, ja sitä kuinka vieraan vallan kanssa veljeilijöitä kohdellaan.

    VastaaPoista
  2. On myös jännä seurata miten käy Ruotsidemokraattien seuraavissa vaaleissa kun näitä pommi-iskuja näyttää tulevan tihenevään tahtiin.
    Ja hienoa, että ylekin jo uskaltaa julkaista näitä uutisia :)
    Yle tänään:

    "Tukholmassa kaksi räjähdystä yöllä kerrostaloissa – yksi loukkaantunut"
    Räjähdykset tapahtuivat Husbyn ja Kistan lähiöissä yöllä. Viranomaiset ovat evakuoineet asukkaita rakennuksista.

    https://yle.fi/uutiset/3-11167719

    Artikkelista poimittua:

    Räjähdykset tuhosivat kerrostalojen julkisivua, särkivät ikkunoita ja katkoivat sähkölinjoja. Kistassa poliisi ja pelastusviranomaiset evakuoivat rakennuksen asukkaat yöllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edes jonkinlaisen uskottavuuden säilyttämiseksi Ylen on pakko julkaista noita uusisia, koska ilmeisestikin niin monet suomalaiset joka tapauksessa lukevat niistä vaihtoehtomediassa.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  3. Mutta suomalaiset ovat pitkän historian muovaamaa ja alamaisasenteet syvälle kansalliseen sieluun sisäistänyttä joukkoa, jolle niin "valta" kuin "totuus" ja "oikeuskin" tulevat luontevasti jostain ulkopuolelta. Emme ole toistaiseksi päässeet eroon edes pakkoruotsista, emmekä pysty lähtökohtaisesti kyseenalaistamaan "vieraiden" totuuksia, ja jokaikinen vieraskorea poliitikko vetoaa "kansainvälisiin sopimuksiin" aina kun kriitikot nostavat esiin sopeutumattomiin vieraskulttuurihin liittyviä täydellisiä mielettömyyksiä.

    Viime päivinä on taas ollut puhetta siitä miten tämä vieraiden kulttuurien ihannointi ilmenee jopa niihin liittyvien väkivaltaisten piirteiden hyväksymisenä. Elvytin juuri vanhan blogitekstin, jossa käytyy käsiteanalyyttisesti läpi näitä mielestäni hyvinkin kyseenalaisia lakipykäliä "kansanryhmää vastaan kiihottamisesta" ja "uskonrauhan rikkomisesta". Ne lait ovat täyttä käsitesekaannusta ja fuulaa, eikä mitenkään oikein pysty ymmärtämään saati hyväksymään sitä että ihan fiksuna itseään pitävät juristeristit niillä itseään ongelmitta voivat huijata.

    Mutta tuollaiset jutut juuri kansallisessa tajunnassamme kummittelevat. Ei täällä kukaan ota järkeä omaan käteensä. Täällä todellista valtaa pitää jokin yli-ihmisyys.

    Timo Soinin menettelyt olivat tyypillisen valtapoliitikon kaikkein tyypillisimpiä valtakuvioita. Valta rappeuttaa. Tällaisessa meidän tulisi nyt ottaa oppia norjalaiselta Edistyspulueelta.

    VastaaPoista
  4. Avointen rajojen so. Suomen tuhon asiaa ajavien viherkommunistien dominoima valtamedian toimittajakunta meillä vaikenee islamismin uhasta - samoin kuin Ranskassa sitä johtava Rotschild-agentti Macron:

    "Ranska taistelee kommunitarismia vastaan – jo 150 aluetta islamistien vaikutuksen alaisena

    Turvallisuuspalvelu DGSI:n tietojen mukaan jo 150 aluetta Ranskassa on islamistien vaikutuksen alaisena. Maa taistelee rinnakkaisyhteisöjä vastaan, mutta onko jo liian myöhäistä?
    Ranskan turvallisuuspalvelu DGSI (Direction générale de la sécurité intérieure) on listannut 150 islamistien ”hallussa” olevaa aluetta. Pariisin, Lyonin ja Marseillen esikaupunkialueiden lisäksi joukossa on useita Pohjois-Ranskan kaupunkeja, kuten Maubeuge, jossa Ranskan muslimien demokraattinen liitto (UDMF) on saavuttanut jo 40 prosentin kannatuksen. Alueen ”tilanne on hälyttävä”.

    Ranskan sisäministeri Christophe Castanet lähetti 27. marraskuuta 2019 aluehallinnoille viestin, jossa hän vaati näitä ”taistelemaan islamia vastaan” muun muassa tarkkailemalla poissaoloja kouluista sekä paljastamalla petoksia ja rahanpesua.
    Tilanne on aluehallintojen kannalta vaikea, eikä sitä helpota aluehallintojen ja valtion välisen tietojen vaihdon puutteellisuus. Taistelulle kaivataan myös paikallisten asukkaiden tukea.

    – Castaner voi vetää omaa showtaan, mutta jos meillä ei ole paikallisten yhteisöjen tukea, ajamme päin seinää, eräs valtion vanhempi virkailija toteaa.

    Kommunitarismi:
    Kommunitarismi tarkoittaa arvokäsitystä, jonka mukaan jokaisella yhteisöllä on oikeus elää omien sisäisten arvojensa mukaan ja pakottaa myös yhteisön jäsenet elämään niiden mukaan.

    Oikeusministeri Nicole Belloubet on myös ryhtynyt taisteluun kommunitarismia vastaan. Hän allekirjoitti 10. tammikuuta tuomareille suunnatun kirjeen, jossa vaadittiin sekularismin suojelemista sekä taistelua radikalisoitumista ja kommunitarismia vastaan.
    Kirjeessä muistutettiin, että ”tietyillä alueilla havaittavat seksistiset rikokset” tulee ottaa huomioon rangaistuspolitiikassa. Tällaisia seksistisiä rikoksia tulee esiin alueilla, joissa naisille sanotaan, kuinka heidän pitää olla, käyttäytyä ja pukeutua. Tällaiset syrjintätapaukset tulee oikeusministerin mukaan saattaa oikeuden eteen.

    – Todellisuudessa, kun puhumme kommunitarismista, emme puhu uskonnoista, vaan islamismista, toteaa yleinen syyttäjä Maryvonne Caillibotte. Hän muistuttaa myös ongelmasta: Ranskan lainsäädännössä ei ole mahdollista käsitellä vain islamismia.

    Taistelu kommunitarismia vastaan Ranskassa on poliittinen palapeli, jota ei lainkaan helpota se, että presidentti Emmanuel Macron kieltäytyy yhdistämästä aihetta islamiin.

    – Viime syksynä uskoin, että Macron alkaa ymmärtämään, vanhempi virkailija toteaa, mutta jatkaa, että vielä ei ole tapahtunut muutosta.

    Aika kuluu, ja varsinainen kysymys kuuluu, joko on liian myöhäistä muutokselle?

    Lähde Le Journal du Dimanche."

    https://www.kansalainen.fi/ranska-taistelee-kommunitarismia-vastaan-jo-150-aluetta-islamistien-vaikutuksen-alaisena/

    Kalergi-suunnitelma




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taas yksi askel lisää Ruotsin tuhon tiellä:

      ”Islamistparti vill etablera sig ”över hela Sverige”.
      https://www.friatider.se/islamistparti-vill-etablera-sig-over-hela-sverige

      Kalergi-suunnitelma

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!