tiistai 20. syyskuuta 2022

Tunkkainen tuulahdus menneisyydestä

Minun ikäiseni ja vanhemmat ihmiset muistavat vielä 1960-1970-luvun vaihteen radikaalin opiskelijaliikkeen ja sen tunkkaisen kielenkäytön, joka sisälsi luokkataistelua, taistelevia etujoukkoja, solidaarisuutta ja tiedostamista milloin mistäkin asiasta. Sekä tietenkin halventavin termein väritettyä mollaamista pääomaa, porvareita, lahtareita ja jopa nimeltä mainittuja perheitä kohtaan. 

Tämä kaikki tuli elävästi mieleeni lukiessani Helsingin sanomien julkaisemaa mielipidekirjoitusta yliopistoistamme. Siihen oli nimittäin kirjoitettu seuraavat "viisaudet". 
  1. Tiedeyhteisön olisi jo aika kirkastaa eetoksensa kasvatus- ja sivistysyhteisönä. 
  2. Maailman tilan tiedostaminen ja kriittisten ajattelu- ja toimintavalmiuksien luominen ovat erityisesti yliopiston tehtäviä. 
  3. Kilpailuideologiasta ja tuotannon tarpeista päämääränsä ammentava koulutus on... tuhon tie.
  4. Korkeimman opin tyyssijassa ei ole resursseja yhteiskuntaa kriittisesti uudistavalle tutkimukselle ja keskustelulle."
En tiedä oliko tämä kirjoituksen sisältyvä komiikka kirjoittajien vakavaksi tarkoitettua tekstiä vai keijomaista hurvittelua. Oli se kumpaa tahansa, palautti se kuitenkin mieleeni sen, kuinka hyväuskoisia ihmisiä on helppo höynäyttää. 

Sillä juuri siitähän oli kyse taistolaisessa liikkeessä, jota hyödynsivät sekä itäisen naapurimme ihmishirviöt että oman maamme korkein vallankäyttäjä. Ja jota johtivat edellisen sukupolven merkkihenkilöiden kultalusikka suussa syntyneet vesat, jotka myöhemmin nousivat oman ikäluokkansa taloudellisiksi ja poliittisiksi johtajiksi - usein yhteiskunnalliset näkemyksensä päinvastaiseksi muuttaneina. 

Näinköhän historia lopulta toistaa itseänsä myös nykyisen tiedostavan, wokeltavan ja vihertävän vasemmiston suhteen? Eli nouseeko sen johtajista aikanaan pesunkestäviä wahlrooseja tai tuomiojia, vai ovatko he sittenkin esikuviansa kyvyttömämpiä?  

16 kommenttia:

  1. Taistolaisetkin sentään tekivät asioita vaikkakin vääriä. Woke-ihmiset eivät tee mitään muuta kuin valittavat. Luulen että tekeminen meritoi tehokkaammin kuin valittaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kyllä he myös tekevät ja heidän tekojensa vaikutukset ovat erittäinkin huomattavat pitäessään panttivankeinaan länsimaisesta politiikasta aina Hollywoodin tuotoksiin, suurten firmojen tuotemerkkeistä musiikkitapahtumiin tieteentekijöiden ja muiden erimielisten vaientamiseen, vainoamiseen ja canceloimiseen..

      Poista
  2. Aidon Keijon tunnistaa kirjoituksen viimeisten sanojen alkukirjaimet keräämällä.

    VastaaPoista
  3. Rahalla on ihmeellinen vaikutus. Eduskuntaan saattaa joskus pyrkiä sellainen ihminen, joka haluaa parantaa yhteiskunnan heikko-osaisten asemaa. Kun oma tili alkaa paisua kansanedustajan muhkeista palkkioista, alkaa köyhien asiat unohtua.

    Omat hankinnat nousevat etusijalle: uusi asunto, vaatekaappiin pukimia, lapsille ja itselle harrastusvälineitä, uusi auto, vene, viihde-elektroniikkaa ja "tiedostavuutta" edustava sähköpyörä. Ulkomaanmatkatkin ovat niin avartavia ja kansanedustajalle hyödyllisiä. Täytyyhän perähikiällä syntyneen tietää, miten vaikkapa floridalaiset elävät. Tutustuminen paikallisiin onnistuu golfkentiltä käsin.

    Kun raha on tehnyt tehtävänsä, meillä on viimeistään vuoden kuluttua hyvin ansaitsevan vallasväen poliittinen teatteri, jossa kenelläkään ei ole todellista huolta heikommista. Soitetaan poskea ja sitten mennään syömään hyvään ravintolaan äänestäjiltä kynityillä verovaroilla.

    VastaaPoista
  4. Tulipa kyllä elävästi mieleen 70-luku tuosta kirjoituksesta. "Edistykselliset voimat" ovat näköjään taas heittelemässä kapuloita yhteiskunnan rattaisiin parhaansa mukaan. Yliopistoissahan ne silloinkin olivat "etujoukot" matkalla kohti sosialistista paratiisia.

    VastaaPoista
  5. Vastapainona ja tietoa ilman wokellusta sisältävää tekstiä löytyy St1 pääomistajan Anttosen haastattelusta jossa hän analysoi erinomaisesti miksi emme enää tarvitse ilmasto-ongelman ratkaisuissa Hs mielipidekirjoitusten kirjoittajien kaltaisia toimijoita. Tietoa ilmaston lämpenemisestä on tuotettu jo riittävästi, nyt ongelman ratkominen kaipaa ihan muita toimijoita kuin filosofeja ja ilmaston tutkijoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole ihan varma tuosta että meillä olisi siitä riittävästi tietoa, kun se kamala ilmastokatastrofi on pidätellyt sitä tuloaan jo ainakin meikäläisen perspektiivistä (vanha VHM) sen 30 vuotta. Vähän kuin uskonlahkon maailmanlopun ennusteet, uusi päivämäärä keksitään kun edellinen on saavutettu. Te nuoremmat ette huomaa tai ole tietoisia että näitä ilmastomaailmanlopun viimeisen estävän teon päivämääriä on julistettu muutaman vuoden päähän jo tuon 30 vuotta. En enää ihan oikeasti usko koko humpuukiin vaikka miten jotkut "tiedemiehet" väittäisivät sen olevan tulossa. On toki pari muutakin seikkaa jotka sen uskon vievät, mutta ei niistä sen enempää, tuo määräpäivän siirtäminen vuosikymmeniä riittää kyllä. Ja minä kun olen tutkijakoulutettu ja silti usko on mennyt, eli en mikään "punaniskainen peräkammarinpoika" kuten nämä fanaatikot meitä ei-uskovia mielellään kuvaavat.

      Poista
    2. Hyvin kiteytetty yllä. Uskonnon kaltainen tuhon toistuva julistus luulisi herättävän muitakin kuin pragmaattisia, matemaattis-luonnontieteellisen koulutuksen käyneitä henkilöitä. Ilmastotuhon toteutumatta jääneistä ennustuksista on pieni vaatimaton poiminta kotisivullani alla olevassa linkissä:
      https://anttilehtniemi.nettisivu.org/2021/12/19/ilmastonmuutos-tuhoaa-meidat/

      Poista
    3. Muistaakseni myös Matti Vanhanen on todennut, että ilmastonmuutos on tieteellinen tosiasia, jota ei kannata enää tutkia. Tavallaan hän oli siinä oikeassa; ilmastohan on muuttunut aina. Sen sijaan, että tehdään löyhäpäisiä ja äkkinäisiä päätöksiä, pitäisi oppia sopeutumaan ja kehitellä kaikessa rauhassa uusia ja kestäviä tapoja tuottaa energiaa. Katse tulisi myös kääntää ihmiskunnan liian isoon sikiämiseen sekä merien ja maaperän saastumiseen ilmastonmuutoksesta
      vouhkaamisen sijaan.

      Poista
    4. Amen... samaa mieltä

      Poista
    5. Onhan se ilmasto lämmennyt tuhansia vuosia, koska jääkausikin päättyi. Ilmeisesti Suomen päällä maannut parin kilometrin paksuinen jäävaippa alkoi sulaa, kun suomalaiset keksivät Volgan miutkassa saunomisen. Meidän syy joka tapauksessa tämä lämpeneminen, jote ei muuta kuin miljardit vain uusiutuvaan energiaan.

      Poista
  6. Niimpä, Tiedostavan tieteen Treen yksikko ja Demariopistohan se siinä vaatimassa paikkaa kaikkien puolueiden yläpuolisina toimijoina joiden ohjauksessa ja valvonnassa sitten poliitikot saavat toimia ja hoitaa tehtäviään. Ei puutu kuin ylilopistollinen valvontakomissio eduskuntaan.

    VastaaPoista
  7. Taistolaiskvartetti Agit-Propin Natalia on hieno biisi, kun kuulija kuvittelee sen käsittelevän nykyistä Ukrainaa. Muuta hyvää en tästä lahkosta tiedä.

    VastaaPoista
  8. Kyllä tuo retoriikka on ollut käytössä koko ajan.
    Kyseinen paskasakki esim. pitää itseään ah niin progressiivisina ja liberaaleina - samaan aikaan kun kaikki muut ovat TAANTUMUKSELLISIA.Mahtaako tulla sanasta mitään mieleen?

    VastaaPoista
  9. Taitaapa olla niin, että nykyiset wokellukset ja elokapinat ovat edelleen samasta soitteesta synnytettyjä kuin aikaisemmitkin liikkeet. Jäljet johtavat vahvasti putleriin.
    Sama muuten koskee perkeleellisestä kiimaa ajaa koko länsimaailma kynttilöiden ja hevoskärryjen aikaan.
    Kuka hyötyy ja "follow the money"

    VastaaPoista
  10. Puppusanageneraattorista saa hämmästyttävän samankaltaisia lauseta kuvaamaa suomen tilaa suhteessa epävakaiseen ilmapiiriin tiedeyheisössä...

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!