sunnuntai 17. maaliskuuta 2024

Korporaatiovallan väärinkäyttö oikeuttaa veropohjan laajentamisen

Monilla ihmisillä on kaipuu keskitettyyn valtaan, vahvoihin johtajiin tai jopa diktaattoreihin. Tähän joukkoon ilmoittautui eilen Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson, joka kaipasi Euroopan Unionia puuttumaan Suomen sisäpolitiikkaan.

Anderssonin ulostulo johtui siitä, että Suomessa järjestettiin alle vuosi sitten eduskuntavaalit, joiden seurauksena maahamme syntyi vuosikymmenin ensimmäinen hallitus (JK kello 18:35: tässä on virhe sillä myöskään Sipilän hallituksessa ei ollut mukana vihervasemmistoa), jossa ei ole mukana vihervasemmistopuolueita. Ja vieläpä siten, että oppositioon jäi peräti kaksi puoluetta - Keskusta ja Liike Nyt - joiden ei katsota kuuluvan vasemmistoon. 

Tämä johtui siitä, että vain kolmannes äänestäjiltä valtakirjan päätöksentekoon saaneista ehdokkaista kannatti SDP:tä, Vihreitä ja Vasemmistoliittoa. Ja siten kansa ilmaisi vaaleissa tukensa sellaiseen politiikkaan, jolla vahvistetaan yritysten toimintaedellytyksiä, ihmisten vapautta ja demokraattista päätöksentekoa. Ja antoi tuomionsa Anderssonin kaipaamalle keskusjohtoiselle käskyttämiselle ja korporatiovallalle. 

Demokratia ei kuitenkaan näytä kelpaavan poliittiselle äärivasemmistolle, joten Andersson ilmoitti kaipaavansa Euroopan Unionin laajuista lainsäädäntöä vasemmiston agitoimien - ja sivullisille suuria taloudellisia tappioita ja harmia tuottavien - poliittisten lakkojen laillistamiseksi nyt, kun suomalainen demokraattinen päätöksentekokoneisto on rajaamassa niitä yhden päivän mittaiseksi sekä lisäämässä työrauhan rikkomisesta koituvia hyvityssakkoja. 

Oleellista tässä asiassa on huomata se, ettei hallitus ole millään tavoin rajaamassa työtaisteluja, joilla tavoitellaan parempia työehtoja omalla alalla. Eikä Andersson siten ole huolissaan työntekijöiden oikeuksista vaan poliittisen vasemmiston ohjauksessa olevan ulkoparlamentaarisen korporaatiovallan vähenemisestä. 

* * *

Tässä yhteydessä en malta olla kommentoimatta Teollisuusliiton miljardiomaisuutta. Liitto on kerryttänyt varojaan vuosi vuodelta ja kertoi eilen kykenevänsä rahoittamaan jopa kuukausien mittaisia poliittisia lakkoja. 

Demokraattisen päätöksenteon vastustaminen ei tietenkään ole ammattiliittojen varsinainen tehtävä, eikä sitä voida pitää myöskään verovapauden ansaitsevana yleishyödyllisenä toimintana. Siksi on kysyttävä työministeri Arto Satoselta (kok) ja oikeusministeri Leena Mereltä (ps), että kävisikö Teollisuusliiton toiminta perusteesta veropohjan laajentamiselle koskemaan myös Ay-liikkeen kaikkia tuloja.

Samalla tekisi mieleni kysyä teollisuusliiton jäsenten näkemyksiä siihen, että heidän ammattiliittonsa on kerännyt varallisuutta kyetäkseen vastustamaan demokraattista päätöksentekoa. Eli olisivatko he mieluummin maksaneet kohtuullisempia jäsenmaksuja?

27 kommenttia:

  1. Jospa Lin kannattajat katsovat nämä filmit vaalipaikalta Venäjältä ja miettivät halutaanko tätä Suomeen vai onko sittenkin parempi toimia normaalin demokratian pelisäännöillä kuten Suomessa nyt tehdään.

    PT-media eilen

    Filmi: neuvostoliittolaiset vaalitarkkailijat vaalipaikalla

    https://pt-media.org/2024/03/16/filmi-neuvostoliittolaiset-vaalitarkkailijat-vaalipaikalla/

    Ja kyllä, ay-liikkeen verovapauksia sekä yritystukia on syytä tarkastella kriittisesti.

    VastaaPoista
  2. Talletin monta vuotta sitten ILn lööpin, jossa julistettiin SAKn miljardia euroa, joka on varattu lakkoiluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä uutinen tuo nyt on, pitäähän AY-liikkeellä ola varaa jos lakkoilulla aikovat saada muutoksia aikaan, tai työsopmuksia neuvotella

      Poista
  3. Andersonillahan on otteet vähän kuin oppi-isällään, Otto Ville Kuusisella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. O V Kuusinen oli mielenkiintoinen persoona, ainooa Stalin lähipiiristä joka ei joutunut sIperiaan ja vaikuti sillei 60-luvun alussa ettei Neuvostolliitto aloittanut ydinsotaa ..

      Poista
    2. Jospa Kuusinen pidettiin elävien kirjoissa siltä varalta, että se Terijoen hallitus lopulta kuitenkin saataisiin valtaan Suomessa.

      Poista
    3. Tuskin, oli vaan niin kiero Suomalainen :)

      Poista
  4. Viitatussa uutisessa on lause:

    Andersson: EU:n toimivallan pitäisi ulottua lakkolakeihin

    Tämähän tarkoittaa, että Li haluaa EU:n puuttuvan yha enemmän kansallisiin asioihin eli mennään kohti Euvostoliittoa.
    Minä en kannata tätä Lin tavoitetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olemme jo euvotoliitossa, jossa kaikki viherwoketuksen vastainen puhuminenkin on estetty. BlackRock ja muut kapitalistikommareiden suurkeplotteluklikit päättävät, että kaikkinainen kansallisen edun ajaminen on kiellettyä. Muuten nämä hyväkkäät pistävät rahahanat kiinni.

      Tämähän näkyy televisiotarjonnasta, jolla tyhmää kansaa tyhmistetään entisestään. Kun porukka on uhrannut talouden alttarille suurimman osan parasta aikaansa, se istahtaa tuijottamaan passivoivaa "viihdettä". Viiden minuutin välein joka kanavalta mainostetaan monikulttuurisuutta erilaisten tuotteiden varjolla. Asiaohjelmissa lässytetään länsimaisesta demokratiasta ja sitten vaalikarja menee tyytyväisenä nukkumaan, että jaksaa taas ponnistella eliitille lisää mammonaa.

      Poista
    2. Bäckman ja Li, myyräntyötä ryssille ja bryssille.

      Poista
  5. Mitä jos laitettaisiin ammattiliitot maksamaan isompi osa ansiosidonnaisesta päivärahasta kun rahaa tuntuu olevan? Myös VVO:n kaappaus ja keinottelu pörssissä vuokra-asunnoilla, joiden rakentamiseen on saatu valtion tukea, on härskiydessään vertaansa vailla. Vuokralaisten asumistuet kilisevät suoraan ay-liikkeiden ja eläkeyhtiöiden kassaan. Tällainen tuskin onnistuu muualla kuin maassa, jossa ay-pamput näyttävät määräävän massin tahdin.

    VastaaPoista
  6. Verot pitäsi kohdistaa rikkaisiin, mutta jostain sairaista syistä hallitus iskee köyhiin, vanhuksiin ja työttömiin. Ei istu kyllä normaaliin järkeen. Kuka selittäisi hallitukselle senkin että kaikki työttömät ei ole työttömänä huvikseen. Esimerkiksi työttömän pitää hakea 4 työpaikkaa kuukaudessa 3 kuukauden ajan, sen jälkeen jos ei ole napannut, iskee leikkuri työttömyystukeen vaikka ei johdu mitenkään välttämättä ettäm niitä töitä ei kuukaudessa löytynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyinen hallitus on tehnyt esityksen poistaa tämä edellisen hallituksen törkeä ja työkyvytttömiä työttömiä sortava laki. Nykyhallituksella ei vasemmistopropagandasta huolimatta ole mitään tekemistä tämän kanssa. Omat rakit purivat.

      Poista
    2. Eivätkö rikkaat mielestäsi maksa veroja?

      Poista
    3. No siksi "rikkailta" ei voi ottaa enempää mitä nyt, koska HE MUUTTAVAT POIS MAASTA,

      Poista
    4. sIIS MUUTTAVAT pois maasta, ja sen jälökeen "rikkailta" ei saa MITÄÄN!!!.. OLETKO idioto, jos et tätä käsitä?

      monet "rikkaat " ovat jo tehneet lähdön, vaiks ruottssin tai espanjaan

      siinäpähän nostat "rikkaiden" verotusta, niin tosiasiallisesti verotulot vähenevät

      Poista
    5. Tämä maa säästää jos ne rikkat siet lähtee maasta jotka kuppaa suoraan älyttömiä summia veronmaksajien rahoja, tämä maa ei noita tarvitse. Vielä ei edes työttömiä kuriteta jos ei 3 kuukauden päästä ole työtön päässyt työhön, mutta mikäli ette tiedä, hallitus tekee muutosta että työttömältä alkaa tuki pinenemään jos ei 3 kuukauden päästä ole töitä löytänyt, mitenkäs sen käännätte muiden hallituksien tekekemäksi, se on nyt olevan hallituksen tuleva teko.

      Poista
    6. Hyvää keskustelua, laidasta laitaan. Tuohon rikkaiden verotukseen ja työn hakemiseen saisin sovitettua myös oman mielipiteeni, joka ei ole keltään pois, eikä ketään henkilö vastaan.
      Nimittäin, vasemmisto ei halua porrastettua ansiosidonnaista, koska kuulemma suomalainen ei saisi uutta työpaikkaa edes neljässä kuukaudessa. Silti vasemmisto haluaa tänne kymmeniä tuhansia suunnilleen kouluttamattomia, jotka pääsisivät suoraan rajalta töihin. Vasemmisto siis haluaa väkisin työntää yrityksille halpatyövoimaa, jotta suomalainen kommunisti voisi loisia yrittäjien veroilla ja asua yksityisen puolen veronmaksajien maksamilla asumistuilla. Samaan aikaan joka ikinen poliitikko voisi milloin tahansa jäädä loisimaan veronmaksajien maksamilla päivärahoilla tarvitsematta lainkaan hakea yhtään mitään uutta työpaikkaa, koska veriveljet ovat säätäneet, että poliitikoiden ansiosidonnaisen maksu kuuluu yrittäjille.

      Poista
  7. Säälittävää on se, että väittelyn/riitelyn tarve on suurempi kuin ne tajunnalliset edellytykset, joilla voi väitellä: En itse enää kykene, mutta kuka suinkin voi, niin menee US-blogeihin lukemaan sitä ideologista
    tyhmyyden ylistystä. (ei toki koske kaikkia blogilaisia)
    Peitsentaitto - kalevalainen suohon laulu - jossa vastustaja pyritään retorisesti nujertamaan on tärkein motiivi: so. vallankäytön tarve. Tiedostava, vihreä/kommunisti mutta omahyväinen, muita parempi hybristelijä haluaa olla voittaja.
    Konfigurativistit, joiden keskeisajatuksena on jokin valittu trendi-ideologia sanelevat vain omaa tyhmyyttään.
    Kaikki mielteet muotoutuvat tästä ehdosta: vaikka tämä keskeisajatus on empiirisiä ja fenomenologisia faktoja sivuuttava, silti se nähdään vain positiivisena.
    TÄMÄ ON SYY siihen, että meillä on tuppuraisia päättämässä tekemisistämme.

    VastaaPoista
  8. Kyllähän politiikka alkaa porskuttaa ihmisyyden pohjamudissa ihan kaikkialla koko Euroopassa. Ei Euroopan Unioni ole tyhjästä syntynyt, vaan hajoavan poliittisen ajanhengen tuote.

    Meilläkin samat tahot, jotka ennen liittymistä vastustivat EU:a ovat nyt sen vankimmat kannattajat. Mitä tapahtui?

    Ihan sama mistä kertoo itänaapurimme Venäjän koko historia. Matriarkaatti on olemuksellisesti pyrkyä suuren symbioosin syliin, äidinsyliin, turvalliseksi koettuun valtapiiriin, jossa itse asiassa "valta" on taantunutta, totalitarismin henkeä ja yhteiskuntaruumista rakentavaa.

    Se on "perivasemmistolainen" projekti, tuo EU, ja, huomatkaa, perivasemmistolaisuus ei tässä tarkoita puoluepoliittisesti orientoitunutta, vaan enemmänkin antropologis-sosiologista matriarkaattia.

    Poliittinen opillisuus on pelkkää käsitteellistä hätänpyllyä, ja selvemmin asiat nähdään silloin jos kysytään oikeita kysymyksiä -- juuri sellaisia kuin että miksi meilläkin EU:a eniten vastustaneet "vihreät" muuttuivat EU:n kaikkein tunnustuksellisimmiksi uskovaisiksi.

    Ei ne liit ja laat ja muu diipadaapaporukka mitään korporaatioita missään kulissientakaisissa kabineteissa kuuntele -- kyllä se on yksi yhteinen uskontunnustus, joka niitä yhteen sitoo. Se on pelkkää palaamista suureen symbioottiseen äidinsyliin, ikään kuin jokaisen narsistisen uhrikokijan omaan objekti-identiteettiin, josta vahvistautumista ammennetaan.

    Taistolaisuus on tulossa takaisin. Taas uskotaan ihmisten Suureen Veljeyteen -- kun matriarkaatti todellistuu, vasta sitten voivat kansat olla veljet keskenään.

    Eivätkä ne tule ikinä saamaan silmiään auki, nämä symbioottisiin syvyyksiin sukeltelevat poliittiset sukkulat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivän Hesarissa todettiin, että naiset ovat siirtyneet vasemmalle ja miehet oikealle. Vihreiden äänestäjät ovat pääosin naisia, ja varmaan myös Vasemmistoliiton. Nimittäin jos syyllisiä nykyiseen hulluuteen etsitään.

      Poista
    2. Liekö jotain tekemistä älykkyyden jakautumisella kun naiset on keskimäärin keskinkertaisempia kuin miehet joista löytyy enemmän puupäitä ja enemmän fiksuja...

      Poista
  9. Suomeen pitää saada vaalijärjestelmä, missä yksityisen puolen yrittäjillä ja niiden työntekijöillä olisi kaksi ääntä. Se hieman kompensoisi tätä nykytilannetta, miten kommunistit saavat vaalien jälkeenkin oikeuden kaataa demokraattisesti valittu hallitus.

    VastaaPoista
  10. Vuosikymmeniin ensimmäinen ei vihervasemmistohallitus maassamme ?
    Eihän siitä ole kuin yksi hallituskausi, kun Suomessa oli Sipilän keskustan, kokoomuksen ja ps/sinisten hallitus.
    Hallitus joka teki valtiontaloudelle suurimman RIKOLLIS koplauksen koko valtion historiassa, eli lain joka mahdollisti osinkoveron kierron suuressa mittakaavassa, tähän mennessä yhteensä n 10 000 000 000 euroa (n 6,25 % nykyisestä valtionvelasta) ja lisää tulee n 2 000 000 000 euroa joka vuosi.
    Nykyinen hallitus aikoo poistaa hallitusohjelman mukaan perintöveron (luki lehdessä viime kesänä) ja taas katoaa verotuloja yli 900 000 000 euroa, joka korvataan lainanotolla tietenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sipilän hallitus oli tosiaan myös vasemmistolaisista vapaa.

      Poista
  11. Hyvä kuitenkin muistaa tässä maailman tilanteessa, että tärkeintä ovat kuitenkin käsittelemättömät kuvat kuninkaallisista.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!