lauantai 15. kesäkuuta 2019

Mitä Maria Pettersson kertoo journalismistamme?

Muistatteko Maria Petterssonin raportin Rosengårdista (mielenkiintoista, linkittämäni juttu on näköjään joutunut ilkikurisen jälkikäteismuokkauksen kynsiin: onkohan Helsingin Sanomien toimitus tietoinen asiasta). Siis sen kuinka Pettersson kävi tuossa tunnetussa monikulttuurisuushelvetissä ja kertoi havainneensa sen turvalliseksi.

Myöhemmin Maria Petterssonista on tullut Journalistilehden päätoimittaja ja Journalistiliiton johtoryhmän jäsen. Eli siis yksi maamme lehtimiesten - anteeksi lehtihenkilöiden - suunnannäyttäjä ja edunvalvoja

Suomalainen valtamedia muistuttaa mielellään ja usein, että heidän uutisointinsa on vastuullista, todenmukaista ja lähdekritiikkiä hyödyntävää. Nämä tavoitteet ilmenevät esimerkiksi journalistin ohjeista.

Mitä siis pitäisi ajatella siitä, että Maria Pettersson julkaisi eilen Twitterissä seuraavan tekstin.

"Tyypit: ´Sukupuolella ei ole minulle mitään väliä, sukupuoli ei kiinnosta lainkaan, ainoastaan ihmisen kyvyt.´

Samat tyypit: ´KYLLÄ PITÄÄ SANOA PUHEMIES, MUU ON VÄÄRIN, VAIN PUHEMIES ON OIKEIN, MINULLA ON OIKEUS SANOA MIES, KAIKKIEN PITÄÄ SANOA MIES, MIESMIESMIESMIES!!!!!´"

Twiittiä seuranneessa keskustelussa Petterssonille huomauttiin, että kyse on perustuslaissa määritellystä eduskunnan puheenjohtajan nimityksestä. Siihen maamme journalistien johtotähti puolestaan loihe lausumaan, että "perustuslaissa on siis vanhentunut termi. Sellaista sattuu, kieli ja yhteiskunta muuttuvat. Vaihtoon vain!"

Koko keskustelu on mielenkiintoinen, mutta en referoi sitä tämän enempää. Sen sijaan totean, että aika heikoilla eväillä Pettersson lähti julkisuuteen HUUTAMAAN asiaa, jonka taustoja hän ei ollut välittänyt selvittää. Eikä ilmeisesti edes muistanut, että aiheesta käytiin vain pari vuotta sitten julkinen debatti, johon osallistui myös maan poliitikkojen kärkikaarti todeten, ettei puhemies-nimikettä ryhdytä muuttamaan.

Retorinen kysymykseni tässä tilanteessa kuuluu, että mitä kertoo suomalaisten journalistien vastuullisuudesta, todenmukaisuudesta ja arvostelukyvystä se, että heidän johtotähdekseen on päätynyt Maria Pettersson?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nuoren naisen paksut huulet
Vihreät tyytyväisimpiä Ylen tarjontaan
Puuttuuko JSN tähän likasankojournalismin kukkaseen?

10 kommenttia:

  1. Olisit nyt kysynyt loppukaneettina ihan kunnon kysymyksenä tuon retorisen kysymyksesi niin siihen voisi ehkä yrittää vastata. Nythän se jäi retoriikan tasolle ja siksi siihen ei voi vastata. Saivartelua? Ehkä, joka tapauksessa kiitos pohdiskeluistasi ja mukavaa päivänjatkoa!

    Ystävällisesti, Sahara

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wikipedian mukaan "retorinen kysymys tarkoittaa interrogatiivi- eli kysymysmuotoista lausumaa, joka esitetään keskustelun tehokeinona eli retoriikkana ja johon odotetaan lähinnä samanmielisyyden osoitusta eikä niinkään vastausta".

      Poista
    2. Jahas, no kiitos selvennyksestä sitten.

      Ystävällisesti, Sahara

      Poista
  2. Pettersson tietysti rakastaa provosointia: suomalaisen journalismin pohjakosketus, Petterssonin Malmön-raportti, ei tietenkään tyytynyt vain kertomaan erimielisyydestä vaan halusi vielä lällätellä kaikille eri mieltä oleville. Noh, se sopii lupaavien nuorten liitteelle, mutta päänaukomisen palkitseminen Journalistin päätoimittajuudella... häpeällistä. Suomessa olisi vielä ihan oikeita journalisteja Journalistiin, pidennettyä teiniangstia elävät suunsoittajat voisivat raportoida vaikka nuorisomuodista.

    Vakavampaa on kuitenkin se, että paljon mainostetun 'vallan vahtikoiran' päävahtikoirat tulevat itse vallan ytimen liepeiltä - Pettersson vasemmistoliiton sisältä, JSN:n Grundström vihreistä, joku muu jostain muualta. Riippumattomuutta ei olekaan, mutta jos pannaan vahtimaan (melkein) itseään ja kavereitaan, ollaan metsässä.

    Mutta eiköhän Pettersson jollain poliittisella suhmuroinnilla ole hommaansa valittu - hirvittävä vaihtoehto olisi, että suomalaiset journalistit ovat katsoneet hänet parhaaksi henkilöksi näyttämään suuntaa.

    Missä hitossa ovat harrinykäset, joita ei pelottanut polttaa persettään eikä tarvinnut tuputtaa maailmankatsomustaan? Tietysti vipattu pois koko alalta.

    Valtsu

    VastaaPoista
  3. Maria "Petterin poika" voisi jatkaa harrastustaan omasta sukunimestään, joka on niin maan perusteellisen sukupuolittunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. " Syy " omaan nimeensä lienee jokaisen oma, Mariankin kohdalla. Tokihan sille aina voi jotain tehdä, joten lienemme yhtä mieltä siitä, että ei ole aivan järjetön ajatus ajatella, että hänhän voisi sille esim sinun toiveestasi jotain tehdäkin. Vai mitä?

      Mukavaa ja lämpöistä päivänjatkoa! :)

      Ystävällisesti, Sahara

      Poista
  4. Suomihan on taloudellismoraalisesti vastuussa europpalaisten siirtomaariiston seurauksista Afrikassa. Voisikohan samaa logiikkaa käyttää tässäkin tapauksessa. Maria Petterson haluaa kantaa suomalaisten moraalisen vastuun eräästä ikävästä tapauksesta, jossa samansukuniminen mies tuomittiin maineikkaan rauhanrakentajan murhasta. Rosengårdin nimihän oli loattu etenkin vihasivustoilla, nythän MP osoitti seutukunnan olevan rauhan ja rakkauden tyyssija.
    (sark.var., mutta tyyli MP:n mukainen).

    VastaaPoista
  5. Ja ksiken takana on totuus:

    mariapetterssonit ovat ylipainoisia violettitukkia, joista vielä hierarkisesti alimmilla on kaulaa myöten ihopiirroksia.

    Niiden jokainen päivä alkaa amerikasta opitulla itsetsempillä peilin edessä, että "oon vahva, oon upee, oon paras", ja sitten kun niitä näkee telkkarissa, ne silminnähtävästi pitää roolia yllä.
    "Kun on jyrä, kukaan ei kysy."

    Helppoa kuin heinänteko. Tyhmät lankee ja maksaa show'n.
    tv. nimim. tyttöjen hiekkalaatikko

    - Leso

    VastaaPoista
  6. Eihän Pettrssonin Malmö-juttu ollut sen yliampuvampi kuin kuin liioitellut kauhutarnat Malmön hirveydestä. Ihan hyvä piruileva vastapaino niille.
    Oletan, että Pettersson valittiin nykyiseen tahtäväänsä monipuolisten jornalististen ansioittensa perusteella. Ne näyttävät olevan tuntemattomia professorille ja kommentaattoreille. Kannattaa vilkaista Wikipediasta!
    Toisin kuin kommenttiketjussa mainitaan, Pettersson ei ole vasemmistoliittolainen. Edellisessä tehtävässään hän avusti demaarimeppiä olematta silloinkaan puolueen jäsen.
    Toimittajana olen erittäin tyytyväinen Petterssonin toimintaan Journalistiliitossa ja päätoimittajana. Niin ovat myös kollegat ulkopuolisen tutkimuslaitokseen tekemän selvityksen mukaan.

    VastaaPoista
  7. Voitko esittää jotaitakin kauhutarinoita Malmön hirveyksistä, joita on esitetty valtakunnan päälehdissä?
    Näitä blogeja ja muita nettikirjoituksia on turha verrata valtakunnan päälehtien kirjoituksiin.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!