perjantai 29. maaliskuuta 2019

Perussuomalaiset vahvassa nousussa kaksi viikkoa ennen vaaleja

Yle julkaisi tänä aamun uuden puolueiden kannatusmittauksen. Sen mukaan Perussuomalaiset on 15,1% kannatuksellaan jälleen noussut ohi Keskustan (14,4%) ja on aivan Kokoomuksen (15,8%) hännillä. Myös SDP:n kannatuksesta (20,1) osa on sulanut, mutta siitä huolimatta puolue on edelleen suosituin.

Katsoin eilen myös Ylen aamu-TV:stä perussuomalaisten varapuheenjohtaja Laura Huhtasaaren haastattelun sekä illalla puheenjohtaja Jussi Halla-ahon vaalitentin. Nähdäkseni molemmat - ja aivan erityisesti Huhtasaari - onnistuivat erinomaisesti, joten nähtäväksi jää kuinka puolueen kannatus kehittyy vaaleihin mennessä.

Tässä yhteydessä on mielenkiintoista huomata, että vuoden 2015 vaaleja edeltäneessä gallupissa Perussuomalaisten kannatus oli 16,7%, joten Halla-ahon johtama puolue ei ainakaan vielä ole aivan samoissa lukemissa. Tosin on huomattava, että tuolloinen mittaus julkaistiin aivan vaalien alla kun tästä päivästä on vaaleihin vielä hiukan yli kaksi viikkoa. Neljä vuotta sitten toiseksi viimeisessä eli kuukautta vaaleja ennen tehdyssä Ylen gallupissa puolueen kannatus oli 14,6%.

Edessä on siis äärimmäisen jännittävät vaalit. Edes SDP:n asema suurimpana puolueena ei ole vielä varma, sillä puheenjohtaja Antti Rinne on sekoillut näkemystensä kanssa.

Tosin demareiden osalta on syytä huomata, että Yle kertoi puolueen kannatuksen olleen vahvinta mittausajankohdan viimeisellä viikolla, joten sen kannattajien puoluevalinta ei ehkä perustu pelkästään tosiasioihin tai puolueen edustajien ääneen lausuttujen kannanottojen uskottavuuteen, vaan taustalla vaikuttavat vahvasti muut syyt kuten esimerkiksi puolueuskollisuus tai tunteet.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Loogista ja tavallaan loogista
Suomalaiset haluavat vihervasemmiston hallitukseen
Piia Elonen listasi puolueita järjestykseen

19 kommenttia:

  1. Mädättäjäylen propagandaan EI ole mitään syytä uskoa missään oloissa.Todelliset lukemat ovat jo huomattavasti korkeammat jos he joutuvat tuollaisiakaan lukemia julkaisemaan.

    VastaaPoista
  2. Tapasin pari viikkoa sitten erään vanhan tuttavan pitkästä aikaa. Hän on eläkkeellä oleva rouva ja juttelimme kaiken näköistä.
    Koska hän asuu pääkaupunkiseudulla, kysyin uteliaisuuttani minkä verran siellä on ulkomaalaisia?
    Hän vastasi, että "Niitä on ihan hirveesti, joka puolella. Minä ainakin äänestän perussuomalaisia!"
    Vastasin saman tien, että niin minäkin. Olimme siis liikuttavan yksimielisiä, että vain perussuomalaisia äänestämällä voisi tapahtua jotain parempaa liittyen ulkomaalaisten maahantuloon.
    Hän jatkoi vielä tuohtuneena, että hän tuntee paljon muitakin jotka aikovat samasta syystä äänestää PS:ää.
    Tämä nyt oli vain kahden ihmisen keskustelu mutta jos tuttua on uskominen, pinnan alla kytee ainakin pääkaupunkiseudulla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaaleissa nähdään kytemisen voimakkuus. Mutta kyllä minä valitettavasti uskon, että itse Helsingissä Perussuomalaisten vaalitulos on heikompi kuin missään muualla maassamme.

      Poista
  3. Tulisipa tosiaan PS vaikka toiseksi suurimmaksi puolueeksi niin olisi kiva katsella televisiosta taas kun Orpo, Sipilä ja muut kiemurtelee sen arvopohjansa kanssa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivossa on hyvä elää. Kävisivätpä äänestäjät äänestämässä. Etenkin jos ovat tyytymättömiä yhteiskuntamme muuttumiseen.

      Poista
  4. Laura - No hitto Miks ei?

    https://www.youtube.com/watch?v=I5zRPbh1Fas

    VastaaPoista
  5. PT-media tänään:

    "Tanska aikoo estää isiksessä syntyneiden lasten Tanskan kansalaisuuden"

    https://pt-media.org/2019/03/29/tanska-aikoo-estaa-isiksessa-syntyneiden-lasten-tanskan-kansalaisuuden/

    Artikkelista poimittua:

    Tanskassa on esitetty lakia, että isikseen jihadiin lähteneet terroristit, jotka ovat Tanskan kansalaisia, ja jotka ovat tehneet isiksessä lisää lapsia,
    niin lapsille ei automaattisesti enää myönnetä Tanskan kansalaisuutta.
    Laki tulee näillä näkyvin voimaan jo kesään mennessä. Se vaatii vain eduskunnan äänestyksen. Näillä näkymin laki tullee menemään selvällä enemistöllä läpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yle tänään:

      "Tanska aikoo kiristää kansalaisuuslakiaan – ulkomailla terroristijärjestöissä taistelevien lapset eivät saisi kansalaisuutta automaattisesti"
      Hallitus haluaa myös helpottaa Tanskan kansalaisuuden poistamista kaksoiskansalaisilta.

      https://yle.fi/uutiset/3-10713473

      Poista
    2. Suomalaisessa maahanmuuttopolitiikassa olisi paljon opittavaa tanskalaisesta. Mutta ilmeisesti täälläkin yhteiskunta ajetaan vielä nykyistä ahtaammalla ennen kuin asia ymmärretään riittävän laajasti.

      Poista
  6. Valtamedia häviää nämäkin vaalit. Kolmatta jytkyä pukkaa. Kepu ei lähde seuraavaan hallitukseen. Rinteen ja OrPon on luovuttava persujen syrjinnästä, jos hallituksen haluavat kasata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä he saavat kokoon hallituksen keskenään sekä vihreiden ja RKP:n tuella. Ei Halla-aho sentään sellaista superjytkyä saa näissä vaaleissa.

      Poista
  7. Kiintoisaa nähdä, miten Halla-ahon tentti näkyy seuraavissa kannatuslukemissa. Näihin nyt julkistettuihin se ei tietenkään vielä vaikuttanut.

    Suomen poliittinen kenttä näyttää nyt sekavalta mutta se ei ehkä ole niin sekava kuin päältäpäin näyttää. Meillä on selvästi tilaa ja kysyntää perinteiselle konservatiivipuolueelle. Perinteisesti sitä paikaa on pitänyt kokoomus, mutta viime aikoina se on aika pahastikin haparoinut, esimerkkeinä tästä vaikka Mykkänen ja Grahn-Laasonen. Kun Halla-aho nyt profiloi puoluetta selvästi tuonne maltillisen konservatiiviseen suuntaan, se voi olla omiaan houkuttelemaan niitä äänestäjiä, jotka eivät halua antaa välillistäkään tukea Kokoomuksen vihervasemmistolaiselle siivelle.

    Toinen perinteisesti vakaa ryhmä on se perinteinen vasemmisto, jonka vihertävä (ja työtä vieroksuvampi) siipi löytyy Vasemmistoliitosta ja Vihreistä joiden yhteinen kannatus on jokseenkin vakaa. Porukka vain vaihtelee kannatustaan välillä toiseen, välillä toiseen.

    Vasemiston maltillisempi duunarisiipi on ollut perinteisesti SDP:ssä ja ay-jyränä tunnettu Rinne on houktellut kannatusta ay-taustansa perusteella ja karkottaa sitä nyt holtittomilla puheillaan, joiden ymmärretään saattavan työpaikat vaaraan.

    Näyttää siltä, että perussuomalisilla voi olla eväät melkoiseen jytkyyn, jos he onnistuvat pitämään pään kylmänä eivätkä lähde laukalle. Se tämä suomalainen äänestäjä kun on kuitenkin sellainen maltillisuudesta ja jäkevyydestä tykkäävä olento, toisin kuin toimittajat kuvittelevat ja ilmeisesti jopa toivovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jytky on tulossa. Mahdollisesti jopa toiseksi suurimman puolueen paikka. Mutta kyllä media tekee kaikkensa ettei näin kävisi: tentin jälkeen sekä Yle että HS julkaisivat "faktantarkistuksia", joissa nähdäkseni elettiin ainakin osittain totuudenjälkeisessä ajassa.

      Poista
  8. Jo suuri valtiomies Josif Stalin sanoi, ettei ole tärkeää, kuka osallistuu vaaleihin vaan se, kuka laskee äänet. (TS 12.12.2004

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi Suomessa laskentaan voivat osallistua kaikkiien puolueiden edustajat, joten ainakin kovin suuria väärinkäytöksiä on käytännössä mahdoton tehdä.

      Poista
  9. Onpas vaalikansa ailahtelevaista kun heitot gallupeissa näin suuria. Kaikki kynnelle kykenevät kuitenkin äänestämään - ihan sama mitä valtamedia koettaa juonia suuntaan tai toiseen!

    VastaaPoista
  10. Milloinkahan viherpunikit ja muut suvakki-idiootit alkavat kaiuttaa Japania 'fasisti, rasisti,natsi'-valtioksi?

    "Japanin myöntämien turvapaikkojen määrä kaksinkertaistui viime vuonna – myönteisiä päätöksiä 42",
    https://www.kansalainen.fi/japanin-myontamien-turvapaikkojen-maara-kaksinkertaistui-viime-vuodesta-myonteisia-paatoksia-42/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  11. Eivät koskaan, sillä Japanin leimaaminen voisi avata ihmisten silmiä näiden rassenasse-syytösten suhteen myös Suomessa.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!