Edistyksellisiä kulttuuriuutisia

Tänä aamuna luin kaksi äärimmäisen mielenkiintoista länsimaisen kulttuurin traditioihin liittyvää uutista. Niistä ensimmäinen liittyi suomalaisen sotasankarin Carl Gustaf Mannerheimin hahmoa hyödyntävään taidenäyttelyyn ja toinen kristinuskon perusoppeihin.

Mannerheim-uutinen oli jatkumoa jo pitkään Suomessa vaikuttaneeseen taidesuuntaukseen, jossa maamme merkittävintä sankarimyyttiä halutaan vetää lokaan yhteiskunnallisen edistyksellisyyden nimissä. Tällä kertaa kyse on taideteoksesta, jossa Mannerheim-hahmo kävelee ruumiskasan päällä.

Valitettavasti en näe teoksen tehneen taiteilijan tuotoksessa mitään omaperäistä. Onhan Suomen kolmeen kertaan pelastanut sankarimme ehditty jo aiemmin esitellä sekä homona että tummahipiäisenä afrona, joten kyse on lähinnä jo puhtaaksi kaluttuun luuhun palaamisesta.

Itselleni oleellinen kysymys tässä asiassa on se, että mitä tämä itsensä toistaminen kertoo suomalaisen taiteen tasosta?

Aamun toinen kulttuuriuutinen puolestaan kertoi paavin päättäneen muuttaa Isä meidän -rukouksen sanamuotoja, koska kreikankielinen alkuteksti ei vastaa hänen omaa käsitystään Jumalan luonteesta. Kyse on siitä, ettei paavi katso jumalansa saattavan ihmisiä kiusaukseen, vaan pyrkii pikemminkin estämään sitä.

Itselläni ei ole uskoa jumaliin sen enempää katolisen kuin minkään muunkaan uskomusjärjestelmän mukaisesti. Näin ulkopuolisena tuntuu kuitenkin oudolta, että maailman tunnetuin kirkonmies asettaa oman näkemyksensä uskontonsa pyhän tekstin luoman kuvan yläpuolelle.

Näin toimiessaan paavi taitaa olla aikamme lapsi, sillä onhan jo pitkään tiedetty ihan tavallisten sekularisoituneiden suomalaisten poimivan uskonnoista omaan maailmankuvaansa sopivia palasia ja tekevän niistä itselleen opinkappaleita. Näin paavi ohjaa myös katolista kirkkoa kohden nykyaikaista viipaleuskontoa, jolla ei enää ole juurikaan vaikutusta ihmisten käyttäytymiseen, mutta joka ohjaa koko yhteiskuntaa kohti entistä tukevampaa arvorelativismia.

Siis sitä arvorelativismia, jonka yhtenä ilmentymänä on edistyksellisenä itseään pitävien taiteilijoiden tarve häpäistä kerta toisensa jälkeen muiden ihmisten kunnioittamia ihmisiä ja arvoja. Kuten tässä kirjoituksessa siteeratun ensimmäisen kulttuuriuutisen taiteilija luodessaan Mannerheimista ruumiskasan päällä kävelevän murhaajan.

Tässä genressä ei tosiasioilla - kuten Mannerheimin ansioilla kriisitilanteissa tai Raamatun alkuperäisillä teksteillä ja niiden pohjana olleilla alkuperäisillä uskonnollisilla käsityksillä - ole merkitystä, vaan oleellisempaa ovat ihmisten subjektiiviset arvot, näkemykset ja tavoitteet. Siis sellaiset kuin taiteilijoiden parissa yleisesti vallitseva poliittinen edistyksellisyys ja huomionkipeys tai kirkon helpompi lähestyttävyys eli suurempi houkuttelevuus potentiaalisten kymmenysten maksajien parissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko taiteesta provosoituminen kulttuurinen tai suorastaan geneettinen eikä uskonnollinen ominaisuus?
Poliittinen korrektius tuhoaa kansakunnan tietoisuuden
Taideuutisia