torstai 15. joulukuuta 2022

Kaikki suomalaiset ovat tasa-arvoisia, mutta toiset suomalaiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset

Tänä aamuna meille suomalaisille kerrottiin, että paikallislehden päätoimittaja sai sakot siitä, että hän oli hyväksynyt lehteensä mielipidekirjoituksen, jossa Lähi-Idästä, Afrikasta ja Kaukoidästä Suomeen muuttaneita henkilöitä oli kutsuttu muun muassa "rättipäiksi" ja "siivellä eläjiksi" ja heitä oli käsketty mennä takaisin sinne, mistä he ovat tulleetkin.

Asiaa ajaneen syyttäjän mukaan kirjoitus solvasi ja panetteli kaikkia siinä mainittuja kansanryhmiä sekä loukkasi niihin kuuluvien henkilöiden yhdenvertaisuutta ja ihmisarvoa. Hänen mukaansa se oli lisäksi omiaan herättämään halveksuntaa ja vihaa kyseisiä henkilöitä kohtaan.

Sakko tuli siitä huolimatta, että oikeus katsoi päätoimittajan olleen tietämätön kirjoituksen sisällöstä. Näin siksi, että hän oli laiminlyönyt päätoimittajan tehtäviin kuuluneen velvollisuuden perehtyä mielipidekirjoituksen sisältöön riittävällä tavalla ennen sen julkaisemista.

Ottamatta edellä kuvattuun tapaukseen tässä sen kummemmin kantaa, totean kyseisen uutisen asettavan peräti outoon valoon apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rapen päätöksen taannoisessa viestikoekeskus-tapauksessa. Siinähän Helsingin sanomien päätoimittaja Kaius Niemi vapautettiin syytteistä hänen vedottuaan kuulusteluissa itsekriminointi- ja lähdesuojaan. 

Toisin sanoen siinä missä paikallislehden toimittajan on suomalaisessa oikeuslaitoksessa katsottu olevan syyllinen lehdessään olleen mielipidekirjoituksen lainvastaisuudesta - vaikka hän ei ole ollut tietoinen sen sisällöstä - ei syyttäjä ole katsonut maan johtavan sanomalehden päätoimittajalla olleen mitään vastuuta lehdessään julkaistusta toimituksellisesta artikkelista. 

Nämä kaksi tapausta viittaavat siihen, ettei laki olisi Suomessa sama kaikille ihmisille, vaan sen ankaruus on merkittävässä asemassa oleville henkilöille vähäisempi kuin vähäisemmän työuran tehneille. On myös nähtävä, ettei tämä asia muutu miksikään, vaikka nyt uudelleen herännyt epäilys Kaius Niemen rikoksesta johtaisikin tuomioon, koska sen nimenomaisena perusteena on epäily siitä, että Niemi olisi sittenkin ollut tietoinen viestikoekeskus-jutusta - siis asiasta, jolla ei ollut merkitystä paikallislehden päätoimittajan tuomioon. 

Siten voidaan katsoa osoitetuksi, että - George Orwellia mukaillen - kaikki suomalaiset ovat oikeuden edessä tasa-arvoisia, mutta toiset suomalaiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. 

19 kommenttia:

  1. Saatana tätä "maailman onnellisinta maata" ja demokratian ym. pläpläplään malliesimerkkimaata ym. pläpläpläätä.!

    VastaaPoista
  2. Tuomiossa on paljon pohdittavaa

    Miten uskottavaa on, ettei ollut lukenut eläkeläisen käsin kirjoittamaa paperia?
    Lukijoiden määrän on oltava vähäinen, jos printtilehden painos on ollut 2600 kpl ja verkkolukijoiden määrää ei ole edes yritetty selvittää. Se olisi varmasti ollut tiedossa. Huoltoaseman vessojen seinillä on samanlaisia viestejä ja niiden lukijoiden määrä on mitä todennäköisemmin paljon suurempi.

    Oletettavasti mies on kansakoulun loppuun käynyt kuten minäkin. Koulutus ei antanut riittävää osaamista hienostella mielipiteensä ilmaisemisessa.

    Eläkeläisen mielipiteet eivät mitenkään olleet vääriä – ainoastaan liian kansanomaisesti ilmaistuja. Tilastot osoittavat, että suuri valtaosa noilta alueilta tulleista elävät sosiaaliturvalla eli ”toisten siivellä”. Kehoitus mennä takaisin kotimaahansa on hyvin kohtuullinen etenkin, jos huomioi karmeat raiskaustilastot, katujengit ja laittomasti Suomeen jääneiden suuren määrän. Rättipää-nimitystä paljon pahempia käytetään monista suomalaisista. Juuri joku kulttuuritutkija sai 5000 euron palkinnon siitä, että hän nimitti Halla-ahoa rasistiksi ja perussuomalaista puoluetta rasistiseksi. Kävin muutama vuosi sitten Palestiinassa ja ostin Arafat-rätin. Se jäi kertakäyttöiseksi, koska en osaa sen laittamista päähän, vaikka paikallinen myyjä sen kädestä pitäen opetti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiväthän arabimiehet kulje Suomessa ”rätti” päässä vaan niiden naiset kuten suomalaiset pimut 60 vuotta sitten. Siivellä eläjä on siistimpi ilmaus kuin sosiaalipummi mutta aivan totta.

      Poista
    2. "Etnisesti työrajoitteinen" voisi olla sopivan korrekti orwellilainen kiertoilmaus perinteisen siipeilijän tilalle.

      Poista
  3. Oikeusjärjestelmän rakenteellista punaviherterroria - siihen on syytä vastata kuten reilu 100 vuotta sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joko sinä taas olet täällä pölöttämässä voimafantasioita, vaikka armeija on käymättä ja lapsilisä vaihtunut työkyvyttömyyseläkkeeseen?
      Sinusta ei ole tekemään yhtään mitään millekään eikä kenellekään joten mene vaikka Vauva-foorumille fantasioimaan.
      Siellä sinunlaisiasi on.

      Poista
  4. Anna mu kaik kestää15. joulukuuta 2022 klo 9.16

    Off-Topic: työministeri Haatainen tunnustaa rivien välistä että Suomalainen koulutusjärjestelmä ei kykene tuottamaan riittävästi kilpailukykyistä työvoimaa verrattuna Intialaisen koulutusjärjestelmään.

    https://twitter.com/PankFrappa/status/1602762947377627136

    Samaan aikaan pääkanisteri Marin haluaa 70% kotimaisesta ikäluokasta suomalaiseen korkeakoulutukseen....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inkluusio haittaa pahasti enemmistön järjellistä opettamista ja lasten oppimista.
      Ei luokassa tarvitse olla kuin yksi, joka ei sovi tavalliseen opetukseen tai tarvitsee enemmän tukea niin hän vie opettajan huomiota ja opetus kärsii.
      Mikä on tarvittava johtopäätös?

      Poista
    2. Yle tänään

      Super: Merkittävä osa varhaiskasvatuksessa työskentelevistä kaavaillut alan vaihtamista

      https://yle.fi/a/3-12043017/64-3-128243

      Poista
    3. Taas tämä uusi kulttuuri rikastuttaa meitä!
      Tulevia korkeakouluopiskelijoita?

      Yle tänään

      "Turun seudulla paljastui katujengi – poliisi selvittänyt useita ryöstö-, kiristys- ja lahjusrikoksia"

      https://yle.fi/a/74-20008839

      Artikkelista poimittua

      Kyseisessä kokonaisuudessa jengitoimintaan liittyvät nuoret ovat poliisin mukaan enimmäkseen toisen polven maahanmuuttajia.

      Poista
    4. Kuinkahan rikas Suomesta loppujen lopuksi oikein tulee?
      Kyllä tänne kelpaa tulla, "tasa-arvon" mallimaahan. Loppuiän elatus veronmaksajien piikkiin!

      Yle tänään

      Suomi ottaa vastaan enintään 175 turvapaikanhakijaa Välimeren maista – jokaisesta hakijasta kymppitonnin korvaus

      https://yle.fi/a/74-20008910

      Artikkelista poimittua

      Euroopan komissio tukee siirtoihin osallistuvia jäsenmaita rahallisesti.
      Jokaisesta siirrettävästä turvapaikanhakijasta maksetaan 10 000 euron korvaus. Lisäksi siirtokustannuksista korvataan 500 euroa.

      Poista
    5. Kuhunkin huutolaiseen uppoaa parissa kuukaudessa tuo kymppitonni, joten huono sijoitus, mutta niitähän suomalaiset osaa tehdä.

      Poista
    6. IS tänään

      Poliisi epäilee nuoria törkeästä ryöstöstä Tikkurilassa – veivät uhrin takinkin mennessään
      Esitutkinnan yhteydessä on pidätetty kolme henkeä ja vangittu yksi.

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009269701.html

      Artikkelista poimittua

      Tapahtumassa kaksi rikoksesta epäiltyä nuorta ryösti uhrinsa käyttämällä vakavaa väkivaltaa ja pippurikaasua.

      – Asianomistajalta anastettiin matkapuhelin, päällystakki sekä lompakko, rikoskomisario Sampsa Aukio toteaa poliisin tiedotteessa.

      Poista
  5. Tässä on samankaltaisuutta kuin Professorin eilisessä kirjoituksessa.
    Eilisessä muslimit ovat "tasa-arvoisempia" kuin suomalaiset eli toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset, tässä mallimaassa.

    VastaaPoista
  6. Taas vituttaa niin, että veri alkoi kiertää väärin päin. Tämän kabbalan syyttäjän mukaan eläkeläisen kirjoitus paikallislehdessä aiheuttaa enemmän vihaa tiettyjä kansanryhmiä kohtaan, kuin näiden maahan valehtelemalla päässeiden syöttiläiden röyhkeä käytös, jengiytyminen, raiskailut, ryöstelyt ja murhat sekä muut perseilyt.

    Se, että näitä hiekkaperseitä kirjoittaja kutsuu rättipäiksi, osoittaa häneltä hämmästyttävää itsehillintää. Itselläni on mielessä koko joukko sanoja, jotka kuvaavat näitä yhteiskuntamme syöpäsoluja ja heidän hännystelijöitään paljon "arkikielisemmin". Nyt tämä eläkeläinen, joka on osaltaan rakentanut tätä maata sellaiseksi, jossa tuon pallopäisen syyttäjänkin on ollut hyvä kouluttautua, leimataan rikolliseksi.

    Elämme tosiaan totuuden jälkeistä aikaa.

    VastaaPoista
  7. Laki on kaikille sama, tuomiot ja päätökset vaan sovitetaan "olosuhteisiin" nähden riittäviksi. Tai muunnetaan muuten sopiviksi.

    VastaaPoista
  8. Olisikohan tässä rikoksen tekijän yhteiskunnallisen aseman lisäksi kyse myös rikoksen laadusta? ei se ole niin nuukaa jos päätoimittaja sallii Puolustusvoimien salaisten asiakirjojen tietojen julkaisemisen lehdessään, mutta negatiivisesti arabiaanoihin suhtautuva kirjoitus on rikos vailla vertaa.

    VastaaPoista
  9. Tähän aikaan sopii mainiosti tämä Irwinin kannanotto:

    https://youtu.be/VD6zQqlrWEQ

    Jamppa vaan

    VastaaPoista
  10. Mitäpä tämä kertoo yhteiskunnastamme, oikeuslaitoksestamme, lakikokoelmastamme,
    syyttäjistämme yms. ?
    Minusta tässä on nähtävissä tiettyjä merkkejä kansakuntamme taantumuksesta...
    -Raksaäijä-

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!