maanantai 3. kesäkuuta 2019

Opettajien tarve vähenee

Lasten vähäinen syntyvyys on Suomessa muuttunut tosiasiaksi. Syitä ei täysin tunneta, mutta ainakin hedonismin, ilmastohuolen ja koulutusjärjestelmämme roolit ovat ilmeisiä.

Ongelma johtaa yhä pahenevaan kestävyysvajeeseen seuraavan neljännesvuosisadan kuluessa. Tämän aamun Helsingin Sanomissa Tampereen yliopiston tohtorikoulutettava lisäsi vielä yhden jo tämän hetken syntyvyysluvuista johtuvaa kestävyysvajetta aikaisemmin realisoituvan huolenaiheen: opettajilta vähenevät työt ja heitä tullaan jatkossa irtisanomaan yhä kiihtyvällä tahdilla.

Sama koskee ajan myötä myös muita palvelualoja. Ensimmäisenä vähenee päivähoidon tarve. Sen jälkeen koulutuksen ja vasta sitten tulee vastaan työntekijöiden määrän aleneminen.

Työntekijöiden suhteen syntyy itse asiassa kaksi eriävää muutostrendiä. Tavaratuotannon ja vanhemmalle väestölle suunnattujen palveluiden aloilla syntyy työvoimapula, nuorille kohdistetuilla palvelualoilla taas työntekijöiden tarve vähenee. Tämän ongelman lievittämiseksi yhä useamman ihmisten tulee jatkossa kyetä vaihtamaan uransa aikana työpaikkaa ja -alaa.

Jos tässä kehityksessä haluaa nähdä positiivisia puolia, niin ainakin etnisesti suomalaisten ympäristöön kohdistaman kokonaisrasituksen määrä pienenee. Tosin se ei vaikuta ns. suomalaisten ylimenopäivään, koska siinä ei huomioida väestön kokoa eikä maamme käytettävissä olevia resursseja.

Samalla tänne saapuneiden maahanmuuttajien työllistyminen helpottuu. Ellei työnhaun innokkuuden tai osaamisen, niin ainakin vähenevien verovarojen eli katoavien tukien pakottamana.

Samalla työikäisen väestön vähetessä nousee myös työllistymisaste 15-64 -vuotiaiden väestöosuuden pienentyessä. Näin tulevien hallitusten tavoite sen nostamiseksi yhä korkeammalle tasolle helpottuu. Se tosin ei tarkoita samaa kuin vakaan väestömäärän olosuhteissa, koska eläkeläisten osuus väestöstä kasvaa.

Nämä positiiviset asiat lienevät kuitenkin laiha lohtu tässä tilanteessa. Lisäksi nekin menetetään, mikäli väestön luonnollinen kasvu korvautuu maahanmuutolla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmastonmuutoksessa jälleen uusi käänne
Paljaalla paneminen herätti huumorintajuttomat väärinymmärtäjät
Suomalaislasten vähenemisen taustalla on maamme koulutusjärjestelmä

11 kommenttia:

  1. Syntyvyyden väheneminen aiheuttaa myös huoltosuhteen paranemisen, koska kuolleisuus on suurempi kuin syntyvyys.
    Pääsääntöisestihän suomessa kuollaan vanhemmasta päästä ja koska syntyvyys vähenee niin myös alle
    15 vuotiaiden huollettavien määrä vähenee. Paitsi tietysti siinä tapauksessa, että hallitus päättääkin
    ottaa lisää huollettavia suoraan eläkkeelle kehitysmaista.

    Luca

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Japanissa huoltosuhdetta parannetaan robottien ja muun automaation avulla eikä kehitysmaalaisia "kutsuvieraita" käytännössä oteta ollenkaan maahan.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    2. Tätä aritmetiikkaa minäkin olen ihmetellyt. Sanotaan, että Suomi ikääntyy. Minä ymmärrän tämän niin, että suomalaisten iän keskiarvo kasvaa.

      Mutta eihän se niin mene. Nyt kuolemisvuorossa olevan ikäluokan kohdalla on väestöpyramidissamme pullistuma. Juuri nyt kuollaan paljon ja siitä iäkkäämmästä päästä. Sehän pienentää suomalaisten iän keskiarvoa. Suomi siis nuortuu.

      Mutta tosiaan huoltosuhdekin samalla paranee, kun ei niitä huollettavia ja koulutettavia lapsosiakaan synny samaan tahtiin kuin ennen. Ei tämä silti pitemmän päälle kauhean hyvältä vaikuta.

      Poista
    3. Huoltosuhde paranee jos kuolevia + töihin meneviä on enemmän kuin syntyviä + eläkkeelle jääviä (eli (k+t)>(s+e)). Tähän vaikuttavat syntyvyys, opiskelun pituus, eläkeikä ja elinikä.

      Suuret ikäluokat eivät ole vielä siinä iässä, missä kuolleisuus olisi kovin suurta. Heillä on vielä edessään keskimäärin noin 5-10 elinvuotta.

      Poista
  2. Syntyvyys vähenee, kun naisilla on liian suuret odotukset ja miehillä liian pienet odotukset. Miesten testosteronipitoisuudet ovat pudonneet 30 prosenttia 80-luvulta. Minkäpä hallitus sille tekee, että nuoria miehiä eivät naiset kiinnosta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Miehet ovat muuttuneet entistä feminiinisemmiksi ja naiset maskuliinisemmiksi. Mutta luulen kyllä, että suurinta osaa kiinnostaa kyllä seksi vastakkaisen sukupuolen kanssa, mutta ei niinkään sitoutuminen lapsiin tai edes elinikäiseen avioliittoon.

      Poista
    2. Nykyajan naiset ovat kyllä tosi kranttuja. Jos on vähänkin paremmin koulutettu nainen, ei tavallinen suomalainen mies kelpaa vaikka olis työtätekevä. Usein nainen valitsee kaverikseen mieluummin koiran tai kissan kuin miehen.
      Naisten on siis syytä katsoa peiliin jos on yksinäinen, vapaita miehiä kyllä on.

      Poista
  3. Juuri kuten viherpunikki-hallitukselta saattoi odottaakin:

    "Perussuomalaisten tuore kansanedustaja Jenna Simula ei ole yllättynyt keskustan mahdollistaman vihervasemmistohallituksen maahanmuuttopoliittisista toimenpiteistä, ja katsoo niiden paisuttavan Suomelle haitallista maahanmuuttoa entisestään.
    ...
    Simula näkee, ettei keskustalaisten kannata leikkiä piirunkaan vertaa maahanmuuttokriittisiä, sillä hänen mukaansa hallitusohjelma sisältää nimenomaan houkuttimia kolmansien maiden kansalaisille tulla Suomeen.

    – Rinne kumppaneineen haluaa antaa joustavammin työperusteisia oleskelulupia kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille, mikä on avoin kutsu elintasosurffareille: tule hakemaan turvapaikkaa, hankkiudu matalapalkka-alalle töihin, ja hae sitten kielteisen päätöksen saatuasi työlupaa, Simula kritisoi."

    https://www.kansalainen.fi/psn-simula-hallituspuolueet-houkuttelevat-haittamaahanmuuttoa/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  4. Media, koulu, yliopistot, puolueet, viihde jne luovat ilmapiirin. Siinä suomalaisia suorastaan syyllistetään lasten hankkimisesta. Suomalaiset nähdään valkoisen ylivallan edustajina ja hiilidioksidin tuottajina, joiden tuleekin hävitä. Tällainen ajattelutapa kiteytyy kulttuurimarksilaisten globalistien maailmankuvasta. Vierasväestön maahan tulo ja voimakas lapsentekotahti ei herätä vastaavaa ympäristö- tai moraalista huolta. Feministeille ei vieraskulttuurin naisten lapsenteko ole sellainen naisen oman kehon itsemääräämisongelma kuin suomalaisen naisen kohdalla. Verovaroin tuetaan verovaroilla elävän väestönosan lisääntymistä.

    Väestötieteelliset ennusteet ovat olleet heikkoja. Kohuttu eläkepommi jäi suutariksi. Suurvisiiri Kataisen tohkeissaan näkemä tarve saada Suomeen kymmenessä vuodessa lähes kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa osoittautui pölhöksi. Tämän ”ilosanoman” olivat hänelle maan parhaat asiantuntijat esitelleet. Työvoimatarpeen ennustajat elävät ilmeisesti edelleen kehruu-jennyjä edeltävää aikaa. "Maallikko" Ari Ojapelto on ollut vuosikymmeniä tässä asiassa oikeammassa kuin lysenkolaiset asiantuntijat yhteensä. Tosin lysenko-yliopistojen agendaan ei ole kuulunutkaan etsiä totuutta.

    Jos media ja muut instituutiot pitäisivät esillä tervettä ylpeyttä suomalaisuudesta ja loisi uskoa maan ja lasten tulevaisuuteen, olisivat näkymät toisenlaiset. Joku taho pyrkii vetämään länsimaita viemäristä alas. Eri maiden valtamediat tottelevat samaa kapellimestaria. Toimittajat eivät tajua, että heidän juttunsa ymmärretään yhä selvemmin olevan kopioita muiden samaan tautiin sairastuneiden maiden mediasisällöstä. Ylen sääntöihin on suorastaan kirjattu monikulttuurisuuden edistäminen, mikä käytännössä johtaa suomalaisuuden halveksimiseen ja suomalaisten syyllistämiseen.

    VastaaPoista
  5. Pk-seudulla rakentaminen lyö ennätyksiä. Myös syntyvyysluvut ennätyksiä, mutta toisenlaisia. Esim. Helsingin "ennusteet" väestömääristä silloin ja tällöin ovat kaupungin itsensä esittäminä pikemminkin tavoitteita. Näyttää siis paitsi huonolta myös absurdilta. -jussi n

    VastaaPoista
  6. Pakkoruotsi tarvitaan siis lähinnä ylioppilaskirjoituksia varten. Täten opettajien määrä siltä osin vähenee. Toisaalta alempien oppitasojen opettajien tarvittava määrä tuskin laskee, mikäli oppimistaso halutaan säilyttää edes nykyisellään.
    https://bulletin.nmi.fi/2011/01/03/maahanmuuttajalasten-erityisluokkasiirrot-syyna-todelliset-oppimisvaikeudet-vai-heikko-kielitaito/

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!