maanantai 25. maaliskuuta 2019

Loogista ja tavallaan loogista

Helsingin Sanomat nosti tänä aamuna esille äärimmäisen tärkeän asian: poliittisten puolueiden vaalilupausten rehellisyyden tilanteessa, jossa väestö ikääntyy entisestään eli verotettavien määrä vähenee. Lehden mukaan puolueet laidasta laitaan ovat älyllisesti epärehellisiä luvatessaan lisätä menoja ilman, että näin syntyvien julkisten kulujen kattamiseen tarvittavaa varainhankintaa on selvitetty.

Parhaimmillaankin luotetaan ennusteita nopeampaan työllisyyskasvuun, jonka avulla luvatut panostukset rahoitettaisiin. Mutta edes työllisyyden kasvuun ei luvata keinoja, ehkä juuri siksi, etteivät ne taitaisi miellyttää äänestäjiä.

Jutun yhteydessä olleessa kuvissa näkyi kuitenkin se, että Perussuomalaiset (ja myös Liike nyt) olivat valmiita leikkaamaan julkisia menoja, mikä mahdollistaisi veroasteen ja velanoton vähentämisen. Tämä on loogista.

Samoin on tavallaan loogista se, että Vasemmistoliitto ja SDP olisivat valmiita lisäkulujen kattamiseksi nostamaan veroja. Jopa niin paljon, että he pystyisivät julkisten menojen kasvun ohella vähentämään velkaa.

Tavallaan loogista siksi, että tällainen veronkiristys johtaisi eniten veroja maksavien ihmisten maastapakoon sekä työmotivaation laskuun - ja sitä kautta vaarana olisi koko verokertymän pieneneminen. Mutta sellaistahan se sosialismi on.

Tässä tilanteessa onkin syytä toivoa, että ihmiset ovat tarkkana poliitikkojen lupausten kanssa. ja äänestävät niitä puolueita ja ehdokkaita, joiden linja ei perustu äänestäjien nuoleskeluksi tarkoitettuun älylliseen epärehellisyyteen, vaan loogisesti päteviin ja tasapainoisiin eli myös käytännössä toteutettavissa oleviin tavoitteisin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaiset haluavat vihervasemmiston hallitukseen
Perussuomalaisten vaaliohjelma
Ollako sosialisti vai ei, kas siinäpä vasta kysymys!

5 kommenttia:

  1. Ikävä kyllä, kansanedustajaehdokkaiden tietopohja on murentuneempi kuin vuosikymmeniin. Kokonaisnäkemys Suomen kehittämisestä on tämän vuoksi pehmoileva. Sillä asenteella ongelmat vain pahenevat: julkistalouden kestävyysvaje, holtiton turvapaikkapolitiikka, ilmastovouhotus, kansalaispalkka.

    VastaaPoista
  2. Veroista puheenollen, kannattaako Suomen maksaa miljoona siitä, että saa elätin Afrikan sarvesta tai lähi-idästä riesakseen. Yhden tällaisen elättämiseen menee ainakin parin suomalaisen duunarin maksamat verot, jos riittääkään. Yhden yksintulleen partalapsen ylläpitoon kuluu ehkä viiden duunarin verot.
    Mitä sillä sijoituksella saadaan? Saadaan aika paljon seksuaali-, väkivalta- ja muuta rikollisuutta, sekasortoa ja surkeita oppimistuloksia kouluihin, yleistä turvattomuutta sekä terroriuhkaa, jne. Suomalaisilta vanhuksilta, lapsilta, opetuksesta ja kaikesta mahdollisesta leikataan.
    Mitä järkeä tässä on ? Ei tietenkään mitään. Tällainen järjetön toiminta on mahdollista siksi, että ihmiset äänestävät sellaisia puolueita, jotka antavat sen tapahtua. Näin ei ole pakko toimia, suuntaa voidaan muuttaa, jos halutaan. Kannattaa pitää mielessä äänestyskopissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Kannattaa äänestää ja kertoa muillekin miksi se on tärkeää.

      Poista
  3. Logiikka on oppi käsitteellisten operaatioiden muodoista, eikä muodoista johdu mitään, ehkä toistan tämän: mitään sisällöllistä. Et tiedä mitään säästä, jos tiedät, että ulkona joko sataa tai ei sada.

    Logiikka tarvitsee päättelylle alkupisteen ja johtaa sitten asiat loppupisteeseen. Nämä pisteet eivät ole logiikkaa -- alku on "annettua" todellisuutta, loppu taas sijoittuu siihen missä kulloinenkin todistelutarve loppuu.

    Jos alkupisteeksi asetetaan "tosiasia" että korkeampi verotus karkoittaa parhaiten ansaitsevat maasta, totta kai loppupäätelmäksi saadaan että eniten veroja maksavat katoavat. Mutta yhtä hyvin eniten ansaitsevien rahavirrat voivat tyrehtyä siihen että tuloerot repeävät liikaa eikä kalliisti hinnoitellulle ammattitaidolle ole enää käyttöä. Tämän yhtä looginen seuraus on se että on lähdettävä maasta jonnekin muualle missä riittää enemmän maksukykyistä joukkoa.

    "Talous" kaiken kaikkiaan ei ole mikään logiikalla ratkaistavissa oleva asia. Talousrationaliteettimme on pohjimmiltaan uskontoa -- "rahaan" kuuluva pohjimmiltaan uskonnollislaatuinen kaikkivoipaisuuskuvitelma noituu ymmärryksemme. Kun talousjärjessä päätellään numeroista todellisuuteen päin, virhe on jo lähtökohtaisesti läsnä kaikissa päättelyissä.

    En kehottaisi itseään älykkäinä pitäviä ihmisiä erityisesti pätemään järjellään talousajattelussa.

    VastaaPoista
  4. ”V niinkuin ketutus” – viranomaismielivallan ja korruption vastainen mielenosoitus 30.3.

    Velallisten Tuki ry toteuttaa Helsingissä 30.3.2019 klo 14:00–15:00 poliisiohjauksessa järjestäytyneen mielenosoituskulkueen protestina korruptoituneelle viranomaismielivallalle, johon yksityisillä kansalaisilla ei ole tällä hetkellä käytössään toimivia oikeussuojakeinoja.

    Kutsutut asiantuntijat sekä päähänpotkitut kansalaiset ja yrittäjät pitävät kriittisiä puheenvuoroja, joissa ”maailman onnellisimman kansan” köyhyyteen ja ahdinkoon ohjanneen läpikorruptoituneen valtaeliitin jopa perustuslain vastaista toimintaa kritisoidaan mm.

    1980–90-luvun velallisiin kohdistuvista yksipuolisista lainsäädäntömuutoksista
    verohallinnon ja ulosottoviraston tulosperusteisesta palkkausjärjestelmästä
    yksityishenkilön oikeussuojakeinojen puutteesta
    poliisin systemaattisesta passiivisuudesta jättää tutkimatta pankkien ja viranomaisten menettelyvirheitä
    politisoituneesta oikeuslaitoksesta, jonka seurauksena yksityinen aina häviää valtiota vastaan oikeudenkäynnit
    kuntien (mm. Vantaan) jopa törkeistä oikeuslaitoksen harhaanjohtamisista maa-alan pakkolunastusasioissa, ja
    viranomaisten valvontajärjestelmien vakavista puutteista.
    Suomessa tehdään vakavia ihmisoikeusrikkomuksia jatkuvasti, mistä kansainväliset tutkimukset ovat todisteena. Silti kotimaassa ja ulkomailla uskotellaan, että Suomi on oikeusvaltio.

    ”MAAN TAPA” ON SUURIN ONGELMA, JOSTA MIELENOSOITUSKULKUEESSA PROTESTOIDAAN.

    HUOM! Voit myös seurata mielenosoitusta Velallisten Tuki ry:n sivustolla 30.3.2019 julkaistavasta videolinkistä!..."

    Koko artikkeli: https://vastavalkea.fi/2019/03/25/v-niinkuin-ketutus-viranomaismielivallan-ja-korruption-vastainen-mielenosoitus-30-3/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!