tiistai 10. toukokuuta 2022

Harvinainen väkivaltarikos on osa laajempaa kehitystä

Yle kertoi tapauksesta, jossa nuori mies oli ollut jonkin aikaa seksuaalisessa seurustelusuhteessa. Sen seurauksena nainen tuli raskaaksi, mikä ei ollut miehen mieleen. Niinpä mies yritti estää lapsen syntymän pahoinpitelemällä ja jopa yrittämällä tappaa naisen.  

Tapahtumien seurauksena 34-vuotias mies on epäiltynä kolmekymppisen naisen tapon yrityksestä, törkeästä laittomasta raskauden keskeyttämisestä, pahoinpitelystä ja törkeästä kotirauhan rikkomisesta. Tutkinnan perusteena oleva törkeä laiton raskauden keskeytys on poliisin mukaan äärimmäisen harvinainen rikosnimike Suomessa. 

Tapauksesta ei ole käytettävissä tarkempia tietoja, mutta jo edelle kirjoitettu viittaa siihen, että suomalaisen väkivaltarikollisuuden kirjo on laajenemassa. Vuosi 2015 toi meille jo esimerkiksi lisääntyneen ja aiempaa törkeämmän seksuaaliväkivallan, jengirikollisuuden kovenemisen ja terrorismin, joten törkeitä laittomia raskaudenkeskeytyksiä ei enää tarvittaisi tänne pohjoiseen. 

Tällä en vihjaa siihen, että 34-vuotias olisi maahanmuuttajataustainen, sillä sitä en tiedä. Myöskään nuorisojengeihin liittyvä rikollisuus ei ole pelkästään maahanmuuttajataustaisten rikollisuutta, vaan myös monet suomalaisnuoret ovat hakeutuneet niihin. Kaiken kaikkiaan maahanmuuttajilla on kuitenkin oleellisesti määräänsä suurempi rooli näissä rikoksissa.

Viime vuosien kehityksen seurauksena vakava väkivalta on lisääntynyt Suomessa huolimatta rikollisuuden yleisestä vähenemisestä. Eikä tämä voi olla vaikuttamatta negatiivisesti yhteiskunnan ilmapiiriin ja ihmisten turvallisuudentunteeseen.  

Tässä tilanteessa yhteiskunnan olisi siksi reagoitava ja selvitettävä mitä kehityksen pysäyttämiseksi on tehtävissä. Ja kun viisastenkivi on löytynyt, olisi myös toimittava sen mukaisesti. 

13 kommenttia:

  1. Ajatus, etteivätkö suomalaisnuoret voisi mennä mukaan maahanmuuttajanuorten jengeihin, on yhtä kummallinen kuin ajatus, etteivät suomalaiset nuoret naiset voisi ihastua tummahipiäisiin uroksiin.

    Mutta kulttuurit ovat kovia kognitiivisia tosiasioita, ja kulttuurinen rikollisuus on todellinen ilmiö. Ihan samalla tavalla kuin jokaisessa kulttuuriperinnössä säilyy tietty sosiaalisuus -- sosiaalisen sitovuuden tapa ja aste -- ihan vastaavasti myös kullakin kulttuurilla on ikioma epäsosiaalisuutensa, joka sekin on yli sukupolvien periytyvää.

    Meillä ei ole ymmärrystä sen suhteen, miten kovia kognitiivisia tosiasioita kulttuurit ovat. Emme näe ihmistä juuri pintaa syvemmälle. Jatkuvasti, aina kun jokin meille epätavallinen rikoksen muoto nousee uutisiin, rikoksentekijää läheltä tunteneet ihmiset ihmettelevät "että sehän oli ihan normaali mukava tyyppi".

    Oma yhteiskuntamme on nähdäkseni jo muuttumassa suuntaan, jossa monikulttuuristumisen tuhoisia vaikutuksia ei enää nähdä selvästi. Yhteiskunnan hajoaminen tapahtuu sopeutumalla -- juuri niinkuin se sammakko voidaan keittää kuumentamalla vettä kattilassa hitaasti.

    Luonnollisia kulttuurisia hylkimisreaktioita yritetään peitellä pitämällä niitä "rasismina" tai "natsismina", mikä juuri nyt on tuolla itänaapurimme totalitarismissa kovassa käytössä. Kasvattamalla normatiivista painetta -- "poliittista korrektiutta", "suvaitsevuutta", hyvätapaisuutta, yms -- päädymme juuri sellaiseen sensuurilla ylläpidettyyn totalitarismiin josta nyt näemme malliesimerkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi yleisimmistä ja heikoimmista käytännöistä jengiytymisen kohdalla on aina todeta, että kyllä kantasuomalaisiakin kuuluu jengeihin. Kun tänne tulee klaanikulttuuriin sitoutuneita kehitysmaamuslimeja ja ne muodostavat jengejä, niin kantasuomalaisille ei jää paljon muita vaihtoehtoja kuin myös muodostaa jengejä tai liittyä niihin. Täällä oli jo melko hyvin päästy eroon jengikulttuurista ennen kehitysmaamuslimien invaasiota.

      Poista
    2. Käsittääkseni - ja osittain omiin havaintoihini perustuen vielä kun Helsingissä asuin - kantasuomalaisia nuoria liittyy nimenomaan maahanmuuttajataustaisiin jengeihin, mutta he ovat näissä jengeissä selkeä vähemmistö.
      Voidaankin esittää kysymys: olisiko kantasuomalaisten muodostamia jengejä ylipäätään jos meneillään olevaa kansainvaellusta ei olisi päästetty tähän pisteeseen missä se tänä päivänä on?

      Toinen huomioni kiinnittyi rikollisuuden laskuun noin yleensä.
      Kyllähän se varmaan laskee kun monet (omaisuus) rikoksista jätetään kokonaan tutkimatta. On ihan yleistä polkupyörävarkauksien kohdalla sellainen, että kun menet tekemään rikosilmoituksen, poliisi kehottaa unohtamaan koko jutun ja hakemaan kotivakuutuksen kautta.
      Tuskin kaikkia pikku varkauksia edes tilastoidaan vaikka niistä ilmoitus olisi jätetty joten tämä osaltaan vaikuttaa rikollisuuden kokonaislaskuun, mutta vakavampi asia on väkivaltarikollisuuden jatkuva kasvu ja raa'istuminen.

      Kulttuurit kohtaa ja kolisee.

      Poista
    3. *korjaan - "ja hakemaan korvauksia kotivakuutuksen kautta"

      Kylläpä on tabletilla hankala kirjoittaa kun osa tekstistä jää näkymättömiin.

      Poista
  2. Kyllä nuo niin eri planeetalta tulevat. Eivät millään opi Suomea ja touhuilevat aivan käsittämättömiä. Tuossa juuri tuttavan rappukäytävällä aamuyöllä hiippailivat kynttilä kädessä ja mitä lie häröilivät ihmisten ovien takana.

    VastaaPoista
  3. Jos joku Yhdysvalloissa pahoinpitelee odottavan naisen (nyk. synnyttäjän) niin pahasti, että kohdussa oleva vauva (Suomessa sikiö) kuolee, niin pahoinpitelijä saa helposti murhasyytteen. Suomessa katsotaan vain naisen saamien vammojen tasoa.

    Näin meillä edistyksellisessä Suomessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Abortti on laillinen.

      Poista
    2. Niinhän se on. Et tosin onnistunut kommentoimaan itse asiaa, eli onko vauva ihminen vasta synnyttyään vai ei. Väitän, että kaikkein innokkainkin täysin vapaan abortin puolustaja pitää esim 8. kuulla äitinsä kohdussa olevaa vauvaa ihmisenä, jos kyse on omasta lapsesta. Tiesitkö muuten, että siinä iässä syntymätön vauva kuulee jo musiikin ja melodiakin voi jäädä hänen muistiinsa?

      Poista
    3. Minusta on myös hyvä muistaa, että tällä foorumilla kirjoittavat kuuluvat meihin, joita ei ole abortoitu.

      Poista
    4. Tai jos murhaat raskaana olevan naisen niin kyllä helposti napsahtaa syyte kaksoismurhasta useimmissa - ellei kaikissa - Yhdysvaltain eri osavaltioissa. Kuinka Suomen rikoslaki suhtautuu tällaiseen rikokseen?

      Poista
    5. Kuten edellä käy ilmi, jos pahoinpitelyn seurauksena naiselta joudutaan poistamaan kohtuun kuollut vauva, on se Suomessa samanarvoista, jos häneltä joudutaan poistamaan pätkä ohutsuolta.

      Näin sivistysmaassa nimeltä Suomi.

      Poista
  4. pikipäät kannattaakin abortoida, sen sijaan valkoisesta arjalaisesta kakarasta voi saada laittomilla markkinoilla 60 tuhat dollarii, eli miksi abortoida. anna arjalaiselle elämä ja vedä rahat fikkaan. Niglettejä ei haluu kukaan, maailma ei riitä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niglettejä on maailmas paljon yli oman tai kenenkään tarpeen

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!