maanantai 18. marraskuuta 2019

Viikonlopun pilkkeitä

Iltalehti kertoi pakolaisneuvonnan lakimiehen todenneen Irakissa kadulle ammutun turvapaikanhakijan tapauksesta, ettei ketään pitäisi poistaa maasta. Kysymys kuuluu että miksi?

Siis miksi IL kertoi juuri nyt lakimiehen näkemyksestä, johon irakilaismiehen kuolema ei liittynyt mitenkään. Olihan hän ollut samaa mieltä jo aiemminkin - tai ei ainakaan julkisuudessa ollut hyväksynyt kenenkään poistamista. Sitä paitsi kyseinen irakilainen palasi kotimaahansa vapaehtoisesti rahatukku kainalossa - eikä siis väkisin vietynä.

* * *

Samaan asiaan - siis irakilaisen kuolemaan liittyen kuultiin eduskunnassa mielenkiintoinen kommentti. Sen lausahti Jussi Halla-aho (ps), joka totesi, että ministerin "ilmoitus siitä, että kaikki saavat jäädä, on muuten verrattavissa Sipilän talolupaukseen 2015, mutta Ohisalon tapauksessa takana ei ole sinisilmäisyys vaan kiilusilmäinen ideologia".

Tämä on varmaankin totta, mutta nähtäväksi jää, seuraako siitä samanlainen irakilaisryntäys kuin Sipilän lupauksesta. Joka tapauksessa "viesti leviää reaaliajassa Irakiin". Tai on siis jo levinnyt.

* * *

Espoosta on löytynyt pullopommeja ja niitä tehneitä nuoria. Lienee syytä tähdentää, että Ruotsin meilläkin julkisuutta viime aikoina saaneet pommit ovat olleet erilaisia. Siis käsikranaatteja ja muita sotatarkoituksiin käytettävään välineistöön verrattavissa olevia tuhovälineitä.

Pohjanlahden pohjoispuolella pommien takana ovat ns. etnisesti edistykselliset ruotsalaiset. Nyt löytyneistä suomalaisista pommintekijöistä sen sijaan ei ole annettu tietoa, mutta he saattavat hyvinkin olla myös impiwaaralaisia nuorukaisia. Tai sitten ei. 

* * *

Jalkapallofanit ja media villiintyivät kun Suomi pääsi 23 muun eurooppalaismaan kanssa lajin EM-kisoihin. Yle teki laskujeni mukaan viikonlopun aikana 35 juttua aiheesta. Siis kolmekymmentäviisi juttua siitä, että Suomi saavutti jalkapallossa ensimmäistä kertaa sijoituksen puolivälin yläpuolella.

Keskuskauppakamarin johtaja Juho Romakkaniemi totesikin sattuvasti Twitterissä, että "no no... nämä Huuhkajathan ovat vasta EUROOPAN 24 parhaan joukossa. Lassi Etelätalo oli kuitenkin MAAILMAN 4. paras keijäänheitossa".

Kieltämättä komea saavutus.

* * *

Hiihtäjämessias Iivo Niskanen osoitti näin maailmancupin kynnyksellä, että hän on valmis taistelemaan maailmancupin voitosta. Siitä kertovat vakuuttavaa kieltä Olostunturilla hiihdetyt kilpailut, joissa oli mukana Venäjän nykyisen maajoukkueen parhaimmisto Aleksander Bolsunovia ja Denis Spitsovia myöden.

Seitsenkertainen MM- ja olympiahopeamitalisti Bolsunov hävisi Niskaselle perinteisen kympillä lähes 40 sekuntia, jota voinee pitää rökäletappiona. Vastaavasti luisteluhiihdon erikoismies ja viime vuoden pronssimitalisti Spitsov otti takkiinsa Niskaselle aiemmin ongelmia tuottaneella vapaalla hiihtotavalla yli 20 sekuntia 15 kilometrin matkalla.

Odotettavissa on siis mielenkiintoinen hiihtokausi, vaikka siihen ei sisällykään arvokisoja.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
EIT:n päätös ajoi Maria Ohisalon paniikkiin
Viikonlopun pilkkeitä
Iivo Niskanen, maailmanmestari



4 kommenttia:

  1. Suomen jalkapallomaajoukkueen menestys oli huikaiseva. Vai oliko? Ensimmäisen kerran EM-kisoihin pääsi 24 joukkuetta (esim. edellisellä kerralla 16). Jos joukkuemäärää ei olisi nostettu, olisivat lohkokakkoset joutuneet jatkokarsintaan. Sieltä olisi vastaan voinut tulla esimerkiksi Hollanti tai Portugali. Tämä on hyvä huomioida kun entisiä maajoukkueitamme arvioidaan kisoihin pääsemättömyydestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja 90-luvulla tämä oli kahdeksan maan lopputurnaus. Huomaamme että sporttijournalismi on yhä kiihkokansallisempaa. Muu journalismi ei. Jalkapallo vielä erityisasemassa sekä globaalina että globalistisena. -jussi n

      Poista
    2. Kyllä. Esim unkari tappiota - 97 mässäillään liikaa. Lähempänä suomi oli hodgsonin aikaan kisapaikkaa. Viimeinen peli piti voittaa. Vastassa portugali. Litmasen veto takatolpalta 18.8 cm. Tilanne oli 0 - 0. Jä päättyi o - 0.

      Poista
  2. Tuo kadulle tapettu. Olisiko ehkä hengissä jos ei olisi palannut rahapussi täynnä hölmöläisten maksamia anerahoja? Tytär ei saanutkaan luvattua osuutta ja teki kantelun EIT:lle. Saa nyt suomesta ikuisen elätyksen?
    Huru-ukko

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!