sunnuntai 24. helmikuuta 2019

MM-hiihtojen sprinttiladut olisi kannattanut suunnitella kunnolla

Maastohiihdon tämän vuoden MM-kilpailuiden sprinttimatkat on sitten hiihdelty eikä suomalaisille jäänyt kuin paha mieli. Näin siitä huolimatta, että tämä sunnuntai oli laskettu lähes varmaksi mitalipäiväksi: parhaat taisivat haaveilla yhdistetty mukaan lukien jopa kolmesta mitalista.

En tässä puhu sen enempää suomalaisten huonosta onnesta enkä taitamattomuudesta. En myöskään sairauksista tai muusta sellaisesta. Sen sijaan tahdon nostaa esiin ongelman, joka näissä kilpailuissa on näkynyt pahemmin kuin koskaan ennen.

Tarkoitan miesten sprinttiladun heikkoa suunnittelua. Sen seurauksena sekä miesten varsinaisen sprinttikisan finaalissa että tämän päivän parisprintin finaalissa jäätiin suurimman mäen yläosiin seisoskelemaan ja odottelemaan, että joku tekisi ratkaisun.

Molemmissa tapauksissa ratkaisun tekijä menetti käytännössä mahdollisuutensa voittoon. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jos kaikki hiihtäjät haluavat voittaa ja toimivat rationaalisesti, tullaan jonain päivänä tilanteeseen, jossa kukaan kilpailija ei saavu maaliin. Syynä tähän eivät ole kilpailijat vaan kelvottomasti kilpaladut suunnitelleet kilpailujen järjestäjät ja heitä ohjaavat tekniset asiantuntijat.

Toki maailmassa on hyviäkin ratkaisuja sprinttiladuiksi. Yksi sellainen on Rukalla, missä viimeinen mäki suuntautuu alhaalta ylös. Tällöin ratkaisut perustuvat hiihtäjien suorituskykyyn ensin ylämäki- ja lopuksi vielä loppusuoran tasamaahiihdossa. Näin ei kenellekään tule edes mieleen jäädä seisoskelemaan kilpailun loppuvaiheissa.

Myös Seefeldin maastossa olisi seisoskelun ennalta odotettavissa ollut ongelma voitu välttää. Siihen olisi riittänyt yksinkertaisesti suurimpaa mäkeen tehty tiukka mutka tai mutkat, jotka olisivat estäneet kohtuuttoman peesihyödyn kärkimiehen perässähiihtelijöiltä. Jonkinlainen esimerkki löytyy jälleen Suomesta eli Salpausselän MM-kisaladulta, jossa stadionin laskun loppupuolella on vauhdin lähes kokonaan pysäyttävä J-mutka: se estää tehokkaasti kohtuuttoman peesihyödyn.

Pidän sinänsä sprinttihiihtoa mielenkiintoisena kilpailumuotona, mutta lyhyen kilpailumatkan takia latuprofiilin suunnitteluun kannattaisi käyttää aivoista muutkin osat kuin pelkkä ydinjatkos. Valitettavasti kansainvälisen hiihtoliiton miehillä ja naisilla ei näytä riittäneen siihen aikaa yhtä runsaasti kuin kokouspaikkojen pohdintaan.

Tämä siis välihuomautuksena. Toivottavasti Suomikin pääsee mitaleiden makuun ensi viikolla. Valitettavasti nyt näyttää Kertun sairastumisen ja Kristan alavireisyyden takia kuitenkin siltä, ettei naisilta ole odotettavissa kuin korkeintaan viestimitali - joka sekin taitaisi vaatia muiden epäonnistumista.

Matti Heikkisen kunnon koheneminen sen sijaa nostatti toiveita miesten puolella. Juuri nyt katson heillä olevan mahdollisuuksia mitaleihin jokaisella jäljellä olevalla matkalla: Iivo Niskanen pikamatkalla (15 km entinen nimitys), viestijoukkue onnistuessaan ja sekä Niskanen että Heikkinen normaalimatkalla (50 km).

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Seefeldin MM-hiihdot: kisaennakko
Muuttaako Professorin ajatus maastohiihdon maailmancupin kilpailujärjestelmää?
Sprinttihiihtäjät hyödyntävät valintamahdollisuutta

2 kommenttia:

  1. Kannattaisiko Kertun ja Kristan vaihtaa huulirasvamerkkiään?

    Vaikka se tietty merkki saattaakin alkaa itkettää mahdottomasti, sitä käyttämällä kuitenkin kykenee todistetusti hiihtämään huippuvauhtia silloin, kun kykenee olemaan itkemättä?

    VastaaPoista
  2. Jopa oli säälittävä postaus Kadilta. Pitänyt tähän asti järkimiehenä, mutta en enää.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!