sunnuntai 10. maaliskuuta 2024

Vandaalien vaatimukset

Huomasin tänään pienen uutisen, jonka mukaan palestiinalaisia tukevat aktivistit vandalisoivat historiallisen maalauksen Englannissa, Cambridgen yliopistossa. Vuonna 1914 maalattuun tauluun oli kuvattu Ison-Britannian entinen pääministeri lordi Arthur Balfour, joka muistettaneen parhaiten vuoden 1917 Balfourin julistuksesta, jossa Britannia ilmoitti tukevansa ”kansallisen kodin” perustamista juutalaisille Palestiinaan.

Balfour ei tietenkään enää elä, eikä hänellä ole siksi minkäänlaista merkitystä päivän politiikassa. Siten aktivistien vandalismi ei vaikuta piiruakaan käynnissä olevaan sotaan Israelin ja palestiinalaisten välillä. 

Taulun tuhoaminen kuitenkin hävitti yhden korvaamattoman taideteoksen ja oli siten kulttuurivihamielinen teko. Lisäksi se osoitti tekijöidensä olevan fanaattisia henkilöitä, joiden käyttäytymistä ohjaavat primitiiviset vaistot samaan tapaan kuin pikkulasta tämän heittäytyessä huutaen maahan, mikäli ei saa tahtoaan läpi.

Vertaus on siinäkin mielessä osuva, ettei järkevä ihminen noudata maahan huutamaan heittäytyvän lapsensa vaatimusta. Eikä sellainen myöskään taivu tässä puheena olevien fanaattisten aktivistien mahdollisiin poliittisiin toiveisiin, vaan jättää ne omaan lapselliseen arvoonsa. 

5 kommenttia:

  1. Näiden tauluntuhoajien rinnastaminen vandaaleihin on osuvampi rinnastus, kuin äkkiä huomaisikaan. Vandaalithan olivat yksi Rooman valtakunnan läntisen puoliskon hävittämiseen osallistuneista heimoista, sinänsä pienenpuoleinen porukka, mutta sai paljon tuhoa aikaan, kun Rooman instituutiot olivat rappeutuneet ja hallinto degeneroitunut sille tasolle, että se ei enää kyennyt eikä oikein viitsinyt yrittääkään valtakunnan puolustamista. Ei tämän ajan kehitys mitenkään silloisesta enää erotu.

    VastaaPoista
  2. Harmi, että älykääpiöiden takia turvatoimia jou-
    daan lisäämään.

    VastaaPoista
  3. Ylen anto taas uutisoi eilisistä Lontoon muka brittien mielenosoituksista,vaikka kaikesta näki että asialla oli pääasiassa Lähi-Idästä ja Afrikasta tulleet sekä muutamat paikalliset akat.

    VastaaPoista
  4. Miksi nämä katsovat oikeudekseen voida tuhota itselleen vastenmielisen henkilön kuvan, mutta toiset ei saa tuhota heille vastenmielisen henkilön, eli Muhamedin kuvaa?

    VastaaPoista
  5. Niin tai näin, mutta tämä lordi Arthur Balfour oli ns. totaalikusipää, jonka laiton sopimus on aiheuttanut aivan valtaisat kärsimykset. Ensinnäkin ensimmäinen maailmansota olisi päättynyt sovintoon ilman USA:n houkuttelua osalliseksi. Ja toisekseen toinen maailmansota oltaisiin voitu Saksan ja länsiliittoutuneiden osalta välttää, kun sekä talous että valtiolliset suhteet olisivat olleet kunnossa. Kolmantena onnettomuutena on tietysti palestiinalaisten loputon kärsimys omassa kotimaassaan.

    Itse en tietenkään kannata kirjarovioita tai maalausten hävittämisiä, mutta historiallisista asioista on puhuttava niiden oikeilla nimillä.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!