perjantai 17. kesäkuuta 2022

Plan International yllätti

Wikipedian mukaan "Plan International on kansainvälinen lastenoikeusjärjestö, jonka tarkoituksena on kehittyvien maiden lasten elinolosuhteiden parantaminen. Poliittisesti sitoutumaton järjestö edistää muun muassa lasten oikeuksien toteutumista. Plan parantaa erityisesti heikoimmassa asemassa olevien tyttöjen elämää ja suojelua ja edistää tasa-arvoa." 

Kyse ei ole mistään pikkujärjestöstä vaan - edelleen Wikipedian mukaan - "vuonna 2019 Planin kummitoiminnassa oli mukana 1,2 miljoonaa lasta maailmanlaajuisesti. Suomessa kansainvälistä Plania edustaa Plan International Suomi." 

Järjestön tuotot Suomesta olivat vuonna 2021 kokonaista 24,4 miljoonaa euroa. Neljännes rahoituksesta tulee ulkoministeriöltä. Maailmanlaajuisesti järjestö käytti yhteensä 937 miljoonaa euroa. Kyse on siis merkittävää rahoitusvaltaa käyttävästä organisaatiosta. 

Tätä taustaa vastaan oli yllättävää huomata, että järjestön nettisivuilla on vajaa kuukausi sitten julkaistu kirjoitus, johon sisältyivät seuraavat kohdat. 

"Olemme saaneet kampanjan aikana somessa kysymyksiä ja kärjekästäkin palautetta siitä, että puhumme viesteissämme tyttöjen ja naisten rinnalla tai sijaan menstruoivista ihmisistä. Kommenteissa on noussut esiin huoli, että pyrkisimme häivyttämään sukupuolen tai naiseuden olemassaolon."

"Sana- ja kuvavalinnoissamme ei kuitenkaan ole kyse sukupuolen kieltämisestä vaan siitä, että ihmisoikeusperusteisena toimijana haluamme huomioida kaikkien sukupuolten aseman ja oikeudet."

"Kaikilla tytöillä ja naisilla ei ole kuukautisia, ja kaikki, joilla on kuukautiset, eivät ole tyttöjä tai naisia. Esimerkiksi osa transmiehistä ja muunsukupuolisista ihmisistä menstruoi."

Edelle kopioimani wokellus-henkiset linjaukset eivät sinänsä tarvinne sen kummempia selventäviä kommentteja. Todettakoon kuitenkin, että minulla on lievää suurempia epäilyksiä siitä, ettei puheena oleva järjestö ole juuri nyt tarttumassa kehitysmaiden keskeisimpiin ongelmiin. Enkä siksi kannata veronmaksajan varojen käyttämistä sen toimintaan.

Aloitin kirjoitukseni Wikipedia-sitaatilla, joten lopetettakoon se myös sellaiseen: "uuskieli on englantilaisen kirjailija George Orwellin teoksessaan ´Vuonna 1984´ kuvailema kuvitteellinen kieli. Se on virallisesti ohjailtua ja rajoitettua, ja sen tarkoitus on romaanin maailmassa tehdä toisinajattelu ja poliittinen kapinallisuus mahdottomaksi viemällä kansalaisilta käsitteet, joilla ilmaista poliittisesti vääräoppisia mielipiteitä."

15 kommenttia:

  1. **EU hyväksyi sukupuolikiintiöt pörssiyritysten hallituksiin
    Jatkossa vähintään 40 prosenttia hallitusten jäsenistä on oltava ”aliedustettua sukupuolta”.**

    Noin kertoo Iltalehti. Tuossa on kuitenkin se oletus, että sukupuolia olisi vain kaksi (johon itsekin uskon). Sehän on jyrkässä ristiriidassa edistyksellisten piirien jakaman ilosanoman kanssa.

    Miten tämä on mahdollista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. onhan joillain muurahais tai termiittilajeilla montakin "sukupuolta"...Kuningatar, kuhnurit, sotilasmuurahaiset sekä työläismuurahaiset, niin ja toukat viel

      (todellisuudessa nämä erikoituneet hyönteislajin ammattilaiset voidaan aina palauttaa 2 sukupuoleen eli uroksiin ja naaraisiin. kuningatar ja työläiset on naaraita, kuhnurit on tietty miehiä ja sotilasmuurahaiset..en oo varma...varmaan naaraita nekin

      Poista
    2. 40% muusuja kaikkialle!

      Poista
    3. Tämä on helppoa matematiikkaa. Jos tingitään sen verran, että jaetaan sukupuolet vain miehiin, naisiin ja muunsukupuolisiin, niin sitten näitä KAIKKIA on oltava vähintään 40% pörssiyhtiöiden johtokunnissa. Ja kolme kertaa 40% on edistyksellisen matematiikan mukaan luonnollisesti täydet 100%!

      Poista
  2. Vai "kehittyvät maat"...Pikemminkin kehittymättömät maat, tai kyllähän ne kehittyy, koko ajan entistä paskemmiksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suvakit ruokkii noita keharimaita ja antavat resursseja kuten kehittymättömyysapua, että nämä paskamaat voivat aina vain lisiä ja muuttua entistä paskemmiksi annetuilla resurseilla

      Aina yhtä pee aaa, mutta aina vain isommalla suvakkien mahdollistamalla poppoolla

      Poista
    2. Niinpä. Syöpäkin kehittyy, muttei se hyvää elämää tarkoita.

      Poista
    3. Ja gryndereiden maailmastakin voi ottaa mallia ja sanoa syöpää täydennyskasvaimeksi. -jussi n

      Poista
  3. "Kehittyvät maat" on juuri sitä uutta kaunokieltä, jolla kierretään kätevästi totuus. Kehitysavulla ei yleensäkään saada aikaan muuta kuin paikallisten diktaattoreiden rahakirstujen täyttö, kehitysaputyöntekijöiden lokoisa elämä kohdemaissa ja niissä tolkuttoman syntyvyyden kautta köyhyyden ja kurjuuden lisääntyminen. Viime mainittua selitetään kaunosanalla "ilmastonmuutos", joka toisaalta käy kestoselityksenä lähes kaikkiin nykyajan ongelmiin.

    VastaaPoista
  4. Pahkasika alkaa vaikuttaa uudelta Ilmestyskirjalta. Toinen tuleminen näyttäytyy Keijon hahmossa. (tuo tekstihän on ihka ehtaa keijotusta!)

    Vaikea löytää enää järjestöä, jolle haluaisit lahjoittaa yhtään mitään kenellekään. Taitaa olla aika keskittyä vain omaan ja läheisten hyvinvointiin, kun miettii millainen tulevaisuus meitä odottaa jo aivan nurkan takana.

    VastaaPoista
  5. Parodia tosiaan on jo pitkään ollut mahdotonta. Ne tekevät sen itse.

    Mutta kalliiksi se käy. Ei vain rahallisesti, vaan myös menetetyn todellisuudentajun ja ajatuskyvyttömyyden hinnassa.

    Hmmm. Nämä nykyiset yleiskäsitteelliset stiiknafuulat ovat tietysti tahatonta komiikkaa, mutta voisihan sitä vielä jatkaakin ihan "kehistysajattelun" raamituksissa.

    Kun symboloivan kielen kehityksen varhaisvaiheessa ensimmäiset "yleiskäsitteet" muodostuvat sulkemalla elämänmuodollisia piirejä ja "nimeämällä" ne, niin eikös tuo menstruoimisen pohjalta määritelty sukupuoli täytä kaikki lajityypillisen kehittymättömyyden tunnusmerkit?

    Ja kun sukupuolten eri voitaisiin varhaisiin kehitysvaiheisiin palauttamalla määritellä niinkin, että "nainen" on se sukupuoli jolla on lähtökohtaisesti olemuksellisempi taipumus perusnarsistisiin symbioottisiin hoiva- ja uhrituntoihin, eikös voitaisi saman tien sopia siitä, että kaikki kehitysmaahyväntekijät ovat sukupuoleltaan "naisia". Ihan siis muista ulkoisista tunnusmerkeistä riippumatta.

    Vihreiden kahdestakymmenestä kansanedustajasta seitsemäntoista on naisia. Tekemättä mitään periaatteellista vääryyttä voitaisiin hyvin yleistää niin, että "vihreän aatteen" kannattajat ovat "naisia".

    ätä ei ehkä ole syytä jatkaa pitemmälle. Muuten herään eräänä aamuna ja huomaan muuttuneeni suureksi syöpäläiseksi. Gregor Samsa, hyvää huomenta. Mutta nimeäni klikkaamalla löytää asiallistakin pohdiskelua asiallisesta asiasta.





    VastaaPoista
  6. "Järjestön tuotot". Hmm, eikö pitäisi ennemminkin puhua järjestön rahoituksesta kuin tuotoista. Nämäkin saavat Suomesta ylioppilas Haavistolta vähintään tuon 25%, eli pyöreästi n. 6.2 milj euroa veronmaksajien rahaa.

    Wokeltaminen on lisätty järjestön sivuille miellyttämään "edistyksellisiä" jotta kukaan ei pääse Twitterissä esittämään ikäviä kysymyksiä näinä hulluina aikoina. Se on ikään kuin vastuuvapauslauseke. Vähän niin kuin tv-mainoksissa näkee nykyisin enemmän aivan jotain muuta kuin kantaväestöä jne. Ihmisiä, yrityksiä, järjestöjä, kuntia, museoita...you name it, pelottaa enemmän kuin mikään joutua näiden woke-hörhöjen kynsiin. He ovat nykyajan roskajoukkoa joille syyllisyys tai syyttömyys eivät merkitse mitään, vain se että voi näyttää vertaisilleen (tai kaltaisilleen) "katsokaa kuinka löin siltä jauhot suuhun". Kenties vain tuolloin nämä ihmiset tuntevat elävänsä.

    VastaaPoista
  7. Turha säälitellä ja selitellä jostain "lapsista". Normi pikipää kakara on jo 10 vuoden päästä joko loinen, nuorisorikollinen, terroristi tai yleinen haittakädellinen ja resurssien kuluttaja maapallon kannalta, saatikka jos ne päästetään vaikka Eurooppaan.

    VastaaPoista
  8. kikkurit nyt vain elävät, ja haluavat elää lajityypillisen käyttäytymisensä mukaisesti, ei sitä mikäään muuta, ei ainakaan kehariapu, kun ongelma on geeneissä, mitä tulee länsimaiseen elämänmenon saavuttamiseen tai edes ylläpitämiseen..ei onnistu

    VastaaPoista
  9. Tuli mieleeni tuosta syövän kehittymisestä muuan tapaaminen parin miehen kanssa olisio jo parisenkymmnetä vuotta aikaa siinä kaivotalon/makkaratalon nurkilla baaritiskillä. Jutelttin niitä näitä ja asiankin vierestä. No minä siinä arvvuutteleemaan, että tietävätkö herrat, että mitä eroa on syövällä ja insinöörillä?
    Eivät tienneet joten minä valistamaan, että syöpä kehittyy. KRHM , no me ollaan insinöörejä tuumasivat ja minä siihen, että syytönhän minä siihen olen.
    No, siinä pari tuopposta kumottiin ja ihan ystävällisissä merkeissä erottiin.
    Ja kun oli aikaa kulunut, niin pahukkeri sentään, toinen herroista oli työpaikassa johon pyrin haastattelemassa hakijoita. Ja juu, sain paikan.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!