sunnuntai 26. kesäkuuta 2022

Kulttuuripositiivinen ehdotus

Viime viikon poliittinen uutispommi liittyi Wille Rydmanin (kok) väitettyyn huonoon käytökseen. Sen seurauksena ilmeni, että monien muidenkin puolueiden kuin Kokoomuksen piirissä on tapahtunut vastaavaa. Jopa pääministeri Sanna Marin kertoi kohdanneensa ikävää käytöstä omassa puolueessaan. 

On tietenkin selvää, ettei nykyisessä Suomessa juuri kukaan hyväksy naisiin - eikä etenkään nuoriin sellaisiin - liittyvää huonoa käytöstä. Siksi Rydmaninkaan tapauksessa ei kukaan puolustele hänen väitettyjä tekemisiään, vaan haluaa vain selvitettävän, perustuvatko hänestä esitetyt väitteet tosiasioihin. 

Asia ei todellakaan ole aina ollut samoin, vaan maamme kulttuurisessa ilmapiirissä on tapahtunut ilmiselvä muutos. Se mikä oli suorastaan päivien piristys minun nuoruudessani ei enää tänä päivänä ole sitä.

Tämä kaikki on pannut minut ajattelemaan sitä, kuinka me suhtaudumme muihin kulttuureihin. Olemmehan esimerkiksi maahanmuuttopolitiikassamme pyrkineet tukemaan tulijoiden oman kulttuurin säilymistä. 

Erityisesti pohdin sitä, että onko henkilön oman kulttuurin tukeminen rasistista silloin, kun se on haitallista hänelle itselleen. Esimerkkejä on helppo keksiä: ramadanin viettäminen yövalvomisineen ja - syömisineen heikentää muslimien työpanosta ja siten menestystä taloudellisessa mielessä, romaninaisten hame aiheuttaa samanlaisen ongelman pitkäaikaiselle vähemmistöllemme, moniavioisuus johtaa naisenpuutteeseen ja itäeurooppalainen korruptio ehkäisee sikäläisten yhteiskuntien vaurastumista. Ja niin edelleen - listaa voisi helposti jatkaa.

Siksi teen näin juhannuspyhien päättymisen kunniaksi kulttuuripositiivisen ehdotuksen: muutettakoon kulttuuripolitiikkaamme siten, ettei yhtäkään kulttuuria hyväksytä sellaisenaan, vaan harkitaan sen eri piirteiden merkitystä suhteessa ihmisten elämään. Ja kehitettäköön noita kulttuureita samaan tapaan, kuin olemme kehittäneet oman kulttuurimme suhtautumista nuorten naisten epäasialliseen vokotteluun. 

Näin toimien voisimme astua edes pienen askeleen kohti tosiasioiden tunnustamista. Ja samalla luoda toivoa siitä, ettei suomalaisen yhteiskunnan etninen monimuotoistuminen johtaisi sellaiseen absurdiin kaaokseen, kuin monissa muissa maissa - alkaen läntisestä naapuristamme ja päätyen monikulttuuriseen afrikkalaiseen sekasortoon - on selkeästi nähtävissä. 

10 kommenttia:

  1. USAssa pitäisi sallia abortti vain latinoperäisille ja sitä ruskeammille naisille.

    VastaaPoista
  2. Rydmanin kannattaa ilmoittaa kylmästi että on palannut islamiin jo vuosia sitten.
    Kaikki syytökset muuttuvat samantien automaagisesti natsismiksi ja rasismiksi.
    Sen jälkeen Rydman voi vaikkapa viillellä muutamalta vihreältä natsihuoralta kurkut auki allahu akbaria kirkuen koska se on vain epätoivoinen hätähuuto rasismia vastaan.
    Luonnollisesti jättikorvaukset rasisteilta sen jälkeen.

    VastaaPoista
  3. Naisemme pitäisi pukea pään ja vartalon peittävään kaapuun, jota Juttakin ehti kehua. Siirretään xx-kromosomilliset työelämästä kotiin, joka on nyt jo lainsäädännöllä asetettu "turvalliseksi tilaksi". Kielletään myös kaikki puhe, joka ei liity kulloisenkin työtehtävän suorittamiseen. Naama on pidettävä muiden seurassa peruslukemilla, ettei kukaan vain tunne kokevansa itseään hymyllä ahdistelluksi. Naurusta paiskataan tyrmään.

    Eiköhän näillä eväillä saada aikaan valtio, jonka rinnalla Pohjois-Koreakin näyttäytyisi liberalismin mädättämältä porttolalta.

    Oikeasti ahdistelluille vinkki: täräytä ahdistelijalta silmä mustaksi, niin joutuupa selittelemään, miksi näin on päässyt käymään. Tuskinpa uskaltaa siitä syytettä nostaa.

    VastaaPoista
  4. Kirjoititte:
    " Ja samalla luoda toivoa siitä, että suomalaisen yhteiskunnan etninen monimuotoistuminen johtaisi sellaiseen absurdiin kaaokseen, kuin monissa muissa maissa..."
    Valitettavasti tässä taisi tapahtua paha virhe, joka muutti lauseen merkityksen päinvastaiseksi. Absurdia kaaostako toivot? Ilmeisestikään et; tulit vain vahingossa kirjoittaneeksi "että" vaikka piti olla "ettei".

    VastaaPoista
  5. Oman kulttuurimme vuosisatainen kehitys riittää todistamaan, että samankin kulttuurin piirissä eri aikoina eläneitä ihmisiä olisi aivan mahdotonta saada sopeutumaan samaan yhteiskuntailmastoon.

    Kun nyt taas tuo jumalien vaikutus -- jumalien antamalla oikeutuksella tehdyt julmat terroriteaot -- on uutisissa, kannattaa kelata oman kulttuurimme suhteita uskontoilmiöön pitemmällä perspektiivillä.

    Vuoden 1734 lain mukaan jumalanpilkasta tuli kuolemantuomio. Vajaat sata vuotta myöhemmin, kun oltiin Venäjän vallan alla, lakattiin panemasta noita tuomioita täytäntöön. Tuomitut tavallisesti passitettiin Siperiaan. Se laki, jonka perusteella jumalanpilkasta syytetty kirjailija Hannu Salama 1966 tuomittiin, oli vuodelta 1890. Salaman tapauksen jälkeen toki lain mahdollistamaa enimmäisrangaistusta alennettiin neljästä vuodesta kahteen vuoteen.

    Totinen komitea nimeltään ”Kirkko ja valtio” esitti 1977, että Jumala-sana voitaisiin poistaa laista – koska alettiin ajatella, ettei Jumala taida tarvita ihmisten suojelua – mutta rangaistavaksi määrättäisiin yleisesti sen loukkaaminen, mitä missä tahansa maassa toimivassa uskontokunnassa pidetään ”pyhänä”. Nämä nykyiset pykälät, jotka määräävät omaa suhtautumistamme myös mahdollisesti väkivaltapotentiaalia omaaviin uskontoihin, ovat vuodelta 1999. Ne on kirjoitettu uskontoilmiötä jostain "yleispätevästä" näkökulmasta tarkastelevalla kielellä -- joka valitettavasti johtaa vain yliyleistävien yleiskäsitteiden käyttöön ja mahdollistaa sen, ettei kenenkään tarvitse -- eikä kukaan siis edes saa -- määritellä uskontojen "pahoja" ominaisuuksia.

    Tästä johtuen elämme nyt siis eräänlaisessa tiedollisessa pussissa, mustassa säkissä, johon reikiä ei saa tehdä, niin että valoa tulisi sisään ja näkisimme maailman oikein. Olemme edelleen uskonnollisen magian ontologisessa kehässä -- sallimme itsellemme vain sellaiset kysymykset, joihin on olemassa "poliittisesti korrekti" vastaus.

    Ja eyes wide shut me sitten olemme menossa kohti kulttuurikognitiivista hajoamista, ja yhteiskuntamme tulevat romahtamaan sosiaalisesti, taloudellisesti, terveydellisesti, ja -- asia jota emme siis vielä pysty ymmärtämään -- myös tiedollis-kognitiivisesti.

    VastaaPoista
  6. no kun edelleenkään "kulttuurit" eivät synny omia aikojaan, vaan ovat heijastuma näiden kulduurien ihan omasta geeniperimästä ja missä he viihtyvät ja jooh, kokevat omakseen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kuten ny esimerkiksi kikkurit tykkää rummuttamisesta, ja arjalaiset vaikkapa filosofiaasta tai kuvanveistoista

      Poista
    2. tosin maailman parhaat runpalit, lienee valkoisia miehiä, kuten kaikilla muillakin taidon aloilla, vai voiko joku mainita jonkin todella taitavan, kuuluisan kikkuri taide maalarin tai kuvan veistäjän?

      or wtf is the problem? rassismi 2000 tuhat vuot? ennenkuin Afrikkaa oli edes "löydetty"?

      Poista
  7. "Asia ei todellakaan ole aina ollut samoin, vaan maamme kulttuurisessa ilmapiirissä on tapahtunut ilmiselvä muutos. Se mikä oli suorastaan päivien piristys minun nuoruudessani ei enää tänä päivänä ole sitä."

    Eipä tuo ole tapahtunut kuin noiden päävikaisten porukoissa ja lähinnä niiden porukoissa jotka elää verorahoilla ja päättä mitä veronmaksajien pitää tehdä ja mikä niiltä pitää kieltää seuraavaksi ja mihin niiden työnhedelmät pitää kupata, ei tuollasia ole meidän normaalien joukoissa.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!