Sprinttihiihtäjät hyödyntävät valintamahdollisuutta

Maastohiihdon maailmancup avattiin eilen sprinttihiihdoilla. Itse kilpailussa norjalaiset putsasivat odotetusti pöydän ja suomalaiset sortuivat suksiinsa tai niiden huoltoon. Siten  heidän todellinen iskukykynsä jäi näkemättä, vaikka aika-ajon perusteella etenkin miesten taso näyttäisi nousseen rajusti aikaisemmasta.

Tässä blogissa tehtiin tammikuussa 2014 ehdotus (tässä ja tässä kirjoituksessa) siitä, että maastohiihtäjät saisivat itse valita puolivälieränsä. Näin myös tapahtui keväällä 2015 Salpausselän kisoissa, joskin valinnat tehtiin ilmeisesti hieman eri järjestyksessä kuin olin itse ehdottanut. Ja nyt uudelleen siis eilen Rukalla.

Tässä kirjoituksessa tarkastelen näiden neljän sprinttikilpailun (siis Salpausselän 2015 ja Rukan 2015 kilpailujen miesten ja naisten lähdöt) puolierävalintojen tuloksia. Siis en itse kilpailujen lopputuloksia vaan hiihtäjien valintoja.

Ensimmäiseksi huomaamme, etteivät valinnat olleet satunnaisia, vaan karsintakilpailun ("aika-ajon") tulosten järjestys on vaikuttanut niihin. Keskiarvona tarkasteltuna ensimmäiseen puolivälierään osallistuneiden karsintasijoitusten keskiarvo on 13,8, kun se on muissa erissä järjestyksessä 15,2. 15,1 16,6 ja 17,5. Hiihtäjät siis näyttäisivät  hyödyntäneen mahdollisuutta pidempään lepoaikaan starttien välillä.

Tarkasteltaessa karsinnan kymmenen parhaan sijoittumista puolivälieriin nähdään, että ensimmäiseen puolivälierään heistä on valinnut paikan 12 hiihtäjää, Muihin eriin on sijoittunut 10, 9, 6 ja 3 karsinnassa kymmenen joukkoon hiihtänyttä, joten huippujen valinnat ovat painottuneet pitkän lepoajan mahdollistaviin ensimmäiseen ja toiseen puolivälierään.

Toisin sanoen sprinttihiihdossa kilpailijat hyödyntävät valinnan mahdollisuutta. Tästä seuraa samalla kuitenkin se, että useita parhaita hiihtäjiä sisältävästä ensimmäisestä puolivälierästä on selvästi vaikeampi päästä jatkoon kuin muista lähdöistä.

Tästä seuraa, ettei ensimmäiseen puolivälierään ole syytä mennä, ellei ole luottavainen omiin kykyihinsä parhaita vastaan. Tästä saatiin hyvä esimerkki eilisestä naisten kilpailusta, jossa puolivälierien neljänneksi sijoittunut Krista Pärmäkoski joutui puolivälierissä hiihtämään kovempaa kuin kukaan muissa erissä hiihtänyt, vaikka sijoittuikin vasta neljänneksi.

Krista pääsi siis ajallaan välieriin, mutta häneltä oli jo kovassa puolivälierähiihdossa mennyt "jalat alta". Olisiko suomalaishiihtäjän siis sittenkin kannattanut valita esimerkiksi toinen alkuerä, joka hiukan lyhyemmän lepoajan vastineeksi olisi tarjonnut selvästi helpommat vastustajat?

Kaikkiaan näyttää vahvasti siltä, että yli vuosi sitten ehdottamani valinnanmahdollisuus tuo kilpailuihin mukaan erittäin mielenkiintoisen taktikointimahdollisuuden. Ja siten lisäväriä jo muutenkin vauhdikkaaseen ja kilpailumuotona onnistuneeseen sprinttihiihtoon. Toivottavasti käytäntö siis vakiintuu maailmancupsirkukseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sotshin sprintin voittajaksi - ohje suomalaisille sprinttereille
Sprinttihiihtohypoteesin "tieteellinen falsifiointiyritys"