Ennallistamisasetus kaatui epäreiluun taakanjakoon

Vuonna 2011 käytiin kovaa keskustelua konkurssiin ajautumassa olevan Kreikan pelastamisesta. Siinä pelissä oli näkyvästi mukana myös Suomi silloisen valtiovarainministerinsä Jutta Urpilaisen (sd) johdolla.

Kirjoitin elokuussa 2011 seuraavasti: "tänään aamulla minulle sitten selvisi, että suomalaisten lainojen takauksiksi olisi tulossa kreikkalaisten pankkien osakkeita. Muuten hyvä, mutta ongelman muodostaa se, ettei Kreikka mitä todennäköisimmin selviä kuiville edes euromaiden tuella. Sen annettaneen mennä konkurssiin välittömästi, kun saksalaisten ja ranskalaisten pankkien omistajien riskit on sosialisoitu eurooppalaisten veronmaksajien maksettavaksi.

Tässä yhteydessä saattaa sitten käydä niin, että Kreikan valtion ohella selvitystilaan joutuvat myös maan pankit, jolloin Suomen takuut muuttuvat arvottomiksi. Nähdäkseni siis varsin arveluttavia takuita meille nyt tarjotaan."

Olin onneksi väärässä eikä Kreikka ole suistunut selvitystilaan eivätkä Suomen saamat vakuudet ole menettäneet koko arvoaan. Sen sijaan - Iltalehden pääkirjoituksen mukaan - "vuonna 2011, kun Suomi vaati silloisen valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen johdolla ainoana euromaana Kreikka-vakuuksia, oli lopputulos heikko. Vakuuden sijoitustuotto on pakkasella ja pankin palkkiot ovat nousseet 1,5 miljoonaan euroon."

Onni onnettomuudessa on se, että Kreikka tulee ilmeisesti selviämään tilanteestaan ja pystyy loppujen lopuksi maksamaan Suomelta saamansa lainan takaisin. Ikävää siinä on parhaassakin tapauksessa kuitenkin se, että Suomi saa vakuuksiensa takia lainaosuudestaan alempaa korkoa kuin muut lainanantajat.

* * *

Edelle kirjoittamani historia on sikäli ajankohtaista, että yllä linkittämäni Iltalehden pääkirjoituksen mukaan Suomi on herännyt puolustamaan omia etujaan EU:ssa. Tämä näkyi muun muassa siinä, että maamme asettui vastustamaan komission Greenpeace-myyrän eli Frans Timmermansin johdolla junailtua ennallistamisasetusta yhdessä muutaman muun jäsenmaan kanssa. 

Vastustuksen taustalla ei ole se, ettei Suomi haluaisi suojella ympäristöään, vaan meille kaavaillun maksuosuuden kohtuuttomuus. Ministeri Kai Mykkäsen (kok) mukaan Suomen osuudeksi olisi tullut 700 miljoonaa euroa, joka olisi ollut asukaslukuun nähden Unionin korkein, vaikka ympäristömme tila on lähes kaikkia muita jäsenmaita parempi. 

Tätä taustaa vastaan on outoa se yksisilmäisyys, jonka Suomen päätös on herättänyt ympäristöväessä. Tämä on näkynyt esimerkiksi Helsingin sanomien yleisönosastolla ja etenkin sosiaalisessa mediassa. 

Jälkimmäisestä esimerkkinä käyköön Suomen ympäristökeskuksen Seppo Knuuttilan kannanotto, jonka mukaan "Meillä toden totta on #hallitus, jota #ympäristö'n tila ei voisi vähempää kiinnostaa" ja Jyväskylän yliopiston lehtori Panu Halmeen kommentti siitä, että "Mikä on ennallistamisasetuksen hylkäämisen merkittävin seuraus? Se, että EU menettää loputkin natsansa siinä, että voisi puhua indonesian ja Brasilian hallituksille sademetsien pelastamisesta."

Eivätkö nämä ihmiset ymmärrä, ettei sille tule ikinä loppua, jos ryhtyy maksamaan asioita toisen puolesta. Näin siksi, että kyllä vastikkeettomalle irtorahalle on aina ottajia - niin ihmiselämässä kuin valtioiden kesken.

Siksi myös ympäristöväen tulisi ymmärtää, että jos EU:n komissio haluaa ihan oikeasti viedä läpi ennallistamisasetuksen, sen tulisi jakaa kustannukset oikeudenmukaisesti. Eli suurimmat maksuosuudet tulisi kohdistaa niille, joiden ympäristössä on eniten korjattavaa - ja Suomen kaltaisten kuitenkin suhteellisen hyvin asiansa hoitaneiden maiden kustannusten tulisi jäädä vähäisemmiksi. 

Ilmeisesti tämä on myös isojen EU-maiden poliitikoille liian vaikea ymmärtää. Tai ainakin toteuttaa, sillä tällainen oikeudenmukainen ja hyvin perusteltu ratkaisu maksaisi niiden asukkaille paljon enemmän kuin nyt esitetty taakanjakomalli.

Tämä on sikäli ikävää, että minun nähdäkseni EU olisi paljon parempi kokonaisuus asukkailleen, yrityksilleen ja jäsenmailleen, jos sen toiminta perustuisi asiasta riippumatta oikeudenmukaisuuteen. Tämä olisi myös paras vaihtoehto koko Unionin tulevaisuuden kannalta - eikä pelkästään tässä vaan kaikissa muissakin vastaan tulevissa asioissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nuorten ahdistuneisuus ja USA:n metsäpalot
Europarlamentin tulisi kaataa von der Leyenin komissio
Onnea ja ohjeita komissaarillemme vaikeaan tehtävääänsä

Vaalitaktikoinnin aika

Maaseudun tulevaisuus lopetti paljon puhetta herättäneen gallup-vajeen ja julkaisi eilen presidenttiehdokkaiden kannatuskyselyn tulokset. Niiden mukaan Alexander Stubb (kok) on 24 prosentin kannatuksellaan menossa selkeästi vaalin toiselle kierroksella. 

Sen sijaan Stubbin vastustajaksi selviävän ehdokkaan nimi on vielä epäselvä, koska Pekka Haaviston (vihr) 21 prosentin kannatus on kovassa laskussa ja Jussi Halla-ahon (ps) 15 prosentin kannatus puolestaan vahvassa nousussa. Muilla ehdokkailla ei näyttäisi enää olevan realistisia mahdollisuuksia. 

Kannatuskysely tehtiin 12.-17. tammikuuta eli gallupista on luettavissa lähes ajantasaista tietoa. Siltä osin Haaviston kuuden prosenttiyksikön johtoasema näyttäisi varsin vahvalta ja Halla-ahon mahdollisuudet lähinnä teoreettisilta.

Siksi Halla-ahon kannalta oleellisia kysymyksiä on kaksi. Niistä ensimmäinen koskee sitä hyvin tunnettua tosiasiaa, että perussuomalaisten kannatus tahtoo nousta mielipidetiedusteluissa kohti vaaleja, ja olla lopputuloksissa kerta toisensa jälkeen korkeampi kuin kyselyissä (näin myös viime keväänä). Siten hänen todellinen kannatuksensa lienee suurempi kuin MT:n gallupissa mitattu. 

Toinen kysymys koskee mahdollista kansalaisten vaalitaktikointia. Sellaisesta on spekuloitu paljon vasemmiston osalta - ja se näkyy myös vihervasemmistolaisten kannatuksessa, koska Haaviston kannatus on kaksinkertainen suhteessa hänen puolueensa kannatukseen ja toisaalta Jutta Urpilaista (sd) kannattaa vain seitsemän prosenttia äänestäjistä. Sen sijaan äärivasemmiston Li Anderssonilla (vas) on kutakuinkin puolueensa suosiota vastaava - niin ikään - seitsemän prosentin kannatus. 

Itse pidän todennäköisenä, että varsinaisessa vaalissa osa Urpilaisen nykyisistä kannattajista antaa äänensä lopulta Haavistolle, jonka kokonaispotti nousee sen seurauksena noin 25 prosenttiin. Sen sijaan Anderssonin kannattajista kovin moni tuskin siirtyy hänen taakseen, koska Haavisto on kampanjansa aikana korostanut, että "en ole yhtään punainen. En ole aikoinaan lähtenyt vasemmistotrendeihin mukaan, vaan olen ollut perustamassa vihreää liikettä alusta asti. Se on ollut aina kotini. Olen aina mieltänyt olevani keskustaliberaalien maisemissa poliittisesti."

Jussi Halla-aho herättää puolestaan voimakkaita tunteita poliittisen keskiviivan oikealla puolella, johon asettuu kaikkiaan noin 60 prosenttia suomalaisista. Jos tämä joukko haluaa nyt varmistaa jo vaalin ensimmäisellä kierroksella, että tulevan presidentin yleispoliittinen näkemys vastaa kansalaisten enemmistön käsityksiä, voidaan myös tällä puolella nähdä taktista äänestämistä. 

Siinä tapauksessa Sari Essayahin (kd), Mika Aaltolan ja Harry Harkimon yhteensä viiden prosentin kannatuksesta voisi hyvinkin puolet siirtyä Halla-ahon taakse. Jos vielä Keskustan Olli Rehnin (kepu) kannattajista kolmannes toteaisi suosikkiehdokkaansasa tilanteen mahdottomaksi ja siirtäisi äänensä Halla-aholle, nousisi tämä Haaviston ohi vaalin toiselle kierrokselle.

Minun nähdäkseni juuri nyt käsillä olevassa tilanteessa on järkevää varmistaa, että maamme tuleva presidentti vastaa kansan näkemyksiä. Ja siksi jokaisen suomalaisen kannattaa käydä äänestämässä harkiten ja parasta mahdollista lopputulosta tavoitellen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suuseksiä lesbonaiselta
Vakaa kallio ja turvallinen tila paljastivat sekä tietämättömyyden että tietoisen valinnan
Haaviston kannatus alamäessä, mutta tuleeko Stubbista presidentti?

Muutama Ali Al-Anin innoittama ajatus

Seinäjoella seisoskelee irakilainen Ali Al-Ani, joka on vailla oleskelulupaa. Näin siitä huolimatta, että hän on tehnyt jo peräti seitsemän turvapaikkahakemusta ja saanut niihin kielteisen päätöksen. 

Kyseessä on siis henkilö, jolla ei ole perusteita turvapaikalle, mutta joka siitä huolimatta on päättänyt käyttää väärin Suomen järjetöntä maahanmuuttopolitiikkaa ja elellä maassamme veronmaksajien ja mahdollisti joidenkin hyväntekeväisyysjärjestöjen piikkiin. Eli käyttää hyväkseen hölmöjen suomalaisten sinisilmäisyyttä. 

Rikoksia hän ei ole omien sanojensa mukaan tehnyt, mutta irakilaiset turvapaikanhakijat ovat vuoden 2015 jälkeen osoittaneet, että järkyttävän suuri osa heistä kokee tarvetta myös sellaiseen. Ja siksi turvapaikan antaminen sellaisille Al-Anin tapaisille irakilaisille - joilla ei ole selkeää turvapainatarvetta - olisi järjetöntä politiikkaa.

* * *

Ehkäpä SDP:n tuore puheenjohtaja Antti Lindtman ajatteli myös Al-Anin tapaisia maassamme laittomasti oleskelevia irakilaisia kommentoidessaan kuluneen kesän kohua sanomalla, että "tulemme tekemään kaikkemme sen eteen, että Suomessa ei minkäänlaista syrjintää hyväksytä". 

Siinä häntä säesti komissaari Jutta Urpilainen (sd), joka puhui yhteiskunnan polarisoitumisesta ja siitä, että "maahanmuuttajaa saatetaan solvata syntyperänsä vuoksi. Uskonnollista pukeutumista ja puhetta vaaditaan piiloon."

Sitä en sitten tiedä, ajatteliko komissaarimme niitä 537 iranilaista huivinkäyttöä vastustanutta iranilaisnaista - joista 70 oli alaikäisiä - jotka ovat kuolleet viranomaisten käsiin taistellessaan oikeudestaan pukeutua kuten haluavat. Tai pitääkö hän mahdollisena, että myös Suomessa eläisi naisia, joilta tämä vapaus puuttuu uskonnollis-kulttuurisen fanatismin takia?

* * *

Mitä tulee kehitysmaalaiseen elämäntapaan - jonka leviäminen Suomeen lienee suurin syy sille, että monet vastustavat lepsua maahanmuuttopolitiikkaa - kiinnitin huomiotani uutiseen, jonka mukaan Etelä-Afrikan poliisi on ampunut yhteensä 18 ihmistä noin puolitoista tuntia kestäneessä tulitaistelussa. 

Asiasta kertoneen artikkelin mukaan "rahakuljetusryöstöjä tehtiin Etelä-Afrikassa kuluvan vuoden ensimmäisten kolmen kuukauden aikana 64, mikä on yli viidenneksen enemmän kuin vuotta aiemmin. Etelä-Afrikan rikostilastot kuuluvat maailman synkimpiin". 

Lieneekö tämä ollut mielessä presidenttiehdokas Mika Aaltolalla, kun hän pohdiskeli Ylen haastattelussa, ettei maahanmuuttoa kannattaisi lähestyä identiteettipolitiikan avulla tai moraalikysymyksenä, vaan käytännön asiana. Sekä ehdotti, että Suomessa perehdyttäisiin Ruotsin ongelmiin ja vedettäisiin niistä johtopäätöksiä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nuorison tekemät ryöstöt ovat lisääntyneet peräti 40 prosentilla - maahanmuuttajataustaiset hyvin edustettuina
Krista Mikkonen valmistelutti selvityksen laittomuuden palkitsemisesta
Pitäisikö uskoa irakilaisia?

Onnea ja ohjeita komissaarillemme vaikeaan tehtävääänsä

Jutta Urpilainen (sd) valittiin sitten komissaariksi. Ensireaktiona meikäläisen median edustajat ottivat pohdittavaksi sen, kuinka raskas eli merkittävä salkku takavuosien takuuttajalla on (esimerkki ja toinen).

Salkun painon sijasta paljon oleellisempaa kuitenkin on, että Urpilaisen tehtävänä näyttäisi olevan nykyaikaisen kansainvaelluksen juurisyiden poistaminen. Eli se, kuinka Euroopan Unioni pystyy vaikuttamaan siihen, että Afrikka antaisi elannon ja tulevaisuuden väestölleen.

Näin usein maahanmuuttokriittisenä pidetyn blogin kannalta on hienoa, että kansainvaellusongelman ratkaisijaksi on löytynyt suomalainen nainen. Ja samaan hengenvetoon on todettava, että Urpilainen onnistuisi tehtävässään paremmin kuin neuvotellessaan maamme veronmaksajien rahojen syytämisestä Kreikkaan.

Iltalehden mukaan "EU ei enää halua korostaa perinteistä kehitysyhteistyöpolitiikkaa, vaan haluaa luoda Afrikkaan ja muihin kolmansiin maihin uuden suhteen, jossa painottuu kehitysyhteistyön sijaan tasavertainen kumppanuus sekä investointien ja työpaikkojen lisääminen". Mikäli Urpilainen lähtee tätä linjaa toteuttamaan, on se varmasti järkevämpää kuin jo epäonnistuneeksi moneen kertaan osoittautuneen kehitysapu-apparaatin jatkaminen. Oppia tälle ratkaisumallille voi hakea vaikkapa kiinalaisten toimista Afrikassa.

Toivottavasti Urpilainen kuitenkin ymmärtää, ettei Afrikkaan synny kehitystä, ellei sikäläistä väestöräjähdystä saada sammumaan. Eikä myöskään ilman usein toisilleen vihamielisten heimojen ja klaanien ohjaamista rauhanomaiseen rinnakkaineloon tai jopa sulautumiseen. Eikä pelkkä ymmärrys riitä, vaan komissaarimme pitäisi löytää myös keinot tämän kehityksen aikaansaamiseksi.

Toivotan joka tapauksessa onnea uudelle komissaarillemme nimityksen johdosta. Samalla muistutan, etteivät kaikki Suomeenkaan tulleet kehitysmaalaiset ole peräisin mustasta Afrikasta, vaan pikemminkin Irakista ja muista muslimimaista. Toivottavasti EU löytää ratkaisun myös niistä länsimaihin lähtemisen juurisyihin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vuoden myönteisin kehityskulku löytyi Afrikasta!
Perustuslaki turvanamme
Katainen ja Urpilainen sopuun

Ottaako Soini Rinteestä selvää?

Timo Soini kommentoi tänään Antti Rinteen aiemmin Ylelle antamaa lausuntoa, jonka mukaan Kreikan tulisi jo tulla toimeen omillaan. Perussuomalaisten puheenjohtajan mukaan Rinteen kommentti avaa seuraavalle hallitukselle mahdollisuuden muuttaa Suomen linjaa Kreikan tukipolitiikassa.

Toisin sanoen Soinin ja Rinteen yhteisymmärryksen pitäisi kaiken järjen mukaan pistää suomalaisten veronmaksajien kukkaro kiinni. Samalla Soini toteaa, että Rinteellä saattaa kuitenkin olla mielessään myös äänten kalastelu.

Tässä asiassa kukaan ei tietenkään voi aavistaa, mitä Rinne todella tarkoitti. On kuitenkin erinomaista, että Soini otti heti kiinni lupauksista, ettei näissä vaaleissa käy samoin kuin edellisissä, jolloin SDP:n edellinen puheenjohtaja onnistui taitavalla EU-aiheisella retoriikalla kääntämään tulossa olleen murskatappion demareille siedettäväksi vaikka myöhemmin väänsikin lupauksensa takuuksiksi. 

Jäämme siis odottelemaan vaaleja ja etenkin niitä seuraavia hallitusneuvotteluja. Silloin näemme onko Rinne tosissaan vai flirttaileeko vain herkkäuskoisten kanssa. Ennen vaaleja pääsemme tästä selvyyteen vain siitä tapauksessa, jos Kreikan tilanne kriisiytyisi niitä ennen!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Epädemokraattisen EU-journalismin kukkanen
Suomen, Saksan ja Kreikan talouksien kohtalonyhteys
Puolueiden kannatusluvut liikkuvat edelleen

Perustuslaki turvanamme

Suomi on joutunut tiukan paikan eteen. Pankkiensa riskisijoitusten kanssa tuskailevat Saksa ja Ranska haluaisivat käyttää pienempien EU-kumppaneidensa verovaroja kansalaistensa omaisuuden pelastamiseen. Tätä varten ne tarvitsevat avoimen valtakirjan Euroopan pysyvän kriisirahaston varojen käyttämiseen. Tai ainakin sellaisen valtakirjan, ettei Suomen tapainen pieni, mutta asiansa hoitava maa pääse sotkemaan isoisten operaatioita.

Onneksi Saksan ja Ranskan tavoite on Suomen perustuslain vastainen. Eikä edes Suomen hallitus halua hyväksyä saksalais-ranskalaisia vaatimuksia. Ja vaikka isoisten epäilemättä ankaran painostuksen alla lopulta haluaisikin, se ei siihen kykene.

Ranskan ja Saksan haluama muutos tulisi nimittäin viedä eduskunnasta läpi kahden kolmasosan enemmistöllä. Näillä näkymin se ei ole mahdollista, vaikka kaikki hallituspuolueet painostettaisiin asettumaan tällaisen esityksen taakse - niin epäsuosittu tuollainen päätös olisi, etteivät sen enempää perussuomalaiset kuin keskustalaisetkaan tule asettumaan sen taakse. Eivätkä hallituksen rivitkään pysyisi ehjinä tuollaisessa äänestyksessä, etenkin kun ainakin valtiovarainministeri Urpilainen on liputtanut vahvasti taitamattomien sijoittajien oman vastuun ja itsenäisen Suomen puolesta.

Suomen kansa voi siis edelleen katsoa luottavaisesti tulevaistuuteensa - verorahojamme ei tulla näillä näkymin hassaamaan saksalais-ranskalaisten pankkien pelastamiseen ilman meidän suostumustamme. Samalla voimme toivoa, etteivät EU:n isot lähde etsimään keinoja näpäyttää armasta isänmaatamme. Mikäli niin kävisi, voitaisiin samalla unohtaa puheet EU:n demokraattisuudesta, avoimesta päätöksenteosta ja jäsenmaiden kohtelun tasapuolisuudesta. Se ei lupaisi hyvää EU:n tulevaisuudelle.

Tämänkertainen tilanne on mielenkiintoinen myös Suomen historian valossa. Maallammehan on poikkeuksellisen vahvat perinteet laillisuuteen turvautumisessa. Hädän hetkellä perustuslakiin sitoutuminen on aiemminkin auttanut ulkoista painostusta vastaan. Näin kävi esimerkiksi sortovuosina ja toista maailmansotaa edeltäneiden ja seuranneiden vaiheiden aikana. Poikkeuksellisen ja samalla ikävän laillisuuteen turvautumisesta tekee tällä kertaa se, että perustuslain suojaa tarvitaan niitä vastaan, joiden kanssa olemme Euroopan Unioniin liittyessämme halunneet jakaa yhteisen kohtalon. Mitähän tästä pitäisi oikein ajatella?



Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kreikasta Italiaan, Espanjaan ja Ranskaan
Ei se hullu ole joka pyytää...
Tehdään oikein!

Kreikkalaisten pankkien osakkeista lainan vakuutena

Juuri eilen kirjoitin niistä motiiveista, jotka ohjaavat eri euromaiden toimintaa Kreikan talouskriisin yhteydessä. Samalla ehdotin, jälleen kerran, Kreikan päästämistä selvitystilaan ja sitä luotottaneiden pankkien pelastamista merkitsemällä niiden osakkeita.

Tänään aamulla minulle sitten selvisi, että suomalaisten lainojen takauksiksi olisi tulossa kreikkalaisten pankkien osakkeita. Muuten hyvä, mutta ongelman muodostaa se, ettei Kreikka mitä todennäköisimmin selviä kuiville edes euromaiden tuella. Sen annettaneen mennä konkurssiin välittömästi, kun saksalaisten ja ranskalaisten pankkien omistajien riskit on sosialisoitu eurooppalaisten veronmaksajien maksettavaksi.

Tässä yhteydessä saattaa sitten käydä niin, että Kreikan valtion ohella selvitytilaan joutuvat myös maan pankit, jolloin Suomen takuut muuttuvat arvottomiksi. Nähdäkseni siis varsin arveluttavia takuita meille nyt tarjotaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ei se hullu ole joka pyytää...
Suuri kusetus

Ei se hullu ole joka pyytää...

Palaan pitkän tauon jälkeen Kreikan tukipakettiin. Syynä on se, ettei valtamediassa ole vieläkään (ainakaan minun silmiini) tuotu esiin eri toimijoiden loogisia ja siis todennäköisiä motiiveja.

Aloitetaan Kreikasta. Maan talous on sekaisin ja kuralla, eikä sen talous tasapainottuisi edes siinä tapauksessa, että sen lainat armahdettaisiin - tai se kieltäytyisi maksamasta niitä. Maan hallituksella on siis intressi pitää tilanne mahdollisimman pitkään nykyisellä tolalla. Sillä aikaa tämän kahden suvun hallitseman näennäisdemokratian eliitti voi kahmia itselleen vielä viimeiset edut eikä kansan tarvitse tosissaan kiristää vyötään.

Entä Italia, Espanja, Portugali, Irlanti, Viro ja mahdolliset muut euroalueen nettosaajat. Niiden ei kannata puuttua EU:n tarjoamien tukien virtaan, sillä eurooppalaisen rahapolitiikan järkevöittäminen saattaisi riskeerata niidenkin nauttimat tukirahat. Näissä maissa on siis parempi olla tässä tilanteessa hiljaa ja nauttia siitä mitä EU niille tarjoaa.

Saksa, Ranska ja muut sellaiset maat, joissa toimivat pankit tai vakuutuslaitokset ovat rahoittaneet Kreikkaa suurilla summilla luonnollisesti haluavat kaikki euromaat ja mielellään kenet tahansa muunkin maksamaan tukea. Muussa tapauksessahan niiden pitäisi itse pelastaa holtittomasti Kreikkaan rahaa lainanneet pankkinsa. Motiivina on siis tässäkin tapauksessa pelkkä pyrkimys hyötyä muiden rahoista.

Erityisvivahteen näiden lainoittajamaiden käyttäytyminen saa vielä siitä, että pelastettavana ovat paitsi pankit itsessään, myös niiden suuromistajat (ja heidän omaisuutensa). En liene kovin väärässä, jos arvelen jälkimmäisten mitä todennäköisimmin olevan poliittisten johtajien tuttuja tai kavereita. Tämä koskee myös EKP:n pankkiireja kuten pääjohtaja Trichetiä, joka  ajaa tukirahoja Kreikalle kuin käärmettä pyssyyn niin pankkimiehenä kuin ranskalaisena.

Entä Suomi? Miksi suomalaiset kokevat Kreikan tukemisen eri tavalla kuin kaikki muut?

Ensinnäkään Suomella tai sen luottolaitoksilla ei ole suuria saatavia eikä siis myöskään juuri mitään voitettavaa Kreikan pelastamisoperaatiossa. Toiseksi, suomalaiset ovat EU:n nettomaksajia, joilla on intressi katsoa rahankäytön perään. Pelkästään nämä kaksi seikkaa asemoivat Suomen tässä asiassa ainutlaatuiseksi euromaiden joukossa. Lisäksi psykologisesti tärkeää lienee se, että Suomella on pitkä historia (sotakorvaukset, 1990-luvun pankkikriisi) itsensä nostamisesta omin voimin - ei tunnu reilulta joutua kaiken sen jälkeen toisten holtittoman toiminnan maksajaksi.

Näyttää siis siltä, että euromaat toimivat kukin omien intressiensä mukaisesti. Totuutta ei kuitenkaan kukaan europoliitikko halua sanoa. Eikä edes media. Toivottavasti Persujen pelko kuitenkin pitää Urpilaisen ryhdikkäänä ja saa tämä pitämään loppuun asti kiinni takauksista.

Tai ellei, toistan vanhan ehdotukseni siitä, että helpointa olisi vain sosialisoida ongelmapankit merkitsemällä niiden osakkeita EU:lle uutta pääomaa vastaan. Ja antaa Kreikan mennä selvitystilaan. Näin pankit pelastuisivat ja eurooppalaiset veronmaksajat saisivat takauksensa pankkien osakkeina. Ainoastaan virhepäätöksiä tehneet pankinomaistajat menettäisivät omaisuuttaan - mutta juuri niinhän kapitalismissa kuuluu ollakin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suuri kusetus
Kreikan parlamentti päätti säästää
Lajityypillistä käytöstä

Puolueiden kannatusluvut liikkuvat edelleen

Sanomalehti Kaleva ja muut lehdet ovat teettäneet mielipidemittauksen, joka osoittaa perussuomalaisten kasvattaneen kannatustaan vaalien jälkeen. Samalla kokoomuksen, sosialidemokraattien ja keskustan kannatus on pudonnut selvästi vaalituloksesta.

Uskon että demareiden kohdalla kannatuksen lasku liittyy puolueen suhtautumiseen EU-tukeen. Jutta Urpilainenhan onnistui taitavalla EU-aiheisella retoriikalla kääntämään tulossa olleen murskatappion demareille siedettäväksi, mutta ilmeisesti puolueen linja hallitusneuvotteluissa ei ole miellyttänyt vaalikamppailun viime hetkellä puolueen taakse palanneita.

Myös keskustan syöksykierre jatkuu, jopa jyrkempänä kuin kokoomuksella tai demareilla. Puolue ei ole onnistunut karistamaan ongelmia harteiltaan, eivätkä kansalaiset näytä arvostavan puolueen ilmoitusta siitä, että nyt jäädään suosiolla oppositioon. Itse asiassa keskustan asema muuttuu entistä tukalammaksi myös perussuomalaisten jäädessä oppositioon, sillä erottautuminen soinilaisista käy entistä vaikeammaksi. Yrityksen puutteesta puoluetta ei voi kuitenkaan syyttää.

Kokoomuksen osalta kannatuksen laskun syyt eivät ole ilmeisiä. Ehkä sielläkin kummittelee EU-tukipolitiikka. Toisaalta Kataisen hankala tehtävä hallitusneuvotteluissa voi näkyä suosion laskuna. Vaikea sanoa.

Ja perussuomalaiset. Niin, heidän kannatuksensa kasvu jatkuu, koska puolue ei suostunut takinkääntöön hallitusneuvotteluissa. Näin siitä huolimatta, että juuri Soinin epäiltiin olevan siihen muita puheenjohtajia valmiimpi. Tässä vaiheessa näyttää siis siltä, että äänestäjien kunnioittaminen kannattaa.

Lähitulevaisuudessa politiikan kuuma peruna pysyy edelleen EU-tuissa. Kreikan valuminen velkasaneeraukseen käy yhä ilmeisemmäksi. Tämä aiheuttanee myös Suomelle luottotappioita, vaikka Jyrki Katainen yrittääkin minimoida aiemmin tehtyjä virheitä asettamalla jatkossa ehtoja tukirahoille. Tämä on sinänsä oikein, mutta perustuu todennäköisesti vain ja ainoastaan perussuomalaisten saavuttamaan vaalivoittoon. Ilman sitä rahojamme mitä ilmeisimmin kylvettäisiin edelleen Etelä-Euroopan ongelmamaihin ilman sen kummempaa kontrollia.

Kataisen reaktio on kuitenkin hyvä, sillä se osoittaa keskustan linjan vääräksi: äänestämällä voi sittenkin voittaa ja demokratia toimii Suomessa!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Katainen ja Urpilainen sopuun
Pelin politiikkaa
Kansa on puhunut, pulinat pois
Laskennallisia vaalitulosennusteita gallupkannatuksen pohjalta

Katainen ja Urpilainen sopuun

Näyttää siltä, että minunkin useaan kertaan kommentoima EU-maiden tukipolitiikka on saapunut Suomen osalta uuteen vaiheeseen.

Kataisen kokoomus ja Urpilaisen SDP nimittäin pääsivät sopuun Portugalin lainojen takaamisesta. Sopimuksessa Portugali velvoitettiin myymään omaisuuttansa maksaakseen lainojansa ja lainan antajat pysymään rahoineen maassa. Jälkimmäinen voi olla toiveajattelua, mutta Portugalin valtava 14 miljardin euron kultavarallisuus tullee ainakin myydyksi.

Valitettavasti Portugalin valtionvelka on kultavarantoihin nähden yli kymmenkertainen eli noin 160 miljardia. Siten arvometallikaupalla ei kovin pitkälle pötkitä. Mitä muuta Portugalin omaisuutta on tarkoitus myydä jää nähtäväksi, mutta itse en edelleenkään usko maan selviävän ongelmistaan.

Portugalin tilanteesta huolimatta tilanne ei ole läpimätä. Suomalaisen veronmaksajan kannalta tässä ratkaisussa tärkeintä ja erinomaista on nimittäin se, että jatkossa takauksiin turvautumaan joutuvilta mailta vaaditaan vakuudet. Itse vaadin näitä jo noin vuosi sitten Kreikalle myönnettäviin lainoihin. Ja marraskuussa Irlannille.

Siten hyväksyn periaatteessa tämän Kataisen ja Urpilaisen kompromissin, kunhan myös muut EU-maat saadaan sitoutumaan siihen. Näin Kreikasta alkanut dominopeli saadaan pysähtymään ennen isoja ruumiita (Espanja, Italia) ja kestämättömiä veronmaksajien syliin kaatuvia takauksia.

Harmillista tässä on se, ettei asiaa oivallettu Kreikan kanssa, kun nyt näyttää siltä, että ainakaan Kreikan kansalla ei näytä olevan minkäänlaisia aikeita hoitaa asioitaan kuntoon. Tämä ei lupaa hyvää Kreikan velkojen maksamista ajatellen.

Hallitusneuvotteluja ajatellen on puolestaan mielenkiintoista nähdä Timo Soinin ja perussuomalaisten reaktio. Soini on ilmoittanut, ettei lähde tukemaan Portugalin tukipakettia edes muutettuna. Tilanne saattaa kuitenkin kovista puheista huolimatta houkuttaa häntä, vaikka vaarana on Soinin oman uskottavuuden menetys, etenkin kun Portugali takauksista ja kultavarannoistaan huolimatta tuskin kykenee hoitamaan velkojaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lajityypillistä käytöstä
Kansanäänestus Portugalista
Pelin politiikkaa
Portugalin valtionvelka ja muita omituisuuksia
Vielä kerran EU:n vakausrahastoista
Ensimmäinen merkki Euroopan vakausrahaston seurauksista?
Kuinka verorahat turvataan?
Lisää ruokaa Irlannin tiikerille?
Poliitikot ja Kreikka