perjantai 26. toukokuuta 2023

Saippuan kanssa kannattaa olla tarkkana jos aikoo mennä metsään

Suomi on ihana maa. Meillä on vuolaita jokia, vaikeakulkuisia soita, ainutlaatuinen saaristo ja tuhansittain järviä. Mutta silti maisemaa hallitsevat loppumattoman tuntuiset metsät, joissa majailee kesäisin valtava määrä hyttysiä. Ja juuri tuon viimeksi mainitun seikan valitsin tämän aamun aiheeksi. 

Näin siksi, että silmiini sattui jokin aika sitten osumaan tutkimus, jossa oli selvitetty hyttysten mieltymyksiä erilaisiin saippuoihin. Ei siis mikään vähäinen tutkimuksen aihe juuri tässä hetkessä eli vuodenajassa tarkasteltuna. 

Ja ovathan hyttyset muutenkin erityisen mielenkiintoinen aihe. Valitsevathan ne esimerkiksi uhreikseen ihmisiä näiden periytyvien luontaistuoksujen perusteella. Ja kuten arvoisa lukijani epäilemättä muistaa, voidaan hyttysiä pitää myös eniten ihmisiä tappavina petoina

Tämä johtuu siitä, että ne levittämät monenlaisia taudinaiheuttajia, kuten kelta-, dengue- ja länsi-Niilin kuumetta aiheuttavia viruksia sekä malarialoista. Pelkästään viimeksi mainittu tappoi vuonna 2017 yhteensä 435 000 ihmistä.

Mutta mennäänpä edellä mainostamaani tutkimukseen. Sen mukaan amerikkalaisen Virginia Polytechnic -instituutin tutkijat analysoivat, kuinka innokkaasti naaraspuoliset keltakuumehyttyset hakeutuivat vapaaehtoisten ihmisten luokse silloin, kun nämä olivat pesseet toisen käsivartensa yhdellä neljästä saippuabrändistä - Dial, Dove, Native tai Simple Truth. Toinen käsivarsi oli pesemätön. 

Tässä koeasetelmassa tutkijat havaitsivat, että hyttysiä houkuttelivat Dove- tai Simple Truth -saippualla pestyt käsivarret pesemättömiä enemmän. Sen sijaan Native-saippualla peseminen karkotti hyttysiä. 

Näiden kokeiden jälkeen kokeiltavana olevia saippuoita analysoitiin tarkemmin, jolloin havaittiin neljä yhdistettä, jotka houkuttelivat ja kolme yhdistettä, jotka karkottivat hyttysiä. Niinpä tutkijat arvelivat, että heidän saamansa tulokset voisivat auttaa kehittämään ihmisten käyttöön kemiallisia seoksia, jotka joko karkottavat tai houkuttelevat hyttysiä.

Minulle tosin jäi epäselväksi se, että minkälaisten ihmisten käyttöön hyttysiä houkuttelevia yhdisteitä oli ajateltu.  Masokisteilleko, jotta nämä saisivat nykyistäkin enemmän nautintoa alkukesän suomalaisista metsistä?

10 kommenttia:

  1. Mitä tulee hyttysten karkottamiseen, Off- tuotteet on aika hyviä. Tämä ei ole sponsoroitu viesti, vaan perustuu omaan kokemukseen.

    VastaaPoista
  2. Kiintoisa artikkeli ja tavallaan ymmärrettävä ajatellen hyttysten tapaa tunnistaa uhrinsa missä näkeminen taitaa olla varsin toissijaista. Doven kohdalla tekisi mieli nostaa esiin termi poetic justice (hyvyys palkitaan, pahuus saa palkkansa), sillä Dove on yhtiönä hypännyt wokeismin kelkkaan, kuten mm. yrittämällä tuoda videopeleihin lääketieteellisestikin ylipainoisia naishahmoja. https://www.zerohedge.com/political/dove-produces-ultra-woke-ad-change-beauty-standards-video-games

    VastaaPoista
  3. Hyttysten tapossa oli aikoinaan jopa MM-kilpailut. Mutta ne kiellettiin (vihervasemmiston toimesta) liian epäinhimillisiä. Olisiko Suomi saanut jopa huomautuksen Euroopan neuvostolta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyttystentapon MM-kilpailut pidettiin aikoinaan vuosittain Pelkosenniemen Pyhätunturilla. Ne lopetettiin, kun tuli pari erittäin hyttysköyhää vuotta. Normaalia kannan vaihtelua se vain oli.

      Poista
    2. onhan tommonen sairasta, hyttyset ovat helv. tärkeä osa ravintoketjua ja lintujen ja ehkä muidenkin ravintoa

      Poista
  4. Hyttysiä houkuttelevan yhdisteen käyttö määrätään pakolliseksi niille, joiden ominaishaju houkuttelee hyttysiä keskimääräistä vähemmän. Näin hekin joutuvat kärsimään hyttysistä tasa-arvoisesti.

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoista, myydäänkö Suomessa?(paitsi postimyynti ulkomailta)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dovea ainalkin myydään. Muista en tiedä.

      Poista
    2. Dove näyttää olevan ainoa Suomessa kaupoissa myytävä, ja sekin kannattaa jättää hyllyyn jos se on kerran houkute eikä karkote.
      Iholle parasta on mäntysuopa ja hampaille puolestaan suojaava keltakalvo.

      Poista
  6. Kun olin mittapoikana suonkuivauksessa: oli 3 laaistoa paarmaa.

    :::

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!