lauantai 11. maaliskuuta 2023

Ylämaan koirasusivalitukset lisäävät ammuttavien susien määrää

Luontojärjestöillä on tapana asettua kaikenlaisia asioita vastaan. Tunnetuinta lienee metsähakkuiden vastustaminen, mutta osaavat ne muutakin. 

Yksi tavallisista toimista on suurpetojen metsästysluvista valitusten tekeminen. Näin kävi myös Etelä-Karjalan Ylämaan koirasusilauman harventamisen kanssa: Suomen luonnonsuojeluliiton Etelä-Karjalan piiri valitti aiemmin talvella myönnetystä luvasta ilmeisesti siksi, että se perustui viime talven DNA-tuloksiin.

Kun myöhemmin sitten paljastui, että laumassa oli peräti neljä koirasutta, ymmärsi luonnonsuojeluliittokin, että nyt tuli munattua ja veti valituksensa pois. Valitettavasti vain jokin toinenkin järjestö (ilmeisesti luonnonsuojeluyhdistys Tapiola-Karelia ry) on valittanut asiasta, joten luonnonsuojeluliiton mielenmuutoksella ei ole seurauksia. 

Ei edes siksi - kuten luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja totesi - että "koirasusien leviäminen muihin laumoihin vaarantaisi Ylämaan laumaa paljon suuremman määrän susia". Ja WWF:n ohjelmajohtaja oli samoilla linjoilla todetessaan, että "koirasusi on laissa määritelty haitalliseksi vieraslajiksi, jonka poisto vaatii välittömiä toimia. Siksi tarvitsemme koirasusille lainsäädäntöön omat pykälät".

Nähtäväksi siis jää, kuinka koirasusien käy. Selvää lienee kuitenkin, että ne tullaan hävittämään ennemmin tai myöhemmin - ja että mitä pidempään valituskierre jatkuu, sitä enemmän joudutaan ampumaan myös geneettisesti puhtaita susia. 

Tapaus ei tietenkään ole kovin merkittävä koko Suomen kannalta, mutta osoittaa jälleen kerran sen, kuinka tavallisten ihmisten oikeusturvan takia säädettyä valitusoikeutta erilaisiin hallinnollisiin päätöksiin voidaan käyttää väärin. Ratkaisun löytäminen on kuitenkin hankalaa, sillä oikeusistuimet ovat ruuhkautuneet - paljolti vielä koirasusitapaustakin turhanpäiväisempien valitusten seurauksena. 

Asian korjaaminen on kuitenkin hankalaa, koska valitusoikeus on joka tapauksessa oleellinen osa oikeudenmukaista yhteiskuntaa, jota ilman eriasteisten hallintoelimien mielivalta paisuisi kestämättömäksi. Toivottavaa kuitenkin olisi, ettei oikeutta väärinkäytettäisi erilaisten vähäistä kannatusta nauttivien poliittisluonteisten tavoitteiden ajamiseksi, kuten Ylämaan koirasusien tapauksessa on valitettavasti käynyt.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

31 kommenttia:

  1. Koirasusien kohtalosta valitetaan ja muidenkin susien kohdalla jatkuvaa urputusta. Ja on meillä toinenkin ruuhhkia aiheuttava valituksen aihe/kohde. Nämä kielteiset turvispäätökset. Jatkuvaa valitusta milloin milläkin tekosyyllä.
    Kielteisen päätöksen saaneet häkkiin odottamaan uutta käsittelyä ja heidän elätyksensä valituksessa avustaneiden maksettavaksi. Tällä keinolla valitukset uskoakseni vähenisivät.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  2. Kiihkomielisen ideologian rinnalla pitäisi olla myös järkeä.
    Tämäkin on taas yksi karu esimerkki nykypäivän vihreiden toiminnasta.
    Toiminnalla saadaan vaan enemmän vahinkoa aikaiseksi.

    VastaaPoista
  3. Valitusoikeus kuuluu toki oikeusvaltion toimintaan, mutta järjestelmä, joka estää jo kertaalleen myönnettyjen lupien käytön metsästyskauden aikana - saatavasta tuomiosta riippumatta - ei.

    Valitusoikeuden pitäisi näissä rajautua päättymään hyvissä ajoin, jotta asia ehditään istua ennen kauden loppua. Mieluummin toki ennen alkua.

    Vaan noinkohan tuomarit ovat juonessa mukana? Siinä tapauksessa he vain venyttäisivät käsittelyä edelleen, eikä mitään parannusta taaskaan tapahtuisi.

    Metsästäjänä on valitettavasti jo tottunut olettamaan, että Suomessa vääryys voittaa aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siksihän monissa paikoin metsästäjät ampua pamauttaa suden eivätkä kysele lupia, jos tulee vastaan ja upotavat sen lähimpään suonsilmään ...

      Poista
  4. Itse sain nin sanotusti polvilleen koko kaupugin päättäjät metsätäjineen 20 vuotta sitten kun kirjoitin päättäjille että koirasusien eliminointi pitää suorittaa välittömästi sillä ne roikkuu vaarallisen lähellä asutusta, minut nauretiin kilpaa nurkkaan ja väitettiin, että sellaista ole olemassakaan kun "koirasusi".
    Pari metsästys seuraa sai kaatoluvat 8 sudelle alueella turvallisuuden takaamiseen, ei siis puhuttu koirasusista. Kaikki 8 kaadettua "sutta" oli koirasusia kun nuo tutkittiin.

    VastaaPoista
  5. rassismii, miksi samoilla perusteluilla hävitetä mulatteja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollainen musta huumori ei ole kyllä kovin järkevää, koska näillä fanaattisilla uususkovaisilla hyväihmistättähäärillä ei ole edes perustason huumorintajua. Voipi joutua tämän palstan pitäjä maalitetuksi ubernatsina.

      Poista
    2. En, realisti. Mutta Debatoija taitaa olla hieman tyhmä. Sellaisiin taisteluihin joita ei voi voittaa, ei kannata ryhtyä. Valitse aika ja paikka jotka suosivat sinua, älä pelaa vastustajan peliä.

      Poista
    3. Koska ylimmän tason globalistirikolliset tavitsevat värillisen, vailla kansallista ja muutakaan identiteettiä olevan, mutta helpommin hallittavan massan Uuden maailmanjärjestön tyranniaansa varten!

      Poista
    4. Korjaus: "maailmanjärjestön" piti olla "maailmanjärjestelmän".

      Poista
    5. Eihän vaan "maailmanjärjestyksen".

      Poista
    6. Juuri niin, tulinhan nyt pahemman kerran kompuroineeksi ajatuksissani.
      Kiitos korjauksesta virheelliseen korjaukseeni.

      Poista
  6. Kesällä oli uutinen miten Venäjällä susi kävi uimassa olleiden lapsien kimppuun, 9v poika kuoli 8v poika selvisi raadeltuna. jos kävisi niin että susi kajoaisi lapseen, se tietäisi suden tuhoa sanoisi viranomaiset mitä tahansa. "Susi ei kajoa ihmiseen,"niin mutta kun lapsi ei ole ihminen, lapsi on ihmisen pentu, haistakaa vaikka, ei haise suden nenään ihmiseltä.
    Kyllä leijonan pennullekin käy huonosti jos kohtaa jonkun muun pedon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa ateistisille suurpetojen suojelijoille susi ja ihminen ovat samanlaisia eläimiä, vaikka ihmisellä on sielu, mutta sudella ei (ainakaan vastaavanalaista kuin ihmisellä).

      Poista
  7. "Taloyhtiö kokouksessa oli päätetty vuonna 2012, että pyykkitupa on kaikkien käytössä ilman erillistä maksua." Toi ei ole mikään hirveän pikku juttu nimittäin oletetaan, että taloyhtiössä on vaikka 6 osakasta ja toi alunperin maksullinen homma on laitettu noiden kahdenkin maksettavaksi jotka eivät ole sitä ikinä käyttäneet ja maksu on ollut juu kyllä pieni mutta sitten kun se saakelin kone onkin jatkuvasti vielä rikki kun eivät tampiot osaa sitä käyttää ja huoltomies joutuu ravaamaan siellä koko ajan ja samat asukkaat ovat olleet koko ajan kaikisa 3:ssa paritalossa ja sitten neljä päättää laittamaan nämä kaksi jotka eivät koskaan ole käyttäneet maksumiehiksi.. Esim.

    VastaaPoista
  8. Pyydän jälleen jokaista kommentoijaa pitämään kannanottonsa asiallisina. Minusta nämä keskustelut ovat kuitenkin pääosin asiallisia ja rakentavia, usein uusia ajatuksia herättäviäkin. Siksi olisi sääli vaikeuttaa ajatusten esille tuomista alistamalla ne ennakkosensuuriin, johon ehtisin ehkä kerran tai kaksi päivässä - ja aina en sitäkään. Vaihtoehtona voisi olla myös Thougts-blogin tapaan rajata keskustelijat niihin, joilla on Google-tunnus.

    VastaaPoista
  9. Silloin se rajaisi ainakin minut pois. En todellakaan luota mihinkään gööglen tunnukseen ettei se vuotaisi asiattomille tahoille. Täysin nimetön ja VPN antaa ainakin vähäksi aikaa purtavaa totalitaristeille.

    VastaaPoista
  10. Suomen susilaki on täysi susi.

    Esim. jos lampaankasvatuksesta huomattavan osan toimeentuloaan saava maanviljelijä näkee susilauman raatelevan aitauksessa olevia lampaitaan ja ampuu niistä yhdenkään, hän voi joutua siitä puoleksi vuodeksi kiven sisään. Luin äskettäin eräästä itäsuomalaisesta lampaankasvattajasta, joka joutui "laittamaan pillit pussiin" lampaankasvatuksen osalta, koska sudet raatelivat jatkuvasti hänen lampaitaan.
    Tämä on tietysti vain jäävuoren huippu, kun otetaan huomioon vielä lisäksi ne lukemattomat suomalaiset, joiden muita kotieläimiä sudet jatkuvasti raatelevat. Monet naisihmiset pelkäävät mennä metsään marjastamaan ja sienestämään susien pelossa.
    Jos lapsen koulutie kulkee esim. kilometrin mittaisen metsäosuuden läpi, niin ainakin syrjäseuduilla monet vanhemmat eivät uskalla lähettää lasta kouluun kävellen tai pyöräillen välttämätöntä liikuntaa saaden vaan vievät lapsen autolla kouluun - aiheuttaen (kaikille kasveille välttämättömän) hiilidioksidin pääsyä ilmaan, josta varsinkin viherkommunistiset ilmastohuijarit pitävät niin suurta meteliä.

    Viherkommunistit ja varsinkin heidän johtajansa Ohisalo ovat yhtä kuin Suomen tuho.
    Laittoihan aikoinaan kommunistinen Itä-Saksa vihreän liikkeen alulleen tarkoituksena haitata varsinkin silloisen Länsi-Saksan taloutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susi kyllä kuuluu luontoon, mutta se täytyy pitää ihmisiä pelkäävänä. Se tapahtuu metsästämällä säännöllisesti. Silloin sudet eivät edes yritä käydä ihmisiin kiinni. Eivät ainakaan niin kauan kun metsässä riittää hirviä ja kauriita syötäväksi.

      Poista
    2. Ilmankin susia pärjättäisiin oikein mainiosti kuten asia oli takavuosina. Mutta tuosta tapiola-karelian valituksesta käy ilmi heidän perimmäinen tavoitteensa, joka on metsästyksen estäminen keinolla millä hyvänsä. Siinä ei paljon luonnonsuojellulliset näkökulmat paina kun tätä ajetaan.

      Poista
    3. ilman peurojakin pärjättäisiin mainiosta, ja kaikki hirvet tappamalla säästyisi ihmishenkiä.

      Poista
    4. Ilman peuroja ja hirviä metsänomistajat uskaltaisivat istuttaa mäntyjä parhaille männynkasvumaille ja koko maan metsien tuotto lisääntyisi satojen miljoonien eurojen edestä vuosittain!
      Myös metsässä kesäisin liikkuvien viheliäinen riesa hirvikärpäset lakkaisivat olemasta ja samoin borrelioosibakteerien levittämä puutiaisaivokuume.

      Poista
    5. jepjep, ja mikähän taho hirvien ja peurojen hävityksen suorittaisi. Ei taida löytyä..

      Poista
    6. Sudet auttaisi hyvin varmaan jos ammuttaisiin vaan ne lähelle tulevat, mutta se ei taida onnistua se oli iso syy miksi metsästäjät niin kovasti vastustivat sitä kelkkojen telaan tulevaa rekisteritunnusta joka jättäisi lumeen jäljen...

      Poista
  11. 1800-luvun loppupuolella silloinen Suomen Senaatti viisaasti päätti ruveta maksamaan tapporahaa kotieläimille suurta tuhoa aiheuttavista ja varsinkin naisia ja lapsiperheitä pelon vallassa pitävistä susista, jotka saatiinkin lähes kokonaan hävitettyä maastamme - siihen asti kunnes vallankahvassa olleet maanpetturit onnistuivat huijaamaan suomalaiset myöhemmin pienten askelten taktiikalla täydelliseksi diktatuuriksi muutettavaan Euroopan Unioniin, osana ylimpien globalistirikollisten Uuden maailmanjärjestyksen tyranniaa.
    Nostan hattua ja syvään kumarran noille silloisille vastuuntuntoisille senaattoreille, jotka olivat kokonaan toista maata kuin enemmistö nykyisistä
    Arkadian mäellä oleilevista selkärangattomista, vain omaa etuaan ajavista vallanhimoisista psykopaateista; nämä ovat täysin irrallaan siitä karusta todellisuudesta, jossa varsinkin monet maaseudun ihmiset kuten maanviljelijät elävät.

    VastaaPoista
  12. Noi tuhot onkin varmaan niin hurjan suuria nykyään, kun taitaa olla, että nämä suuret metsästäjät pitävät loiskantoja(peurat) tarkoituksella yllä ja niitä vituttaa suunnattomasti jos joku susi niiltä peuran syö ja metsästäjät ei halua niitä peuroja hävittämään niin sudet varmaan pystyisi edes karsimaan hieman ja varmasti säästyisi ihmisiä borreoloosiilta enemmän kuin sudet syö ja raatelee ihmisiä. Metsästäjät levittää niitä punkkeja muutenkin: https://yle.fi/a/3-10301444

    VastaaPoista
  13. Miksi susi ylipäätään on suojeltu eläin? Niitä riittää itärajan takana vaikka kuinka paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oisko just se metsästäjien ahneus syynä..

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!